Jos kerran opettavat Raamatusta vai onko eri käsitys uskosta.
Mikä ero on vanha,uusi,lestdiolaisuudella
41
650
Vastaukset
- Kaiketi?
Erimielisyydet erottivat porukat toisistaan?
- Oisko noin
johtohenkilöiden kemiat eivät sopineet yhteen?
Oisko noin kirjoitti:
johtohenkilöiden kemiat eivät sopineet yhteen?
Eihän silloin voi opettaakaan edes totuuden mukaiseti,seurakuntaa,opetus erot jos poikeavat toisitaan sellainen ei pysy pystyssä.
Oisko noin- AlkuseurakunnassaNäin
Suurin syy näiden joukkioiden erkaantuminen Raattamaata ja Purnua kohtaan tuntema epäluottamus ja kaiken näiden päälle maailmanrakkaus ja lihallinen vapaus eli synnin rakkaus. Ei voi palvella kahta herraa Jumalaa ja maailmaa. Jos maailmaa rakastaa täytyy Herran hengen jättää sydän. Ei tuo pieni poika lapsi saa silloin ravintoa jos siellä riehuu seitsemän entistä väkevämpää rietasta. Tämä on raamatullinen totuus. Jotkut kirjoittaa kemiasta jotkut erimielisyydestä mutta ylpeys on kaiken synnin alku ja juuri. Nöyryyttä puuttui alistua kristuksen hallitusmuodon alle. Katsokaa miten alkuseurakunnassa apostolien aikana toimittiin. Siellä vanhimpina oli apostolit he hoitivat seurakuntaa ja opettivat ja kutsuivat itselleen apulaisia saarnavirkaan kuten Apollon, Timoteuksen, Siilaan ja monia muita.
- mmmmmmm777%%%%%%%%%%
lestadiolaiset ja kaikki muutkin uskovaiset ovat sielunlaissa vain harhaoppisia ja rahanahneita pellejä
https://kirja.elisa.fi/ekirja/rakkaus-0
lue ja avaa sielunlaissa silmäsi ikuiseen totuuteenMinä olen tie totuus ja elämä,ei Isän tykö pääse muutoin kuin minukauttani sanoo Jeesus,hä vain voi avata sokean silmät,ei kukaan muu.
Rikkoi koka juutalaiset esittivä lain tättäminen jotaa elämään,Jeesus olikin toista mietä joka laista rikkoo yhdenkin osan on koko lain rkkoja. Hänen tarjoama amonsa ei kelvannut.
- lkmjyg
kuulija1 kirjoitti:
Rikkoi koka juutalaiset esittivä lain tättäminen jotaa elämään,Jeesus olikin toista mietä joka laista rikkoo yhdenkin osan on koko lain rkkoja. Hänen tarjoama amonsa ei kelvannut.
Lapsia raiskaavien perkeleen pedofiilien suojelija oppeja levität saatanaa palvelevana rikollisena, ja samalla tunnustat palvelevas sitä jumalana sen lain rikollisina:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-50245011
"teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
ertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan."
tässäkin yllytät ihmisiä kaltaistesi rikollisuuteen valehtelemalla:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10057267#comment-50817110
"teuta
17.8.2011 21:53
SIINÄ ON VAIN SE ERO , ETTÄ SE SYNTINEN JOKA
ON TEHNYT RIPIN , EI OLE ENÄÄ RIKOLLIEN PRUN
SYYTÖ EI HÄNEEN ENÄÄ YLETY . KUN IKAIKKI ON KORJATTU , JA SAATU ANTEEKSI S.A.A.A.LLA.
EI OLE MITÄÄN VALTAA ENÄÄ SILLOIN ."
pääpirukaan ei voisi olla saatanallisempi kuin sinä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9818336#comment-"50245011
"teuta
25.4.2011 19:30
Olen kirjoittanut siitä , toisaalla Se johtuu siitä että
sellainentoiminta on syntiä , ja kaikki jotka nöyrtyvät
pyytämään anteeksi , Se kuuluu Jumalan lakiin että
silloin kun asia ei ole missään kohdissa muitten tie-
toinen , mutta tälläinen henkilö haluaa saada omantun-
tonsa puhtaaksi , hän menee Rippiisän juttusille , sekä
kertoo kaiken hänelle , ja anoo anteeksi , hän saa sen
Jumalan /Jeesuksen nimessä , mutta jos on pienikin
mahdollisuus , tulla ilmi sitä ei voi suorittaa vaan
astuu rikollisoikeus voimaan."
