Ukrainan "kriisi".

Mitäköhän tämä punikki Tuomioja kuvittelee saavansa aikaan Ukrainan suhteen? Turha mies, jonka olisi syytä pysyä pois asioista, joihin ei oikeasti voin mitään vaikuttaa. Patsastelee kuin tärkeämpikin mies Ukrainan kuvioissa. Samaan kuvaan tunkeminen Merkelin kanssa on ainoa mitä hän voi saada aikaan.

Suomen olisi syytä olla lainkaan puuttumatta Ukrainan"kriisiin". Eihän siellä ole mutta edes tapahtunut kuin laiton vallakaappaus, johon syylliset löytyvät aivan muulta kuin Venäjältä.

Aivan sama on tilanne usalaisten Ukrainasta sönkääjien kanssa. Usa on maa, joka on eniten maailmassa puuttunut muitten maitten sisäisiin asioihin. Usa on sotinut mm. Vietnamissa ja saanut sielläkin turpiinsa .

Irakiin hyökkääminen valheitten varassa ja ryöstämään sieltä öljyä ja roistovaltio Israelin hyysääminen ovat asioita, joista Usa pitäisi panna vastuuseen.

Venäjä ei ole syyllistynyt lainkaan vastaaviin tekoihin ja on nytkin oikeassa Ukrainan suhteen. Huligaanit ja rikolliset saivat juonittua vapailla vaaleilla valitun presidentin pois vallasta.
Samat huligaanit ampuivat omiaan ja syylliseksi saatiin aivan väärä taho.

Venäjä tekee Ukrainan suhteen aivan mitä haluaa ja muitten on aivan turhaa mennä väliin sönkkäämään ja kaivelemaan verta nenistään.

Venäjä puolustaa omiaan vain henkilötasolla, mutta roistovaltio Usa myös omia yrityksiään, jotka ovat mm. Irakissa ovat syyllistyneet rikolliseen toimintaan ja korruptioon. Obama ja hänen kätyrinsä voisivat pysyä pois Euroopasta ja olla sekoamatta Ukrainan asioihin, jotka eivät kuulu Usalle pätkän vertaa.

Venäjä ei ole muitten maitten käskytettävissä ja sen pitäisi olla itsestään selvää kaikille, jotka ovat nyt puuttumassa asiohin, jotka eivät niille edes kuulu.Venäläisiä sotilaita ei edes ole kaduilla, vaan Krimin venäläismielisiä ei sotilaallisia joukkoja.

ETYI on pelkkä vitsi, eikä Venäjä anna sille ja sen mielipiteille mitään arvoa, joten sen esiin vetäminen oli Suomessa aivan turhaa.

Nyt ollaan jo EU:n taholta lupailemassa miljardeja Ukrainan vallankaappaajille ja Suomen täysin tyhjänpäiväinen Eu pelle Olli Rehn olisi sitä idiotismia jo oitis tukemassa.

25

645

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koroljov

      "Huligaanit ja rikolliset saivat juonittua vapailla vaaleilla valitun presidentin pois vallasta."

      Olemmehan nähneet jo maassa kuin maassa, kunka aseistettujen puolisotilaallisten joukkojen väkivalta on "demokratialiikkeen" rauhanomaista mielenosoittamista, mikäli se vain palvelee lännen geopoliittisia tarkoitusperiä. Vastaavasti demokraattisesti valittu hallitus on "diktatuuria", mikäli se seisoo noiden samojen tarkoitusperien tiellä. Välillä tämä kaikki on liikaa jopa minulle, tunnen valtavaa kuvotusta ja ajattelen Waltarin Sinuhea, miten heettiläiset siirtelivät Mitannin rajakiviä mielensä mukaan...

      "Venäjä tekee Ukrainan suhteen aivan mitä haluaa ja muitten on aivan turhaa mennä väliin sönkkäämään ja kaivelemaan verta nenistään."

      Ei Venäjäkään tunkeudu Meksikoon tai Kanadaan. Kuuban tilanne nyt on kylmän sodan jäljiltä, mutta ei Venäjä ole sinnekään mitään hyökkäysaseita ollut sijoittamassa toisin kuin Neuvostoliitto v. 1962. USA-NATO:lla sormet kyllä syyhyävät tehdä Ukrainasta Venäjän-vastainen tukikohta.

