Otanko nyt paistinpannun, herättikellon, aseen vai kamppaanko mieheni pelkästään tuohon tantereeseen ja hyppään päälle jotta katsoo silmiin.
Siis olen aikani yrittänyt puhua ja varonut loukkaamasta. Nyt saan vastaani jäisen hiljaisuuden heti avattuani suuni.
Kertokaa kuinka voin olla suututtamasta miestäni ja silti kertoa hänelle kuinka pahalta tuntuu? Hänellä kun on "hiukan" vaikeuksia tulla vastaan.
sidonko ja raahaan terapiaan vai luotanko luontaiseen viehätysvoimaani ja naisen kieroudella ujutan peilin hänen kasvojensa eteen.
En halua sormella osoitella puutteita mutta jostakin olisi taas aloitettava, edellinen yritys keväällä nousi täysin puihin.
Vieläkään katsokaas en eroa, en usko vielä kääntäneeni jokaista kiveä. Jossakin sen vara-avaimen piti olla. Pappi lupasi sen löytyvän tästä portaan edestä. Himputti siitä on niin kauan kun sen piilotin toivossa ettei sitä koskaan tarvittaisi.
Elämää ei sen enempää on kaikki tää koitan ymmärtää...
Siis olen aikani yrittänyt puhua ja varonut loukkaamasta. Nyt saan vastaani jäisen hiljaisuuden heti avattuani suuni.
Kertokaa kuinka voin olla suututtamasta miestäni ja silti kertoa hänelle kuinka pahalta tuntuu? Hänellä kun on "hiukan" vaikeuksia tulla vastaan.
sidonko ja raahaan terapiaan vai luotanko luontaiseen viehätysvoimaani ja naisen kieroudella ujutan peilin hänen kasvojensa eteen.
En halua sormella osoitella puutteita mutta jostakin olisi taas aloitettava, edellinen yritys keväällä nousi täysin puihin.
Vieläkään katsokaas en eroa, en usko vielä kääntäneeni jokaista kiveä. Jossakin sen vara-avaimen piti olla. Pappi lupasi sen löytyvän tästä portaan edestä. Himputti siitä on niin kauan kun sen piilotin toivossa ettei sitä koskaan tarvittaisi.
Elämää ei sen enempää on kaikki tää koitan ymmärtää...
Vastaukset 7
Vanhimmat
... tähän voisi latoa sikermän kansan viisauksia, kuten "hevosen voi tuoda veden ääreen, mutta ei pakottaa juomaan", "köydellä voi vain vetää, ei työntää", "kannettu esi ei kaivossa pysy", jne.
Tiedät kantani ja mielipiteeni, en niitä toista. Toivottavasti saamme uutta näkölulmaa satunnaisilta palstalla poikkeavilta.
Hieman ihmettelen miestäsi, tietääkö hän oikeasti tilanteen vakavuuden, ja miksi hänen kanssaan nyt olet ... jos oikein olen sinut ymmärtänyt, minua motiivisi loukkaisivat -- seurassani ei olla rakkaudesta minuun, vaan velvollisuuden tunteesta ja odotuksesta että muutun, tai pelkästään lapsen vuoksi ... näinkö?
Edellisestä kappaleesta huolimatta toivon sinulle kärsivällisyyttä ja voimia, yrittäminen ja jaksaminen on hieno asia, mutta ei hinnalla millä hyvänsä, siihen elämä mielestäni liian arvokas.
Vaikka jo toivot että menisin hukkaan... no menen kohta syvään unohdukseen, tuskin aikani enää riittää tänne kun kuoputtelen kotikoloa.
Miksi en eroa?
Tällä hetkellä, kuten olet nähnyt ja huomannut mieheni ei suostu katsomaan tosiasioita silmiin, eli väistelee, välttelee ja pakenee.
Voisin erota, minun pitäisi erota koska olen aikuinen ja ymmärrän tilanteen mahdottomuuden.
Mutta, tässä tulee uusi mutta. Jos eroan, otan ensimmäisen askeleen, mies saa sädekehän hiuksilleen sinne sarvien nokkaan. Minähän hänet jätin. Hän ei ole aikuinen joten hän käyttäytyy lapsen lailla etsii syitä itsensä ulkopuolelta.