tällaiset rikolliset pitäs normaalista asettaa vastuuseen opeistaa ja viedä linnaan saastuttamasta suomalaisia ihmisiä saatanallisuuksillaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9944923
"teuta
21.6.2011 18:31
KIITOS VAAN TARJOUKSESTA , MUTTA SULTAHAN JO LOPPUI
KOKONAAN TUO PAHNA TUSKA ., KUN TULI KESÄ JA KÄRPÄSET,
AIVAN OIKEIN OLET KOPIONUT JP :N ASIAN .Mat. 5:43-48
SE ON JOKAINEN PEFOFIILI SAA SYNTINSÄ ANTEEKSI , JOS
HÄN KATUU TEKOAAN JA TAHTOO TEHDÄ PARANNUKSEN .
JA ANOO ANTEEKSI /TEKEE RIPIN."
helevettiin matakalla olevat seuratkaa saatanaa edustavaa sairasta narsistia:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9864171
teuta, "teu, Gapriel., matti., ville, väinö, Fered. kalle" jne
"14.5.2011 16:22
Ei tuosta ÄLÄ TAPA käskystä , tarvii sen enenpää ymmärtää
kun mitä siinä lukee .."
KUINKAHAN MONEN NUOREN ELÄMÄN NÄMÄKIN lestadiolaisten SONNIEN RAIKAAMAT LAPSI UHRIT OVAT LASTIKSEEN SAANEET?
mutta saatanaa palveleva teuta se vaan pelastus oppejaa lasten elämän turmelija oppejaa saatanallisuuden sontatorvetaan peireskellee:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9817522#comment-57826957
"teuta
22.4.2011 22:35
Ok !se on sillälailla että Es/Lestois on 2tiedossa joista toinen on sen verran vanha että on jo kerinnyt tuomionsa kärsinyt .
sitten salassa n.7-13,
VL:n on n.100 joista 30 käsitellään , salassa n.100-400.
En tiedä mitä varten pitäisi vielä muuta tietää."
JOS LESTADIOLAISISSA, OLIS YHTÄÄ JUMALAA JA JEESUSTA PALVELEVAA, NIIN TUKKISITTE TUOLLAISEN SAATANAA PALVELEVAN NARSISTI PIRUN SONTALAN PASKA LIEJUUN KALTAISTENSA SEURAAN!
teuta VALEHTELEE NIIN PALJON, ETTÄ SIITÄ RIITTÄÄ PERKELEEN PERISYNTIÄ JAETTAVAKSI KOKO SEURAKUNNALLE.
väittää vielä valehtelijana, että Jumala olis rikollisille antanut uskon!
HYI HELEVETTI ITTÄ KU SIPÄÄ OSAA JUMALAA OPEILLAAN JA VALHEILLAAN PILKATA.
NIIN KAUAN, KUN TUOLLAINEN ÄLYKÄÄPIÖ SAA LESTADIOLAISUUTTA EDUSTAA NIIN KAIKKI LESTADIOLAISET OVAT SAMOIN AJATTELEVIA USKONTUNNUSTUKSEN KALTAISIA RIKOLLISIA.
HÄVETKÄÄ!
- Krotus.
Lestadiolaisuus voidaan karkeasti jakaa vanha- ja uuslestadiolaisiin.
Vanhalestadiolaisiin kuuluvat mm.
- esikoislestadiolaiset
- vanhoillislestadiolaiset
- rauhansanan vanhoillisempi siipi
- muut konservatiiviset lestadiolaiset
Uuslestadiolaisiin kuuluvat
- liberaalimmat lestadiolaiset
- rauhansanan liberaalimpi siipi
- uudismieliset vanhoillislestadiolaiset (on siinäkin nimi :)
- muut vapaamman suunnan lestadiolaiset- klih
Erinomainen ja valaiseva lista! Kuvaa hyvin sitä, että kun jokin joukkio uskoo omaavansa absoluuttisen totuuden, niin se hajoaa väkisin yhä uudestaan ja uudestaan. Koska ihmiset ovat erilaisia ja ajan myötä ajattelutapa muuttuu, toisilla enemmän kuin toisilla. Ja taas syntyy uusi oikeassaolevien joukko. Jos voitaisiin enemmän sietää monenlaista ajattelua, niin voitaisiin olla erimielisinä yhdessä. Mutta ehkä uskonsuuntien voima onkin henkisessä tyranniassa?
