Täällä turhautumistaan purkaa 25-vuotias 162/60 mitoiltaan oleva nainen. Tavoitteena on laihduttaa. Tiedot ja motivaatio ovat kyllä päässäni, mutta motivaatio on vaarassa hävitä täysin, kun edistystä ei tapahdu. Olen siis jo usemman kuukauden tarkkaillut syömisiäni siten, että päivän energiat eivät mene yli 1700kcaln kuin harvoin, ja tällöinkin jäävät 20000 pintaan. Ei siis ylilyöntejä juurikaan. Pyrin syömään protskupainotteisesti. Viikossa käyn pari kolme kertaa tekemässä salilla lihaskuntoa ja salin lisäksi harrasta jonkin verran hyötyliikuntaa. Cross trainer -treenin teen muutaman kerran viikossa niin, että energiaa kuluu about 1000kcal. Mielestäni liikun ja syön järkevästi, mutta paino ei putoa enkä edes kiinteytydy. Olo on sinänsä hyvä, mikä toki plussaa, mutta syönkö muka liikaa? Mitä teen väärin? Kaikki neuvot ja avut tervetulleita...
Paino ei tipu, motivaatio häviää tämän vuoksi
16
250
Vastaukset
- jaksaajaksaa
Ja tämä turhautuminen ja edistyksen puute aiheuttaa sen, että päätän kerta kaikkian olla esim päivän syömättä ja kaikkihan sen arvaa, mitä seuraavana päivänä tapahtuu. Hirveä mättäminen pyyhkäisee yli ja tämän jälkeen on sitten morkkis ja liikunta lähtee käsistä, jotta energian saa kulutettua. Jos vain näkisin pientäkin edistystä, niin jaksaisin uskoa, että tavoite on saavutettavissa. Tiedän olevani normaalipainossa, mutta haluaisin koittaa päästä hoikkaan kroppaan, jossa en oikeastaan ole kasvuiän jälkeen ollut, tälläisen perusvartalon sijasta. Olisin huipputyytyväinen jo 5kg pysyvään pudotukseen, ainakin näin uskoisin.
Olen koittanut monilla eri laskureilla laskea päivittäistä kulutustani, ja ne väittävät sen olevan suunnilleen 1800-1900. Kuulostaa mielestäni korkealta? Toisaalta, en halua aloittaa mitään kitukuuria, kun tavoitteena on kuitenkin pysyvä muutos. Sen olen huomannut, että alle 1200kcal en kyllä jaksa töitä enkä vapaa-ajan projekteja hoitaa, joten tuon vähempää ei kyllä passaa syödä.
Varmasti joku tulee sanomaan, että laihdutus on pelkkää matematiikkaa, mutta kerro toki samalla, missä siis teen väärin. Ehkä olen vain itse asialle todella sokea.- haloo!!!
Ja minkähän takia laihdutat et edes ole lihava!!!!
- jaksaajaksaa
haloo!!! kirjoitti:
Ja minkähän takia laihdutat et edes ole lihava!!!!
Tiedän, etten ole, mutta kiinteämpi olemus silti houkuttaa. Käsittääkseni kiinteytyminen on juurkin laihduttamista, eli pyritään rasvasta eroon.
- Vaihda taktiikkaa
Syöt protskupainotteisesti? Miksi? Sinulle riittää 60g proteiinia päivässä.
Jos useamman kuukauden olet hakannut päätäsi seinään ilman tulosta, on aika vaihtaa taktiikkaa. Kokeile pätkäpaastoa tai vhh:ta. Lopeta lihaskuntoharjoittelu, aloita lihasMASSAharjoittelu.- jaksaajaksaa
Ilmaisin "protskupainotteisen" huonosti, joten korjaan asian. Siis, en syö proteiini yli tarpeeni, vaan pidän huolen, että tuo mainitsemasi 60g jakautuu tasaisesti joka aterialle. Hain ehkä enemmän ilmausta, että olen jättänyt vaaleat hiilarit mahdollisimma vähiin. Anteeksi sekaannukseni:) Mitä eroa on lihaskunto- ja lihasmassaharjoittelulla? Otan ihan konkreettisia neuvoja riemulla vastaan:)
- vaihda taktiikkaa
jaksaajaksaa kirjoitti:
Ilmaisin "protskupainotteisen" huonosti, joten korjaan asian. Siis, en syö proteiini yli tarpeeni, vaan pidän huolen, että tuo mainitsemasi 60g jakautuu tasaisesti joka aterialle. Hain ehkä enemmän ilmausta, että olen jättänyt vaaleat hiilarit mahdollisimma vähiin. Anteeksi sekaannukseni:) Mitä eroa on lihaskunto- ja lihasmassaharjoittelulla? Otan ihan konkreettisia neuvoja riemulla vastaan:)
Se tarkoittaa treeniä isoilla painoilla ja kovalla teholla. Esim. jalkakyykky 3 sarjaa, 10 toistoa kussakin, niin isoilla painoilla kuin vaan ikinä mahdollista.
Kaikki tuosta kevyempi on lihaskuntoharjoittelua, jolla lihas kasvaa heikosti tai ei ollenkaan.
En tiedä miten treenaat nyt, mutta usein laihduttajat treenaavat mielestäni liian kevyesti. Ja vaikka treenaamisen osuus ei laihdutuksessa kovin merkittävä olekkaan se muokkaa kuitenkin vartaloa, ja isommilla lihaksilla painon pitäminen kurissa on helpompaa. - jaksaajaksaa
vaihda taktiikkaa kirjoitti:
Se tarkoittaa treeniä isoilla painoilla ja kovalla teholla. Esim. jalkakyykky 3 sarjaa, 10 toistoa kussakin, niin isoilla painoilla kuin vaan ikinä mahdollista.
Kaikki tuosta kevyempi on lihaskuntoharjoittelua, jolla lihas kasvaa heikosti tai ei ollenkaan.
En tiedä miten treenaat nyt, mutta usein laihduttajat treenaavat mielestäni liian kevyesti. Ja vaikka treenaamisen osuus ei laihdutuksessa kovin merkittävä olekkaan se muokkaa kuitenkin vartaloa, ja isommilla lihaksilla painon pitäminen kurissa on helpompaa.Tähän asti olen treenannut esim jalkakyykkyä siten, että 3 sarjaa, joissa jokaisessa 10-12 toistoa, joskus saattaa viimeiset jäädä tekemättä, mutta koetan parhaani mukaan vetää lihakset äärirajoille. Ainakin tekniikkapuoli ilmeisesti alkaa olla hallussa, sillä painomääriä on pystynyt nostamaan. Kiitos muistutuksesta:) taitaa se olla varsinkin meidän naisten helmasynti treenata liian kevyillä painoilla, kun pelätään sitä lihasta, ihan kuin sitä nyt yhtäkkiä kasaantuisi jotenkin helposti. En ole käynyt koskaan kehonkoostumusmittauksessa, olisi kiinnostava tietää, johtuuko painon jumitus siitä, että lihasmassaa olisi mahdollisesti tullut lisää. Tuollaisia asioita on niin vaikea arvioida itse, kun on vielä tällainen amatööri.
- 3+14
jaksaajaksaa kirjoitti:
Tähän asti olen treenannut esim jalkakyykkyä siten, että 3 sarjaa, joissa jokaisessa 10-12 toistoa, joskus saattaa viimeiset jäädä tekemättä, mutta koetan parhaani mukaan vetää lihakset äärirajoille. Ainakin tekniikkapuoli ilmeisesti alkaa olla hallussa, sillä painomääriä on pystynyt nostamaan. Kiitos muistutuksesta:) taitaa se olla varsinkin meidän naisten helmasynti treenata liian kevyillä painoilla, kun pelätään sitä lihasta, ihan kuin sitä nyt yhtäkkiä kasaantuisi jotenkin helposti. En ole käynyt koskaan kehonkoostumusmittauksessa, olisi kiinnostava tietää, johtuuko painon jumitus siitä, että lihasmassaa olisi mahdollisesti tullut lisää. Tuollaisia asioita on niin vaikea arvioida itse, kun on vielä tällainen amatööri.
Koska olet normaalipainoinen, muutokset rasvan määrässä näkyvät hitaasti. Eli kannattaa olla kärsivällinen ja käyttää edistyksen mittaamiseen muutakin kuin vaakaa, eli juurikin mittanauhaa ja vaikka kehonkoostumusmittausta.
Jos aloitit lihaskuntoharjoittelun ns. nollasta, on mahdollista, että olet saanut lisää lihasmassaa. En tiedä millainen ruokavaliosi on muuten, saatko esimerkiksi rasvoja tarpeeksi? Ja nukutko tarpeeksi? Ja onhan treenissäsi vaihtelua, muistathan päivittää ohjelmaasi noin 8-12 viikon välein?
Jotain mitä voisit ruokavaliossasi kokeilla (jos ei toimi, voi vaihtaa takaisin). Eli syö suurin hiilariannos vasta treenin jälkeen (illalla mieluusti), muutoin pyri pitämään hiilarit minimissään (toki kasviksia voit syödä niin paljon kuin haluat ja marjojakin pari annosta). Jos treenaat aamusta tai päivällä, voit puolittaa tuon hiilariannoksen treenin jälkeisen aterian ja iltapalan välillä.
- hju5
Kirjoittamasi teksti kuulosti täysin sellaiselta mitä itse juuri nyt mietin! En siis myöskään onnistu laihtumaan, motivaatio alkaa häviämään enkä pidä itsestäni :(
- Setämies666
Tää on suht helppo keissi.
Nainen 162/60 syöt 1700-2000kcal / pv. Laihdutukseen tuo on iso määrä, jopa miehelle. Lähdetään siitä, että energiaa syödään 1500kcal / pv. Tämän lisäks ottaisin varalta banaanin treenipäivinä salille, jos ei meinaa jaksaa. Eli syöt liikaa.
