Mikä idea on jättää auto muutaman metrin päähän liikennevaloissa olevasta valkoisesta rajasta ja sitten siinä vihreätä valoa odotellessa valutetaan sitä autoa etana vauhtia eteenpäin? Sitten, kun olet itse siinä perässä, niin huomaat että oman autosi edessä onkin 5 metriä tyhjää, kun edellä ajava on siinä koko ajan liukunut eteenpäin. On se niin perskuleen vaikeaa vaan ajaa auto siihen valoihin ja odottaa paikallaan vihreän vaihtumista! Ei se valo siitä sen nopeammin vaihdu!! Kytkintänne siinä vain kulutatte.Sitä paitsi monet ajavat tuon valkoisen rajaviivan yli, joka luetaan punaisia päin ajamiseksi, jos valot eivät ole vihreäksi vaihtuneet.
Miksi sitä autoa valutetaan liikennevaloissa?!!1
saataiset!
611484
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Oisko niitä yleensä naisia joille liikkeellelähtö vaikeaa nykimättä tai moottoria sammuttamatta. Samat idiootit matelee jo satojen metrien päässä risteyksestä estäen kääntyvien pääsyn erkanevalle kaistalle.
Oletko kuullut että on olemassa automaattlaatikoita, siis niitä vanhanaikaisia. Niissä ei kytkin kulu vaikka vähän valuttaakin. Ja mikä helkutin pakko sun on sen edellisen perässä liikua, jää vaan rauhassa sinne viiden metrin päähän odottamaan valojen vaihtumista. Heti kun edellinen lähtee niin vaikka olisit perseessä kiinni niin et voi
kuitenkaan lähteä niin että olet siinä perässä kiinni, vaan välittömästi sun on kuitenkin jätettävä se viisi metriä rakoa.
"Ja mikä helkutin pakko sun on sen edellisen perässä liikua, jää vaan rauhassa sinne viiden metrin päähän odottamaan valojen vaihtumista."
Heikko sipuli estää. Takanatulijat voi luulla, että mulla ei ole mitään aikomustakaan lähteä valojen vaihduttua liikkeelle, jos jätän edessä olijaan viiden metrin välin. Pitävät kaiken lisäksi vielä hidastelijana!
Uusissa mersuissakin varmaan on tosi vanhanaikainen laatikko. Kuten edellä mainittu henkilö mainitsi, niin tuolla valuttamalla tukitaan kääntyvä ajokaista, jonka takia joutuu ajamaan edessä auton perässä, jotta kaistalle mahtuisi muitakin.
Kyllä on aloittajalla elämässä suuret ongelmat!
.
Ennen wanhaan oli taunuksetkin 17 metriä pitkiä!!!!!!!
.
Minua ärsyttää myös nuo valoissa valujat, käyttäkää tyhmät sitä seisontajarrua! (tyhmille tiedoksi, sama kuin käsijarru).
.
Sitä kyllä ihmettelen kun valutetaan autoa suojatielle sellaistakin näkee joskus
.
olihan niitä myös 20 metrisiä
se valuminen valoissa.
Se väli jätetään sen takia, että kun sinä et jätä edes parin metrin väliä eteesi pysähtyneeseen, niin edessäolija tekee sen välin. Syystä, että osaamattomuuttasi et lähtisi liikkeelle ennenkuin edelläsi seisova lähtee. Kyllä, minulle yksi lippalakkiteini teki näin!
Ja toinen syy esimerkiksi vastamäessä on varmistaa, että mahdollisesti epäonnistuvan mäkilähdön takia edelläoleva auto ei pääsisi kolahtamaan sinun autoosi.
Niin että käy se autokoulu ja opettele ajamaan ennekuin alat muita neuvoa, kortiton teini!
Täällä on muitakin huolia, kuten likaiset autot. Mutta tuo valoissa lipuminen vaan häiritsee ihan liikennettä. Jopa autokoulussa opetetaan tämä asia. Tuntuu vaan, että ei ole mennyt joka toisen autoilijan kalloon. Jos näiden henkilöiden autossa vaan kytkimet ja jarrut vittuilevat, niin eihän sille mitään voi. Ärsyttää vaan tuollainen liikennekäyttäytyminen.
Varsinkin elämäissä, puoljonoa hivuttaa ylämäkeen etanan vauhdilla
tiivistääkseen jonoa, mitä taulapäitä. Tiivistäkää se jono kerralla kun
pysähdytte toisen taakse niin jätä siihen joku 1-3 metriä väliä ja jää siihen kiitos.
Tiedän turvallisuus näkökohdat, tolla jononussimisella ole sen
kanssa mitään tekemistä.
Sehän on valtuuteettujen kytkinkauppiaiden suositeltava tapa :)
Ilmeisesti tuollaisen toiminnan tarkoituksena on vähentää peräänajokolareiden määrää, halutaan varmistaa että takana tuleva autoilija ei osu oman auton perään. Mutta jos osuu takana tuleva auto perään, niin peräänajon seurauksena peräänajettu auto ei ylitä pysähtymispaikkaa osoittavaa viivaa, minkä ylittämisestä autoilija katsotaan punaisia päin ajaneeksi.
se on ainoastaan kiusantekoa meitä fiksuja autoilijoita kohtaan! kotiin joutasivat jäädä.
tai voisivat kulkea yleisillä kun ei tuo ajaminen oikein onnistu.
Olishan se tylsää jos kaikki ajaisivat prikulleen samalla tavalla, sitä nukahtas. Liikenteessä on muutenkin liikaa sääntöjä. Ennen sai ajaa miten kovaa tahansa, ei ollut nopeusrajoituksia niin paljon. Eiks se ole ihan sama miten se auto liikkuu risteyksessä, kunhan menee eteenpäin. Eniten haittaa jos joku on kiinni puskurissa ja huohottaa niskaan maantiellä. Ei kannattas heittäytyä liian pikkumaiseksi liikenteessä. Pitäs olla ystävällinen ja kohtelias ja arvostaa ja kunnioittaa kaikkien muittenkin oikeutta liikkua siellä. Vaan taitaa olla vaikeeta joillekin luonteille.
Ei tässä ole ystävällisyyydestä nyt kyse, tokihan saavat valua valoissa niinkuin jaksavat. Sitä haettiin, että miksi niin tehdä, kun a) valot eivät sen aiemmin vaihdu b) harvempi kuitenkaan edes lähtee nopemmin paikaltaan valojen vaihtuessa vaikka luistattaakin kytkintä c)kytkin kuluu tuossa.
Ehkä kyseessä on jonkinlainen kärsimättömyys odottaa sitä vihreää valoa? Huijataan itseään luulemaan että jo mennään kovaa, kun vähän kytkintä savuttaa siinä.
Hei nuoli. Tarkoitatko sillä, että liikenteessä on liikaa sääntöjä, että täytyy jotain tehdä liikenteessä tarkoituksella vaivalloisemmaksi tai huonommin, mitä voisi olla kokonaan tekemättä?
Eilen autoa ajaessani satuin kiinnittämään huomiota tähän keskustelussa olevaan asiaan ja huomasin, että lähes joka kerralla valoissa oli joku valuttaja. Tämä luku saattaa siis olla enemmänkin, kun joka toinen autoilija. Toki voihan noilla valuttajilla olla automaatti vaihteinen auto ja huonot jalkalihakset, millä jaksaisi painaa sitä jarrupoljinta pitääkseen auton paikallaan.
Onko olemassa joku määräys ettei saa valuttaa? Ihmiset ovat erilaisia. Odottaminen valoissa sujuu joskus paremmin kun siinä voi pikkasen siirtää autoa tai tehdä jotain. Jotkut vaan ei halua muodostaa sellaista tiukkaa ja järjestyksessä olevaa jonoa jossa istutaan toisen puskurissa kiinni hievahtamatta. On jotenkin ahdistavaa jos kaikessa käyttäytymisessä on niin tiukat säännöt ja määräykset ettei mitää saa päättää itse. Eiks oikeasti ole isompia huolia kuin kytätä miten ihmiset ajaa. Valuttajiakin harmittaa nää pikunviilaajat. Edelleenkin aion valuttaa ja oikein reippaasti jos joku niuhottaa niskaan. Ihmiset vaan ei pysty käyttäytymään prikulleen samalla tavalla. Siitähän tässsä on taas kyse kontrollin lisäämisestä.
