Eli ensinnäkään tällä kertaa ei kyse varsinaisesti multikultuurisesta suhteesta, vaan eurooppalainen x eurooppalainen (molemmat EU-maita). Ja siis pyytäisin neuvoa miten korjata "valeeni" tyylikkäästi vielä kun se on näin varhaisessa vaiheessa mahdollista. Eli tällä kertaa kuullaan sitten versio näinkin päin...
Tapasin tuossa joitain päiviä sitten omeglessa länsieurooppalaisen miehen. No, olin tottunut lähinnä tappamaan aikaani omeglessa ja oppinut mikä oli pelin henki eli olin rennolla juttelutuulella liikenteessä enkä uskonut löytäväni mitään vakavaa keskusteluseuraa sieltä. Siksi meninkin sitten heittämään keskustellessamme vielä omeglen puolella, että olisin kotoisin Ruotsista. No, tää menee kysymään mistä päin Ruotsia ja päätän sitten äkkiä heittää päästäni Göteborgin. Se kysyy sitten nimeä ja koska en tuntemattomalle viitsinyt sitäkään paljastaa (vielä siinä vaiheessa kun en tiennyt oliko sekin samanlainen webcam-seksivonkaaja kuin iso osa omeglelaisia), aloin siihenkin pähkäillä jotain ruotsalaista nimeä ja kun jostain syystä tuli oikosulku eikä meinannut tulla mieleen yhtään, menin repäisemään Annan Solsidanin mukaan.
Mutta nyt ollaankin yhtäkkiä siinä tilanteessa että on paitsi vaihdettu yhteystietoja, niin päinvastoin kuin 99 % omeglessa pyörivistä skypen ruinaajista, tää ei ole ollutkaan webcam seksin vaan keskusteluseuran perässä. Ollaan juteltu ainakin nyt nää pari ensimmäistä päivää jatkuvasti, vaihdettu kuvat ja tyyppi onkin alkanut vaikuttaa yhä vaan mukavammalta. Tiedän kyllä että on ihan liian varhaista sanoa tuleeko meistä koskaan edes hyviä kavereita (mistään muusta sitten puhumattakaan), mutta silti mua on alkanut ketuttaa valeeni kun ajattelee että entä jos meistä tuleekin vielä ajan kanssa ainakin hyviä kavereita... En vaan olisi osannut ottaa omeglea vakavasti hyvän keskusteluseuran löytämisessä, enkä olisi ylipäänsä etunimeäni tai kotimaatani valehdellut jos olisin tiennyt saavani tyypistä näinkin hyvää keskusteluseuraa.
Eli kaipaisin vähän neuvoja: Mikä olisi luontevin tapa korjata miten asiat oikeasti ovat ja myös selittää miksi valehtelin? Totta kai hävettää etukäteen jo helvetisti, mutta toisaalta olen kyllä törmännyt itsekin totta kai omeglessa ties millaisiin vastaavista asioista valehtelemaan pyrkineisiin (eräskin suomalainen oli siellä tekeytynyt jenkiksi ja kieltämättä olin sen ajan kanssa alkanut uskoakin kun oltiin skypetkin vaihdettu yms. ja sitten kuukausia myöhemmin olin huomannut sen statuspäivityksessä kirjoitusta suomeksi ja mennyt sitten suoraan sanomaan että aijaa, ilmesesti päätit vähän leikkiä jenkkiä, mutta itse olin ottanut sen aika kevyesti huumorilla kun oli kuitenkin loppujen lopuksi ollut aika harmiton pila/huijaus kyseessä...) joten sen takia siellä tuli tuolle linjalle lähdettyäkin ennen kuin selkis ettei taidakaan webcam-seksin perässä olla. Ja joo, en itsekään tietenkään voi vielä tietää onko tyyppikään sitä mitä väittää olevansa, mutta jos on niin omatunto kyllä painaa aika helvetisti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
No oliko se etunimi nyt pakko mennä valehtelemaan? On kai niitä saman nimisiä ihmisiä muitakin kuin vaan sä,et ei ois nyt tienny et oot just sinä?.Ton maan oisit vielä jotenki voinu selittääkin sille,että minkä takia et heti viitsinyt kertoa kotimaatasi mitä en taas itse ymmärrä miks piti sekin valehdella eihän sitä kotikaupunkia ois tarvinnu käydä ainakaan heti selittelemään jos et ois halunnu,mut joo tuo et jos oot vielä nimenkin ja muutakin valehdellut niin aika kinkkinen tilanne.
Ei sulla ole muuta mahdollisuutta yrittää pelastaa tilanne, kuin kertoa totuus. Aivan saman, minkä kerroit aloitus viestissäsikin. Ja tietysti pyytää anteeksi. Jos kaveri ei anna anteeksi, niin ei kai hän sitten kovinkaan arvokas ole.
Seuraavan kerran kun hänen kanssaan juttelen aion ottaa asian varovasti puheeksi... Vaikka aina vähän noloa niin ainakin vielä tässä vaiheessa parempi saada se harteilta kuin vaikka vasta pidemmän ajan päästä.
Valehtele vaan lisää.
Sitäpaitsi ei Suomen maassa ole mitään vikaa eikä sinussa.
Niin no en valehdellut siksi että olisin hävennyt Suomea vaan juurikin siksi kun en alkuun tiennyt olisiko tyyppi taas vain joku perus-omeglelainen, joista 90 % valehtelee itse ja ainakin 80 % on pelkän nettiseksin perässä siellä.
Itseasiassa toimit mielestäni fiksusti, ei sitä heti tarvi olla kertomassa koko stooriaan ja taustojaan ihmiselle jota et tunne lainkaan!!! voit kertoa tyypille, että juuri tästä syystä et kertonut oikeita tietoja, halusit selvittää ensin mitä hänellä on mielessä, jos ei tätä hyväksy niin luultavasti et paljon menetä!
Mikä valheella alkaa, se valheeseen loppuu.