- hyyvis
Ei ole semmoista kuin "uuslestadiolaisuus"
- LeiffTeräväpää
"uuslestadiolaisuus" Tähän joukoon kuuluvat niin Vanhoilliset kuin siitä erkaantuneet joukkiot, sekä täälläkin kirjoittavat eriseuranhenkeä hengittävät.
- teuta
Ei olekaan Rekisteröityä yhdistystä ei ole
- teuta
LeiffTeräväpää kirjoitti:
"uuslestadiolaisuus" Tähän joukoon kuuluvat niin Vanhoilliset kuin siitä erkaantuneet joukkiot, sekä täälläkin kirjoittavat eriseuranhenkeä hengittävät.
Minun pitää tuoda esiin "palstan nurkalla oleva uuslestaadiolaisuus"ASIALLA
EI OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ ,,UUSHERÄNNEIDEN KANSSA JOSTA PUHUTTIIN 1908.
TAI SENJÄKEEN ,HE OLI LOOTOSSA KESKENÄÄN ,,VL:n KANSSA N.1924 UUSHERÄN-
NEET PERUSTI OMAN NIMISEN LIIKKEEN ,KUNNES n.1934 TEKIVÄT SOVINNON tAI8
mUUTAMAN VUODEN PÄÄSTÄ TAAS EROTAKEEN , SITTEMMIN SE EROSI KAHTIA
TOINEN OSA JÄI UUSHERÄNNEIHIN JA TOINEN OLI PEURALAISET , AIKA PIAN
JAKOIVAYT TAA POPPTAAN TULI kONTIOLAISIA , NYKYÄÄN ON MOLEMMAT SIVU
POPPOOT HÄVINNEET , EIKÄ MONTA OLE UUSHERÄNNEITÄKÄÄN. .
mUTTA PASTALLA JOSKUSA PYÖRÄHTÄVÄ " UUSLESTAADIOLAISET EI OLE
JUURI MITÄÄN ;;VIKTIO POPPOOVASN en paremmin sano...
- Etkö huomaa
Suomi24 mielestä on!
- POrnohyllui
Uudet varmaan on vapaamielisempiä.Pannoovat ehkäsyllä?
Suuseksii ym ym Ihanaa aaah - erottu on
Jumala tahtoo antaa syntisi anteeksi. Mutta Hän ei voi toimia kirkossa.
Etsi seurakunta, jossa on Pyhällä Hengellä täyttyneitä uskoon tulleita. He voivat julistaa synnit anteeksi.
http://www.eroakirkosta.fiJuman toimitaan ei voi kirkko estää,eikä ihmisetkään hän toimii missä haluaa omiensa kautta.
erottu on- HO-MOJAPA
MISTÄ SÄ JUMALAN TUNNET.OOTTEKO KAVEREITA VAI HOMOJA.
HO-MOJAPA kirjoitti:
MISTÄ SÄ JUMALAN TUNNET.OOTTEKO KAVEREITA VAI HOMOJA.
Taitaa olla jokapaikassa samanlainen villityskäynissä,Jumlan tunne hänen sanasakautta,Jolla on poika sillä on myös isä,jolla ei ole poikaa sillä ei ole myös Isääkään.
Joka tuntee poja tuntee möys Isän. Homot eivät tunnen kumpaakaan.- Edoba
kuulija1 kirjoitti:
Taitaa olla jokapaikassa samanlainen villityskäynissä,Jumlan tunne hänen sanasakautta,Jolla on poika sillä on myös isä,jolla ei ole poikaa sillä ei ole myös Isääkään.
Joka tuntee poja tuntee möys Isän. Homot eivät tunnen kumpaakaan."kuulija1":lle.
Opettele kirjoittamaan ennen kuin tulet tälle palstalle. Vai oletko yksinkertainen ääliö. Edoba kirjoitti:
"kuulija1":lle.
Opettele kirjoittamaan ennen kuin tulet tälle palstalle. Vai oletko yksinkertainen ääliö.Kuules kirjottaja minä kirjoittelen missä halua,en koskaa sitälupaa tule kyselemään ihmisiltä. Vaika ikä painaakin kirjoituksissanai.
Mikä luulet olevasi samanlainen tallajaa kuin yksi meisät,sulla on jokin paha olo kirjoitus tyylisi perusteella.