Taidat sairastaa ADHD:ta, kun et osaa pysyä paikallasi? Jotkut eivät halua liikenteeseen järjestystä, mutta entäs kun toiset sitä haluaisivat?
Tällä kertaa olen kyllä sitä mieltä, että Räsäsen pitäisi kieltää valuttaminen ja siitä olisi myös verotettava rajusti!
http://m.youtube.com/watch?v=iKhsPO6yYko
Eiks verottajan pitäs iskeä näihin valuttajiin? Niillä on liian pitkät välimatkat selvästi. Jos Räsänen käskisi kaikille vaikka 20cm turvavälin jonokin lyhentyisi kummasti?
No mitenköhän kiinan liikenne liittyy suomen liikenteeseen tollo?
Mä oon rekkamies ja valutan autoa ku autoa jo kuusisataa metriä ennen liikennevaloja.
Pienessä liikkeessä oleva liikenne on likenteen sujuvuuden kannalta parempi kuin on/off ajotapa, tutkitusti.
Huumorintaju taas auttaa elämässä muuten vain :)
Sä oletkin rekkamies. Sinä ja sinun tutkimuksesi, ihan itsekkö olet tutkinut? :D
Mitä painavampi yhdistelmä, sen järkevämpää on valutella autoa eteenpäin niin ettei valoissa tarvi lainkaan pysähtyä. Kiihdyttäminen se maksaa sekä autoissa, junissa että lentokoneissa.
Itse valuttelen myös tai pidän yhdistelmää mahdollisuuksien mukaa liikkeessä, kun on esim. asuntovaunu perässä, sillä kiihdytys vie aikaa sekä energiaa..
No sen ymmärrän, mutta kun suurin osa valuttajista ajaakin ihan normaali henkilöautolla ilman vedettävää kuormaa.
Pieni liike piristää, mukavaahan se on automaatilla valutella ajankuluksi. Ei pitäisi ketään häiritä jos ei ole pinna kireällä tai kytkin savua!
No jarrusihan tuossa pidemmällä aikavälillä kuluvat, kun jarrut joka kerta liikennevaloissa laahaavat. Et vissiin miettinyt, että ihan kaikilla ei ole automaattivaihteista autoa. Sehän siinä vituttaa eniten, kun ajat valoihin jonkun perään, niin edellä oleva alkaa valuttamaan, juuri kun olet laittanut autosi vaihteen vapaalle. Siinä sitten alat taas heittämään ykköstä silmään ja ajat muutaman metrin eteenpäin, että kääntyvälle kaistan pätkälle mahtuisi muitakin, kuin edellä ajava valuttajakyrpä ja minä.
Ei se maailma pyöri niin, että jokaisella olisi automaattivaihteinen bemari.
Mä en voi tässä sulle pienimunaiseksi jatkeen kuskiksi muutua.
Joo et voi muuttua edes älykkääksi, ole mikä olet. Montako autoa sille kääntyvien kaistalle mahtuu enemmän jos minä en valuttelekaan juuri kun sinä olet vaihtanut museoautosi vapaalle ja kiskonut käsijarrun kiinni? Mieti sitä!
Usein ei pääse yksikään kääntyvien kaistalle kun valuttelija matelee edessä suoraan ajavien kaistalla. 5 autoa taitaa keskimäärin mahtua keskustassa kääntyvien kaistalle, mutta kun niille palaa usein vihreä valo, estää jopa kymmenien autojen liikkumisen. Ei ihme, että keskustat ruuhkautuu.
Kun vielä kävin töissä, tuota tapahtui lähes joka päivä jossakin risteyksessä. Jos vielä sattuu eteen niitä jotka matelee vaikka itselleenkin palaa vihreä, saattaa matka kestää paljon kauemmin kun joutuu odottamaan monet punaiset muutenkin ruuhka-aikaan.
Eihän tässä kysymys ole ollenkaan tuosta vaan jo valoihin pysähtyneen auton valuttamisesta vähän eteenpäin, jolloin sen taakse myös jo pysähtynyt ja vapaalle vaihtanut autoilija vetää herneen nenäänsä kun "pakko" taas kuroa rako ihan umpeen välttämättä. Automaattivaihteisella autolla tuo pieni valuminen on ihan tavallista kun jarrupoljinta painaa vain kevyesti koska suurempaa tarvetta ei ole.