Jos eroaisin mitä väliä vaikka hän jäisi lapsen asteelle luullen minun olevan syypää kaikkeen ja hän itse vain olosuhteiden puitteissa väärin ymmärretty kunnollinen lämmin ja hyväsydäminen mies.
Ei se minua liikuttaisi jollei olisi lapsia, jos voisin veitsellä leikaten katkoa kaikki langat. Mutta ajatteleppa M36 miten yhteishuoltajuus onnistuisi kuvaamani kaltaisen miehen kanssa joka ei ole lainkaan herännyt huomaamaan edes ongelmia olevan.
Miten lapset hoidetaan yhteishuoltajuudessa lapsen kanssa. Näen kuvion aika selkeänä, hän käyttäisi jokaisen tilaisuuden hyväkseen vahvistaakseen väärää kuvaa minusta vain koskei itse uskalla katsoa itseään.
Jos saan hänet herätettyä edes ensimmäiselle metrille itseensä voisin ottaa eron ja edes toivoa fiksuja välejä.
Olen sanonut etten eroa, miehellenikin. Jos hän tahtoo erota täytyy hänestä löytyä sen verran miestä että hakee minusta eroa. Kaikkea ei voi saada, edes väärinkohdeltu mies. Ei syyttömän sädekehää, ja helppoa eroa jossa lähtisin tyhjin käsin jättäisin hänelle lapset ja kodin.
Hänellä on tuollaisia mielikuvia. Olen yrittänyt oikoa niitä mutta tiedättehän lapset; kun jotain saadaan päähän siitä pidetään kynsinhampain kiinni vielä sen jälkeenkin kun jo itse tietää väärässä olevansa.
No nyt voitte sormella syyttää että olen syyllinen alennan mieheni lapseksi enkä näe omia ongelmiani. On minulla ongelmia siksi kriisiin jouduin harmi etten pääse työstämään niitä ennen kuin tämä liitto on joko haudattu tai pelastettu. Omat ongelmani junnaavat tässä taustalla, väsyttää ettei pääse eteen ei taakse.
Sinne terapiaan voisin hakeutua yksinkin. Mutta luulen että oloni tulisi niin pahaksi että lähtisin tuon muovikassin kanssa maailmalle, välittämättä siitä mitä menettäisin. Ihmisellä kun on tapana kuitenkin pyrkiä pysymään ensisijaisesti hengissä, kaikki muu tulee tuon jälkeen.
Kyllä, tämä on paha päivä, tai ei oikeastaan tämä päivä, eilinen oli. Nyt jo hiukan helpottaa.
M36 sanoppa jotain fiksua, nautin siitä kun luet tekstini ja etsit ne piilototuudet jotka jätän kertomatta itselleni. Olenko täysin järjetön akka joka vain kuvittelee ympärillään olevan maailman kamalaksi? Onko tämä paratiisi, onko vain valaistus vialla?
Ja kyllä mies jälleen tietää tilanteen vakavuuden, puree hammasta ja katsoo lävitseni näkemättä mitään. Kesän olin hiljaa jolloin hän kuvitteli kaiken olevan hyvin, puhkaisin kertyneen paiseen, kannattiko? Tuskin, mutta välillä paskaa on lapioitava jottei koko raaja mätäne.
... olen sanaton. Mutta koeta / koettakaa hakea apua, ettei tarvis lukea Iltalehdestä että "ihan kuin sen uhden vaimon tarina"...
Tee assioille jotain !!!
kirjoitanpa iltarukoukseni taas kerran ;
"anna minulle nöryyttä hyväksyä asiat mihin en voi vaikuttaa, rohkeutta puuttua asioihin mihin kykenen .. ja viisautta erottaa nämä toisistaan!"
Viisautta etsin, neuvoja kyselen, epätoivoisiin tekoihin en lähde, minulla on onnekseni muutama hyvä ja todella läheinen ystävä joihin voin turvautua mikäli hajoan.
Jostain hullusta syystä en menetä toivoani, naurettavan kamalaa.
Väitin alussa etten rakasta miestäni! Jollen rakastaisi kestäisinkö tämän kaiken? Yrittäisinkö näin kovasti?
Ehkä se tunne jota kielsin tuntemasta on tämä hulluuteni, Neuvostoliittoa vastaan lähden sotimaan pelkkä puupyssy aseenani, enkä suostu uskomaan ettei mahdollisuutta voittoon ole.
