Tapailin ja seurustelinkin lähes koko viime vuoden unelmieni naisen kanssa, suhde päätyi kuitenkin eroon joulukuussa kun nainen muutti ulkomaille työn perässä ja minä jäin tänne. Toki syitä oli muitakin, mutta tuo oli se kaikkein konkreettisin.
Vähän taustaa minusta: Olen 30 akateeminen ja ihan ok sinkkumies. Minulla on aina jo nuoresta saakka ollut mielessäni se ideaali naistyyppi, niin ulkonäöllisesti kuin luonteen ja persoonankin osalta. Vielä pari vuotta sitten luulin että tuollainen nainen on olemassa vain omassa mielessäni ja ehkä siksi päädyinkin aina vain seurustelemaan niiden "ok" naisten kanssa, kivaa ja rakkauttakin toki aina heidän kanssaan oli, mutta vasta tuo viimeisin nainen sai minut oikeasti ymmärtämään mitä on rakkaus, kiintymys toiseen ja halu yhteisestä tulevaisuudesta toisen kanssa.
Mutta nyt kun suhde on päättynyt ja nainen karistanut tämän maan pölyt jaloistaan, eikä varmaan palaa ikinä takaisin, niin olen yrittänyt jatkaa elämääni entiseen tapaan. Olen käynyt treffeillä, iskenyt naisia niin netistä kuin baareistakin, mutta kaikki kohtaamani naiset ovat olleet parhaimmillaankin vain tuota aiempaa "ok" tyyppiä, enkä vain enää voi sellaiseen tyytyä. Toki hauskaa voi aina pitää, mutta kun ikääkin alkaa olla jo "tarpeeksi", niin hakusessa on kuitenkin jo se oikea parisuhde, ei mikään hauskanpitosuhde.
Miten voisin tuntea sitä jalat alta vievää rakkautta ja halua sellaiseen naiseen joka ei vastaa sitä unelmieni naistyyppiä, vaikka muuten hän ihan sopiva kumppani minulle voisikin olla? Voiko enää täydellisen naisen jälkeen tyytyä mihinkään muuhun kuin toiseen yhtä täydelliseen tapaukseen?
Vähän taustaa minusta: Olen 30 akateeminen ja ihan ok sinkkumies. Minulla on aina jo nuoresta saakka ollut mielessäni se ideaali naistyyppi, niin ulkonäöllisesti kuin luonteen ja persoonankin osalta. Vielä pari vuotta sitten luulin että tuollainen nainen on olemassa vain omassa mielessäni ja ehkä siksi päädyinkin aina vain seurustelemaan niiden "ok" naisten kanssa, kivaa ja rakkauttakin toki aina heidän kanssaan oli, mutta vasta tuo viimeisin nainen sai minut oikeasti ymmärtämään mitä on rakkaus, kiintymys toiseen ja halu yhteisestä tulevaisuudesta toisen kanssa.
Mutta nyt kun suhde on päättynyt ja nainen karistanut tämän maan pölyt jaloistaan, eikä varmaan palaa ikinä takaisin, niin olen yrittänyt jatkaa elämääni entiseen tapaan. Olen käynyt treffeillä, iskenyt naisia niin netistä kuin baareistakin, mutta kaikki kohtaamani naiset ovat olleet parhaimmillaankin vain tuota aiempaa "ok" tyyppiä, enkä vain enää voi sellaiseen tyytyä. Toki hauskaa voi aina pitää, mutta kun ikääkin alkaa olla jo "tarpeeksi", niin hakusessa on kuitenkin jo se oikea parisuhde, ei mikään hauskanpitosuhde.
Miten voisin tuntea sitä jalat alta vievää rakkautta ja halua sellaiseen naiseen joka ei vastaa sitä unelmieni naistyyppiä, vaikka muuten hän ihan sopiva kumppani minulle voisikin olla? Voiko enää täydellisen naisen jälkeen tyytyä mihinkään muuhun kuin toiseen yhtä täydelliseen tapaukseen?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kyllä se siitä ajankanssa helpolttaa. Jossa vaiheessa se taso vain laskee entiselleen ja tyydyt vain haaveilemaan siitä mitä joskus kerran sait.
