Kemijärven junakapinalliset vastaanottavat tiistaina palkinnon ponnistuksistaan, kun ensimmäinen sähköjuna suhahtaa kaupunkiin. Kun kapinaliike kahdeksan vuotta sitten virisi, näytti 20 miljoonaa maksava sähköjunarata kaukaiselta haaveelta.
Euroopan Unioni oli julkistanut uuden suunnitelman raideyhteyksistä, jonka mukaan pohjoisen junaliike pysähtyisi Rovaniemelle. VR ilmoitti, ettei sillä ollut varaa sähköistää rataa Kemijärvelle, koska matkustajamäärät olivat vähäiset, ja koska se oli investoimassa ensisijaisesti pääkaupunkiseudun raiteisiin sekä Venäjän-liikenteeseen.
Kapinaliike kyseenalaisti VR:n perusteet kohta kohdalta. Ensimmäinen erävoitto oli, ettei junaliikenne uhkauksista huolimatta kokonaan katkennut. Yöjuna oli tovin katkolla, mutta muutama päivävuoro kulki edelleen Kemijärvelle.
VR oli esittänyt myös, että agregaattivaunut, niin sanotut sähkövaunut tulisivat liian kalliiksi. Junakapinalliset hankkivat omat tietonsa ja toivat esiin, että vaunujen hinta oli lähes kymmenen kertaa pienempi kuin mitä VR oli väittänyt.
Mitä suuremmaksi jännite ratajohdossa on käynyt, ja mitä lähemmäksi junajuhlat ovat tulleet, sitä sähköisemmäksi on äitynyt kapinaliikkeen historiankirjoitus Kemijärvellä. Liikkeen keulakuviksi nousivat aikanaan muutamat Itä-Lapin yrittäjänaiset. Heitä pidettiin kapinallisten priimus moottoreina: sitkeinä naisina, jotka esittivät julkisuudessa järkeviä perusteita yöjunayhteyden säilyttämiseksi.
Mutta kuten voitokkaan kampanjan jälkeen on tapana, alkaa liikkeelle pian ilmestyä useampia johtajia. Kuningasidean keksijöitä, Helsingin herrojen ja rouvien pään kääntäjiä, itäkairan pää-änkyröitä on ilmoittautunut allekirjoittaneelle kohta jonoksi asti.
Yksi ilmoittautuu kapinan keksijäksi, toinen pääinsinööriksi, kolmas tärkeimmäksi organisaattoriksi. Mistä tässä sulkien pörhistelyssä oikein on kyse?
Kyynisimmät väittävät, että kapinaliikkeen isien ja äitien merkitys oli täysin toissijainen – että ratarahat löytyivät vasta sen jälkeen, kun Stora Enso oli lopettanut tehtaan ja Itä-Lapin puille piti löytää hyvät kiskot Oulun ja Kemin tehtaille.
Kauppa sanelee todennäköisesti raiteiden suunnan, mutta junakapinan merkityskin oli olennainen, kuten yllä kuvattu toiminta osoittaa. Kapinallisten aseina olivat faktat ja sitkeä kampanjointi, joka tuskin oli yhden tai kahden pään varassa. Harva poliittinen tai taloudellinen voitto on.
Politikoinnin ja egoilun surullisin ilmentymä on sukupuolittunut puhe. Puheista päätellen liikkeen takapiruja ei ärsytä niinkään saamaton kunnia vaan se, että keulakuviksi nousivat naiset – tai siis ”akat”, kuten minulle on toistuvasti ilmoitettu.
Kirjoittaja on Lapin Kansan toimittaja Kemijärvellä.
Lapin kansa

Vastaukset 42
Vanhimmat
Mikä on jutun pointti?
Mitä virkaa tällaisella on?
Jos rata ja juna on saatu, HYVÄ!
Ne jotka asian eteen töitä tekivät, tietävät arvonsa, eikä niillä ole mediassa tarvetta sitä julki kuuluttaa!
