Nyt menee hermo!

Tuntuu että koko elämä on nyt viime vuoden aikana mennyt pahaan suuntaan. Perheessä ei enää puhuta normaalisti kun kaikki vaan huutaa ja riitelee. Oikeastaan, vika on minun veli. Se on hän joka saa kaikki hermostumaan. Minulle tulee heti paha olo kun kuulen jonkun riitelevän. Sydän hakkaa, mahaan koskee ja pyörryttää. Ahdistaa niin kamalasti. Minun veljellä on diabetes ja minua suututtaa kamalasti kun hän ei osaa huolehtia arvoista. Ihan kuin se olisin minä joka joutuu "selvänäkeä" onko hänen arvot kohdilla. Suututtaa kun hän ei itse voi kertoa ja sitten kotona vanhemmat huutavat kun hän ei syö. Hitto että menee hermot. Tämä jatkuva huutaminen saa minut voimaan pahoin. Tuntuu että parempi olisi jos en olisi edes syntynyt. Ennen meni paremmin, mutta nyt viime vuodesta lähtien tämä on muuttunut h*lvtiksi. Suoraan sanoen. Ahdistaa. Veli jopa syyttää minua kaikesta. Toisinaan hän on ihan mukava, mutta yhtäkkiä. Hän moittii kaikesta ja puhuu ihan höpöhöpö juttuja minusta vanhemmilleni. Tai oikeastaan hän liioittelee ja paisuttelee asioita liian suureksi. Siitä ei ole edes puoletkaan totta. Eihän minun sanalla ole mitään arvoa kun kaikki uskovat vain veljeäni. En uskalla sanoa koskaan vastaan ja se syö minua sisältä kun joudun yksin pään sisälläni miettiä kaikkea. Aina pitää suunnitella tarkoin mitä sanon. Jos sanon liian tiukasti, ja veli suuttuu siitä niin minulle tulee vielä pahempi olo. En halua että veli on koko ajan niin vihainen. Sitten en koskaan saa omaa tahtoani läpi. Ei sillä, että sen pitäisi niin, mutta veli saa AINA tahtonsa läpi. Miksi en minäkin joskus? En vain uskalla sanoa suoraan koska veli suuttuu enemmän. Huoh. Mutta kuolema korjaa, milloin se nyt alkaa saapua...