Ei tuo ketään hyödytä, eikä haittaa, mutta pakko on urputtaa kun oma kytkin savuaa.
Tässä lähelläkin on yksi risteys missä riittää kun keskikaistalla on muutama auto ettei vasemmalle pääse kääntymään. Jos etummainen valuttelee, sitä nopeammin täyttyy ja niitä rakoja jää muidenkin väliin. Samat häiriintyneet tyypit matelee jo kaukaa, eivät välitä tippaakaan liikenteen sujuvuudesta.
- katso kauas ja vältä turhia pysähtymisiä
- käytä moottorijarrutusta ja rullaa aina kun on mahdollista
- nopeuden lisääminen lisää kulutusta, ajamalla tasaisesti 40-60 km/ kulutus on tasaista
Noi on autokoulun sivuilta. Töksähtelevä ajotapa on huonoin.
Sinulle joka et tykkää liutuksesta risteyksissä , kehottaisin lukemaan hyvästä ajotavasta vaikkapa juuri autokoulujen sivuilta. Tasaisessa, jos mahdollista, oleva liikenne risteyksissä, on hyvän ajotavan mukaista.
Ei tarvitse mennä normaalivauhtia risteykseen ja jarruttaa yksk kaks, riittää kun löysää kaasun vähän ennen. Sujuvaa eikä hidasta toisten liikkumista.
Pitäisi olla eri ohjeet maantielle ja keskustaan tai opettaa tajuamaan milloin hidastelu haittaa toisia.
Rullaaminen ei ole järkevää ennen risteystä, kuluttaa vaan enemmän jarruja jos jarruttaa ilman moottorijarrutusta tai kytkintä jos vauhti ei riitäkään. Jos saa osumaan, että vauhti riittää juuri ja juuri risteykseen, kuluttaa kaikkien hermoja ja aikaa.
- katso kauas ja vältä turhia pysähtymisiä, aja siis punaisia päin!
- käytä moottorijarrutusta ja rullaa aina kun on mahdollista, (ei tarkoita kytkimen luistatusta liikennevaloissa)
- nopeuden lisääminen lisää kulutusta, ajamalla tasaisesti 40-60 km/ kulutus on tasaista. PERKELE MÄ HALUAN NÄHDÄ KU AJAT VALOIHIN 60KM/H. Säälin vaan sitä kuka odottaa sua ennen valoissa. Sitä voi sattua pahasti. Et vissiin tajunnut että nuo on maantielle tarkoitettuja ohjeita, eikä mihinkään liikennevaloihin :D :D Kauan sul on ollu kortti? Äläkä saatana kato niin kauas ku voit saapuessasi liikennevaloihin XD :D
""juuri kun olet laittanut autosi vaihteen vapaalle. Siinä sitten alat taas heittämään ykköstä silmään ja ajat muutaman metrin ""
Ihan dorka olet. Vai vaihde vapaalle. Ei oo totta. Itse pistän heti pysähdyttyäni kakkoselle, koska sillä lähden myös liikkeelle. Jos olen valoissa ekana ja huomaan että pian vaihtuvat, niin hiukan ennen rajaaalan hitaasti liuuttaa, jolloin takana olevat voivat myös pysyä pinessä liikkeessä. Näin useampi auto ehtii samoilla valoilla yli risteyksen.
Syynä on säätötarkkuuden ero liikkuessa ja pysähdyksissä. Liikkuessa säätötarkkuus on karkea -alueella, pysähdyksissä hienosäädöllä. Pitää ensin pysähtyä ja ihmetellä vähän aikaa ennenkuin hienosäätöasetus tulee voimaan ja voi valuttaa sen autonsa lähemmäs edelläseisojaa.
