Missä kulkee yksityisyyden raja Jehovantodistajilla?

Tilanne: KLO: 10:00 perjantai aamu. Vietän ansaittua vapaapäivääni kolmivuorotyöstäni. Olen juuri saanut nuorimmaisen muksun lähetettyä kouluun ja ryhdyin tekemään tavanomaisia kotitöitäni. Olin lapehtimassa pyykkiä kun eteisestä kuului epämääräistä kolinaa. En odottanut tähän aikaan ketään edes vierailulle. Menin tarkistamaan tilannetta ja luonnollisesti hämmästyin kun kuistissa hääräsi minulle kaksi täysin tuntematonta tyyppiä, molemmat iäkkäitä nainen ja mies. He olivat itsekin hämmentyneen oloisia tunkeduttuaan taloomme, selittivät soittaneensa ovikelloa ja etsivät tunkeutumiselleen oikeutta kysymällä tomiiko ovikello. Tässä vaiheessa päätin että en todellakaan aio enempää kuunnella heidän tarinoita. Nämä muukalaiset olivat päättäneet tunkeutua kotiimme itselleen suomin oikeuksin, he eivät edes esitelleet itseään. Missä käytöstavat ? Raamattua ja vartiotorni lehteä ehtivät vilauttaa. Normaalisti vierailuun sovitaan aika nykyään tuttavienkin kesken, täytyy huomioida työvuorot jne. Ja jos ovikellon soittoon ei vastata niin silloin ei oven ripaankaan kosketa ellei talonväen kanssa ole vapaasta sisäänkäynnistä sovittu. En todellakaan ymmärrä mikä ihmeen oikeus nimenomaan jehovalaisilla on kulkea häiritsemässä ihmisiä, eikö näitä tyyppejä saada ruotuun. Soitin poliisiin tarkistaakseni onko näillä uskonlahkolaisilla mainostamislupaa oveltaovelle kulkemiseen. Poliisista ystävällinen naishenkilö valisti minua kertoen etteivät he tarvitse lupaa, he saavat vapaasti levittää uskoaan ihmisille. Hämmästyin ja sinä hetkenä koin voimakkaasti yksityisyyteni loukatuksi.Eikö uskovaisten tarvitse hankkia edes nimismieheltä lupaa, saavat ominluvin tunkeutua ihmisten KOTIIN! Lähestymiskielto koskemaan heitäkin ! Mitähän jehovalainen ajattelis itse jos hänen kotiin aamulla ryntäis outoja tyyppejä. En todellakaan ihmettele miksi jehovalaisiin suhtaudutaan vihansekaisin tuntein.
7470
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kysykää jehovalaisilta kotiosoitetta ja luvatkaa tulla sinne, sitten kun tulee asiaa. Useimmitenhan ne laittaa lapsia, levittämään"sanomaansa".

Äänestä

Heille jos tarjoo veripalttua syötäväksi, niin he jättää teidät rauhaan.

Äänestä
  • pääsin uskovaisista eroon,kun kysyin,eikö jumala luonut ihmistä omaksi kuvakseen?
    kun sain myöntävän vastauksen,totesin että en voi sitten mitään sille että jumala teki minusta ateistin,omilla aivoilla ajattelevan joka ei aivopesua tarvitse.

    Äänestä

Ihan totta turisee aloittaja!

Satuin olemaan äitini luona, joka asustelee yksin. Kaksi tummanpuhuvaa miestä hiipi kuistiin. Näin porstuan verhon läpi miehet. Veskanikin oli näkösillä. Mistä saattoi kuvitella, ketä sieltä tulee!

Kovin kohteliaasti miehet esittivät asiansa, mutta vallankin kun olimme aterioitsemassa, pyysin heitä poistumaan. Uskot on jo valittu. He kuitenkin lämppäsivät lapun, jotta voisimme päästä jossakin uskosta osallisiksi huhtikuussa.

Varmaan olivat uskovia - huono suomi pisti vähän epäilemään - mutta kiertäkää kylä X kaukaa. Vesiperä tuli nytkin. Muutenkin saa pelätä kaiken maailman kauppiaita ja huijareita.

Tulemme pyytämään palveluksia eri uskonjärjestöiltä, jos tarve tulee. Noloa on käännyttää ovelta, mutta muutakaan keinoa ei ole.