      "Obama ja hänen kätyrinsä voisivat pysyä pois Euroopasta ja olla sekoamatta Ukrainan asioihin, jotka eivät kuulu Usalle pätkän vertaa."

      Varsovan liitto lakkautettiin yli 20 vuotta sitten. Kauanko eurooppalaiset aikovat sietää USA:n NATO-miehitystä?

    • ari_zwag

      Tämä irokeesi-mies olisi varsin viihdyttävää kuultavaa vaikkapa omassa small-talk-showssaan. Toivottavasti ei ole mennyt tällä välin vain viisastumaan tai saamaan naista vaimokseen.

      • asijantuntija

        Täydellinen ulkopoliittinen ummikko ainakin on. Perusasiat ovat hukassa, mutta mielipiteitä riittää.

    • ÄläJauhaZontaa

      Ihan yksiselitteisesti ja lyhyesti:
      Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja miehitti Krimin ja miehittää sitä edelleen. Venäjä myös edelleen ylläpitää sotatilaa Ukrainassa.

      Mikä kohta näissä yksiselitteisissä faktoissa on se, jota aloittaja ei ymmärrä?

      • Abrahamm

        Koska Venäjä hyökkäsi krimille, oletko nähnyt unta, Proshenko hyökkäsi jo ennakko lupauksenkin mukaan, josta joukkohaudat todisteena !?

        Kiovan kaappausta ei länsi olisi hyväksynyt, jos sen olisi Venäjä mieliset tehneet ?

      • Älä_nyt_ole_tyhmä
        Abrahamm kirjoitti:

        Koska Venäjä hyökkäsi krimille, oletko nähnyt unta, Proshenko hyökkäsi jo ennakko lupauksenkin mukaan, josta joukkohaudat todisteena !?

        Kiovan kaappausta ei länsi olisi hyväksynyt, jos sen olisi Venäjä mieliset tehneet ?

        Siis kysyt koskako hyökkäsi? En usko että edes nöyrinkään putintrolli on tietämätön parin vuoden takaisista tapahtumista. Johan Putin itsekin on myöntänyt vihreiden miestensä valloittaneen Krimin. Ihan julkisesti jakoi kunniamaininatkin näille joukoille. Onko sinulta jäänyt nuo ihan kokonaan huomaamatta? En usko.

        Ja itäisessä Ukrainassa on sotatila koko ajan. Venäläisiä sotilaita ja aseita on siellä vaikka kuinka paljon. Vangiksikin heitä on jäänyt ja kaatuneina palanneina Venäjälle. Omaiset ovat pahastuneet, kun poikiaan on salaa haudattu, eikä heille ole myönnetty sankarivainajastatusta. No Venäjä ilmeisesti itsekin myöntää olevansa täysin laittomalla ryöstö- ja valloitusretkillä eikä siten kehtaa kunnioittaa kaatuneitaan.

        Et kai tosissaan kuvittele, etteikö Ukrainakin puolustautuisi, vaikka vastalla on moninkertainen sotilasylivoima?

        Älä viitsi Abrahamm esittää noin tyhmää. Propagandasi julistuskin olisi helpompaa, jos ihan noin tyhmäksi et heittäytyisi. Tosin jos totuudessa pysyisit, niin propagandaltasi putoaisikin totaalisesti pohja...

    • ononnistuttuoikeinkunnol

      Ukraina on ikävä tapaus ja konfliti olisi jäänyt syntymättä jollei Natolla olisi ollut selkeää laajenemispyrkimystä Eu:n kautta .Tästä Ukraina nyt maksa laskua. Itäisen naapurimme poliittinen tilanne on Lenin ajoista muuttunut vapaapaan suuntaan ja tuo on osin mahdollistanut etupiiri valtioiden kuten mm. Viron irtautumisen ns." emä maasta". Kehitys suunta on ollu Venäjällä markinatalous voittoiseen ja vapautuneempaan suuntaan,joka on myös edeistänyt heidän talouttaan.Eu onnistuneesti Nato vimmassaan onnistu luomaan täydellisen vastakkain asettelun ja Venäjän kehitykseen taantuman,niin länsimaistumisen suhteen kuin talouden kehityksen asettamalla talouspakoitteet. Suomen olisi tullut pysytellä neutraalilla ja puoluettomuuspolitiikkaa harjoittavalla kannalla asettuen korkeintaan sovittelijan asemaan ,niin pyydettäessä,mutta kun ei.

