Hei,
olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa nyt hieman yli viisi kuukautta. Suhde on vasta alussa emmekä tietysti vielä asu yhdessä, mutta olemme olleet tiiviisti tekemisissä ja alusta asti puhuneet myös hieman aremmista asioista ja tunteista melko avoimesti. Kumpikin on omasta aloitteestaan kertonut selvästi, mitä tuntee toista kohtaan ja että haluaa seurustella ja olla yhdessä, myös tulevaisuudessa. Silti minua hieman oudoksuttaa, ettei mies ole vieläkään esitellyt minua yhdellekään kaverilleen, sisarukselleen tai vanhemmilleen. Miehen lapsuuden perhe ei tosin asu samassa kaupungissa (vaikkei kovin kaukanakaan), joten perheen tapaamisen pitäisi olla erikseen järjestetty tapaus. Mies itse tapaa perhettään usein, ja viikonloput hänellä kuluvatkin pääasiassa lapsuuden kodissa vieraisilla. Kavereita miehellä on jonkin verran, mutta heitä en ole nähnyt edes vahingossa. Alkuun mies oli hyvin varovainen myös suhteestamme kertomisessa - muutamalle kaverilleen kertoi parin kuukauden tapailun jälkeen, mutta perheelleen hän julkisti olemassaoloni ylipäätään vasta yli kolmen kuukauden vakavan seurustelun jälkeen, ja tämäkin tuntui olevan hänelle minun näkökulmastani lähes suhteettoman suuri asia.
Minä puolestani kerroin ystävilleni ja perheelleni miehestä heti hänet tavattuani. Sosiaalinen verkostoni on tiivis ja läheinen, eivätkä elämäni pienet ja suuret tapaukset ole useinkaan mikään salaisuus. Kerron, mitä minulle kuuluu, ja näihin kuulumisiin sisältyvät myös uudet tuttavuudet, joita olen kohdannut ja ihmissuhteet, joita olen solminut. Mies on tavannut siskoni sekä useita ystäviäni, kun meillä on ollut illanvietto tai olemme menneet yhdessä ulos. Miestä ei ole häirinnyt tällaisiin yhteisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin osallistuminen, ja ihan julkisesti hän minulle kiintymystään osoittaa vaikka kaupungilla kulkiessamme. Kun sopiva tilaisuus olisi sattumalta ollut miehen tavata vanhempani, kysyin, haluaisiko mieheni pikaisesti tutustua heihin tai siis tervehtiä heitä, mutta vastaus oli kieltävä - liian varhaista sellaiselle, kuulemma.
Minua jollain lailla häiritsee, että olen niin avoimesti ja mutkattomasti ottanut miehen oaksi elämääni ja ihmisiäni samalla, kun itse en kuitenkaan ole osallisena tai edes kovin hyvin perillä miehen läheisimmistä ihmissuhteista ja hänen rakkaimpiensa elämänmenosta. Olen ajatellut, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan yksityisempiä kuin toiset ja valmistautuvat hitaasti siihen, että jakavat seurustelusuhteen kaltaisen henkilökohtaisen elämän asian muiden tiedoksi ja seurustelukumppanin muiden arvioitavaksi. Kuitenkin minun on hankala suhtautua tähän, koska en itse suhtaudu kumppanin esittelemiseen ja monipuolisesti sosiaaliseen elämään mukaan ottamiseen sellaisella kuolemanvakavuudella. Elämäni on iloinen läjä ihmisiä, jotka niin sattuessa kulkevat aivan luonnostaan toistensa seurassa ja lomassa, mitään erillisiä esittelyjä harvoin edes tarvitaan.
Mitä te ajattelette tästä? Milloin te esittelitte vakituisen kumppaninne ystäväpiirillenne tai vanhemmillenne/milloin kumppaninne tapasi teille tärkeitä ihmisiä ensimmäisen kerran? Milloin teidät itsenne puolestanne esiteltiin kumppanin ystäville ja sukulaisille? Jos te itse olette kokeneet esimerkiksi viiden tai kuuden kuukauden seurustelun jälkeen, ettette ole valmiita sosiaalisten ympyröiden yhdistämiseen tai lomittumiseen, mikä siinä sen "liian aikaista" -tuntemuksen aiheuttaa? Jos kuitenkin tavoitteena on se, että ollaan yhdessä toistaiseksi, seurustellaan tosissaan eikä mitään katsella tai kevyesti vain deittailla enää?
olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa nyt hieman yli viisi kuukautta. Suhde on vasta alussa emmekä tietysti vielä asu yhdessä, mutta olemme olleet tiiviisti tekemisissä ja alusta asti puhuneet myös hieman aremmista asioista ja tunteista melko avoimesti. Kumpikin on omasta aloitteestaan kertonut selvästi, mitä tuntee toista kohtaan ja että haluaa seurustella ja olla yhdessä, myös tulevaisuudessa. Silti minua hieman oudoksuttaa, ettei mies ole vieläkään esitellyt minua yhdellekään kaverilleen, sisarukselleen tai vanhemmilleen. Miehen lapsuuden perhe ei tosin asu samassa kaupungissa (vaikkei kovin kaukanakaan), joten perheen tapaamisen pitäisi olla erikseen järjestetty tapaus. Mies itse tapaa perhettään usein, ja viikonloput hänellä kuluvatkin pääasiassa lapsuuden kodissa vieraisilla. Kavereita miehellä on jonkin verran, mutta heitä en ole nähnyt edes vahingossa. Alkuun mies oli hyvin varovainen myös suhteestamme kertomisessa - muutamalle kaverilleen kertoi parin kuukauden tapailun jälkeen, mutta perheelleen hän julkisti olemassaoloni ylipäätään vasta yli kolmen kuukauden vakavan seurustelun jälkeen, ja tämäkin tuntui olevan hänelle minun näkökulmastani lähes suhteettoman suuri asia.