Miten pitäisi käyttäytyä? Olin itse erityisesti vapaapäivän tarpeessa ja koin kotirauhaa häirityn.

Äänestä

Itselläni on täysin sama kokemus, kun tämän keskustelun aloittajalla. Vanha äitini asuu omakotitalossa, tapahtumahetkellä yksin. Hän oli suihkussa talon toisessa päässä. Kun hän palasi suihkusta, hääri olohuoneessa ja keittiössä neljä aikuista ihmistä. Äitini säikähtyi. Oleellista tässä on, että he tulivat sisään ilman lupaa. Jos soittaa ovikelloa eikä tulla ovea avaamaan, ei silloin tulla sisään. Tässä tapauksessa vierailijat tulivat sisään omin lupinensa. Mielestäni tämä on kotirauhan rikkomista ja sillä siisti. Ei siinä tee poikkeusta mikään uskontokunta! On ollut tapauksia, jossa perunkirjoituksessa lapsille on tullut täytenä yllätyksena vanhan äidin tekemä testamentti ja sitä on tultu esittämään useamman lakimiehen toimesta. Olkaapa tarkkoina. Oma äitini on varmistanut asian tekemällä varmuuden vuoksi "uuden ja viimeisimmän" tahtonsa.

Äänestä
  • Teittekö kotirauhan rikkomisesta ilmoitusta? Ristus että ovat röyhkeitä. Miten ne yleensäkin viitsivät ängetä taloihin ? Huomionkipeitä ja noloja tyyppejä suorastaan säälittäviä. Mikähän vouhkaus jehovilla nyt on alkanut?

    Äänestä

2014 Pitää ovet olla lukossa takaovia myöten yötä päivää! muuta et voi! Ketkähän ovat tämän aikaan saaneet tämän vapaa liikkuvuuden? Jotain rajaa siihenkin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koitirauha kirjoitti:

Tilanne: KLO: 10:00 perjantai aamu. Vietän ansaittua vapaapäivääni kolmivuorotyöstäni. Olen juuri saanut nuorimmaisen muksun lähetettyä kouluun ja ryhdyin tekemään tavanomaisia kotitöitäni. Olin lapehtimassa pyykkiä kun eteisestä kuului epämääräistä kolinaa. En odottanut tähän aikaan ketään edes vierailulle. Menin tarkistamaan tilannetta ja luonnollisesti hämmästyin kun kuistissa hääräsi minulle kaksi täysin tuntematonta tyyppiä, molemmat iäkkäitä nainen ja mies. He olivat itsekin hämmentyneen oloisia tunkeduttuaan taloomme, selittivät soittaneensa ovikelloa ja etsivät tunkeutumiselleen oikeutta kysymällä tomiiko ovikello. Tässä vaiheessa päätin että en todellakaan aio enempää kuunnella heidän tarinoita. Nämä muukalaiset olivat päättäneet tunkeutua kotiimme itselleen suomin oikeuksin, he eivät edes esitelleet itseään. Missä käytöstavat ? Raamattua ja vartiotorni lehteä ehtivät vilauttaa. Normaalisti vierailuun sovitaan aika nykyään tuttavienkin kesken, täytyy huomioida työvuorot jne. Ja jos ovikellon soittoon ei vastata niin silloin ei oven ripaankaan kosketa ellei talonväen kanssa ole vapaasta sisäänkäynnistä sovittu. En todellakaan ymmärrä mikä ihmeen oikeus nimenomaan jehovalaisilla on kulkea häiritsemässä ihmisiä, eikö näitä tyyppejä saada ruotuun. Soitin poliisiin tarkistaakseni onko näillä uskonlahkolaisilla mainostamislupaa oveltaovelle kulkemiseen. Poliisista ystävällinen naishenkilö valisti minua kertoen etteivät he tarvitse lupaa, he saavat vapaasti levittää uskoaan ihmisille. Hämmästyin ja sinä hetkenä koin voimakkaasti yksityisyyteni loukatuksi.Eikö uskovaisten tarvitse hankkia edes nimismieheltä lupaa, saavat ominluvin tunkeutua ihmisten KOTIIN! Lähestymiskielto koskemaan heitäkin ! Mitähän jehovalainen ajattelis itse jos hänen kotiin aamulla ryntäis outoja tyyppejä. En todellakaan ihmettele miksi jehovalaisiin suhtaudutaan vihansekaisin tuntein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu