Penikkatauti

Eli, olisiko kenelläkään mitään vinkkejä vaivaani. Penikkatauti mulle todettiin tänään lääkärissä ja varattiin vielä aika ortopedille vaikkakin lääkäri sanoi että leikkaus saattaa olla ainoa vaihtoehto.
Penikat nyt siis vaivanneet yli vuoden, pohjalliset hankittu, taukoa pidetty, kengät vaihdettu, kylmäkuumahoitoa kokeiltu ja hierojalla käyty, vaan kun ei tunnu auttavan. Syksyllä myös todettiin rasitusmurtumat pohkeissa(voisikohan olla myös penikoiden aiheuttamaa?) ,kuukauden levon ja lääkekuurin jälkeen tuntui jo ihan hyvältä ja luulin vaivan parantuneen. Jonkin ajan päästä kuitenkin hyppyjen tms mukana palasi uudelleen, ja lääkekuurejakin on ollut jo noin kolme, sekä lepoakin pidetty useampaan kertaan.
Leikkauksesta olen lukenut että ei kannata, mielipiteitä tähän? Luin myös että penikkataudin ainoa parannuskeino olisi jalan asennon korjaaminen käveltäessä, mutta kun itselläni lääkäri tutkittuaan sanoi vain että jalan asento on hyvä, nätiksikin kutsui, eikä "lättäjaloista" tietoakaan. Ja vielä kun kipu ei varsinaisesti ole aiheutunut itselläni kävelystä/lenkkeilystä, vaikkakin niissäkin kipeytyvät, pahinta vaivaa minulle tuo cheerleading treeneissämme tehtävät hypyt ja akrobatia, joiden aikana sekä jälkeen, varsinkin seuraavana päivänä, kivut on hyvin voimakkaat.

Olisiko täällä siis ketään kyseisestä vaivasta kärsinyttä taikka asiasta tietävää henkilöä?
12485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voi olla et sulla on vähän vakavampi penikkatauti kun mulla, mut itse pääsin eroon ensin kävelemällä ja sen jälkeen esim. pururadalle tai muulle PEHMEÄLLE alustalle lenkkeilemään.

Äänestä

Mulla itsellä ei ole penikkavaivoja ollut enää vuosiin (lopetin tosin juoksemisen), mutta olen kuullut, että säärten (ehkä jopa pohkeiden) säännöllisestä putkirullailusta voisi olla apua tai ainakin helpotusta oireisiin.

Eli heti lenkin jälkeen rullailua ja ehkä jopa ennen. Fysioterapeutilta tai ortopediltasi voit saada lisäohjeita. Oletko muuten kokeillut kinesioteippausta?

http://www.pakkotoisto.com/content/1849-pakkotoiston-kehonhuolto-opas-2012.html (tuolla oli se liike, millä siihen säären etuosaan rullalla pääsee käsiksi)
http://ihmeteippi.wordpress.com/tag/penikkatauti/
http://www.kinesioteippaus.fi/sites/default/files/ts_2012-07-24.pdf

Äänestä
  • "Eli heti lenkin jälkeen rullailua ja ehkä jopa ennen. Fysioterapeutilta tai ortopediltasi voit saada lisäohjeita"

    Tai siis treenin, sun tapauksessahan se on muutakin kuin lekkeilyä...

    Äänestä

Edellisten lisäksi: Treenin ja rasituksen jälkeen kylmähoitoa eli kylmäpakkausta, jääpalalahierontaa tai jäävesiliotusta säärten ja pohkeiden alueelle!
Pulsoitua ultraääntä fysioterapeutilta ja venyttely/ jumppaohjeita!

Äänestä
  • Tosin kun kyse rasitusvammasta niin toimivin hoito rasituksen poisto kautta keventäminen!

    Äänestä

Mä kans ihmettelen että miksi pitää tehdä treeniä missä juostaan tai hypitään? Ja sitten rampataan lääkäris?

Mulla juoksupenikat parantu kun vaihtoi kengät täysin tuettomiin vibrameihin. Pakottavat päkiäaskellukseen ja vahvistavat jalan lihaksia. Muitakin merkkejähän on vaikka kuin. Hierontaa ja lepoa.

Muutenkin ihmettelen tuota että lääkekuurin jälkeen tuntui taas hyvältä, penikoiden perimmäinen syyhän kai on lihaspusseissa liian kovassa puristuksessa olevat lihakset ja ei niitä lääkkeillä sieltä vähennetä tai pusseja venytellä..

Äänestä
  • Tulehduskipulääkekuuri vähentää tietenkin kipua ja mahdollista tulehdusta ja sitä kautta helpottaa oireita.

    Äänestä

Olen kyllä nyt lähiaikoina pitänyt juuri siksi taukoa ettei jalat kestä, & jotain tulehduskipulääkkeitä syön tämän viikon kuulemma "kokeiluna".
Kiitos paljon vinkeistä!

Ja unohdin siis mainita että aina lääkekuurin aikana ollut myös täyslepo, joka luultavasti ollut syynä parempaan oloon. Lääkäri kun sanoi että lepo auttaa kohdallani kipuun muttei itse vaivaan?

Hmm.. Aloin miettimään että kun mulle lääkäri puhui nimenomaan siitä että on lihakset kasvanut niin nopeasti ja ovat niin kovassa rasituksessa, ettei pysy lihasaitiot perässä ja kiristyvät. Onko tässä sitten mitään perää?

