Onko muilla tällaisia kokemuksia, että olette käyneet salilla usean vuoden ja silti näytätte mielestänne entiseltä itseltänne, kuin aloittaessa.
Minulle käy näin, eli aina kun katson peiliin, niin näytän samalta ruipelolta kun ennen salilla käyntiä. Olen kyllä saanut kuulla tutuilta positiivista palautetta, että olisin kasvanut paljon.
Kysympähän vaan iltahämärän ratoksi;D
Minulle käy näin, eli aina kun katson peiliin, niin näytän samalta ruipelolta kun ennen salilla käyntiä. Olen kyllä saanut kuulla tutuilta positiivista palautetta, että olisin kasvanut paljon.
Kysympähän vaan iltahämärän ratoksi;D
Vastaukset 6
Vanhimmat
Turhaan ihmettelet. Asia on nimittäin niin, että kun olen käynyt pitkään samalla salilla, siellä treenaa massiivinen määrä porukkaa joka ei koskaan kehity. Heillä on myös yksi yhteinen nimittäjä, he nimittäin treenaavat päin persettä. Treeni, jos sen tekee oikein, kasvattaa lihasta ja kuntoa, mutta se on pelkkää ajanhukkaa jos sen tekee väärin. Ja vielä 2014, kun laji on yli sata vuotta vanha, ja tietoa löytyy netistä enemmän kuin kukaan ennättää lukea, yhä löytyy henkilöitä jotka luulee että treenaaminen on helppoa. Ei se ole, ennen kuin on oppinut mitä pitää tehdä ja miten. Sitten se on helppoa, mutta tuon oppiminen on niin vaikeaa, että moni kisabodarikin kasvaa vain koska piikittää kannikkaansa heppahormoonia. Jos lyhyesti kerrataan perusasiat, niin tärkeysjärjestyksessä olennaiset pointit ovat liikerata, oikea suoritustapa, sopiva vastus ja vastuksen lisääminen. Näistä mitään et opi salilla, ellei siellä ole kisaan treenaavia nais-bodareita, joilla on erittäin selkeä käsitys mitä tehdään ja miten. Miehillä esteenä on ego, joka estää järkevän vastuksen käytön ja johtaa siihen että tekniikka kusee liian painon vuoksi. Tutustu siis videoiden avulla miten vanhan koulun bodarit harjoittelivat, siis heput kuten Arnold, Lee Haney etc. Alamäki alkoi Dorian Yatesin kohdalla, joten hänen edeltäjänsä ovat hyvää oppimateriaalia. Ja sitten esimerkki miten se toimii käytännössä. Poika on menossa armeijaan opintojen jälkeen ja halusi kohentaa kuntoaan. Käymme salilla yhdessä, minä opastan ja hän suorittaa. Kahden kuukauden jälkeen esim. jalkaprässissä tulee kymmenen toistoa 280 kilolla, maasta nousee sarja 140 kilolla, rintaa tehdään 40 kilon käsipainoilla jne. ja ilman mitään kemikaaleja. Proteiini, malto ja creatiini ovat ainoat lisäravinteet. Salilla käydään kolmesti viikkoon ja reilu tunti päivässä, mutta kun asiat tehdään oikein, se riittää mainiosti. Se on jännä miten 25 vuotiaalla käy vaatteet pieniksi parin kuukauden treenin jälkeen, mutta näin se näyttää käyvän :)
Ovatko siis mielestäsi Yates ja hänen jälkeensä tulleet pienempiä tai muuten surkeampia kuin Arska? Vai eivätkö he vain treenaa samalla tavalla, jonka sinä olet oppinut 1967?
Armeijassa ei kyllä ylimääräisellä massalla ole juurikaan käyttöä. Parempi olisi treenata kestovoimaa ja kestävyyttä ettei hyydy täyspakkausmarsseilla..
"Vaatteet pieniksi parin kuukauden treenin jälkeen"
Aloitko syöttään heti lisää kun aloitti treenin niin et lihoi poikas
Kyllä ne silmätkin huijaa.. Jos se lihas tulee tasaisesti joka paikkaan niin ei sitä niin huomaakkaan ennenku tulee tietty määrä. Sit alkaa näkyä. Niin ja kyllähän siinä yleensä läski vaihtuu lihakseksi jolloin varsinki vaatteet päällä näyttää pienemmältä.
Normi miehessä tollanen 15 kg lihasta lisää ei näy vielä missään. Se vaatii aikaa, vuosia. Tai sit piikkejä..
Silmähän tottuu.
Mutta vaaka, vyötärönympärys (katso vyönrei'istä vanha), hauiksenympärys ja tuloskehitys eivät huijaa. Jos taas olet käynyt vain heiluttelemassa ilman tulosten seuraamista ja parempaan pyrkimistä, niin luultavasti tosiaan näytät siltä samalta.