Edoba- teuta
HO-MOJAPA kirjoitti:
MISTÄ SÄ JUMALAN TUNNET.OOTTEKO KAVEREITA VAI HOMOJA.
Luulen että sinä et tiedä ,,lue
Minä olen saanut Uskoni Jumalalta Totta kai tunnen Hänet , mutta sinä et miksi niin ?
Siksi Koska Ryövärikin sai uskon ,niin me kaikki saamme ja kun sen olemme saanet
olemme tulleet tuntemaan uskon kautta Jumalan . . - ujhbgtrf
teuta kirjoitti:
Luulen että sinä et tiedä ,,lue
Minä olen saanut Uskoni Jumalalta Totta kai tunnen Hänet , mutta sinä et miksi niin ?
Siksi Koska Ryövärikin sai uskon ,niin me kaikki saamme ja kun sen olemme saanet
olemme tulleet tuntemaan uskon kautta Jumalan . ....tut!
herra jumalalta sait rikollisuudenne saatanallisuudet:
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky;
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
JA TÄTÄ LINJAA PIDÄT SINÄ YLLÄ ETTEI herra jumalas vihastu:
Luder/Lutherin kirje 1.8.1521
"Ole syntinen ja tee syntiä rohkeasti, mutta usko vielä rohkeammin. Synti ei erota meitä Hänestä, vaikka sortuisimme haureuteen tai murhaan tuhansia ja tuhansia kertoja päivässä."
papitkin ovat paavalilas-luterilaisuudessa uskontunnustuksen ennen pappiskoulutus ilmeisesti jo antaneet ja ovat silloin tällaisia:
'Teillä ei ole järkeä'
'Teillä ei ole ymmärrystä'
'Te ette kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Te ette kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
' Te olette syntisiä' (((rikollisia)))
'Järkenne ei voi käsittää Jumalaa'
'Synti erottaa teidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
'Kristittyinä pysytte kuitenkin syntisenä elämänne loppuun asti.'
Ja kuten tiedämme niin rikollisuuden edustajat kouluttaa kaltaisikseen Jumalan Valtakunnan kaltaisten ja ihmisyyden omaavista nuorista, alaikäisistä lapsista aivopesemällä heidät rikollisuuden opeilla.
- tiijähäntä
Oisko ainoa ero vuosimallissa?
- Ratkaiseva_ero
on siinä, että vanhoillislestadiolaiset ovat sentään olemassa, uuslestadiolaisia ei ole.
- peräläpentti
Uuslestadiolaiset on niitä jotka on entisiä vanhoilliselestadiolaisia. mutta ei noudata uskon "oppeja"
En ole lestadiolaine,mutta oppinen noudattaminen ei tuo pelastusta nei eivät pelasta ketään. Jeesuksen verenkautta on vain pelastus jos hänen armonsa ei riitä ei ole pelastustakaan
- eipä_oo
Ratkaisevin ero on siinä, että vanhoillislestadiolaisuus senrään on olemassa. Uuslestadiolaisuutta ei ole.
- Kyselevä999
Mitä opillisia eroja on? Entä mitä eroja tavoissa?
- daewoo1
Ja mitä eroa taivaissa? Vanhoillislestadiolaisten taivaassa ei ole televisioita ja naisilla ei ole korvakoruja. Esikoislestadiolaisten taivaasta puuttuvat myös kaulakorut ja käsirenkaat ja naisilla on huivit. Rauhansanalaisten taivaassa on huoneita, jossa ei ole televisioita, mutta myöskin huoneita, jossa on uusinta tekniikkaa sisältäviä älytelevisioita. Naisilla saattaa olla korvakoruja ja meikkejä.
Körttiläisten taivaassa on kaikkea, jopa viinaa.
- Kertausta
Tässä on muutama vanhempi avaus, joista löytyy eroavaisuuksia.,
http://keskustelu.suomi24.fi/t/3623502
http://keskustelu.suomi24.fi/t/5852324
http://keskustelu.suomi24.fi/t/10579242
Lyhyenä yhteenvetona voisi sanoa sen, etteivät minkäänlaiset isien perinnäissäännöt ole opetuksen keskiössä uuslestadiolaisuudessa, kuten on valitettavasti näillä vanhemmilla ja jo laitostuneilla lestadiolaishaaroilla. - seiskapäinenpiru
en kuulu kumpaankkaan seurakuntaan ONNEKSI.Mutta ainakin se ero että vanhoillistadiolaisilla on suviseurat ja eiköhän uuslestasiolaisilla ole suvijuhlat ja saavat vaikoidusti katsoa televison tarjomia ohjelmia,eiväkä tapa tyttöjä /naisia jatkuvilla raskauksilla uuslestadiolaiset ja ovat aikojen saatossa eronneet vanhollislestadolaisuudesta.