(niitä muuten oli iso joukko, josta kunnia heille)
Niinpä.Ei se toimittaja Hannula yhteskunta sillätavalla pyöri , että toimittaja erottelee jyvät akanoista ja julkaisee akanat.
Journalismi on vaikea laji, vanhemmatkaan toimittajat eivät hallitse kenttäänsä.
Kiitos hänelle, joka on junakapina liikkeen johtaja! Hänet eduskuntaan valitaan, saadaan juna Jäämeren-rataan! Heikin ansiota on tehdaskin, häntä kiitän siksikin. Turha naisten on kaakattaa, Nivala meitä johtaa! Junakapinan sankari, on hän - tietenki!
Sääliksi käy VR:tä!
Eiköhän me mieluummin lennetä Hesaan varsinkin kun voittaa rahassa ja ajassa! Tylsä VR antaa vain kylmää vettä suihkullisissa hyteissä. Mä lennän seuraavalla kerralla!
Nuo kapinalliset käyttäköön junaa!
Taitaa olla ensi kevään eduskuntavaaalit taas se suuri motiivi. Sulkaa hattuun haluttaa vähän hommasta kuin hommasta Kemijärvellä ainakin eräällä paikallisella pikkupoliitikolla. Ilmiö on läpinäkyvää ja on jo yleinen naureskelun aihe. Kyynärpäätaktiikkaa, sitä se on.
Nivala on rautaa! Ei ole Kaisanlahdet ja Ojalat samaa poliittista painoarvoa KUIN TOSI SUURMIES! NIVALALLE KIITOS KAIKESTA HYVÄSTÄ JA ARVOSTELIJAT VAIETKOON! HÄN ON PELASTANUT KAUPUNGIN!!!!!
hautaan asti katkerasti häviöään elämöi hän!
olettaisin olevan ankeaa elämää herätä joka aamu samaan katkeraan ajatuksenjuoksuun?
Onneksi olkoon..hih!
Väärä puu
Turha taas täällä revitellä. Junan kulku on kaikkien kansalaisten ansiota, jota junakapinaryhmä edusti. Kaikki toimi eikä politiittisella värillä ollut väliä. Kiitos kuuluu koko seutukunnalle. Asiantuntijoiden määrä ja poliitikkojen kyvyt tääällä todettiin hyviksi ja rakentaviksi, siinä se. Toivottavasti joskus tulevaisuudessakin saadaan nähdä samaa yksituumaisuutta.
Suuri ja mahtava Nvala. Häntä saamme kaikesta kiittää, junasta ja tehtaasta. Hänet nostamme eduskuntaan keväällä 2015!
Miten ne naisyrittäjät ? Koko kapinan alullepanijat ja hoitjat . Heille sitä hattua pittää nostaa !!!
Nyt kun sähkörautatie avataan ni se luo jatkuvuutta ja kansainvälisyyttä.
Täytyy perustaa nyt liike asukasmäärän kasvattamiseksi.
Pakolaisia tyhjät asunnot täyteen ja hommat pyörimään.
Nyt voitais kaikki kongolaiset ottaa Kemijärvelle. Ovat naisia ja lapsia.
OKEY,Afrikan women tulee heiluttamaan busmannipyllyä ja paikkakuntamme saa väriä!
Pösilö, ei Kongossa ole bushmanneja, ne on siellä Namibian aavikolla. Kongossa on Hutuja ja Tutseja.
Syytä olisi vähän niitä tänne ottaa, että yleissivistys leviäisi noiden heimojen osalta tänne.
Kiitos Heikki juhlista!
Paljonko Heikki täytti ?
No kyllä tämä on pelkästään Yrittäjänaisten aikaansaannosta. Älkää nyt viittikö taas kiemurrella.
Mitähän tuossa Hannulan jutussa haetttiin? Aivan outoa juttua. Ei ole yhtä aikaansaannosta tässä asiassa. Mukana olivat kaikki, ei yksi taho. Yksi aloitti ja lopun ratkaisun teki onnistunut politiikka ja suhteet.
