Olemme olleet yhdessä kohta 4-vuotta poikaystäväni kanssa. Olen 23-vuotias ja hän on 25-vuotias.
Poikaystäväni on koko suhteemme aikana sanonut vain muutaman kerran rakastavansa minua. Tiedän että hänen on ollut vaikea luottaa ihmisiin lapsuutensa traumojen takia, mutta eikö jo tässä iässä kuuluisi olla käsitellyt sellaiset asiat? Olen myöskin miettinyt mahtaako hän rakastaa minua lainkaan kun sen sanominen on niin vaikeata. Kerran nostin kissan pöydälle ja siitäkin poikaystäväni ahdistui niin paljon ettemme enää siitä keskustellut. Hän siis suuttui minulle siitä.
Tuntuu etten saa mitään henkistä tässä suhteessa. Olen itse todella henkinen ihminen ja olen huomannut että tämän suhteen myötä osa minun sisintäni on kadonnut. Ainut mistä saan kehuja on ulkonäköni. Niin ja välillä hän sanoo ihanaksi. Mutta siihen ne sitten jäävät. Hän saattaa välillä kehua jotain ominaisuuksiani kuten hyvää ruanlaitto taitoa, persettä, kroppaa tai kiltteyttäni. Mutta kehuahan voi aina vaikka ei rakastaisi?
Itseäni tämä henkisyyden puuttuminen on alkanut vaivaamaan niin paljon etten koe enää fyysistä vetoa poikaystävääni. Eli siis seksin harrastaminen tuntuu vastenmieliseltä ihmisen kanssa jonka en tunne rakastavan minua. Tuntuu että tässä erkaannutaan kovaa vauhtia. En kuitenkaan haluasi jättää poikaystävääni sillä muuten hän on luotettava ja sopiva mies itselleni. Niin ja rakastan häntä.
Itsestäni tuntuu todella surulliselta katsoa elokuvia tai kuulla ystäviltäni mitä heidän miehensä ovat oikein sanoneet heille. Kaikkia ihania kuiskauksia, silmiin katsomista ja tunteiden paljastusta. Siitä olen saanut vain haaveilla. :(
Mitenkä teidän muiden miehet? Kuinka usein kuulette rakkaudenosoituksia tai avautumista tunteista?
Vinkkejä kaipaisin!
Poikaystäväni on koko suhteemme aikana sanonut vain muutaman kerran rakastavansa minua. Tiedän että hänen on ollut vaikea luottaa ihmisiin lapsuutensa traumojen takia, mutta eikö jo tässä iässä kuuluisi olla käsitellyt sellaiset asiat? Olen myöskin miettinyt mahtaako hän rakastaa minua lainkaan kun sen sanominen on niin vaikeata. Kerran nostin kissan pöydälle ja siitäkin poikaystäväni ahdistui niin paljon ettemme enää siitä keskustellut. Hän siis suuttui minulle siitä.
Tuntuu etten saa mitään henkistä tässä suhteessa. Olen itse todella henkinen ihminen ja olen huomannut että tämän suhteen myötä osa minun sisintäni on kadonnut. Ainut mistä saan kehuja on ulkonäköni. Niin ja välillä hän sanoo ihanaksi. Mutta siihen ne sitten jäävät. Hän saattaa välillä kehua jotain ominaisuuksiani kuten hyvää ruanlaitto taitoa, persettä, kroppaa tai kiltteyttäni. Mutta kehuahan voi aina vaikka ei rakastaisi?
Itseäni tämä henkisyyden puuttuminen on alkanut vaivaamaan niin paljon etten koe enää fyysistä vetoa poikaystävääni. Eli siis seksin harrastaminen tuntuu vastenmieliseltä ihmisen kanssa jonka en tunne rakastavan minua. Tuntuu että tässä erkaannutaan kovaa vauhtia. En kuitenkaan haluasi jättää poikaystävääni sillä muuten hän on luotettava ja sopiva mies itselleni. Niin ja rakastan häntä.
Itsestäni tuntuu todella surulliselta katsoa elokuvia tai kuulla ystäviltäni mitä heidän miehensä ovat oikein sanoneet heille. Kaikkia ihania kuiskauksia, silmiin katsomista ja tunteiden paljastusta. Siitä olen saanut vain haaveilla. :(
Mitenkä teidän muiden miehet? Kuinka usein kuulette rakkaudenosoituksia tai avautumista tunteista?
Vinkkejä kaipaisin!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet astunut ansaan: Vertaat omaa suhdettasi muiden suhteisiin. Vertaamalla tekee vain hallaa suhteelle. Koska aina jostain löytyy omaa suhdetta parempi suhde. Et pääse koskaan samaan.