Anna minulle nöyryytta hyväksyä asiat joille en voi mitään, rohkeutta puuttua niihin joille jotain voin, ja kykyä erottaa nuo kaksi.
Nöyrtynyt olen, en enää toivo mieheni muuttuvan yhtään miksikään.
Rohkeutta tarvitsen tulevina päivinä.
Ajattelin yrittää vielä kerran, kerron oman näkökulmani tilanteesta.
En riitele, se ei vie minnekkään, koska osaan asetella sanoja ruudulle, yritän saada ajatukseni selkeiksi lauseiksi, joilla en loukkaisi tai saisi miestäni sulkeutumaan kuoreensa, vaan näkemään asian asiana minun silmilläni.
Jos jotenkin saisin hänelle viestitettyä, että olemme samassa joukkueessa, joko voitamme tai häviämmme. Toinen ei voi voittaa toistaan.
En tiedä tuhlaanko todella aikaani mahdottomassa taistelussa tappioden kirvellessä, mutta vielä en luovuta. Olen kai lapsellinen uskoessani että homma toimii, kun haluan että se toimii. Eihän se mene noin.
Silti keskellä kaosta uskon, että jos saan viestin perille miehelleni, hänen kasvoilleen voi nousta hangonkeksimäinen kymy, helpottunut tunne siitä ettei hänessä miehenä ole kerrassaan mitään vikaa, täydellistä vastaa mielikuvissani.
Vain hänen jääräpäisyytensä ja pelko siitä että hän on syyllinen johonkin, jota ei voi korjata saa hänet toimimaan epätoivoisesti.
Hah tämän luettuaan voi huokaista herkästi tässä nainen, joka väittää ettei rakasta miestään... Paljoon on nainen valmis vaikkei rakasta. Sarkastisesti hymyilen.
Kiitos M36 jotain vastaavaa taas kaipasin. Eilen mieheni rymäytti minut taas aallon pohjaan, tällä kertaa pääsin ylös omin avuin ja varsin vähin vaurioin. Olo tuntuu aika vahvalta ja rohkealta.
Taistelu jatkuu ja hyvä niin. Tähän pieni kannustus, niin jospa saisit siitä hiukan hyvää fiilistä.
En tahtoisi neuvoja alkaa jakamaan, mutta jospa kirjoittelisin hiukan, miten mies mahdollisesti näitä asioita näkee ja ajattelee. Kirjoituksessasi törmäsin pariin kohtaan, jotka saattavat pitää tilannetta siinä pattitilanteessa, jossa miehesi käyttäytymisen osalta ja syystä näkisin teidän olevan.
Sanoit, että et eroa ja olet tämän miehellesikin kertonut. Oman kokemukseni mukaan mies on varsin usein - ei aina, mutta usein - tyytyväinen "tavalliseen" liittoon, jossa säpinää ei ihmeemmin ole. Tunteista puhuminen on turhaa, sillä mies saattaa tuntea sitä rakkautta pitkään yhteiseen historiaan, yhteisiin lapsiin ja muihin yhteisiin saavutuksiin perustuen. Suuria tunteita ei mies tarvitse, vaan ymmärtää, että kumppanuusvaihe on alkanut.
Se, mikä tekstissäsi pisti ajattelemaan oli tuo miehesi välinpitämättömältä kuulostava käytös. Minä kysynkin nyt Sinulta, miksi hänen tulisi käytöstään muuttaa? Hän lienee tyytyväinen elämäänsä ja Sinä olet luvannut, että et ota eroa.
Muutos miehessäsi on lähdettävä hänestä itsestään, mutta toki Sinä voit potkaista prosessin liikkeelle. Terapiaan häntä tuskin voit raahata, et henkisesti ajatellen ja fyysisesti vielä vähemmän... ;-) Mutta miten olisi, jos heittäisit ilmaan raflaavan ajatuksen siitä, että homma loppuu ilman muutosta. Eli ero tulee ajallaan, jos muutosta ei tapahdu - rajat ne ovat Sinullakin. Juuri kuten olet sanonut. Et mielestäni häntä uhkailisi, vaan kertoisit hänelle saman asian kuin mitä olet kertonut meille. Avoimesti. Olet jakanut tunteitasi ja ajatuksiasi avoimesti meidän kanssa ja toivon, että sama koskee miestäsi.