Yle alueuutiset - TV 2 teki hyvän pätkän eilen illalla . Onneksi haastatteli oikeata ihmistä eli Päivi Vallea. Hän ja Knuuttila muut yritttäjä naiset sen tekivät ! Kerranki haastattelu osui oikeaan ! Hännystelijät astuivat kuvaan myöhemmin ko alko näyttää hyvältä tyttöjen touhu. Näin kait se meni ?
Kun tunnut tietävän niin kerro ketkä VR:n kanssa neuvottelivat ja saivat päättäjien päät kääntymään?
Junat kulkevat raiteita pitkin, niin eipähän mene METSÄHALLITUKSEN puolelle, edes neuvottelemalla.
Näin se meni. Kyllä niitä pyrkyreitä riittää, kunnian ottajia, keinoja kaihtamatta. Pikkupoliitikkoja, oikeita nilkkejä. Näin pienellä paikkakunnalla se ilmenee
koomisena, yhä "tökerömpänä" populismina. Rautatieliikenteen pääneuvottelijoita, sirkkelin keksijoitä, puuston pääkasvattajia jne....riittää.
Kuin odottaa sohvalla maaten yhteiskunnan avustuksia, ja arvostella, ja kadehtia toisia jotka edes yrittävät tehdä jotain paikkakuntansa hyvinvoinnin eteen.
Kaippa ne neuvottelevat jotka saavat siitä säännöllistä kuukausipalkkaa, että hoitavat meidän alueen asiota. Sitä nyt on ihan turha edes nostaa esille tässä yhteydessä.
VRläinen ko et tunnu tietävän niin...Ei sitä VR päättäny ko ministeri Anu Vehviläinen kesk. pani asian kuntoon ja päättätti. Se se rahatki antoi ko yrittäjänaiset täältä mekkalan nostivat. Näin kait se meni !
Kyllä Kempan katukuva saisi eloa. Kongolaiset naiset ja lapset, kiintiöpakolaiset toisivat myös rahaa kuntaan ja uusia työpaikkoja ja kansainvälisyyttä.
OMITUISTEN OTUSTEN KERHO, näitä Kemijärvi on täynnä. Ihmettelen minkävuoksi ihmiset eivät voi antaa toisilleen tunnustusta hyvästä, ja sitkeästä työstä junayhteyksien puolesta.
Jos kansalaiset eivät olisi reakoineet junayhteyksiin, ei junat nyt kulkisi sinne. Miksi ihmeessä siellä toisessa ihmisessä ei voi nähdä mitään hyvää ja tunnustusta ja kiitosta. koska se on jopa ilmaistakin.
Itse sain aikoinaan lappilaisen kasvatuksen, ja olen siitä oppirahani maksanut. onneksi älysin jo nuorena nostaa kytkintä ja lähteä väljemmille vesille.
Lappilainen kasvatus ja Koillis-maalainen junailukulttuuri sen omituisten otusten kerhon takana on.
Heikki teki radan yksin 1934. Heikki lapioi jo hiiltä 30-luvulla höyryveturin ahnaaseen kitaan. Heikki teki sillat ja penkereet, kaivoi ojat korpiseen ja vetiseen maahan. Heikki teki sähköveturin ja vaunut jo junakapinan aikoihin.
Heikki veti sähköt ja kytki ne.
Heikki ajoi ensimmäisenä Suomessa raiteilla 1858.
Heikki on Jumalasta seuraava. Ylöspäin.
Mitä sinä olet elämmässäsi tehnyt? Onko jälkipolville paljonkaan kerrottavaa.
Muuttanut leipää sonnaksi.