Eipä sitä välttämättä enää kohtaa vastaavaa ihmistä, sitten pitää vaan miettiä oletko mielummin loppu elämäsi yksin kuin jonkun "ok" naisen kanssa.
Kyllä niitä täydellisiä naisia tulee aina uusia vastaan. Tärkeintä on vain lähestyä niitä naisia aktiivisesti.
Itse teetätin jo vuosia sitten 200 käyntikorttia, joissa lukee nimeni, numeroni ja s-postini josta käy ilmi syntymä vuoteni. Näitä kortteja olen sitten jaellut kaikille minun tyyppiäni olevilla naisille ja aika monen kanssa on tullut treffattua, parin kanssa jopa seurusteltuakin.
Tällä hetkellä olen taas sinkkuna, mutta korttien jakelua aion jatkaa siihen saakka että tärppää.
Ap ei kuitenkaan ollut ko. naiselle "se unelmakumppani", vaan vain ok. Hän kun kykeni lähtemään. Mielenkiintoista tuokin, että jo hetken päästä erottua the unelmakumppanista pystyy edes yrittämään treffejä tms. Noh, ehkä tuo on sitä suhteiden nopeaa kiertoa, joka pitäisi itsenikin sisäistää ollakseni moderni sinkku hektisessä maailmassa tjsp.
En ymmärrä miksi pitäisi olla vuosia sinkkuna eron jälkeen? Kyllä minusta se kuukauden rauhoittumisaika on ihan tarpeeksi ennen kuin alkaa taas deittaileen, kun emmehän edes kihloissa olleen tai yhdessä asuneet.
Mutta rakastunut et sitten kyllä ollut. Minkä näki jo alkuperäisestä tekstistä, rakastunut ei kuvaa ihmisiä esineinä, kuten sinä teet. Nuo puheesi rakkaudesta olivat aivan koomisia, et selvästi tiedä, mitä se edes tarkoittaa. Usko pois, luulet ehkä tietäväsi, mutta tekstisi perusteella on täysin selvää, ettet tiedä, etkä ole koskaan rakkautta tuntenut. Oli onni, ettei nainenkaan ollut sinuun rakastunut, muuten olisit päätynyt satuttamaan häntä pahasti.
Miksi sinä ylipäätään haluat parisuhteen? Et selvästikään kykene rakastamaan, joten miksi yrität väkisin laittaa itsesi tilanteeseen, johon et selvästikään luonnostasi asetu? Pysy sinkkuna, harrasta seksiä, äläkä leiki kotia, kun se ei ole sinun juttusi. Eikä tarvitse olla, ei kaikki ole samanlaisia. Mutta älä ainakaan hanki lapsia!
Ymmärrän sinua hyvin. Minullakin oli täysin tarkka kuva millainen on unelmieni mies, ihan ulkonäköä myöden. Sitten tapasin hänet, kolmansilla treffeillä tiesimme ettemme voi elää ilman toisiamme. Kun olimme seurustelleet kuukauden minun piti muuttaa käytännössä maailman toiselle puolelle yliopistoon, olin sopinut ennen. Ensin tulin hyvin surulliseksi ja katkaisin välimme, vasta sen jälkeen tajusin kysyä, jos hän lähtee mukaan ja vastaus oli kyllä ja nyt 10
vuotta myöhemmin, hän nukkuu vieressäni ja olemme täydellisen onnellisia. Ei ole ketään muuta jonka voisin haluta. Elämässä tuskin tapahtuu kahdesti mitään tuollaista. Mikset lähtenyt hänen mukaan?
Niin, ehkä minäkin olisin voinut lähteä maailman toiselle laidalle hänen kanssaan, mutta hän ei sitä pyytänyt, enkä minä tiedä olisinko voinut sitoutua asumaan ulkomailla ehkä koko loppu elämäni. Nainen lähti siis ihan pysyvästi ulkomaille, omaan alkuperäiseen kotimaahansa asumaan ja sukunsa yritykseen työskentelemään, vaikka Suomessa olikin suurimman osan elämästään viettänyt.
Ehkä se rakkaus olisi voittanut, jos se olisi ollut molemmalta puolelta yhtä palavaa.
