niin montako vuotta hekumaa riitti
kauano elitte salarakkaana ettekä paljastuneet
eikä kiinni jääty?
10262
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kolme vuotta olin salarakkaana eikä jääty kiinni. Tarkoitus olikin ettei jäätäisi kiinni, koska en olisi sentään halunnut miehen perhettä hajottaa.
Alun perinkin sopimus oli yhteisestä seksistä, hemmottelusta ja matkoista eikä sen enemmästä.
Suhde oli sikäli vapaa, että seurustelin aina välillä jonkun muun kanssa, koska halusin löytää sellaisen miehen jonka kanssa perustaa perhe. Seurustelujen välissä kävin sitten taas ukkomiehen lakanoissa säännöllisesti. Kolmen vuoden jälkeen sitten tärppäsi ja löysinkin elämäni miehen, jonka kanssa nyt avioliittoa takana 15 vuotta.
Sen salarakkaan kanssa oli myös sellaisia aikoja, että hän alkoi puhumaan perheensä jättämisestä, mutta minä kielsin, koska en olisi ottanut häntä miehekseni _tietenkään_, koska hänhän petti vaimoaan minun kanssani. ;)
Kolme vuotta kesti täälläkin, sitten ryhdistäydyin ja laitoin oman avioliittoni kuntoon.
Kakkosmies jäi kun ei ymmärtänyt pitää kiinni pelkästä seksistä, muuta ei ollut tarjolla. Mistään perheidenjättämispuheista ei ollut sovittu. Ja eteenpäin!
Takana 3kk ja matka jatkuu.
Mitä tämä tekee avioliitto palstalla?
Kahdeksas vuosi menossa.
(ei liity kyllä avioliittoon mitenkään meillä...)
Exäni salasuhteili 9kk paljastumatta. 10. kk sitten paljastui, ja siitä tuli ex.
7 vuotta.
9 vuotta ja jatkuu edelleen
Niin vähän uumoillut olenkin, odotan sitä päivää kun jäät kiinni ja se päivä vielä koittaa.
Aika moni varmaan on todellisuudessa jäännyt kiinni aikaa sitten, mutta puoliso ei välitä. Jos oma puoliso ei halua seksiä, niin hän voi hyvin olla tyytyväinen suhteeseen vaikka toinen käy hakemassa seksin muualta. Ei parisuhde ole välttämättä kiinni pelkästä seksistä.