Kyllä se on ihan totta, vaikka tänään aprillipäivä onkin. Jos huomaan saapuvani valoihin, jotka ovat juuri vaihtuneet punaisiksi, niin todellakin vaihdan vaihteen vapaalle odotellessani. joskus laitan käsijarrunkin, niin saa lepuutella jalkoja, jos on pidempäänkin ajellut. Lähdet kakkosella liikkeelle? Taidat olla B-rapun poikia. Siinähän joudut vain enemmän luisuttamaan kytkintäsi. Ja miksi luulet, että autoissa on ykkös vaihde? Ihan huvikseenko se on siihen laitettu? Itseäni ei kiinnosta pätkän vertaa kuka minun takanani kerkeää lisäkseni valoista, se kun ei ole minulta pois. Ajan valoin, pysähdyn ja lähden liikkeelle, kun vihreät vaihtuvat. Mikä ihme tuossakin tuntuu olevan niin vaikeaa joillekin. Eilen eräs minibussi valutti suojatielle asti, jolloin jalankulkijat joutuivat kiertämään auton keulan!
Tuossa se pointti juuri on. Minäkin aina liikennevaloihin pysähdyttyäni lepuutten siinä joutessani jalkojani. Autoradion rytmimusiikin tahdissa naputtelen kevyesti jalalla jarrupoljinta ja kyllähän se automaatti silloin vähän kerrassaan antaa auton liikkua. Hauskaa ajankulua, eikä ole keltään pois.
Joillakin pääsee helposti kakkosellakin liikkeelle, mutta yleensä järkevää käyttää ykköstä. Minulla oli auto jolla pääsi liikkeelle vitosellakin normaalilla varovallla kytkimen käytöllä, kaasua vaan piti painaa hitaasti.
Mielestäni automaatti vaihteisen auton jarrua painamisessa jalkasi ei lepää.
Viärässä oot. Eihä se auto ees liiku jos sitä jarruva painamaan ruppee. Kevyesti vuan taputellen.
Jalka lepää parhaiten rentona. Ei painelemalla / taputtelemalla mitään poljinta. Toivottavasti kukaan ei kysy sulta mitenkä rentoudut :D "taputtelen jarrupojinta" :D :D
Mä pysyn kasassa! Miten sä rentodut, makaat reporankana sängyssä vai? Tapansa kullakin. Minä rentodun mielummin vaikka tanssilattialla, siinäkin voi vaikka vähän taputella.
Jos väsyttää niin sitten nukun, muuten otan rennosti myös liikennevaloissa.
Etkö nyt ihan oikeasti maalaistaukki ymmärtänyt, että puhuimme ihan lihaksien rentouttamisesta, eikä hermojen. Jos lääkäri sanoo sulle, että ota ihan rennosti, niin sä lähdetkin varmaan vetelee maalaiskarsinaan jalka koreasti humpaten. Mistä teitä tolloja oikein sikiää. Kuitenkin luulen, että vain esität tyhmää, koska ei tuollaisia ihmisiä voi olla edes olemassa.
Puhu ihan mistä haluat, mutta minulla lepäävät, niin hermot, kuin lihaksetkin liikennevaloissa. Sinulla tuntuvat hermot ainakin olevan kireällä. Eihän sinulta kukaan ole kysynyt, miten joku toinen parhaiten rentoutuu.
Kyllä minä ajan aina valoihin täydellä kaasulla ja jarrutan napakasti ennen seuraavaa autoa. Valojen vaihduttua en myöskään ikinä kiihdytä reippaasti vaan lähden hitaasti liikkeelle kytkintä ja vaihdekeppiä säästäen. En myöskään ennakoi tulevia tilanteita, sillä en usko ennakkoluuloihin.
Moottorittiellä osaan myös koukata sopivasti vilkkaasti liikkuvan autoletkan väliin suuntavilkkua käyttämättä, ja pidän matkanopeuden ns. "puskuri-puskurissa". Tehokasta ajoa, eikö!
Toivottavasti kaikki muutkin ajaisivat kuten minä.
""Siinähän joudut vain enemmän luisuttamaan kytkintäsi. Ja miksi luulet, että autoissa on ykkös vaihde? Ihan huvikseenko se ... ""
Mitä hemmetin väliä, jos kytkintä luistattaa. Ykkönen tarkoitettu monissa autoissa ryömintävaihteeksi. Kakkosella pääsee mukavan nopeasti ajorytmiin.
200.000 km. olen nyt autollani kurvaillut, eikä kytkin ole moksiskaan. Jos joskus laukeaa, niin vaihdetaan asetelma. Normaalia huoltoa. Helppo työ ja halpa nakki.
Sulla on varmaan joku opel corsa. Itselläni ei mahdollisuuksia lähteä kakkosella, ellen lähde valoista ensimmäisenä. Sen verran potkua konehuoneen alla...