Eipä tuo rakkaus kovin palavaa ja syvää ole ollut sinunkaan puoleltasi, kun siitä unelmien kumppanin menetyksestä toivuit jo kuukaudessa ja aloit deittailemaan jo muita.
Onko se sinusta toipumista että alkaa taas deittaileen muttei kuitenkaan saa siitä mitään irti kun vain ajattelee edelleen tuota aiempaa rakkauttaan?
Minusta ei ole.
Se etten suostu jäämään yksin kotiin vaan jatkan sosiaalista elämääni ei minusta ainakaan vähennä tuon aiemman rakkauden voimaa yhtään.
Miesten "rakkaus" on hyvin erilaista kuin naisten. Mies voi "rakastaa palavasti" mutta se ei estä häntä harrastamasta seksiä toisten naisten kanssa. Naisen on tälläista "rakkautta" hyvin vaikea ymmärtää.
Kun olin hänen kanssaan en olisi edes voinut kuvitella harrastavani seksiä kenenkään toisen kanssa.
Hei AP!
Se, mistä aloituksesi ja fiiliksesi kaikista eniten kertovat, on vain se, ettet ole yli naisesta! Ja vaikkei hän unelma olisikaan ollut, niin siltikin luultavasti kävisit tuon aivan saman vaiheen läpi, kun muut eivät yllä oman pään mittapuun mukaisiksi.
EIKÄ KUULUKAAN yltää, ennenkuin lakkaat hätiköimästä, ja annat itsellesi aikaa toipua koko jutusta ja jäsentää sen mielessäsi! Ei KUKAAN ole täysin yli eksästä noin lyhyellä ajalla. Jos vielä yli vuoden jälkeen ajattelet samoin, ja painiskelet tämän ongelman kanssa yhtä suurella huolella, niin silloin on aika alkaa huolestumaan.
Sina vain pelottaa, ettet löydäkään ketään, se kuuluu eroihin. Läydät sitten aikanaan jonkun naisen joka kolahtaa sinuun, jollain tavalla ennemän, kuin aiemmat.
Mutta jos alat päässäsi tästä ongelmaa rakentamaan, ja itsellesi USKOTTELEMAAN, ettet koskaan enää löydä unelmaista naista, niin sitten olet rakentanut itsellesi oman vankilan: uskomukset ohjaavat elämäämme.
Ja lisäksi; eikä sinun unelmien naisen listaan kuulu se, että sinäkin olet hänelle se unelmies mies, jota ei jätetä? Mitä tekee naisella joka on valmis vaihtamaan sinut?
Etkä sinäkään nyt siltä vaikuta, että olisit todella taistellut suhteenne ja naisen puolesta.
Opi ainakin se, että jos hyvää kohtaa, pitää tehdä KAIKKENSA suhteen eteen! Kaikessa muussa sinua auttaa vain aika, joten älä odota liikaa liian pian, vaan etene luottavaisin mielin, ja keskity parantamaan ja kehittämään itseäsi, niin että olet seuraavalle unelmies naiselle myös unelmies mies. :)
Tsemppiä!
p..s. itsekin kävin saman vaiheen läpi kun erosin ns unelmies miehestä, ja vasta vuoden päästä, kun löysin aivan mielettömän tyypin, aloin jopa ajattelemaan mitä aiemmassa koksaan näinkään!! Kaikki on suhteellista!
Kyllä se siitä ajankanssa tasoittuu.
Itsekin olen toipunut täydellisestä kumppanista joka minut jätti itsestään liittymättömistä syistä. Meni vuosia ennen kuin tulin siihen tulokseen että jos hän olisi rakastanut minua yhtäpaljon kuin minä häntä, hän olisi kyennyt jäämään luokseni.
Ihan helposti, pane niitä naisia niin hiljalleen se muisto rakkaudesta haalistuu ja alat näkemään kaikki naiset sellaisina kuin ne oikeasti ovatkin, halveksuttavina olioina.
Itsellä kesti toipua edellisestä tosi rakkaudesta varmaan pari vuotta ja edelleenkin hän on aina mielessä kun pitäi olla aktiivinen ja ottaa miehiin kontaktia. Pelottaa etten pääse ikinä hänestä eroon vaan vertaan kaikkia mihiä häneen.