Parisuhde solmuunko rahan takia.

Jaa, enpä osaa sanoa. Sitten on kai parasta että ette muuta vielä yhteen vaan naisesi säästää rahaa. Itse asun vieläkin vuokralla vaikka voisin ostaa oman asunnon. Olen ollut 12 vuotta vakiduunissa ja tienaan suht hyvin eli velkaa ei tarvii ottaa vaan voin ostaa kasion käteisellä vaikka. Olen minä katsellut asuntoja ja ehkä tänä vuonna ostan oman asunnon.

ei varmaankaan tarvi saman tuloista etsiä. aloita sillä että kerrot mikä on asuntosi arvo tällähetkellä ja sano paljon lainaa hän sen osuuden ostoon tarvitsisi. jos mitään raha-asioista tajuaa rupee asiaa tutkimaan. vinkkinä kehoittaisin istuttamaan hänen kanssaan koneen ääreen ja menemään pankin sivustoille: siellä saa kyllä tehyä tarkat laskelmat, tulot miinus lainalyhennys - miinus oma osuus yhtiövastikkeesta miinus sähkölasku miinus muut kulut / kuukausi... jos alkaa yskimään laina lyhennyksen jälkeen, niin tiedät mitä mieltä oli muiden kulujen maksajan nimestä... omassa parisuhteessa tilanne on se että mun tulot ja vakuudet ei omakotitalon osuuteen riittäneet, miehen riitti. hän halusi omakotitalon, joten kompromissi: olen "vuokralla" eli maksan hänelle osan siitä hänen lainalyhennys osuudestaan ja maksan muista kuluista omat osuudet - hänen matikallaan maksusuhde on 40/60 mutta mun matikalla se on 30/70. asia ei häntä häiritse, mulle unelma olisi 50/50 ja kun mua asia "rassaa" muistan että talopapereissa on hänen nimi pelkästään.

Itsellä oli sellainen tilanne, että itsellä täysin maksettu velaton asunto, josta itse maksoin sähköt vedet ym.
Nainen (todella kaunis) tuli siihen asumaan kihlattunani alaikäinen poika mukanaan. Nainen asui aiemmin vuokralla ja sai tukia.
Kun nainen muutti yhteen kanssani, lähti sata euroa tuista pois.
Olin paljon reissuhommissa, ja naisen olisi pitänyt ostaa itse edes ruokaa jääkaappiin itselleen ja pojalleen kun muuten sai asua ilmaiseksi.
Tuo sata euroa oli vuoden aikana naiselle ylitsepääsemätön juttu, eli lähti pois jotta saa sen tukina taas takaisin.
Töitähän ei toki noin kaunis nainen voinut tehdä, kun jo kauneuden takia kaikki pitää saada muutenkin.

Vastauksena kysymykseen: Kyllä, kannattaa seurustella vain oman tasoistensa kanssa.
Jos itse ei ole tukien käyttäjä, ei kannata tukien käyttäjiin seota ollenkaan.
Sama varallisuustaso selventää kummasti tilanteita.

Ei sossutuettujen kanssa pidä seurustella.
Lähes aina parempiosaisien kanssa ilmenee jonkinlaista talous ongelmaa.
Joten pysytään vain samassa sosiaaliluokassa.
Köyhät pysykööt köyhien kanssa, ja köyhtykööt lisää.

Niiin, ilmeisesti teidän tilanne on se että sinulla on esim. 700e/kk laittaa asuntoon ja naisella 500e/kk. Mutta, mitä jos tekisittekin niin että muuttaisitte sellaiseen asuntoon missä tuon 500e/kk riittäisikin per nuppi.Sinullehan tuosta tietysti jäisi hyvää tuo 200e/kk. Tuon voisi tehdä myös yhteisen omistusasunnon kohdalla , molemmat myy asunnot, maksetaan puoliksi (eli naisen koko käteenjäävä osuus) ja loppu velkaa joka maksetaan puoliksi.

Taas joku on ehdottelemassa aivan käsittämättömiä, että parempiosainen maksaisi ensin puolet ja sitten kompensoisi toisen olemattomia tuloja.

Viellä ehdottaa että ostettaisiin Pxrsreikä pieni asunto, johon aloittajan naisen tulot riittäisivät, kannattaisi lukea koko lyhyt ketju ajatuksella.

Sossut - aina sossuja.

- Miksi kaikkien pitäisi vaeltaa kurjuudessa ja köyhyydessä, vaikka voisi olla ylpeästi varakaskin.

- Verottaja pitää kyllä tasapäistämisestä huolta.

- Pitäkää sormenne erossa köyhistä.