Kun laitan itseni miehesi asemaan, niin en todennäköisesti kykenisi samanlaiseen käytökseen, empaattinen ihminen kun kerran olen. Mutta hiemankin itsekäs ihminen tuohon varmasti pystyy ja jos uhkakuvaa tarinan päättymisestä ei ole, miksi hän muuttaisi itseään?
Suo anteeksi, jos tunkeudun liikaa asiaanne ja siitäkin, että neuvomiseksi tämä nyt ehkä kuitenkin meni. Mutta olen joskus naisen kanssa syvällisesti keskustellessani huomannut, että vastakkaisen sukupuolen näkemys asioista aukenee aika kivasti kun vaan saa kiinni toisen sukupuolen ajatusmaailmasta.
Kiitos kannustuksesta, sitä ei koskaan saa liikaa.
Katselen asiaa mielelläni eri kulmista, kiitän taas siitä kuinka availette silmiäni näkemään paremmin kokonaisuuden.
Neuvoja otan vastaan mielelläni, kaikesta muusta paitsi eropaperien täytöstä, kun/jos siihen tilanteeseen kaiken jälkeen ajaudun selviydyn kyllä noista omin avuin ja tiedän mistä papereita saa.
Erityisesti näitä miesten näkökulmia kaipaan, enhän muuten voi tietää miltä tämä kaikki näyttää oman mieheni silmissä.
Olen ehkä ajanut tilanteen solmuun aivan itse, tuon myönnän ja allekirjoitan. Yritän korjata jotain joka mieheni mielestä ei ole edes rikki. Hyvä pointti että muistutitte asiasta.
Olen sanonut miehelleni etten eroa, koska erollla uhkailu ei tuota muuta tulosta kuin lihavan riidan. Luulen että jos sanoisin eroavani, hän hoitaisi paperit eteeni tuota pikaa päästäkseen pälkähästä, eli minusta. Mutta tuo ei ole se, mitä minä tai hän tahtoo, tuo on se mihin tämä yhteiskunta meitä ohjaa ongelmien kasautuessa.
Miehen välinpitämätön käytös, miksi hänen pitäisi muuttua? Vaadinko häntä johonkin jota hän ei ole? Ehkä, en tiedä.
Olen kiertänyt kehää tämän asian ympärillä jo sen aikaa, että väkisinkin alan nähdä myös omia virheitäni. Niin paljon aikuinen olen että uskallan jopa suuren osan niistä myöntää, kunhan ensin olen ymmärtänyt mitä tein väärin. Myöntely, myöntelyn vuoksi on turhaa jollei ymmärrä ydintä.
En kaipaa muutosta mieheni käytökseen kuin korkeintaan niiltä osin kun hän tahtomattaan tai tahallaan loukkaa, osaamatta edes olla pahoillaan. Hänellä on minuun kohdistuvia odotuksia joita en täytä, ja kun en enää elä hänen ohjeistuksensa mukaan, hänen mielestään elän väärin. Tämä tulee esiin mitä hauskimmissa ja toisaalta karmeimmissa yksityiskohdissa.
Ehkä toivon että hän näkisi minut minuna, hyväksyisi sen mitä olen eikä yrittäisi kasvattaa minusta jotain mitä minusta ei koskaan tule.
Nyt päästään kai siihen mistä tämä oma kriisi laajeni aviokriisiin. Kliseinen tapaus. Eksyin ja huomasin hukanneeni itseni. Olin elänyt elämäni noilla ohjeilla joita mies minulle antoi. Täytin siis kuvaa täydellisestä ihmisestä ja voin erittäin huonosti. Ajauduin kriisiin kuten tuossa tilanteessa aina käy ennenmmin tai myöhemmin.
Puin itseäni, ja löysin aika seesteisen kivan minäni kaiken esittämisen alta, kuorin sipulin ytimiä myöten ja pikkuhiljaa vuoden kuluessa keräilin uusia lehtiä ympärilleni. Sellaisia jotka tuntuivat omilta, kivoja asioita joista nautin ja pidän ihan itse.
Opettelin elämään ensikerran eläissäni ihan itse. En riuhtonut miljooniin harrastuksiin, nämä olivat pieniä asioita, pidän vaatteita joista pidän, luen kirjoja joista oikeasti nautin, käyn kylässä vain ihmisillä joiden luona tunnen oloni hyväki.
