Kun ei uskalla sanoa:"Haluan eron"

hei kiltteydellä on hintansa,tiedetään! Mutta sitten päätinkin olla kiltti,sanoin suoraan sanoja,ja kask kas,mua alettiinkin kuunnella! olen joskus ollut samanlaisessa tilanteessa,paitsi että olen nainen.Mutta olen sen todennut että kunnioituksen saa vain olemalla ja sanomalla pelkkä totuus asiassa kuin asiassa! Mä niin sanotusti pääsin edellisestä hemmosta kun ihastuin toiseen joka vei jalat altani,hiipunuthan se oli koska menin toisen luo ja etäännyin ja ettäännyin ja sitten seksi loppui ja ja juttu lopahti.Ei vaan napannut.Nykyäään osaan vaatia ja sanoa jos hommassa ei joku miellytä,se herättää kunnioitusta,asiat sanotaan vähän millanen ilmapiiri on...laita tekstari että et tunne tai sano suoraan puhelimessa jos et kasvotusten kerro.petätä itseäsi,tuhlaat aikaasi ja energiaasi lopahtaneeseen juttuunne.

Eihän siihen eroon tarvita mitään sen kummempia "sanomisia". Pakkaa kassi ja häivy, muuta seuraavakasi FB:n parisuhdestatus "sinkuksi" ja kas, näin tuore exäkin tajuaa missä mennään.

Näitä FB-statuksella "jättäjiä" on nykyään yllättävän paljon, alkaa mennä pikkuhiljaa jo tekstarilla jättäjien ohi..

Mulle tuli kaksi asiaa mieleen kun luin viestisi.

Mistä sinä tiedät mitä kumppanisi ajattelee jos sanot haluavasi erota?

Haluaisitko itse, että sinua kohdeltaisiin noin? Kumppanisi kirjoittaisi ehdotuksensa nettiin ja etsisi ero-vertaistukea uskaltaakseen kertoa tunteistaan? Etkö itse toivoisi vastaavassa tilanteessa arvostavaa ja rehellistä kohtaamista?

Yrittäisit nyt hoitaa homman kunnioittavasti ja avoimesti. Kerrot vain omista tunteistasi ja muista, että hänellä on oikeus myös omiin tunteisiinsa. Aivan kuten sinullakin.

Toivon sulle rohkeutta ja viisautta valita oikea tapa.

Miksi et vain ole rehellinen hänelle, jos sulla ei ole enää tunteita häntä kohtaan? Vai oletko täältä jo paikkoa hakemassa eroosi, kun ikätoiveenkin laitoit ja et siis itse kestä kohdata omia eron tunteitasi.

Siinä taas äijä, joka ei uskalla erota entisestä ennenkuin on uusi valkattuna. Äijä, joka pelkää yksin olemista. Mikä pelottaa sanoa toiselle, että tää oli tässä? Mikä pelottaa yksin olemisessa? Sä olet pelkuri, et mitenkään empaattinen. Ajattelet vaan itseäsi.

Toi on ikävä tilanne, olen kokenut. Ahdistaa jo aivan liikaa että pystyisi tapaamaan, se on kertakaikkiaan liikaa, liian raskasta, mutta toinen vaatii tapaamista, selitystä, puhetta, lupauksia, yrittämistä, vaatii vaatii vaatii.

Vaikeita asioita ei välttämättä ole hyvä ilmaista kasvotusten. Ne, joita ollaan jättämässä, tosin usein vaativat asioiden selvittämistä kasvotusten. He tietävät, että kasvotusten on vaikeampi olla tiukkana ja että jättäjä todennäköisesti pehmentää asioita ja painostuksen alla saattaa lupaillakin jotain, johon voi sitten vielä vedota ja jolla voi toista syyllistää. Minusta joskus on parempi viestiä kirjallisesti, tulee harkittua sanomisiaan ja karsittua turha toivo, jos toivoa ei ole.

Tietysti jos asutaan yhdessä, asiat jutellaan kahden. Mutta etäsuhteissa on joskus kohtuutonta vaatia toista raahautumaan ties kuinka pitkää matkaa vain ilmoittamaan, että ohi on. Kun ei se näkeminen enää muuta mitään.

Sinun tilanteesi kuulostaa siltä, että tapaamaan ei pidä mennä jos se kerran ahdistaa noin valtavasti. Toisaalta on hyvä miettiä ahdistuksen syytä: onko sen tosiaan aiheuttanut se toinen ihminen vaatimuksineen, vai oletko itse saanut sen aikaan kuvitelmallasi hänen tulevasta järkytyksestään?

Onpa hieno nähdä, että olette osallistuneet keskusteluun.

Haluan sano niille, jotka ajattelevat minun hakevan täältä uutta suhdetta, ettei se ole tarkoitukseni. Jos joku lähtisi mukaan ideaani, niin se pitää mielestäni alusta asti olla selvää että kaveri pohjalta tämä tehdään. En ainakaan minä pysty uuteen suhteeseen noin vain.

Olishan se kaikkien miehisyyden standardien mukaista pystyä tekemään tämä ilman tukea. Toisaalta on inhimillistä, että joutuu myöntämään oman heikkoutensa ja tarvitsevansa apua?

Kaveripiirissä ei ole henkilöä jolle asiasta puhuisin ja siksi ajattelin josko täältä löytyisi ihminen, joka tarvitsee myös tukea.

Jos on tunteet loppu, olet velvollinen aikuisena ihmisenä sen hellästi kertomaan ja olet velvollinen olematta loukkaamatta, sanoa se siis hellästi ja auttaa tätä kumppaniasi pääsemään sun yli, puhumaan asiasta moneen otteeseen varoen.
Tuossa tilanteessa typerintä on laastarisuhteen aloittaminen ja suhde ylipäätään, se on nuorten ja lasten hölmöyttä sellanen ja sillon et kasva ihmisenä, jos et ole yksin ja mieti elämää ihan itseksesi.
Lisäksi satutat vaan kumppaniasi tuollaisella, jos hän ei pysty päästämään irti, tee se hänelle helpoksi ja ajattele myös itseäsi lähtemällä suhteesta, mutta et tee sitä hänelle helpoksi, jos siirryt heti toiseen, eikä tuo ole hänen ajtteluaan, jos et edes tunne häntä kohtaan enää, sähän valehtelet hänelle siis kokoajan, miten silloin ajattelet häntä aidosti jäämäläl suhteeseenkaan?
Neuvoisin tekemään rauhassa eroa, puhumaan tästä hellästi, tee ero hänelle helpoksi ja kunnioita häntä niin kyllä hän myös sinut rauhaan sitten jättää, kun et muodosta katkeraa ilmapiiriä ja raivoa hänelle siitä miten vaan olit tyly ja itsekäs.
Se ei edes kuulosta ihan terveeltä muutenkaan, etsiä heti joku toinen. Oletko läheisriippuvainen?
Olet täällä avoimesti etsimässä suhdetta ennen kuin olet lopettanut edellisen. Mitä jos sun kumppani kohtelis sua noin, kun yhä rakastaisit häntä, niinpä, joten tee kuten haluat itsellesi tehtävän. Ota hänet erossa huomioon.

Minun mies on yleensä tosi kiva ja helppo. Välillä on kuitenkin liian pahoja juttuja. Hän haukkunut luuseriksi koska olen työtön ja jouduin kiusatuksi, jolloin opiskelu katkesi. Ajattelin jo silloin erota mutta hän sai hyvittelyllä anteeksi. Olen sellanen ihminen joka ei jaksa riidellä ja olla aina katkera. Matkalla mies sai raivarit yhdestä viinapullosta. Olen niin kyllästynyt. Joskus ukko käy käsiksi mutta ei sentään lyö. Ite olen läiskässyt poskelle joskus. En halua jatkaa avoliittoa sellasen kanssa. Itse hän on emäluuseri, ollut työtön suurimman osan elämästään. Lapsellinenkin hän on ja epähygieninen. Mutta siis yleensä on kiva. Nyt haluan kuiteskin muuttaa yksin... Hän tietty suuttuu jos otan puheeksi, eli salaa minun pitää hakea asunto. Minulla ei ole yhtäkään läheistä ystävää eikä omaista. Pystyn silti elämään yksin omassa rauhassa. Rahaa pittää säästää muuttoon. Yksin joudun kaiken tekemään. Mutta sekin on parempi kuin sietää pskaa käytöstä.

Huoh. Onpa tämä hankalaa. Kunpa olisi rohkeutta vaan kertoa aikeistani hänelle. Tässä tilanteessa ihailee ihmisiä, jotka kykenevät tällaiseen päätökseen ja rohkeasti. Toisaalta eihän siihen kuitenkaan kuole vaikka vapisee kuin haavan lehti ja tuntuu, että pää räjähtää.

Ja niille jotka ajattelevat, että haen täältä uutta suhdetta, niin ovat väärässä. Toisaalta se on ihan ymmärrettävää, että se tulee mieleen. Toistan vielä, etten edes pysty ajattelemaan uutta suhdetta.

Rohkaisua ja tukea olen hakemassa vaikka se kuinka tuntuu joistakin oudolta ja raukkamaiselta.

Voihan sitä ottaa pikkasen viinaa ja sitten sanoa, että haluaa erota. Itse ahdistuisin tuommosessa tilanteessa hirveästi ja siitä ei sen takia tulisi mitään. Jo kaverin jättäminen on tarpeeksi ahdistavaa. Itse olen kyllä psyykkisesti sairas.