      • Peilejä_venäjälle

        Älä nyt jaksa. Nuo Venäjän viralliset propagandaväitteet on moneen kertaan naurettu täälläkin. Ei niillä Suomessa ole mitään muuta vaikutusta kuin se, että koko kirjoittaja leimautuu heti ja menettää uskottavuutensa muissakin asioissa.

        Totta kirjoituksessasi kuitenkin oli, että aluksi heti Neuvostoliiton romahdettua suunta oli vapaampaan suuntaan ja kohti länsimaisia ihmisoikeuksia, mediavapauksia, ilmaisuvapauksia ja kohti oikeusvaltiota. Sen ansiosta entiset Neuvostoliiton 'alusmaat' vapautuivat ja fiksuimmat liittyivät välittömästi EU:iin ja Natoon heti kun se mahdollistui. Nämä maat eivät uskoneet muutosten vapaiden tuulien pysyvyyteen. Ja olivatkin täysin oikeassa kuten nähty on. Ukraina ja Valko-Venäjä eivät valitettavasti kuuluneet näihin fiksuihin tuolloin. Heidän kohtaloaan tuskin kukaan kadehtii eikä varmasti ole itsekään tyytyväisiä tuolloiseen valintaansa.

        Nyt Putinin aikana viimeiset vuodet ovat olleet paluuta neuvostotyyliin ja vähiäkin vapauksia poistetaan koko ajan. Kontrolli, propaganda, sensuuri lisääntyvät koko ajan ja valtamedia on vahvassa valtion kontrollissa, ilmaisuvapaudet karsittu vähiin, oppositio vaimennettu, poliittiset murhat tai muu tehokas eliminointi on tehnyt tehtävänsä, oikeusvaltiosta ei tietoakaan. Ja mikä muille Euroopan maille ja muillekin, on selvä ja vakava turvallisuusuhka, on Venäjän käyttöönottama sotilaallinen agressiivinen ja avoin voimankäyttö tavoitteidensa ajamiseen naapurimaissa. Jopa ydinaseilla epäsuora uhkaaminen. Suomalaisittain merkittävää oli sekin, kun eräs venäläinen marsalkka jokin aika sitten kävi uhkailemassa Suomeakin vieläpä Suomessa. Melkoisen röyhkeää ja törkeää.
        Vaatii melkoista mielikuvitusta ja rajoittunutta ajatuskykyä, jos uskoo EU:n ja Naton syylliseksi noihin Putinin hallinnon ajamiin diktatuuriin johtaviin toimiin. Kyllä tosiasiassa Venäjä on ihan täysin syyllinen yksin omaan poliittiseen ja taloudelliseen ahdinkoonsa.

        Viimeisin on nyt päätös tallettaa kaikki ihmisten puhelut ja tietoliikenne, jotta ihmisten kontrolloiminen olisi helpompaa. Taitaa vielä olla Putinin allekirjoitusta vaille ennen voimaantuloa, mutta siitä tuskin tulee ongelmaa.

      • näisemenee

        Mitä höpiset? Nato on erillinen organisaatio, eikä sen jäseneksi tulla EU:n kautta. Kummallakin organisaatiolla on erilaiset kriteetit ja jäsenyysohjelmat. Ukrainan Nato-pyrkimykset ovat täysin erillinen asia kuin maan suhde EU:n kanssa.

        Ukraina itse halusi lähentyä EU:ta, koska esim. vapaakauppasopimus EU:n kanssa on tärkeä mille tahansa kehittyvälle maalle. EU-jäsenyydestä puhuminen ei ollut missään vaiheessa ajankohtaista. Maa oli EU:n itäisessä kumppanuusohjelmassa, kuten monet muutkin Nliitosta irronneet maat. Niitä ei ole tarkoituskaan ottaa EU:n jäseneksi.

        Kumppanuudesta ja sopimuksista EU:n kanssa on maille huomattavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja. Mutta vastapainoksi niiden on sitouduttava uudistamaan yhteiskuntaansa mm. talouden, demokratian, oikeusvaltion, korruption ja ihmisoikeuksen suhteen. Mikään rahoittajataho ei ole niin tyhmä, että se syytäisi rahaa ympäriinsä ilman että mitään kehitystä tapahtuu.

