Kerronko vaimolleni vai en ?

Vain sinä yksin voit päättää. Minä kertoisin, silläkin uhalla että vaimo lähtee. Jos kerrot, katso että teillä on mahdollisuus pariterapiaan, voitte tarvita sitä. Älä soita enää koskaan tuolle naiselle kuulumisia, älä vastaa hänen puheluihinsa, sillä jokainen puhelu on loukkaus vaimoasi kohtaan.

Älä siirrä asiaa vaimosi kannettavaksi.

Olet salannut asian 10 vuotta. Sitä ei saa tekemättömäksi. Mutta kanna taakka itse.

Etenkin jos epäilet tiedon johtavan eroon.

Kannattaa kertoa. Ja myös se mitä olet tänäpäivänä, esim. jos et ole pettävä. Keskustelemalla ne selviää, ehkä hän kysyy joitakin kysymyksiä ja osaat vastata. Jos toinen on anteeksiantamaton, hänen pitäisi kuitenkin kyetä keskustelemaan vaikeistakin asioista ja ilmaista itseään. En näe mitään väärää rehellisyydessä. Kaikesta kumpikin oppii elämässä. Hän ehkä kuvittelee että olisi jotenkin koskematon tavallisten ihmisten ongelmiin, on hyväkin että se illuusio menee pois. Jokaiselle voi käydä näitä juttuja, jommalla kummalla puolella. Zemppiä!

Miksi kertoisit? Vain keventääksesi omaatuntoasi ja siirtämällä sen huonon olon vaimollesi?
Todella itsekästä sanon minä. Olet salasuhteesi onnistunut pitämään salassa ja nyt kestät seuraukset kuin mies, etkä rasita sillä vaimoasi. Sait siitä varmasti (toivottavasti) mitä halusit nyt myös kestät seuraukset, sen pienen kolkotuksen, mutta sen verran pitää olla suoraselkäinen että kantaa myös tuon itse, eikä siirrä sitäkin vaimonsa niskaan. Tapahtumilla ei ole muuta kuin huonoa annettavaa suhteellenne.
Anna vaimon olla tietämätön tuosta, se ei ole ollut hänen syynsä.

Millaisen vanhuuden avioliiton kja kodin haluat? Sellaisen, jossa säilyttelet salaisuuksiasi ja valehtelet omalle puolisollesi? Vai sellaisen, jossa on 100% luottamus ja rehellisyys ja voit olla aina oma itsesi, valehtelematta ja aina sanoa sen, mitä mielessäsi on, toisen kuunnellessa juuri sinua, jossa koti on turvapaikkasi.

Jokainen valitsee itse valehteleeko vai ei. Valehtelijan ja salailijan tie ei sivusta katsottuna vaikuttanut onnelliselta. Exäni-pettäjä, oli alati ennen käryään ahdistunut. Ihmettelin vierestä hänen angstejaan, joille minulla ei ollut selitystä eikä toinen kertonut totuutta, kun kysyin ja yritin auttaa korjaamaan ahdistustaan, tiuski vain takaisin. Eläminen omassa kodissaan niin, että ei siellä voi puhua omista asioistaan, että pitää valehdella omassa turvapaikassa, omassa kodissa rakkaimmalleen, sen täytyy olla kauheaa.

Olen mieluummin yksin kuin eläisin liitossa ja kodissa, jossa en saisi sanoa ääneen mitä mielessäni on, en olla oma itseni.

Onnellisuuden, ei vain hetkittäisten nautintojen, löytäminen ei ole helppoa kenellekään, mutta valehtelemalla omille rakkaimmilleen onni ei ainakaan löydy.

En anna muille neuvoja mutta itse en missään nimessä kertoisi. Sen jälkeen asia jää ikuisiksi ajoiksi kumppanille mieleen kaihertamaan!