Nuori nainen työpaikalla tile liian lähelle

Hiukkasen on alkanut setämiestä mietityttää työpaikallani syksyllä aloittanut nuori nainen. Ikää en ole kysynyt, mutta on hän yli 20 vuotta minua nuorempi, riittävän nuori ollakseen tyttäreni. Olemme eri tiimeissä, mutta meillä on yksi yhteinen työtehtävä ja sen kautta on tullut juteltua vähän muustaakin kuin työhön liittyvistä jutuista.

Nykyisin nainen tulee joka päivä juttelemaan muka työtehtävään liittyvistä jutuista, mutta selvästi hän haluaa vain olla lähelläni. Hän tulee yleensä hyvin lähelle juttelemaan ja hymyilee paljon, suorastaan flirttaillen. Lopuksi hän pyytelee anteeksi viedessään aikaani, koska tietää minun olevan aika kiireinen. Viikko sitten hän pyysi minua fb-kaveriksi ja hyväksyin hänet. Hän on sittemmin kirjoitellut seinälleni ja yrittää selvästi herättää kiinnostuksini, vaikka tietää varsin hyvin, että olen varattu ja että rakkaani näkee myös hänen viestinsä. Emme kummatkaan ola mustasukkaisia, joten siinä suhteessa ei ongelmaa.

Jostakin käsittämättömästä syystä olen työpaikalla jonkinlainen flirtti-imuri, sillä aika moni nainen tykkää vähän flirttailla kanssani, mutta se on ihan harmitonta hubaa ja sinänsä kivaa piristystä harmaaseen työpäivään. Tämän nuoren naisen kiinnostus on kuitenkin erilaista, selvästi vakavampaa enkä sen vuoksi oikein pidä siitä. Harmiton flirtti vaan imartelee ja hivelee itsetuntoa, mutta tämä lähelle hivuttautuminen alkaa vähän ahdistaa. Työkaveritkin ovat tämän huomanneet ja heittelevät kuittailuja, toki he kuittailevat muistakin flirteistä, joten eivät varmaan näe eroa niissä, vielä.

En oikein uskalla ottaa asiaa puheeksi tämän tyttelin kanssa, koska hän ei ole suorin sanoin ilmaissut kiinnostustaan, mutta kaikki naiset toimivat epäsuorasti tässä lajissa. Kyllähän hänen pitäisi huomata feissarista, että rakastan naistani yli kaiken ja hän minua. Varmaankin pitää ottaa parisuhdeasiat esille, kun seuraavan kerran olemme kahden ja kertoa kuinka onnellinen olen naiseni kanssa ja myös se, että en halua enää muuttaa naisen kanssa yhteen asumaan, mitä kaksvitonen sinkkunainen useinmiten haluaa. Minusta serustelusuhde vaan toimii paremmin tässä elämäntilanteessa, koska molemmilla on omaa tilaa ja siinä tilassa on aivan ihana tuntea kaipuuta rakkaintaan kohtaan.

18

1475

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Puuttuu muutama vokaali otsikosta, arvatkaa mitkä :D

    • Neuvoja tässä

      Naiselta voi puuttua turvallinen isähahmo, olet esimiehenä ja osaavana, ylöspäin katsottavana mieshahmona sen korvike. Nainen vuoroin flirttaa, vuoroin hakee hyväksyntääsi. Vastineena, ota pelkkä työrooli, kiitos jostain hyvin suoritetusti työstä, esim. Nuori tytönhupakko voisi langeta seksisuhteeseenkin, koska ei osaa analysoida omia vaikuttimiaan isänpuutteessaan langeta seksiin kanssasi, ymmärtämättä itseään.

      Saat tilanteen stabiloitua, kun tilaisuuden tullen mainitset silloin tällöin oma--aloitteisesti vaimosi, lämpimin sanoin, kuten pe 'Minulla on edessä hieno viikonloppu, pääsemme vaimon kanssa kahden mökille. Toivotan sinullekin kivaa hyvää viikonloppuja!".Jos tyttö ehdottaisi etenemistä, tapaamisia tms muuta, jolla ei ole työn kanssa tekemistä, ole jo etukäteen varautunut vastaamaan:"Kiitos, olipa kiva ehdotus kuljen näissä vaimoni kanssa yhdessä. Voiko vaimoni tulla mukaan/vaimoni kanssa olemme sopineet, että emme sen enempiä käytää vähäistä vapaa-aikaa työtiimien kanssa, jotta perheelle jää aikaa."

      Jos tyttö juoksee alvariinsa, voit joskus olla hieman tylympi ja ajaa hänet kauniisti pois todeten asiallisen vakavasti, että nyt et ehdi höpöttämään, koska on töitä.

      Varo harmitonta hubaasi, voi muuttua rasitteeksi. Kandee pohtia aikuisempaa linjaa suhteessa työkavereihin.

      • Ihan hyviä neuvoja, noin mun kannattanee toimia. Olen kuitenkin eri mieltä tuosta hubasta. Ei kaiken tarvitse olla niin vakavaa ja kivahan se on heittää läppää, jossa naiskolleega tuntee itsensä naiseksi ja mies mieheksi. Kaikki tietävät tilanteen puolin ja toisin. Syvä luottamus on kehittynyt vuosien varrella ja voidaan hassutella ihan vapaasti.


    • neljä kymmentä vuotta

      Hoh hoijaa... Poista vaikka ensimmäiseksi hänet facesta. Kyllä nuo nuoret tajuaa mitä se tarkoittaa.