Lisäksi 25 vuotias on vielä raakile identiteetiltään. Sekin todistaa jo, kun hiillostit sitä niin ajoit hänet nurkkaan ja hän ahdistui. Eli hän ei tiedä(arvojaan, elämänkatsomusta, hyvistä ja huonoista puolistaan jne). Katse ei ole vielä suuntautunut sisimpään. Sen aika tulee vielä. Joko kriisin kautta tai muuten ajan kanssa.
Pääsääntöisesti miehet ei välitä puhua tunteistaan. Se ei vaan oo se juttu. Kenties miehes osoittaa käytännön teoin että hän välittää sinusta.
Jos hän ei kertakaikkiaan välitä puhua henkeviä niin anna olla. Mutta se on eri asia jos ei osaa. Se voi tarkoittaa että on ujo, ei tunnista tunteita, tai muuten olla lukossa tunteiden kanssa.
Jep, mulla sama juttu. Mieli maassa asian takia usein. Ehkä hän ei sitten rakasta kun ei voi sitä sanoa. Oo onnellinen että ees saat kehuja ulkonäöstä ja että oot ihana. Mä oon vaan fiksu kuulemma. Rakastan häntä mutta omatkin tunteet haaleenee kun en saa sanallista varmuutta. Joku toinen varmasti rakastaisi minua täysillä.
Ja nyt sitten heittäisit hyvän miehen pellolle, vain koska itse olet epävarma ja kaipaat vahvistusta miehen tunteista!
Sehän nyt on niin, että sanoa voi mitä haluaa. Ei se minkään tae ja sinetti ole, millä voidaan lyödä lukkoon että suhde kestää hamaan hautaan.
Useimmille miehille varmaan on vaikea tunteista puhua. Mieluummin näytetään ne. Ja koitetaan sitten vaikka sanoa jotain nättiä niinkuin sinun mies.. Miehet on näissä asioissa paljon kömpelömpiä!
Kyllä siinä ahdistuu kun toinen ajaa nurkkaan. Ei mikään ihme!
Kolme asiaa: rakkaus, rakkaudentunnustukset ja seksi.
Rakkaus on pyyteetöntä välittämistä. Onko poikaystäväsi sinusta huolissaan. Jos hän ei tiedä, missä olet, yrittääkö hän ottaa sinuun yhteyttä? Jos sinulla on ongelma, auttaako hän sinua ratkaisemaan sen? Onko hän toisaalta vaatelias? Kiristääkö hän sinulta palveluksia?
Vaikka hän rakastaisi sinua, tarvitset ehkä rakkaudentunnustuksia. Jos tarpeesi eivät täyty, voit lähteä etsimään niille tyydytystä lopettamalla suhteen. Poikaystävälläsi ei ole kuitenkaan mitään velvollisuutta muuksi muuttua. Tarvitsemiasi miehiä ei juuri ole olemassa, joten ota sekin huomioon.
Seksihalusi ehkä liittyy rakkaudentunnustuksiin, todennäköisesti kuitenkaan ei. Poikaystäväsi, vaikka olisi kuinka rakas, ei enää saa pikkuhousujasi kostumaan etkä haaveile intiimeistä hetkistä. Reiluudesta poikaystävääsi kohtaan, sinun pitäisi lopettaa suhde. Toisaalta poikaystävän on otettava huomioon, että hän tuskin jaksaa loputtomasti kiihottaa ketään muutakaan naista.
Menin vastaavassa tunnetilassa naimisiin "hyvän miehen" kanssa 24-vuotiaana.
Mies ei halunnut puhua rakkaudesta, halusi kuitenkin naimisiin ja monta lasta...
siinähän sitä sitten oltiin loukussa tunnekylmän miehen kanssa.
Kuten joku mainitsikin, tuon ikäinen on identiteetiltään vielä raakile; en minäkään osannut kuvitella, millaiseen yksinäisyyteen ja tunteettomuuteen kahlitsin itseni kolmeksikymmeneksi vuodeksi!
Uudessa liitossa on kaikki juuri päinvastoin; puhutaan, hellitään, rakastetaan.
Nuo haaveesi siitä, mitä liiton tulisi pitää sisällään ovat aivan samoja, joita minäkin tunsin sinun iässäsi, toteutuivathan ne, mutta vasta viiskymppisenä uskallettuani repäistä itseni irti ja elämään...
Voi naiset, kun teille pitäisi lirkutella. Ja sillä lirkutuksella sitten saa kuitattua vaikka miten paskamaista käytöstä jos sen osaa tarpeeksi hyvin. Jopa väkivallan ja petämisen voi lirkutella pois. Opetelkaa edes yksi asia tässä elämässä: Teot kertovat miehestä tuhat kertaa enemmän kuin sanat.
Lirkutteluntarve on ihan yhtä ylevä kuin vaikka seksintarve.