        Ukrainan EU-suhteella on vähemmän tekemistä Venäjän reaktion kanssa kuin sillä, että Krimillä ja Itä-Ukrainassa oli venäjämielinen vähemmistö, joka halusi liittyä takaisin äiti-Venäjään. Emmehän ole nähneet Venäjän miehittävät muita Nliitosta eronneita valtioita, joilla on tismalleen sama suhde EU:n kanssa kuin Ukrainallakin oli.

        Asiaan vaikutti sekin, että Putin on vuosia haaveillut ns. Euraasian Unionista, mutta hän on jäänyt käytännössä lähes yksin haaveensa kanssa. Suurin osa Nliitosta irtaantuneista alueista ei ole kiinnostunut siitä. Ukraina harkitsi asiaa, mutta asia poistui päiväjärjestyksestä, kun presidentti jätti Maidanin tapahtumien jälkeen hukkuvan laivan. Ja varasti valtion kassan.

      • EiNiinKauniisti
        näisemenee kirjoitti:

        Jopa oli kauniisti kirjoitettu, mutta ei se mennyt niin kauniisti, CIA pisti 6 miljardia dollaria kapinallisille, jotta laillisesti valittu presidentti saatiin syrjäytettyä, eli puhdas ulkopäin tuettu vallankaappaus, sen jenkit osaa. Nythän Ukraina onkin amerikkalaisten omistuksessa.

      • höperöt.trollit
        EiNiinKauniisti kirjoitti:

        Jopa oli kauniisti kirjoitettu, mutta ei se mennyt niin kauniisti, CIA pisti 6 miljardia dollaria kapinallisille, jotta laillisesti valittu presidentti saatiin syrjäytettyä, eli puhdas ulkopäin tuettu vallankaappaus, sen jenkit osaa. Nythän Ukraina onkin amerikkalaisten omistuksessa.

        Ei pistänyt, naurettava valhe.

      • JamesPond
        höperöt.trollit kirjoitti:

        Ei pistänyt, naurettava valhe.

        Oletko CIA mies kun tuon tiedät

      • SiniSilmät
        näisemenee kirjoitti:

        Mitä höpiset? Nato on erillinen organisaatio, eikä sen jäseneksi tulla EU:n kautta. Kummallakin organisaatiolla on erilaiset kriteetit ja jäsenyysohjelmat. Ukrainan Nato-pyrkimykset ovat täysin erillinen asia kuin maan suhde EU:n kanssa.

        Ukraina itse halusi lähentyä EU:ta, koska esim. vapaakauppasopimus EU:n kanssa on tärkeä mille tahansa kehittyvälle maalle. EU-jäsenyydestä puhuminen ei ollut missään vaiheessa ajankohtaista. Maa oli EU:n itäisessä kumppanuusohjelmassa, kuten monet muutkin Nliitosta irronneet maat. Niitä ei ole tarkoituskaan ottaa EU:n jäseneksi.

        Kumppanuudesta ja sopimuksista EU:n kanssa on maille huomattavia taloudellisia ja yhteiskunnallisia etuja. Mutta vastapainoksi niiden on sitouduttava uudistamaan yhteiskuntaansa mm. talouden, demokratian, oikeusvaltion, korruption ja ihmisoikeuksen suhteen. Mikään rahoittajataho ei ole niin tyhmä, että se syytäisi rahaa ympäriinsä ilman että mitään kehitystä tapahtuu.

        Ukrainan EU-suhteella on vähemmän tekemistä Venäjän reaktion kanssa kuin sillä, että Krimillä ja Itä-Ukrainassa oli venäjämielinen vähemmistö, joka halusi liittyä takaisin äiti-Venäjään. Emmehän ole nähneet Venäjän miehittävät muita Nliitosta eronneita valtioita, joilla on tismalleen sama suhde EU:n kanssa kuin Ukrainallakin oli.

        Asiaan vaikutti sekin, että Putin on vuosia haaveillut ns. Euraasian Unionista, mutta hän on jäänyt käytännössä lähes yksin haaveensa kanssa. Suurin osa Nliitosta irtaantuneista alueista ei ole kiinnostunut siitä. Ukraina harkitsi asiaa, mutta asia poistui päiväjärjestyksestä, kun presidentti jätti Maidanin tapahtumien jälkeen hukkuvan laivan. Ja varasti valtion kassan.