    • voe elämän käpy

      eli sinua kiinnostaa seksi tämän hupakon kanssa, mutta et haluaisi pettää rakastamaasi naista. ei ole muuta keinoa kun harrastaa seksiä tai suututtaa pikku tyttö ja harmitella kun et saanut seksiä. kyllä se tyttö siitä myöhemmin tokenee ja ymmärtää että parempi näin. :) voi teidän miesten lisääntymisvietin kanssa :D

    • jäitä hattuun setä

      Itse teit virheen kun otit hänet faceen. Sulla pitäis jo olla kokemusta tuollaisista tytteleistä. Ihmeen laajan ja syväluotaavan selostuksen jaksoit tännekin kirjoittaa. Ymmärrän kyllä, että tytteli hivelee ihanasti itsetuntoasi, mutta mikset nauti fiiliksestä vain syvällä sisimmässäsi? Jotenkin vaikuttaa siltä, että korostat kuitenkin seurusteluasi kerättyäsi näitä satunnaisia huomionosoituksia, mutta pääset kätevästi pulasta vetämällä tiukan paikan tullen esiin "mä en ole koskaan luvannut kenellekään mitään" -kortin. Älä valita, tykkäät kuitenkin :) Ihmiset muuten kannattaa jakaa facessakin kahteen ryhmään, läheisiin ja tuttaviin. Sillä pääsee monesta harmista.

    • artrvaan

      kokee sut turvalliseksi isähahmoksi koska sä niin paljon vanhempi. helppo keikistellä sulle ja hakea sulta ihailua kun oot eri sukupolvea etkä potentiaali kumppaniehdokas

    • ei rahkasammaleen

      Setämiehen pitää ottaa jolo esille ja työntää se sinne missä on märkää.

    • ope69

      Mister Vako (Groove = vako, ura engl.) on nyt vaan hyvä ja run.kkaa sitä tattiaan!

    • huikee idis?

      mister vako yhtyy nuoren naisen kanssa ilman ehkäisyä ja maksaa elatusmaksua 400 ekee joka kuussa nuorelle naiselle :D ?

    • 3-kymppinen

      Kauheeta mite tääl puhutaan "tytönhupakkona" 25-vuotiaasta =O.

      Aloittajalle (sikälimikäli ei nähtävästi n.40-vuotiaaksi mennes oo oppinu vielä) tietoisku: ei kaikki parikymppiset oo parisuhteesta haaveilemassa. Ja muille: ISÄHAHMO??? Voi elämänkevät, miks flirtata vanhemman miehen kans jos häntä isän korvikkeena aattelis?

    • hupakko mikä hupakko

      mikä muu kun hupakko tämä nainen on jos änkee ittensä lisääntymisvietin sumentamassa todellisuudessa elävän VARATUN 40 v äijän viereen vähän väliä jos ei halua antaa sitä vakoa :D

    • 3-kymppinen

      Tarkotin tolla "hupakko"-nimittelyl et on aika asiatonta haukkua hupakoksi IÄN perusteella...Muutenki nuo ikäkysymykset ärsyttää, ihmiset arvioi iha liikaa toisiaan iän perusteella.

      Lisääntymisvietti???? Tuskinpa se nainen on välttämättä haluamas perhettä perustaa ap:n kanssa tai ollenkaankaan, mistä sitä tietää.

    • mitäkohtaaetymmärrä

      mies haluaa seksiä, se on biologiaa = lisääntymisvietti.. :) nainen on hölmö jos tunkee itsensä miehen luo eikä halua harrastaa seksiä.

    • höhhhl

      "mies haluaa seksiä, se on biologiaa = lisääntymisvietti.. :) nainen on hölmö jos tunkee itsensä miehen luo eikä halua harrastaa seksiä."

      Miksei se nainen halua seksiä?

    • hempuhempukka

      nii-in siksi pidänki naisia vähän tyhminä hempukoina kun ne itseään keikistelee jokapuolella vähissä vaatteeissa mutta sitten harvemmin harrastaa sitä seksiä mitä mies heti alustapitäen lähtee hakemaan :D

    • Nainen-91

      Hmm... Ei naisen mielenkiinto miestä kohtaan ole aina seksuaalista, varsinkaan jos on iso ikäero. Jospa hän pitää sinua vain mielenkiintoisena persoonana? Jos nainen on oikeasti kiinnostunut, hän kyllä jossakin vaiheessa sanoo sen suoraan, tai sitten hän tajuaa että sinua ei kiinnosta, kun et tee aloitetta.

    • Tilanne on tasaantunut, kun en sitten osoittanut sellaista mielenkiintoa tai sitten aika ajoi vaan ohi. Hän tulee yhä jutteleen usein, mutta ilmapiiri on taas rennompi. Itse lopetin parisuhteeni, mutta siihen on aivan eri syyt, pirun itsekkäät tosin, enkä ole niistä ylpeä.

      Varmaan tuon naisen käytökseen syynä oli, että hän koki olevansa ulkopuolinen uutena työntekijänä ja olin turvallinen isähahmo vähän hukassa olevalle tulokkaalle. Hänen oma esimiehensä on tosi kylmä asiaihminen, joten minä nähtävästi tunnuin turvalliselle ja kenties vähän inhimillisellekin.

      Mutta olen onnellinen tästä käänteestä ja mukava taas tehdä töitä yhdessä hänen kanssan ilman taka-ajatuksia. Jonain päivänä hänenkin kanssaan voi heittää harmitönta flirttiä, vielä en uskalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      102
      6598
    2. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      31
      3950
    3. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      30
      3385
    4. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      383
      1807
    5. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      33
      1418
    6. Upea peppuisella miehellä

      Upea peppuisella miehellä on upea peppu.
      Ikävä
      27
      1360
    7. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      47
      1093
    8. Anteeksi kulta

      En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv
      Ikävä
      11
      1006
    9. Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."

      Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:
      Tv-sarjat
      11
      940
    10. Tykkään susta todella

      Paljon. Olet ihana ❤️
      Ikävä
      42
      889
    Aihe