Tässä kriisi laajeni aviolliittoon. Mieheni oli läpi vuosien kantanut neuvonut ja ohjannut ja nyt vähitellen irtauduin tuosta lapsen asemasta. Keskustelin hänen kanssaan paljon tunteistani ja kasvustani ja hän lupasi osaltaan auttaa tukea ja olla läsnä. Kauniita sanoja, todellisuudessa, hän elelee kuten ennenkin, omaa elämäänsä hiukan irrallaan minusta. Se sopii minullekkin nautin tietystä välimatkasta.
Minua loukkaa kai enemmän se, ettei hän luovu noista jo eläneistä kuvistani joita kantaa takataskuissaan, toinen niistä on niin kaunis että koskee, toinen niin ruma ettei ilkeä katsoa. Noita hän sitten vertaa minuun, kohdellen minua aina kuten kuvan henkilöä kuuluisi kohdella, joko kuningattarena tai alkoholisoituneena leväperäisenä naisena.
Tämänkin olen miehelleni kertonut, vielä kun löytäisin tien jolla saisin hänet ymmärtämään mitä tarkoitan.
Olen todella ollut avoin täällä, vaikka koko ajan suodatankin tekstiäni. Miehelleni yritän olla yhtä avoin, se ettei hän pysähdy kuuntelemaan mitä sanon tekee sen ettei hän ymmärräkkään sanomaani, vaan kuulee sen jäkätyksenä, muutosohjeina ja purnauksena hänen huonoista puolistaan.
Siksi turvaudun kirjalliseen ilmaisuun myös häntä kohtaan. Kirjeitäni lueskellessa hänen ajatuksensa pysyvät paremmin aiheessa. Voin joka kolmannella rivillä muistuttaa olevani kaikesta huolimatta hänen puolellaan ja kannustaa häntä huomaamaan ettei hänen tarvitse muuttua mihinkään, muuttaisi korkeintaan hiukan käytöstään ja pysähtyisi välillä kohtaamaan kahden kesken.
Tuo on totta että keskustellessa toisen sukupuolen edustajan kanssa asia aukeaa paremmin. Naisten kanssa juttelu usein urautuu siihen, että ensin haukutaan omat miehet, ja kun joku intoutuu haukkumaan sitä turjakettasi, aletaan kehua kukin omaansa ja keskustelu sinällään ei mennyt minnekkään.
Siksi olenkin pyrkinyt avoimesti keskustelemaan miesten kanssa, hyvinkin syvällisiä. Eilen sain taas mainiota neuvoja kuinka voisin kokeilla herätellä miestäni huomaamaan edes jotain.
Laitan sen tähän koska luulen että se pehmeydessään on oiva keino, kokeilun arvoinen.
Tuo mies, tottakai mies, sanoi että voisin yrittää tehdä aina päinvastoin kuin mieheni ohjaa, jota hän edelleen tekee. Eli kun hän käskee laittaa ruokaa, keitän kahvia, jos hän pyytää tekemään jotain sisällä menen ulos ja toisinpäin. Jos hän tahtoo tehdä jotain yhdessä menen yksin, jos hän tahtoo olla yksin kierrän ympärillä. Jne.
Noin tehden tekisin vain ne asiat jotka itseäni sillä hetkellä huvittaisivat. Poimisin karkit kakun päältä ja jättäisin pelkän kakun hänen syötäväkseen. Tuon miehen mielestä olen läpi matkan ollut liian kiltti ja vielä potenut huonoa omaa tuntoa siitä etten olisi riittävän kiltti. Eli olen ehkä itse todella syy ja seuraus.
Katsotaan nyt mihin tämä tie vie, kivaa kokeilla jotain ihan uutta. Tietysti tuolla saan mieheni mustumaan, mutta mitä siitä niinhän hänkin saa minut, koska en suoranaisesti tee mitään väärin, en vain noudata hänen ohjeitaan, ei hän voi oikein mistään syyttääkkään.
Kääntäkäähän joku taas tämäkin teksti nurin ja tutkikaa ne sisäpuolen langanpäät. Itseltäni jäi taatusti joku vieläkin huomaamatta vaikka jo avoimin silmin kuljen.
Kuukausi kulunut... Onko miehesi kokenut ahaa-elämyksiä ja oletko itse jaksanut edelleen maltilla seurata tilanteiden kehittymistä? Olisi mukava kuulla miten asiaasi viet eteenpäin, olet kuitenkin hyvin erilaisella asenteella liikkeellä kuin meistä useimmat.