Äänestä
  • ===

    ===

    Sehän se taitaa penikoiden suurin syy olla. Eli treenistä pitää saada sellaista joka ei kuormita paljoa juuri noita lihaksia.

    Mulla itellä penikoista hävisi kipu lämmittelyn jälkeen, mutta eihän se hyvästä ole eikä poista syytä. Eli itse tekisin niin että aina kun penikoissa tuntuu kipua välttäisin niiden rasitusta.

    Äänestä

  • Kokeile sitä putkirullaa. Ja kysy fysioterapeutilta siitä kinesioteippauksesta.

    Äänestä

Itselläni meni jalkojen osalta 2005 niin pahaksi, että jouduttiin leikkaamaan. Osittain vaiva johtui omasta tyhmyydestäni ja jääräpäisyydestäni. Harrastin juoksua, jonka lisäksi aloin harrastaa kuntosalia ja urheilin muutenkin lähes kaiken vapaa-aikani. Kun aktiivisen treenaamisen myötä paino nousi, alkoivat myös penikat vaivaamaan. En kuunnellut omaa kehoani, vaan jalkojen kipeytymisestä huolimatta jatkoin juoksua, käyttäen apuna kaikkia varmaan tässäkin viestiketjussa esitettyjä konsteja.. Lopulta en pystynyt enää kävelemään edes normaalissa arjessa tarvittavia matkoja, ilman että jalat kipeytyivät, että en saanut öisin nukuttua.. Leikkauksessa kaikki säären etuosien lihaspussit halkaistiin. Leikkauksessa jokin meni pieleen ja toinen jalka turposi ja meni mustaksi. Leikkauksen jälkeen oli sellainen n.2kk parantelu, ennen kuin pääsin edes kävelemään kunnolla. Leikkauksen ja siitä toipumisen jälkeen kipu kyllä hävisi, mutta heti kun kokeili juosta, edes hölkätä alkoivat samat tuntemukset... No tuossa vaiheessa elämäntilanteeni muuttui ja liikunnalle ei aikaa jäänyt. Aika ajoin kokeilin juosta, mutta seuraavana päivänä penikat aina hiukan vaivasivat.. Viime kesänä aloin taas liikkumaan enemmän ja yllätyksekseni huomasin jalkojen kestävän juoksua, kunnes nyt taas lähes vuoden lenkkeiltyäni ja salilla käytyäni jalat tuumaavat kipeytyä. Eli sama kaava toistuu, painon nousu 74kg->86kg ja jalat eivät kestä :( kaikesta entisestä viisastuneena olen onneksi oppinut kuuntelemaan kehoani, enkä enää toista kertaa juokse itseäni leikkauspöydälle :) Keskityn kuntosaliharjoitteluun ja hoidan aerobista kuntoani muilla liikuntamuodoilla, kuten uinnilla ja pyöräilyllä. En tiedä saako tästä kukaan mitään lisäarvoa, mutta tämä oli minun tarinani :) Itse olen onneksi oppinut kuuntelemaan kehoani ja vielä tärkeämpänä, uskon mitä se minulle yrittää kertoa :) Voimia kaikille urheiluvammoista kärsiville (y)

Äänestä
  • Unohtui mainita... Itse olen saanut hiukan apua iholle levitettävästä magnesium suihkeesta, sitä kannattaa kokeilla. Tuota ei silloin aikoinaan ollut, taikka minä en siitä ollut kuullut :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Epätoivoinen kirjoitti:

Eli, olisiko kenelläkään mitään vinkkejä vaivaani. Penikkatauti mulle todettiin tänään lääkärissä ja varattiin vielä aika ortopedille vaikkakin lääkäri sanoi että leikkaus saattaa olla ainoa vaihtoehto.
Penikat nyt siis vaivanneet yli vuoden, pohjalliset hankittu, taukoa pidetty, kengät vaihdettu, kylmäkuumahoitoa kokeiltu ja hierojalla käyty, vaan kun ei tunnu auttavan. Syksyllä myös todettiin rasitusmurtumat pohkeissa(voisikohan olla myös penikoiden aiheuttamaa?) ,kuukauden levon ja lääkekuurin jälkeen tuntui jo ihan hyvältä ja luulin vaivan parantuneen. Jonkin ajan päästä kuitenkin hyppyjen tms mukana palasi uudelleen, ja lääkekuurejakin on ollut jo noin kolme, sekä lepoakin pidetty useampaan kertaan.
Leikkauksesta olen lukenut että ei kannata, mielipiteitä tähän? Luin myös että penikkataudin ainoa parannuskeino olisi jalan asennon korjaaminen käveltäessä, mutta kun itselläni lääkäri tutkittuaan sanoi vain että jalan asento on hyvä, nätiksikin kutsui, eikä "lättäjaloista" tietoakaan. Ja vielä kun kipu ei varsinaisesti ole aiheutunut itselläni kävelystä/lenkkeilystä, vaikkakin niissäkin kipeytyvät, pahinta vaivaa minulle tuo cheerleading treeneissämme tehtävät hypyt ja akrobatia, joiden aikana sekä jälkeen, varsinkin seuraavana päivänä, kivut on hyvin voimakkaat.

Olisiko täällä siis ketään kyseisestä vaivasta kärsinyttä taikka asiasta tietävää henkilöä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu