Töihin Servicesourcelle? Jos etsit työpaikkaa Dublinista kannattaa välttää firmaa nimeltä Service Source. Servicesource on outsourcing firma joka tekee myyntiä mm. VMwarelle, Avayalle ja muutamille muille ICT fimoille.
Jos agency tarjoaa töitä, kannattaa suosiolla jättää väliin. Itse olin siellä 5 kuukautta. Oli kuin leikkikoulussa olisi, työnjohto/ team liiderit oli ihan pihalla eikä mikään toiminut. Olivat yleensä päässeet siihen hommaan koska eivät osaa puhua mitään muuta kieltä. Yhdelläkään heistä ei ollut minkäänlaista koulutusta.
Meitä kohdeltiin kuin lapsia, joka aamu hengennostatus tilaisuudessa kerrattin miksi ollaan töissä ja mitä pitää tehdä (Soittaa ja meilata asiakkaille…ihan kuin tuon unohtaisi yön aikana). Ammattitaidottomat tiiminvetäjät antoivat mahdottomat myyntitargetit ja vaikka sattuisit pääsemään myyntitavoitteisiin, aina löytyi joku syy miksi bonuksia ei makseta, joko et ole soittanut riittävästi puheluita jonakin päivänä tmv. Lisäksi mainittakoon että bonuksista peritään veroa 52%, toisin kuin palkasta 22%.
Ylennykset meni ihan pärstäkertoimella, ei mitään väliä kuinka hyvin tai tunnollisesti olet työsi tehnyt. Porukan vaihtuvuus on reipasta, keskimäärin porukka lähtee ennen kuin eka vuosi on täynnä, muutamat jo kuukauden päästä, poikkeuksena itäeurooppalaiset. 80% pohjoismaalaisita vaihtui minun aikana.
Toinen firma mitä kannattaa välttää on Mikkisoftalle teknistä tukea tekevä firma nimeltä Stream Global Services. Hyviä työantajia puolestaan on mm. VMware Corkissa sekä Salesforce.com.
Töihin Irlantiin - Varo tätä firmaa!
2
484
Vastaukset
- gjghjgj
Tuo kuulostaa ihan vanhalta suomalaiselta työpaikaltani, kyllä ne Suomessakin osaa....
- Irlannissa asuva
Tulin suoli24 katselemaan mika on meininki suomen it alalla kun parempi puolisko haluaa suomeen. Ei haavilta vaikuta, mutta ehka mulla on liian negatiivinen kuva Suomen IT alasta kun kokemusta omasta takaa vain Tiedosta ja Nokialta...
Pari juttua tosta sun tekstista olen itse osittain bonus palkalla, olin joskus provikallakin ja irlannin verotus ei todellakaan tee mitaan eroa veroprosentin suuntaan riippumatta siita onko palkka bonusta vai peruspalkkaa.
Jos satuit sielta saamaan P45 kateen niin soitto revenue.ie ja saat hyvat veronpalautukset, jos ovat sattuneet tilittamaan nuo rahat oikeasti verottajalle. Tai jos et halua byrokratian kanssa tapella niin taxback.com firmalle soitto. Hoitavat sulle rahat tarvittaissa lakiteitse mutta ottavat valista 10% provikat.
Sinansa service sourcella on kylla sen luokan maine ainakin Dublinin suunnalla etta yhtaan ihmetytaisi vaikka on itse vetaneet takataskuun noi sun ylimaaraiset verot. Kavimme joskus keskustelua tiettyjen myyntitoimintojen ulkoistamisesta sinne. Alkoi epailuttaa kun lupasivat tehda puolta halvemmalla tarviten kuitenkin saman maaran ihmisia. Plus kyseinen softauusinta on meille pikku bisnesta mutta vaikuttaa kyseisen paljon rahaa firmaan kantavienn asiakkaiden nakemykseen meista kokonaisuutena.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512294Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖271224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut851042Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt55972Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11924Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me128898- 68893
Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10813vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22803Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49769