Minusta tuo kumppanisi kuulostaa vain järkevältä. Hän petää varman päälle, jos nyt eroattekin, ettei hän jää täysin katotta asumaan. Jos puolet asunnosta on hänen, et voi heittää häntä pihalle vain sen takia, että nyt erottiin ja naamasi vituttaa, asunto on muuten minun.

Mieti omalla kohdallasi tilannetta. Eikö sinua ärsyttäisi, jos kumppanisi sanoisi sinulle koko ajan, ettei ole vartaa, ei ole varaa, vaikka mahdollisesti sinulla maksukykyä löytyisi? Eikö se vaikuttaisi enemmän holhoukselta, kuin kahden järkevän, aikuisen keskustelulta?

Paras panna se oma asunto vuokralle, ja muuttaa noiden naikkosten kanssa vuokraasuntoon.
Sittenpähän ymmärtävät kulujen suuruuden, 50% vuokraosuus on reilua.

Jääpähän sitten sen omanasunnon vuokratuotto asunnonomistajan taskuun.

Itse olen onnistunut aina valitsemaan oikein todellisia saaliita kumppaneiksi mitä tulee mm. kotitöiden "jakoon". Kun lähdetään kerrostalosta muunlaisiin asumismuotoihin niin se palkattoman pakollisen työn määrä ei ole enää mikään pikkujuttu jos se kaatuu yhden niskaan. Tältä pohjalta en oikein lähtemällä lähtisi ilmaiseksi kunnostamaan, ylläpitämään ja parantelemaan toisen omaisuutta jonkinlaiseksi palvelusväeksi jollain nimellisellä prosenttiosuudella. Käsittääkseni mahdollisen eron sattuessa ei ole myöskään mikään pakko osittaa sitä omaisuutta tasan puoliksi jos siinä vaiheessa siltä tuntuu ettei se panostaminen asiaan ole kuitenkaan ollut ihan siinä mittakaavassa mitä omistusosuudet antaa ymmärtää. Se on tietenkin eri asia osaako kukaan nykyään olla millään tavalla reilu kenellekään edes hyvinä aikoina, saati jos on hieman riidantynkää.

Suotta naistasi tyhmäksi haukut. Asiasi voi esittää sitäkin asiaa korostaen että sinä itse et halua asuntoon jollaiseen naisellasi olisi kohtuudella varaa vaikka keskityt nyt täysin syyttämään naistasi siitä ettei hän halua sinun valitsemaasi ympäristöön. Pata kattilaa soimaa! Sinä olet kärsinyt helvetin tuskia maksellessasi asuntosi velattomaksi mutta vaikka naisesi olisi nyt valmis samanlaiseen työrupeamaan liian kalliilla asunnolla jotta sinä olisit ympäristöön tyytyväinen niin sinä et siihen enää ala, ja kehuskelet siinä sivussa sitten omilla saavutuksillasi kuinka tiedät mitä se on kun olet kämppäsi jo vaikeimman kautta maksanut. Nyt haluat pitää naisesi kotona etkä ylitöissä ja elellä mukavasti kun on se OMA rahapussi kunnossa, sitä paitsi jos olet tietyntyyppinen ihminen niin ympäristöhän romahtaa sillä välin kun nainen painaa pitkää päivää ja sinä kaivelet kotisohvalla paikkoja. Teepä siinä sitten naisena isompaa tiliä, ei siihen usein ole todellisuudessa edes samanlaista mahdollisuutta kuin miehillä mutta asiasta muistetaan kyllä muistuttaa tarvittaessa.

"Voiko asian kiteyttää seuraavaan, kumppanin valinnassa pitäisi pidättäytyä samanlaisessa taloudellisessa tilanteessa oleviin? "

Kyllä sinun kohdallasi luultavasti näin. Ymmärrän kyllä että jos olet todella kiristänyt vyötä haaliessasi omaisuutta niin inhottaahan sitä nyt kellekään luovuttaa ilmaiseksi. Mammona tietysti on hieman kylmä ja väliin arvaamatonkin petikaveri ja minun mielestäni ei olisi ihan noin paljon kannattanut just siihen mennä rakastumaan mutta kukin tyylillään. Enpä tiedä sitten mikä juuri teille avuksi, paitsi että kannattaako tosissaan ruveta järjestelemään yhtään mitään kun tiedät jo suhteen määräaikaisesta luonteesta ja kyselet millainen kumppani kannattaisi seuraavaksi hommata... :-D Kauhea vaiva järkkäillä taas asioita kuntoon eron jälkeen. Kannattaa kysellä varastotilojen vuokria ehkä? Ettei tarvitse erotessa ostaa kaikkea uusiksi pyykkikoneita ja sohvia myöten kun kaikkea on kaksi yhteenmuutettaessa....

No miks pitää muuttaa yhteen. Kyseenalaista se ensin, sitten ei tarvitse matematiikkaa enää. Eikö ihmiset osaa seurustella ilman yhteenmuuttoa. Jos rakastat, on mies oikea. Mutta se ei tarkoita että pitää sotkea kaikki asiat sen takia.

ei ole hyvä idea. niin monet parit eroaa ja sitten joutuu vielä miettimään asunnon myymistä sen jälkeen eikä siitä välttämättä saa mitä pyydetään.

naisesi on jo sijoittanut omaan asuntoon. pienet yksiöt ovat erittäin haluttuja vuokrakohteita. naisesi voisi siis muuttaa sinun luokse ja maksaa esim. vuokravastikkeesi kuukausittain. samalla hän voisi vuokrata omaa asuntoaan ja saada sitä kautta velkaansa maksettua.

Olin itse joskus vähän samanlaisessa tilanteessa, opskelut kesken molemmilla, ja erilainen kassa käytettävissä. Kehitimme mielestäni hyvän systeemin oikeudenmukaisuusperiaatetta soveltaen:
1. Ensin mitetittiin, onko talous yhteinen yhteenmuuton jälkeen vai erillinen. Päädyimme ratkaisuun, jossa molemmilla erilliset tilit ja rahat mutta talous kuitenkin yhteinen.
2. Sitten sovimme elintasosta ja kulutuksen tasosta, jota pyrimme ylläpitämään. Asunto, matkailu, auto(t) jne. muu isompi.
3. Päädyimme ostamaan asunnon, joka sopi mielestämme parhaiten tarpeisiimme. Koska minulla oli enemmän oamisuutta, ja myös opiskelujen ohella säännöllinen työ, asunto ostettiin nimiini.
4. Määrittelimme yhteenlaskettujen tulojemme ja valitsemamme "rahankäytön" tavoitetason perusteella laina-ajan ja lyhennykset asuntolainalle.
5. Sitten sovimme juoksevien menojen ja lyhennysten jakamisesta tulojemme suhteessa.
6. Vuosittain tein velkakirjan asuntomme omistuksesta tulojemme suhteessa. Eli eron sattuessa minulla olisi ollut tietysti se asunto omaisuutenani, mutta olisin maksanut puolisolleni jo maksetusta asunnonosasta hänelle osuutensa, joka siis olisi määrittynyt talouteen tuotujen tulojen suhteessa.

Hommaa ei tullut ikinä tarve realisoida, kun alkoi tulemaan lapsia :) . Seuraavaa asuntoa hankkiessamme olimmekin jo aviossa.

Avokki ilmeisesti tavalla tai toisella haluaa sinut nettomaksajaksi, joko sitäkautta että hän laittaa kaikki tulonsa lainanlhennykseen ja sinä kustannat juoksevat kulut, ei hyvä juttu. Tehkää niin että katsotte minkäverran avokilla on varallisuutta asuntonsa myynnin jälkeen, sitten sinä laitat saman summan käsirahaa ja ostatte sen yhteisen asunnon, kumpikin ottaa velkaa samanverran. Sinun entinen asunto joko vuokralle ja tuotot sinulle tai sitten niin että myyt sen ja sijoitat saadut varat vaikka osakkeisiin jotka kokonaan sinun nimissä. Jos joskus naimisiin avioehto niin että sinulla säilyy omistus noissa ennen yhteenmenoa hankituissa varoissa niin et putoa sitten tyhjän päälle eikä avokki pääse rahastamaan jos ero tulee.

Kannattaa vaan pitää näppinsä erossa köyhistä, silloin rahat riittävät samalla tavalla kummallakin.

Ymmärrän myös naistasi... Itse olen ollut samassa tilanteessa eli vaikka hyväpalkkainen olenkin niin vuokralta muuttaessa ei olisi ollut varaa maksaa 50 % sen kokoisesta asunnosta, jonka taas mieheni halusi. Ja minulle itsenäisyyteen ja omaan toimeentuloon tottuneena oli mahdoton ajatus muuttaa asuntoon, johon minulla ei oikeasti olisi varaa. Itse olisin voinut muuttaa myös pienempään. Kyse ei ollut siis suinkaan tyhmyydestä vaan omasta ajattelusta ja tottumuksesta. Asiaan auttoi monet keskustelut, rahankäytön suunnitelu (Omat tilit, mutta yhteinen taloustili) ja keskustelimme myös sen, että asunnon omistussuhdetta ei sitten riitatilanteessa oteta esiin. Ja muutettiin asuntoon, josta minä omistan neljäsosan, mieheni loput. Erilliset lainat ja yhteinen taloustili, josta menee myös mm. vastike. Tilille laitetaan rahaa tulojen suhteesa. Aikaa meni hieman pidempään, mutta lopulta saatiin kaikki sovittua ja hyvin on mennyt:) Kärsivällisyyttä siis. Ja muista ottaa toisen osapuolen mielipiteet huomioon.

Suosittelisin ettei muuteta yhteen jos se yhteiselämä on yhtä nuppineulanpään halkomista. Miten ne yhteiset harrastukset onnistuu jos toinen on rutiköyhä ja toisella olisi varaa vaikka matkustella. Entäs sitten jos toinen joutuu työttömäksi. Mikään työpaikka ei ole varma, vai onko. Mitenkäs se pilkun nussiminen sitten onnistuisi jos tulee lapsia? Entäs jos kumppani sairastuu? Saa häipyä kengän kuva persuuksissako? Miten sellainen tarkkaan laskettu fifty- fifty parisuhde pidemmän ajan päälle kestää. Olisiko helpompaa mennä naimisiin ja tehdä avioehto jotta saa ainakin sen ennen liittoa haalitun omaisuuden erossa pois? Jos jompi kumpi sattuu kupsahtamaan niin ei mene puolisolta asuntoa alta.

Kyllä menee kumppanin valintakin jo hankalaksi, jos sitten sattuukin tärppään samanlaiset taloudellliset tilanteet niin mikä takaa sen pysyvyyden kun elämästä ei ikinä etukäteen tiedä. No voi ainakin yrittää apua ennustajalta :D

Jos pankki sille myöntää lainaa, niin ne on katsoneet että sillä on siihen varaa. Aloittaja kuulostaa idiootilta ja määräilevältä ja jääräpäiseltä.

Tässä loppukaikuja asunnonosto yrityksestä.

Avopuoliso oli käynyt pankissa josta on nykyinen asuntolaina olemassa, kyselemässä lisää lainaa yhteiseen asuntoon, siten että olisi myynyt nykyisen asuntonsa.

Pankki ei olisi antanut edes sitä samaa lainasummaa mikä on nykyiseen asuntoonsa.

Hyvin tuossa edellä on kirjoitettu realiteeteista.

Kummisikin avokki on aivan raivoissaan, miten pankki ei antaisi hänelle edes samaa lainamäärää mitä on nykyisin.

Taitaa tähän avokin 50/50% omistus haaveet kaatua.
Puolien ostaminen minun nykyisestäkin asunnosta olisi huomattavan kaukana rahallisesti.

Muutenkin elämä on alkanut menemään alamäkeä tämän asunto haihattelun alettua.

Voi hohhoijaa! Jos mulla ois velaton asunto omassa omistuksessa, en kyllä antaisi kenenkään tulla siihen näppejänsä tunkemaan. Ei se mitenkään helppoa ole nykypäivänä mitään tässä elämässä saada, joten jonku tyhmän parisuhteen takia ei kannata riskeerata.

Minä elin muutamia vuosia sitten avoliitossa. Minulla oli enemmän varallisuutta, joten sovimme, että minä maksan asunnosta 70 % ja mies 30 %. Mies oli kuitenkin parempituloinen, joten jaoimme yhteiset kulut puoliksi eli yhtiövastikkeen, kotivakuutuksen, sähkölaskun jne.

Itse koin tämän järjestelyn parhaaksi, sillä kun aikanaan erosimme, niin pystyin lunastamaan miehen ulos asunnosta. Jos omistusprosentit olisivat olleet 50/50, niin todennäköisesti olisin lyhentänyt omaa asuntolainaani löysempää tahtia ja rahaa olisi mennyt löysäkätisesti muihin asioihin, joten en olisi pystynytkään lunastamaan miehen osuutta itselleni.

AP:n tapauksessa ehdottaisin, että he kävisivät yhdessä pankissa neuvottelemassa laina-asioista. Ehkä pankistakin saisi hyviä vinkkejä siitä, että miten asia kannattaa hoitaa. Jos naisen tulot riittävät 50 %:in omistusosuuteen, niin lainan iso kuorma on periaatteessa hänen ongelmansa. Jos taas pankista sanotaan suoraan, että hänen tulonsa eivät riitä, niin sittenhän naisen on pakko taipua pienempään omistusosuuteen.

Et kerro ikäänne, mutta jos tavoitteena on hankkia lapsia, niin kannattaa tietenkin miettiä se tilanne, että miten sitten hoitovapaa-aika? Joutuisitko hoitamaan hänenkin lainanlyhennykset siltä ajalta?