Mä oon niin kyllästynyt siihen että olen olemassa vain toisia ihmisiä vsrten. Pinnalta olen välinpitämätön pokerinaama mutta sisällä tuntuu niin pahalta. Heti kun pidän ihmisestä ja näytän jotain tunteita on lopputulos aina sama: en saa aitoa välittämistä takaisin. Tekisin mitä vaan että joku mun elämässä olis pysyvää, ystävyys, huolenpito, rakkaudesta en edes uskalla enää haaveilla. Ikävä kevät vaikka toisin piti olla.
tyhmyyden tiivistymä
alahuuli väpättää
5273
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
lue kirja kiltteydestä kipeät. itse löysin sieltä pari vinkkiä kuten sen että ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa jos sanoo toiselle ei, jos ei halua jotain tehdä.
Kiitos, kyllähän minäkin tuollaiset asiat järjellä ajatellen tiedän ja saan kyllä sanottua ei, jos tarpeen. Kaipaan niin kovasti sitä tunnetta, kun joku sanoisi, että mennään/haluatko/laitoin/tein/hankin/pyysin jne -> koska tiedän että sinä pidät siitä, tulet iloiseksi, rakastan sinua, olet ystäväni, minulla on ikävä.. tai jotain sellaista...
Tiedän tasa tarkkaan, mitä tarkoitat. Kaipaan samaa. Minkä ikäinen sä oot?
Olen yli 40v nainen, joten elämänkokemusta pitäis olla pikkuisen enemmän, ettei aina murehtisi samaa asiaa. Jotenkin en vaan sijoitu minnekään tai kenellekään, olen aina sellainen ohikulkija ihmisten elämässä. Kovasti yrittänyt kovettaa itseäni ja kyllä se julkisivu useimmiten pitääkin. Mutta mutta... Ei mun elämässä sinänsä ole mitään valittamista, perusasiat kunnossa. Kaipaan vaan ihmissuhteissa sitä tunnetta, että "nyt mä oon tullut kotiin".
Ap, käy tutustumassa Alkuajatukseen, siitä löydät asiaa selkeyttävää tietoa. Googlaa ja käy kotisivulta lataamassa maksutta sähkökirja.