Miksi piti veronmaksajien kustannuksilla rakentaa sähkörata kannattamattomalle kemijärven radalle? Ettekö te saatana olis autolla päässy rovaniemelle sieltä? Miksi se pittää syyä normaalien töissä käyvien ihmisien veromarkat junaradalla, jolla ei vuoden päästä matkusta kuin yksi matkustaja per päivä...? Miksi miksi miks...?, kyllä sapettaa itsekkäät tuppukyläläiset... Tuokin rata olisi pitänyt rakentaa sodankylään joka sentään on nouseva kaivoskaupunki. Sieltä sentään on liikennettäki.
Me etekösuomalaiset jotka viitsimme lähdemme töihin, ja etsimme sitä kaukaakin, pitää hikoilla rutosti, ja paitaakin vaihtaa että saamme maksettua tämän tyhmyyden. Kyllä se tarve mikä siellä on olisi vaikka hevos ajokeilla pystyty täyttämään.
Rautatie pitäisi jatkaa Suomulle.
Rakentaa voisi sitten myös Suomun keskuksen (idea: O. Harjula) ja sinne olisi näin hyvät kulkuyhteydet.
Pitääkö kannattaa suoraa demokratiaa. Se on hyvä siltä osin että me voimme sitten äänestää vaikka tästä, meneekö rautatie minkä linjauksen kautta. Niin että on!
Sen takia sähkö rata Kemijärvelle saatiin ,että Kemijäviläiset VR-läiset pääsevät ilman matkustamaan ,kun niillähän elin ikäinen ilmainen matkustus lippu koko SUOMEEN?
Lappilainen kuulu kateus. Kyllä siellä on hankala olla ihmisillä jotka yrittävät tehdä töitä.
Ei voi olla totta et elinikäinen ilmanen kulku junassa VR.läisillä ? Sehän on vastoin verolakejaki. Köyhällä Suomella on varaa ?
Finnairin työntekijöillä kautta aikojen ollut ilmaiset lennot. Samoin laivayhtiöillä. Eihän enemääänsä junassakaan viitsi istua vaikka ilmaisia matkat ovatkin.
Tietääkseni matkustusvapaus koskee koko perhettä. Ennen sai matkustaa sukulaisetkin.
Työnantajat eivät menetä mitään koska matkoille mennään silloin kun on vapaita paikkoja, muutoinhan penkit olisi tyhjinä. Laivoilla ihminen ostaa palveluita vaikkakin matka on ilmainen.
Näin tulee kaikille hyvä mieli, ja työntekijät tekevät työnsä hyvin.
Voi elämän kevät :( Nyt tuo rautatie vasta onkin vaikea sulkea, kun kempan väkiluku laskee alle 4000 henkilön. Ei mitenkään ole kannattava junareitti. Olisivat nyt saatana rakentaneet soankylhän tai kittilään tuon. Loppuelämän tässä nyt joudun maksamaan veroissa tuotakin hairahdusta vain siksi, että "mummin ja vaarin pikku-jussi pääsee mummolassa käymään" 10 vuotta tuohon pännaan lisää, ni pikku-jussi on muuttanut jo helsinkii, mummot papat kuolleet ja radalla kiitää tyhjät junavaunut. ei ole taas osattu katsoa tulevaisuuteen. Sodankylän kaivosporukka kulkee vuokra-autoilla rovaniemelle, jotta pääsevät lentoasemalle tai junalle. Levin ja ylläksen turistit kans joutuvat sompailemaan autojunien ja ajamisien kanssa. Kemijärvelle, jonne ei ole menossa ketään, sitten rakennetaan uuet sähköraiteet, voi helevetin helevetti!
Kaikki on suomalaisen kantasuomalaisen hyväksi tehty ja niin se on voitto! Voitto tehä ja tapella siitä mitä tehään suomalaisen veronmaksajan hyväksi eikä AINA jonkun Ambomaanlaisesen hyväksi joka ei tuota centin centtiä maamme hyväksi on vain kuluerä! Näin pitää suomessa elää!!!!!!!!! oma hyvinvointi ensin eikä jonkun venäjän tai afrikan rautatien vuoksi rahoja jaeta ensinmäisenä!