Oma vai muiden elämä ja tahto?

Suuntautuneisuus ei tarvitse olla kuin yksi pieni osa-alue elämässä, mutta siitä voi tulla iso perhesiteiden kohdalla, riippuen millaisia persoonia perheessä on.
Varsinkin millainen persoona itse olet.
Ainoastaan he voivat muuttaa käsitystään vähemmistöistä ja ainoastaan sinä voit elää elämääsi onnellisesti naisen tai miehen kanssa.
Onnellisuus ei ikinä voi riippua toisten mielipiteista. Mikäli se niin tekee, mikä onkin yleistä, silloin olet liian sidoksissa egollisesti perheeseesi. Haluaisit heiltä hyväksyntää, tietenkin, vaikka ethän sinä voi sitä ikinä saada, ellet hyväksy ensin itseäsi.
Ellet hyväksy kehen ihastut, rakastut. Pelkäät liikaa toisten mielipiteitä. Toki ymmärrettävää, mutta kuinka pitkään jaksaisit sellaista, kuunnella sitä negatiivisuutta? Ymmärrätkö että he noilla epäempaattisella tietämättömyyksillään "sylkevät" sinun päällesi?

Minulla on asiallisen läheiset välit porukoihin eikä minun ole ikinä tarvinnut erikseen selittää itseäni, tai kenestä tykkään. Isällä on samanlainen suhtautumistapa vähemmistöihin kuin sinun isälläsi. Silti olen kertonut arkisia asioita esim minun ja kumppanin askareista, että typerin ihminenkin maan päällä ymmärtää, että olen hänen kanssaan suhteessa ja asutaan yhdessä.
Oikeastaan minulla ei pelkästään suuntautuneisuus ole ns. perinteinen, niinkuin sinullakaan, vaan myös sukupuoli on erilainen kuin sen "pitäisi" olla. Mutta silti, olen vain tuonut esiin luonnollisella tavalla itseäni ja suhdeasioitani perheelleni, niinkuin ne vain olisivat sitä mitä ovat. Siihen ei aina tarvita selitystä. Ja tottakai ovat luonnollisia, minulle. Se on tärkeintä.

Sinullakin on syytä muuttaa käsityksiäsi. Luot valmiiksi negatiivisia skenaarioita kertomalla välien katkeamisilla, sekä hylkäämisillä.
Ajattelet ehkä olevasi vain realisti, mutta sitä se ei ole. Se on vain pelkoa mistä pystyisit irtaantumaan.

Niinkuin sanoin, ihmissuhteet ja persoonat ovat erilaisia. Kukaan ei siis voi antaa sinulle sitä yhtä vastausta mikä korjaisi sinulle tilanteen.
Sinun on vain päätettävä haluatko olla lopulta onnellinen. Tapahtuipa mitä tahansa.

Oletko varma että välit katkeavat takuuvarmasti? Kun kyseessä on oma tytär ja perheenjäsen voi asia olla hyvinkin toisin jyrkistä mielipiteistä huolimatta. itse olen yli kolmenkympin ikäinen ja vielä viime syksyyn asti "normaalia" perhe-elämää elänyt nainen. Aikani pähkäilin samojen kysymysten ääressä kuten sinäkin että kelle voin kertoa ja kelle en ja kuinka kukakin suhtautuu ja lopunerin tulin tulokseen että sama miten kukakin suhtautuu koska tämä on minun elämäni ja muut saa sopeutua. Joten ero tuli miehestä ja nykyään elän naisen kanssa. Kerroin miehelleni että asia on nyt näin. Pelkäsin pahinta lähinnä lasten takia ja kuinka hankalaa tulee huoltajuus asiat olemaan koska mieheni on hyvin selväksi tehnyt kuinka yököttävää homous/lesbous on ja kuinka epänormaalia sellainen hänen mielestään on. Yllätyinkin kovasti positiivisestä suhtautumisesta asiaan ja kuinka helppo miehen oli hyväksyä tilanne. Olen myös kertonut lähipiirilleni ja isälleni ja kaikki ovat olleet kannustavia vaikkakin isäni oli hetki mietittävä miten se nyt näin meni mutta silti hän on hyväksynyt tilanteen. Sinuna miettisin mikä on tärkeintä elämässäsi? ja kenen onni on tärkeitä elämässäsi? Itse olen oman onneni löytänyt ja nämä ratkaisut olisin tehnyt näin myös ilman lähipiirini tukea vaikkakin raskaampaa tämä olisi ollut jos kaikki olisivat minulle selkänsä kääntäneet. Mutta en usko että nykymaailmassa näitä selänkääntäjiä enää paljoa löytyy! Tsemppiä sinulle ratkaisujesi tekoon, tiedän että ei ole helppoa mutta kyllä sinä itse tiedät mikä on oikea ratkaisu loppujen lopuksi! :)

" Ja jos alkaa pelkäämään niin saa pelätä koko ikänsä. "