Tuntuu että koko elämä on nyt viime vuoden aikana mennyt pahaan suuntaan. Perheessä ei enää puhuta normaalisti kun kaikki vaan huutaa ja riitelee. Oikeastaan, vika on minun veli. Se on hän joka saa kaikki hermostumaan. Minulle tulee heti paha olo kun kuulen jonkun riitelevän. Sydän hakkaa, mahaan koskee ja pyörryttää. Ahdistaa niin kamalasti. Minun veljellä on diabetes ja minua suututtaa kamalasti kun hän ei osaa huolehtia arvoista. Ihan kuin se olisin minä joka joutuu "selvänäkeä" onko hänen arvot kohdilla. Suututtaa kun hän ei itse voi kertoa ja sitten kotona vanhemmat huutavat kun hän ei syö. Hitto että menee hermot. Tämä jatkuva huutaminen saa minut voimaan pahoin. Tuntuu että parempi olisi jos en olisi edes syntynyt. Ennen meni paremmin, mutta nyt viime vuodesta lähtien tämä on muuttunut h*lvtiksi. Suoraan sanoen. Ahdistaa. Veli jopa syyttää minua kaikesta. Toisinaan hän on ihan mukava, mutta yhtäkkiä. Hän moittii kaikesta ja puhuu ihan höpöhöpö juttuja minusta vanhemmilleni. Tai oikeastaan hän liioittelee ja paisuttelee asioita liian suureksi. Siitä ei ole edes puoletkaan totta. Eihän minun sanalla ole mitään arvoa kun kaikki uskovat vain veljeäni. En uskalla sanoa koskaan vastaan ja se syö minua sisältä kun joudun yksin pään sisälläni miettiä kaikkea. Aina pitää suunnitella tarkoin mitä sanon. Jos sanon liian tiukasti, ja veli suuttuu siitä niin minulle tulee vielä pahempi olo. En halua että veli on koko ajan niin vihainen. Sitten en koskaan saa omaa tahtoani läpi. Ei sillä, että sen pitäisi niin, mutta veli saa AINA tahtonsa läpi. Miksi en minäkin joskus? En vain uskalla sanoa suoraan koska veli suuttuu enemmän. Huoh. Mutta kuolema korjaa, milloin se nyt alkaa saapua...
Nyt menee hermo!
SisarAhdistus
2191
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hyi että miten inhottavaa. Ällöttävää! Tosiaan, minun "ongelmani" eivät todellakaan ole lähelläkään niin pahaa, mitä sinä olet joutunut kokemaan. Olen vain itse melko mustasukkainen, kateellinen. Kaikki hyvä ja positiivinen mitä veljelleni sattuu, tekee minut surullisemmaksi. Pakko yrittää vain ajatella, että mitä tuosta. Vaikeaa on, mutta muut ihmiset joutuvat kokemaan paljon pahempaakin... Ehkä huomaan sen sitten itse, jos joskus koen jotain vielä pahempaa. Mutta en toivo tietenkään niin... :)
Olen hän, ken kirjoitti sinulle aloitukseesi eräänlaisen esimerkin, mitä kaikkea ihmislapsen elämään voikin mahtua, mutta noita tuon tapaisia vastaavia juttuja on vieläkin pahempia, mutta kuten huomasitkin, halusinkin poistattaa ne juttuni pois täältä, ja varmaankin ymmärrät minkä vuoksi. Kerroinpahan vaan oman esimerkkini, jotta osaisit suhteuttaa omaa ristiriitatilannettasi veljesi kanssa. Kaikesta kuitenkin selvitään lopulta.
Koeta selvittää välisi veljesi kanssa, ja hae apuja, jos et pysty saamaan ns. rauhan tilaa veljesi ja sinun välille.
Sokeritautiset ovat lääkehoidoistaan huolimatta välillä enempi tai vähempi kiukkuisempia ja ärsyyntyvät herkemmin kuin muut, koska sokeriaineenvaihdunta on häiriintynyt insuliinin tuotantohäiriön vuoksi, joka vaikuttaa koko ihmisen kroppaan kuin myös mielentiloihin.