Minä puolestani kerroin ystävilleni ja perheelleni miehestä heti hänet tavattuani. Sosiaalinen verkostoni on tiivis ja läheinen, eivätkä elämäni pienet ja suuret tapaukset ole useinkaan mikään salaisuus. Kerron, mitä minulle kuuluu, ja näihin kuulumisiin sisältyvät myös uudet tuttavuudet, joita olen kohdannut ja ihmissuhteet, joita olen solminut. Mies on tavannut siskoni sekä useita ystäviäni, kun meillä on ollut illanvietto tai olemme menneet yhdessä ulos. Miestä ei ole häirinnyt tällaisiin yhteisiin sosiaalisiin tilaisuuksiin osallistuminen, ja ihan julkisesti hän minulle kiintymystään osoittaa vaikka kaupungilla kulkiessamme. Kun sopiva tilaisuus olisi sattumalta ollut miehen tavata vanhempani, kysyin, haluaisiko mieheni pikaisesti tutustua heihin tai siis tervehtiä heitä, mutta vastaus oli kieltävä - liian varhaista sellaiselle, kuulemma.
Minua jollain lailla häiritsee, että olen niin avoimesti ja mutkattomasti ottanut miehen oaksi elämääni ja ihmisiäni samalla, kun itse en kuitenkaan ole osallisena tai edes kovin hyvin perillä miehen läheisimmistä ihmissuhteista ja hänen rakkaimpiensa elämänmenosta. Olen ajatellut, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan yksityisempiä kuin toiset ja valmistautuvat hitaasti siihen, että jakavat seurustelusuhteen kaltaisen henkilökohtaisen elämän asian muiden tiedoksi ja seurustelukumppanin muiden arvioitavaksi. Kuitenkin minun on hankala suhtautua tähän, koska en itse suhtaudu kumppanin esittelemiseen ja monipuolisesti sosiaaliseen elämään mukaan ottamiseen sellaisella kuolemanvakavuudella. Elämäni on iloinen läjä ihmisiä, jotka niin sattuessa kulkevat aivan luonnostaan toistensa seurassa ja lomassa, mitään erillisiä esittelyjä harvoin edes tarvitaan.
Mitä te ajattelette tästä? Milloin te esittelitte vakituisen kumppaninne ystäväpiirillenne tai vanhemmillenne/milloin kumppaninne tapasi teille tärkeitä ihmisiä ensimmäisen kerran? Milloin teidät itsenne puolestanne esiteltiin kumppanin ystäville ja sukulaisille? Jos te itse olette kokeneet esimerkiksi viiden tai kuuden kuukauden seurustelun jälkeen, ettette ole valmiita sosiaalisten ympyröiden yhdistämiseen tai lomittumiseen, mikä siinä sen "liian aikaista" -tuntemuksen aiheuttaa? Jos kuitenkin tavoitteena on se, että ollaan yhdessä toistaiseksi, seurustellaan tosissaan eikä mitään katsella tai kevyesti vain deittailla enää?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihmiset toimivat kovin eri tavoilla... Itse olen samaa maata kuin sinä eli en niinkään kätke asioista läheisiltäni, no en tosin suinpäinkään niitä "julkaise".
Vuosien takainen exäni oli todella erikoinen seurustelumme "tunnustamisen" suhteen: tapasimme hänen luonaan ja jos kävimme leffassa tai ulkona, kävimme naapurikaupungissa, koska hän sanojensa mukaan on varovainen eikä halua päätyä ihmisten puheiden aiheeksi... Oli sinkku eli ei tehnyt tuota pitääkseen seurusteluamme salassa "sattuneesta syystä". Pari ystävääni sattumalta tuli ko naapurikaupungissa vastaan ja esittelin heidät exälleni, no siitä seurasi hirveä tivaaminen, että järjestinkö jotenkin nuo ystäväni "sattumalta" samaan paikkaan... Vaikka ex asui alle 10 km päässä perheestäni, vasta 8 kk tapailun/seurustelun jälkeen hän suostui "näytille", kun tein muuttoa uuteen asuntoon. Hänen vanhempansa ja sisarensa tapasin, kun olimme seurustelleet vuoden - asuivat 80 km päässä.
Nykyisen miehen kanssa meillä oli valmiiksi yhteisiä tuttuja jo kun tapasimme. Homma eteni mutkattomasti ja luonnikkaasti, miehen kaverit esittivät kyläkutsuja ja me menimme, samoin tapasimme minun ystäviäni. Olimme tunteneet 4 viikkoa, kun eräänä sunnuntaina heitin kokeeksi, että milloinkas mennään käymään "meillä"? Mies kysyi, että no kauankos kestää, että saat itsesi lähtökuntoon? Se oli menoa sitten ja miehen perhettä tapasin ensimmäisen kerran seuraavan kuukauden aikana.
Eipä kai tuohon siis ole mitään "patenttiratkaisua"...