3.5 tähteä.
Hyvää musaa.
Ressu Redford-Ressu Redford
2
159
Vastaukset
- Yksin kotona
Hei! Lainasin tässä kirjastosta 30 suosikkia. Kuuntelen sitä tässä samalla ja täytyy sanoa, että olen ihan fiiliksissä! Hämmästyttävää miten siitä on parikymmentä vuotta aikaa kun 90-luvulla kuunteli näitä biisejä, ja osaa biisit yhä aika hyvin ulkoa :) Mulla taitaa olla Ressun soolotuotannosta kaikki albumit, neljä. Kolme 90-luvulta, ja yksi 2000-luvun alusta. Se neljäs jäi oudon vähälle huomiolle. 90-luvun levythän tunnetusti möi tosi hyvin, Ressulle tuli kultaa ja platinaa. Eli kovaa meni 90-luku. Taitaa edelleen keikkailla ahkerasti, mutta duona Neon 2-tyypin kanssa.
Mutta noista 90-luvun biiseistä: ei voi kuin ihailla Ressun melodiatajua, ja tekstityksiä. Ne tekstit on tietty tosi, tosiromanttisia, jonkun mielestä siirappisia; mutta niissä on jotain kiehtovaa ja "Ressumaista". Erottuu kyllä edukseen muista "iskelmäartisteista". Vai onko enenmmän poppia. Ja coveritkin on onnistuneita. Rumbassa oli tietty helppo halveksia näitä biisejä aikoinaan, mutta ei kai ne biisit varsinaisesti rock-yleisölle ollutkaan "suunnattuja". Näitä Ressun biisejä kuunnellessa ymmärtää, miten paljosta meikäläinen onkaan jäänyt elämässä paitsi... :( ONkohan Ressun kynä ruostunut, vai tuleeko uusia hittejä, jää nähtäväksi.- MrJuha82valopää
Ressu osaa.
Osaa monet muutki Suomessa.
Suomi on kovin musiikkimaa mun mielestän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1765027- 151670
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621605Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1221470Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91353Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit491080Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961074Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249297942- 190915
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7760