Ylitöiden vähennys.

Orjapalkalla

Olen töissä rakennusalaan kuuluvassa yrityksessä jossa ajan kuorma-autoa. Tuntipalkkani on alle työehtosopimuksen mukainen, ollut siitä asti kun vuosi sitten yritykseen menin töihin. Korotuksen olen saanut, mutta siltikään en saa TES:in mukaista tuntipalkkaa. Yrityksessä tehdään ylitöitä varsinkin kesäaikaan todella reippaasti, puhutaan 12-16tunnin työpäivistä. Vuorokautiset ja viikottaiset ylityöt on maksettu kaiketi ihan OK ainakin kesäaikaan.

Nyt kuitenkin talviaikaan kun on ollut hiljaisempaa, eikä töitä ole oikein ollut.. Sanotaanko että 5tuntia päivästä on tekemistä, jonka jälkeen sinulle keksimällä keksitään työtä. Monesti on tullut lähdettyä sen 5tunnin jälkeen kotiin, ilmoittaen asiasta.

Olen alkanut tutkimaan palkkanauhojani paremmin ja ihmetellyt mihin ylityötunnit ovat kadonneet.. On siis päiviäkin jolloin tehdään esimerkiksi noita 12tunnin päiviä. Kävin kysymässä asiasta niin on kuulemma työehtosopimuksen mukaista ottaa ylityötunteja "paikkaamaan" näitä lyhyempiä (5h) työpäiviä, koska 40tunnin viikkotunnit eivät ole tulleet täyteen. Elikkä mikäli olen ollut eilen 12tuntia ja tänään 6tuntia, on tuosta 12tunnin työpäivästä viety nuo 2tuntia 100%:tia paikkaamaan tuota lyhyempää päivää. Kysymys kuuluu, onko tämä laillista??? Minulle kerrottiin töihin tultaessa että päivittäiset ylityöt maksetaan, mutta nyt kun asiasta kävin kyselemässä sanoivat että ellei 40tunnin viikkotunnit täyty niin pidemmistä päivistä otetaan ylityötunteja paikkamaan lyhyempiä päiviä.

Kertokoot asiasta tietävä toimiiko yritys lainmukaisesti?

5

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kunnontyöntekijä

      No ei ole laillista! Ota yhteyttä liittoon oman aluetoimistosi kautta. Miksi olet edes suostunut alle TES:n mukaiseen palkkaan?

    • määmy

      Lue se allekirjoittamasi työsopimus, mikäli sitä on tehty. Laillisuuden rajoilla.
      Yksi frenfi o golfkentäl duunis, tekevät 37,5 tuntii viikos. Jos tekevät yliduunii, ensin tulee tasoittava 2,5 tuntii ja sen jälkee alkaa ylityöliksat juosta.

    • et voi luottaa kenen

      Kenenkään ei voi luottaa. Samoin lakitoimistot käyttävät työntekijöitä hyväksi ja pakottavat heitä tekemään ilmaiseksi älyttömiä ylitöitä ilman mitään palkkaa tai ylityökorvausta.

      Työnantaja itse kylä muistuttavat kovin, että 8 tunnin työpäivä täytyy aina olla paikalla ja se teettää takaisin, mutta samalla he kirjoittavat työsopimukseen, ettet saa ylityöstä palkkaa. Omistajien ahneus on älytön!

      Vaikka työntekijä menisi työpäivän jälkeen kotiin, moni työnantaja alkaa vieläkin perään soittaa, että tekisitkö sitä tai toista. Itse nämä työnantajat ovat korkeintaan 2-3 tuntia työpaikalla ja aika heillä menee punttisalilla...

    • jkjf

      Monissa työpaikoissa on työaikapankit joihin työtunnit kerätään ja sitten kun on hiljaisempaa niin ne tunnit otetaan sieltä ja maksetaan silloin eli kaksi tuntia päivittäistä ylityötä kerryttää pankkiin kolme tuntia ja siitä eteenpäin tunnista saa kaksi tuntia.

    • kirveellä toitä perk

      Voi vittu että olet antanu ittees kusta silmään oikeen urakalla! Tämmösiä nää saatanan kapitalisti kusettajat on kaikki pitäs ilmatteeks saada !! No ens vuonna sitten ei ole enää niitäkään vähiä työpaikkoja mitä on tähän asti ollu! Kun valtio alkaa pakkotyllistää työttömiä ilmatteeks ! Kyllä sitten saa nämä kapitalisti riistäjät sitä mitä ne haluaa eli ilmaista työvoimaa! Ja työttömät on edelleen ilman oikeeta työpaikkaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      260
      4596
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2776
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      75
      1749
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1604
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      55
      1334
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      93
      1245
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1119
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      208
      1116
    Aihe