Voi olla uskosta eri käsitys en tiedä, sen tiedän että usko ei ole lähtöisin ihmisestä se Jeesukse laha pelastumiselle.
Koska hän on ovi isän tykö.- lmjhbvtr
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12526103#comment-70186520
"kuulija1
13.9.2014 15:09
Jeesuksella on kirkastettu ruumis sen kaltaiseksi minäki muuutun kun jätän tämän pölymajani kun tulee toisen kerran noutamaan seurakuntansa pois tästä maailmasta."
KUMPI TEISTÄ VALEHTELEE, SINÄ VAI JEESUKSEN OPETUSLAPSI?
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
IHMISTEN RAAMATUN MUKAAN YLÖSNOUSSEELLA JEESUKSELLA EI OLE RUUMISTA VAAN OPETUSLAPSEN TARKISTAMA KEHO!
Olet varmaan valehdellut muutakin saatanaa palvelleen Paavalin tuella;
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10094103
kuulija1
8.6.2014 13:24
Ei mun siihet tarvitse sun mielipettäsi kysellä olen vai en Jeesuksen opetuslapsi.
Etkä edes voi estää sitä.
pyhittääkseen sen. Hän pesi sen puhtaaksi vedellä ja sanalla.Ef 5:26
ET OLE LAITTNUT ESIIN VIRALLISTA NÄYTTÖÄ ETTÄ OLET JEESUKSEN OPETUSLAPSI JOKA HERÄTTÄÄ KUOLEITA, RUOKKII TUHANSIA NÄLKÄISIÄ MUUTAMALLA KALALLA JA LÄIVÄLLÄ, KÄVELEE KESÄISIN JÄRVELLÄ VESIEN PÄÄLLÄ, PARANTAA SAIRATA, ANTAA SOKEILLE NÄÖN JNE!
Siis olet saatanaa jumalanaan palvelemaan eksytetty ja valehtelva väärää todistusta antava rikollisuuden sontaluukku.
- KarNou
Oisko niil se ero jotta kumpikin palvelee ommaa herraa jumalana. Oon lukenu näi keskusteluja ja siihen tulokseen oon tullunna. Eihä sitä Jumalan sannaa sais herransa oppiin liittää niin jotta se herra sana olin niin ku muka Jumalasta. Tekköö pahhoo jo ajatuskii
- tiukkareikä
Tykkääkö uuslestat vähän kypsemmästä lihasta.
- 6969699
Sama paska eri paketissa, ahdistaa ajatellakin että ihmiset kiduttaa itseään olemattomaan uskomalla. Mahtaa ahdistaa muutenkin näitä uskiksia itseäänkin...
- jssk
Sitähän nämä tekstit kertoo, uskonahdistusta. Kukaan ei ole oikeassa, riitelyä opeista, valtataistelua, seksuaalista hyväksikäyttöä, ihmisten haukkumista, jopa nimillä täällä.
Ei tämmöisellä ole mitään tekemistä raamatun ja uskosta Jeesukseen kanssa.
Usko on rakkaus. - mjbnhgvcc
suomessa on vähintää 18 eri lestadiolaisten kuppikuntaa hajottamassa suomen rikollisten rikollisuutta!
Lainattua tekstiä:
"Lars Leevi Lestadio oli ruotsalaisen luterilaisen kirkon lähettämä saarnamies joka pakkokäänsi "pakanalliset suomalaiset sivistykseen ja kristinuskoon". Sen opin tulos ja summa näkyy tänään kun satoja, mahdollisesti tuhansia lapsia on raiskattu henkisesti ja/tai ruumiillisesti. Lasten raiskaaminen ruumiillisesti ja/tai henkisesti ei ole koskaan ollut eikä ole suomalaista kansanperinnettä. Moni on tehnyt ruumiillisen ja/tai psyykkisen väkivallaan jälkeen itsemurhan, eli, kyseessä ei ole itsemurha vaan psyykkisen trauman joka johti itsemurhaan on aiheuttanut uhrin pahoinpitelijä. Puhumme siis lapsi/ihmisvihasta ja joukomurhasta. " (IL)
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
12:30 Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan; ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982