Hei liikenteenkuningas: Minä ajan juurikin tuolla tavalla. Kovaa valoihin ja SEIS. En ymmärrä miksi muut eivät tee samalla lailla.
Kyllä punaisiin valoihin kannattaa liukua hiljakseen niin että ehtii vaihtua vihreäksi ja näin säästetään polttoainetta kun auto ei pysähdy valon vaihtumista odotellessa. Pienikin liike kun säilyy niin polttoainetta säästyy.
Ja samalla tulppaat takanatulevilta pääsyn ryhmityskaistalle, jolla palaa vihreä valo....
1 säästää bensaa ja kasvattaa 5 muun auton kulutusta.
Toki vielä tehokkaampaa on poukata moottoritielle yhtään kiihdyttämättä eli 50-60 km/h nopeudella. Ja tämän perään hiiiiiidas nopeuden hivuttaminen 80-90 lukemiin. Säästyy jopa 0,02 l bensaa....
ja 20 muuta autoa joutuu tekemään jarrutuksia ja kiihdytyksiä liikenteen veritulpan vuoksi, joten kokonaisuutena liikennevirran kulutus kasvaa litran.
Teen niin kyllä, jos olen yksin valoihin ajamassa. Hiljennän auton vauhtia moottorijarrutuksella. Mutta nyt olikin kyse siitä, että kun olet jo niihin valoihin joutunut pysähtymään, niin on ihan turhaa lähteä sitä autoa uudestaan valuttelemaan, ennen kuin valot vaihtuvat vihreiksi.
Perinteisellä automaatilla se sujuu hyvin, mutta kaksoikytkinvaihteistoissa kytkimet kuluvat. Siksi harrastan ryömintää liikennevaloissa, saa esim. DSG-vaiteiset autot pysymään pois takapuskurista.
Ryömintää pitää harrastaa ihan vaan sen vuoksi, että takana olevan manuaalin kytkin kuluu ja pinna kiristyy. Tätä kun tekee riittävän monta vuotta, niin manuaalikin oppii vaihtamaan siihen parempaan vaihteistoon eli automaattiin. Ryömintää valoissa jo vuodesta -79 .
Ehkä tämä "valuttelija" arvellut valon vaihtuvan piankin vihreäksi? Toiseksi, tarviiko siihen perään kiiruhtaa valojen ollessa punaiset? Eikö voi tulla maltillisemmalla vauhdilla? Jouhevampi ajotyyli parempi kuin rajut kiihdytykset ja äkkijarrutukset.
Valot ovat useimmiten ajoitettu sallitun nopeuden mukaisesti toimivaksi. Kyllä sitä väliä kannattaa edellä olevaan jättää juurikin toisen osaamattomuudenkin vuoksi, eihän siitä haittaakaan ole kun liikenne kulkee. Enemmän huolestuisin puskurissa roikkujista kun ei se mahdollinen hyöty on marginaalinen. Eihän siihen muutaman metrin väliin kuitenkaan kukaan edes mahtuisi ja antaa pelivaraa itsekullekin.
Yleensä se vihreä aalto toteutuu hyvin jos ajaa 30-40 nopeudella läpi kaupungin.
Kun ajaa maltilla niin ei tarvitse yhtään jarruttaa vaan selviää koko matkasta pelkästään kaasua säätelemällä, mikä olisikin ihannetilanne, minkä pilaa vain ne kortteliohjukset, joiden pitää rynnätä kiireellä seuraaviin valoihin jarruttamaan hampaat irvessä.
Ehkä joidenkin autoilijoiden "säätötarkkuus" liikkeellä ollessa on niin karkea että jää sitä väliä autonmitan verran. Sitten pysähdyksissä säätötarkkuus paranee sen verran että hivutetaan vaikka 2,5 metrin päähän edessäolevasta :P
Tasamaalla ja alamäessä voi pitää lyhemmän matkan edelläolevaan punaisissa seisoessa mutta ylämäessä kannattaa jättää pidempi väli kun kaikilla ei saata mäkilähtötaidot olla erityisen hyviä.
Jos tarttee keulaan uutta peltiä tai lamppuja niin kannattaa mennä ylämäkivaloissa lähelle...