Toinen kysymys on se, että syötkö oikeasti 1700-2000kcal / pv vai arvioitko alakanttiin. Näin käy usein. Proteiinipainotus ei välttämättä ole tarpeen, koska et kumminkaan pysty kasvattamaan lihasmassaa ja laihtumaan samaan aikaan. Voit kyllä kiinteytyä.
Sanoitkin, että 1200kcal / pv ja et meinaa jaksaa mitään. Ihan luonnollista, kun nyt syöt puolet enemmän.Jos tahdot, pystyt pikkuhiljaa tiputtelemaan energioita vielä 1500kcal alapuolelle. Mutta koska treenaat, se ei ehkä ole fiksua. Voit koittaa kun olet vakiinnuttanut 1500kcal. 1200kcal alle en menisi.
Hedelmät on näppäriä, samoin vihannekset, koska niitä voi pääsääntöisesti vetää vaikka kilokaupalla, jos tahtoo.
1000kcal kulutus crosstrainerilla tarkoittaa yli kahden tunnin treeniä, epäilen että teetkö näin paljon. Laitteen oma mittari antaa kyllä meheviä lukemia, mutta ne ovat täyttä höpöhöpöä, ja arvioitu raskaasti yläkanttiin (onhan ne tavallaan ihan motivoivia).
Sitten tää: "Hirveä mättäminen pyyhkäisee yli ja tämän jälkeen on sitten morkkis ja liikunta lähtee käsistä, jotta energian saa kulutettua." Eli tässä otatkin sitten sujuvasti takaisin sen, mitä saat pois. Ongelma on siinä, että laihtumisen pohjana on syöminen. 500kcal polttoon saat hölkkäillä suurinpiirtein 50min. Kyseinen energiamäärä tulee n. 100 grammasta suklaata.
Eli lyhyesti: päivittäistä syömistä matalammaksi. Treenipäivinä salille banaani evääksi, joka syödään vain jos ei meinaa muuten jaksaa. Malttia peliin ja sekopäiset repeämiset pois. Toki elämästä pitää nauttia, mutta se on eri juttu kuin armoton sikailu. Muista syödä säännöllisesti jotain pientä 3h välein, näin aineenvaihdunta pysyy käynnissä. - Setämies666
Jatkoa, unohdin jotakin.
Jos tahdot lähteä kokeilemaan 1200kcal linjaa, muista silti kunnioittaa liian kovaa nälkää. Vaikka välipala / ateria olisi jo syöty ja nälkä ei lähde millään, vedä vaikka ylimääräinen maitorahka (rasvaton sellainen, ei mikään maustehöttö). Se täyttää mukavasti eikä sisällä kuin n. 120kcal / 250g pönttö. On ihan turha lähteä leikkimään kovaa tyttöä "joo, kyl mää tän nälän kestän". Tiedät itsekin mitä siitä seuraa :). Mieluummin syö hieman yli ohjeiden kuin alkaa äärettömän nälkäisenä mättämään. Siinä tulee hyvin äkkiä syötyä kahden päivän edestä.
Jaksamista, muista että tulokset tulevat hitaasti :)- jaksaajaksaa
Kiitos, tässä olikin paljon hyviä neuvoja:) Olen melko tarkkaan seurannut kalorimääriä, joten uskoisin, ettei oma arvioni heitä hirveästi. Koetan madaltaa syömistä tuohon mainitsemaasi 1500 kcal rajaan ja treenata järkevästi. Cross trainerin lukemat olen ottanut sykemittarilla, jonka pitäisi olla melko tarkka. Hyvä kuitenkin muistuttaa, että laitteetkin ovat erehtyväisiä! Kiitos kaikille tsempistä, todella asiallisia vastauksia täällä. Pikkuhiljaa suuret ja pysyvät muutokset tehdään, alan pikkuhiljaa taas uskoa siihen:)
- diplomiliikkuja
Mene juoksemaan niin paino tippuu vaikka et haluais. Eihän se pakko ole juosta, mutta voisit kokeilla pari kuukautta niin huomaat kun uuma pienenee vihaseen:)
- Kaunokainen 62 v
Stressi on pahin. Sie olet vielä nuori ja sopusuhtainen. On toki hyvä pitää itsensä kunnossa. Sullahan BMI:kin on vain 29,56. Vain lievää ylipainoa taulukoiden mukaan. Koita vain iloita siitä, että olet terve ja pääset liikkeelle. Miekin aattelin siun ikäsenä, kun oli 171/65, että hirvee, kun oon lihava. Nyt ole pudottanut lähes 20 kiloo ja painan 110 ja olen aika tyytyväinen elämääni. Mukavaa elämää sullekin. Tässä mun laihtumishistoriaa, jos kiinnostaa. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11899731
- Vanha Jojo
Miten niin aloittajan BMI on 29,56? Oikea indeksi on 22,9 eli ei lähelläkään ylipainoa.
Normaalipainon sisällä on paljon vaikeampi laihduttaa kuin ylipainoisena, koska pienemmällä ihmisellä kulutuskin on pienempää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k374936- 823506
- 302953
- 612935
- 82757
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t552280- 391778
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….91700- 181691
- 161584