        Eu ja NATO samaa porukkaa, jotka koordinoi valtausoperaatiot yhdessä. Naurettavaa sinisilmäisyyttä

    • respektiäerkille

      Tuomioja oli yksi Suomen parhaista ulkoministereistä. Asiantunteva ja asiallinen tilanteessa kuin tilanteessa. Vähän liian fiksu kansan makuun, mutta ulkopolitiikassa fiksuus on välttämättömyys. Aidalta on hyvä huudella, kun ei itse pääse kisaan edes mukaan.

      Tuomioja on demari. Ihan vaan tiedoksi, että hän osallistui nuorena Neuvostoliiton suurlähetystön edessä mielenosoitukseen Tsekkoslovakian miehityksen vuoksi. Tiedän, koska olin itse paikalla. Siellä oli koko joukko näkyvissä asemissa olevia poliitikkoja ym. Ei ole myöskään koskaan epäröinyt kritisoida itäistä naapuria, kun aihetta on ollut.

      Että sellainen punikki. Fiksua on pakko kunnioittaa, vaikka en puoluetta äänestäkään. Ihan toista maata kun nämä stubbit ja seksiviestien lähettelijät.

    • ihanvaantiedoksi

      Yhtään rauhansopimusta ei ole saatu maailmassa aikaan konfliktin osapuolten kesken ilman ulkopuolisia kansainvälisiä rauhanvälittäjiä. Että sitä väliä Ukrainasta sönkkäämisellä on.

    • Abrahamm

      Koska Suomen natseihin järkipuhe tehonnut, ne vain yltyy räkyttämään sanoi Jartsev 1938, maanvaihto neuvotteluista !!!

    • SuomenSyytä

      Siihen on yksi suomalainen sekaantunut. Ennen kriisiä Olli Rehn toimi komissaarina vastuualueena EUn laajentuminen. Neuvotteluissa Ukraina halusi enemmän sopeutusrahaa kuin EU lupasi ja EU vaati Ukrainaa liittymään NATOoon. Tämä ei Ukrainalle sopinut ja kun neuvottelut kariutui niin alkoi Ukrainassa mielen osoituksia, joita EU ,CIA ja NATO rahoitti maksamalla palkkaa mielenosoittamisesta hallitusta vastaan. Lopuksi CIAn miehet ampuivat mielenosoittajia ja tämän jälkeen presidentti joutui eroamaan. Uusi ukrainan johto ensi töisekseen lakkautti vähemmistöiltä kansalaisoikeudet, jolloin Itä-Ukrainassa alkoi kapina. Ukrainassa uuteen hallitukseen tuli valtiovaraniministeriksi yhdysvaltalainen, yksi ministeri oli Liettuasta ja yksi Georgiasta, pääministeri oli kuitenkin ukrainalainen. Kun vallankaappaus oli ohi niin Olli Rehniltä riitti rahaa Ukrainalle, nyt sitä on työnnetty sinne ainakin 20 miljardia ja rahaa kuluu lisää joka vuosi, myös suomalaisilta veromaksajilta

    • ajatuksenkanssa

      Tuomiojasta olen saanut samanlaisen kuvan kuin "reseptiäerkille"; hän kuuluu Suomen merkittävimpiin politikoihin, kautta aikojen.
      Ukrainan tilanteesta "Suomen syytä", ilmaisi asian niin selkeästi kuin sen voi lyhyesti kertoa. Kannattaa lukea ajatuksella uudelleen!

      Kirjoituksista huomaa että valtamedian mielipiteenmuokkaus on mennyt perille. Faktaakin löytyy, jos sitä haluaa etsiä, mutta ennakkoasenteet ovat usein sen etsimisen esteenä.
      Politiikkaa tehdään monin keinoin.

      • Ekitee

        Tuomioja on hyvä tyyppi. Mutta ei kelpaa Usan eikä Venäjän perseennuolijoille, koska hän uskaltaa kritisoida kumpaakin ilmansuuntaa.

    • RahaaLapiolla

      Ukrainan sota jatkuu ikuisesti ja se on oikein EU ja NATO maille, jotka laajenemispyrkimyksillään sodan aiheutti. EUn pakkoveronmaksaja on huolissaan ukrainaan syydetyille 10 miljardeille euroille verorahoja. EU pitää lopettaa rahan syytäminen Porosenkolle ja laittaa edesvastuuseen aiemmin rahaa Porosenkolle lapioineille.

      • VenäjäHäviääVarmasti

        Ukrainan sota ja Krimin miehitys jatkuu niin kauan, kun siitä on Venäjälle hyötyä. Sota on puhtaasti Venäjän intressiä pitää Ukraina kriisissä ja jatkuvassa sotatilassa, jotta ukrainalaiset eivät voisi toteuttaa haluaan lähempään yhteistyöhön länsimaiden kanssa. Sitä samaa, johon muut entiset Neuvostoliiton miehittämät maat, ryhtyivät välittömästi vapauduttuaan. Ukrainalaisia on helpoo ymmärtää, kun katsoo miten nuo muut maat ovat kehittyneet yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja turvallisuudeltaan.

        EU ja Nato eivät ole mukana siinä, eihän Ukraina ole jäsen niissä kummassakaan, eikä näillä ole keinoja puuttua nopeasti Venäjän sotimiseen ja miehitykseen rauhanomaisin keinoin. Talouspakotteet ja muut painostuskeinot kyllä purevat, mutta hitaasti ja varmasti. Aikaa saattaa mennä paljonkin, mutta varmasti jossain vaiheessa Ukrainakin vapautuu taas Venäjän sotilaallisista agressioista.

        Pieniän on EU:n avustuskustannukset verrattuna Venäjän kustannuksiin mitä tulee sotimisesta ja miehityksestä. Puhumattakaan imagokustannuksista Venäjälle, ne vasta kalliita onkin kuten nähty on.
        Venäjällä kun ei oikein olisi varaa heikon ja pienehkön talouden vuoksi.

      • CiaPorosenko
        VenäjäHäviääVarmasti kirjoitti:

        Eiköhän CIA-Porosenkon miehet kohta rynnäköi kun USA ja NATO maat ovat sille toimittaneet riittävästi aseita. Amerikkalaisia ei tyydytä, että he omistavat nyt Länsi-Ukrainan.
        Toivottavasti alkaa viimeinen sota ja ikuinen rauha.

    • AP on aivan oikeassa. Ihmetyttää todellakin, miten te Britti-trollit voitte vältellä faktoja.
      Mutta joo, kuten todettu: sehän on, kuin uskonto, ei siitä voi - eikä kannata - uskovaisten kanssa
      väitellä.

      Ja me täällä, älkäämme tuhlatko enempää aikaa näille toivottomille. Siinäkin on tekemistä, että
      saadaan löydettyä neula kaikkien heinäkasojen joukosta

    • OllinKusetus

      Ukrainan kriisihän on tehty samoista aineksista, mitä lähi-idän kriisit ovat, ensin CIAn masinoimat mielenosoitukset, mahdottomat EU ehdot NATOon liittymisestä ja liian pieni sopeutumisraha ja lopulta, CIAn järjestämä maksamiensa mielenosoittajien ampuminen ja vaaleilla valitun presidentin syyttäminen ampumisista ja erottaminen. Sitten uusi hallitus NATO ministereineen, ja muka vapaat vaalit, joissa valitaan mahdollisimman vähillä äänillä presidentiksi Porosenko. Loppu onkin historiaa, Ukraina on nyt USAn alusmaa ja sitä hallitsee ja omistaa amerikkalaiset ja rikkaat rosvo-oligarkit. Olli Rehnilla oli oma osansa tässä arvottomassa näytelmässä EUn laajentumiskomissaarina, jolla ei ollut aikomustakaan sopia laillisesti valitun presidentin kanssa Ukrainan EU ehdokkuudesta, EUn tavoitteena oli presidentiksi rosvo-oligarkki Porosenko.

      • SyyllinenTunnusti

        Tänään Uutisissa näkyi kun Trump moitti Merkeliä venäläisen kaasun käytöstä Saksassa amerikkalaisen sijaan. Sodalla Ukrainassa USA sai haltuunsa Venäjältä Saksaan Ukrainan läpi kulkevan kaasuputken ja suljettua sen. Uudet Itä-Euroopan Natomaat sulkee kaikki maareitit kaasuputkille Venäjältä Eurooppaan eli Nato käymiensä sotien lisäksi käy kauppaasotaa USAn kaasubisnesten edistämiseksi. Niin no sehän on Naton päätehtävä ja olemassaolon tarkoitus.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      354
      3153
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      117
      1157
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      61
      1147
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      129
      937
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      115
      816
    6. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      762
    7. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      158
      734
    8. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      23
      717
    9. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      113
      717
    10. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      40
      679
    Aihe