tajuaakohan

kemijärven pössit,mnkälainen kultakimpale niillä on valtuuston puheenjohtajana
lue maaseuduntulevaisuus 24.3 ilmestynyt numero sivu 10.
27428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Monenlaista henkilökohtaista vaalimainosta ja kamppanjaa on ko. henkilö median avulla tuputtanut. Oman kertoman mukaan saanut aikaiseksi K.järvelle yöjunan, vaikka taisi siinä enempi muut olla asian takana. Nyt hän esiintyy lehdessä rautatieliikeenteen pääkehittäjänä, fysiikanlain ylioivaltajana.
Syrjäisillä rataosuuksilla mm. Norjassa on vastaavaa liike-energian hyödyntämistä ollut jo iät ja ajat.
Puhutaan säästöistä miljoonissa. Tosiasiassa pitäisi vielä miettiä, kannattaako ko. pätkää suurella rahalla sähköistää.
Oikea vastaus tähän on kullan arvoinen, eikä se ole kukaan yksittäinen henkilö, joka tavoittelee kaikin keinoin taas Arkadian mäelle,TÖKERÖN LÄPINÄKYVÄSTI!!!

Äänestä
  • Pyydän saada kunnioittavasti huomauttaa, että on sitä muutkin olleet lehdissä.

    Hän, Nurmikumpu, oli nimittäin Lapin Kansassa ja oikein kahdella sivulla! Myös suuri kuva oli hänestä siinä!

    Ei unohdeta pienpuolueidenkaan toimijoita!

    Äänestä

  • Nurmikumpukin oli kirjoitti:

    Pyydän saada kunnioittavasti huomauttaa, että on sitä muutkin olleet lehdissä.

    Hän, Nurmikumpu, oli nimittäin Lapin Kansassa ja oikein kahdella sivulla! Myös suuri kuva oli hänestä siinä!

    Ei unohdeta pienpuolueidenkaan toimijoita!

    On se Kerki-Manuki ollu lehissä ja Hakkaraisen Tepa.

    Äänestä

  • kiitos että tunnustit lukeneesi jutun,ei sitä joka lampaankasvattajasta ole miljoonien säästäjäksi.

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    kiitos että tunnustit lukeneesi jutun,ei sitä joka lampaankasvattajasta ole miljoonien säästäjäksi.

    Kuka säästää
    Mitä säästää
    Kuinka paljon säästää
    Missä säästää
    Ja MILLOIN SÄÄSTÄÄ???

    Äänestä

  • Nurmikumpukin oli kirjoitti:

    Pyydän saada kunnioittavasti huomauttaa, että on sitä muutkin olleet lehdissä.

    Hän, Nurmikumpu, oli nimittäin Lapin Kansassa ja oikein kahdella sivulla! Myös suuri kuva oli hänestä siinä!

    Ei unohdeta pienpuolueidenkaan toimijoita!

    Kiitos omassa persoonassa, (Kiittää Kaarlo Nurmikumpu).

    Mielestä ei kenestäkään tule tehdä yksilöpalvonnan arvoista kultakimpaletta.

    Käykää Kemijärven kirjastoss lukemassa Työkansan Sanomista, numero 4 /2014. s. 8 kirjoitusta, jossa käsittelen EU-boikotti asiaa, - ja myös tuen KTP: n vetoomusta:
    -Älä äänestä, -EU-Vaalisa 2014, toukokuussa...
    -Ei ole n. 2 / 3 sivun suuruisessa kirjoituksessa kuvaa, sillä miten valokuvani selittäisi ns. -tuhat sanaa???
    Tosi mauton vitsiheitto, vain mitä?

    Ennemmän huumoria, vähemmän tosikkomaisuuta, -niin rattat pyörii tas, ja taipaleelle jää surunpäivät, vaikka leipäorsi kevenee hallituksen viimeisistä vetosista tavalliselle kansalle, -josta, (hallitukasesta) muka erosi VL: o pois,
    -Vasurien - taktinen temputus, -pannaan merkille...

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    kiitos että tunnustit lukeneesi jutun,ei sitä joka lampaankasvattajasta ole miljoonien säästäjäksi.

    Nurmikumpu ei ole lampaankasvattaja, vaan ymmärtääkseni entinen puistotyöntekijä, nykyään eläkkeellä. Kansanedustaja Maijala on lampaankasvattaja. Älkää sekoittako henkilöitä.

    Äänestä

  • k.n. kirjoitti:

    Kiitos omassa persoonassa, (Kiittää Kaarlo Nurmikumpu).

    Mielestä ei kenestäkään tule tehdä yksilöpalvonnan arvoista kultakimpaletta.

    Käykää Kemijärven kirjastoss lukemassa Työkansan Sanomista, numero 4 /2014. s. 8 kirjoitusta, jossa käsittelen EU-boikotti asiaa, - ja myös tuen KTP: n vetoomusta:
    -Älä äänestä, -EU-Vaalisa 2014, toukokuussa...
    -Ei ole n. 2 / 3 sivun suuruisessa kirjoituksessa kuvaa, sillä miten valokuvani selittäisi ns. -tuhat sanaa???
    Tosi mauton vitsiheitto, vain mitä?

    Ennemmän huumoria, vähemmän tosikkomaisuuta, -niin rattat pyörii tas, ja taipaleelle jää surunpäivät, vaikka leipäorsi kevenee hallituksen viimeisistä vetosista tavalliselle kansalle, -josta, (hallitukasesta) muka erosi VL: o pois,
    -Vasurien - taktinen temputus, -pannaan merkille...

    Nurmikumpu on johdonmukaisesti puolustanut omaa poliittista näkemystään.

    Kuva-asiaan sanon vain, että olisi ollut hyvä laittaa kuva lehteen kuntavaalien mainokseen. Ei siksi, että "tyrkyttää" itseään. Kaikki vain eivät tiedä henkilöä ja mainos jää paremmin mieleen, kun on kuva ehdokkaasta.

    En tiedä, onko Työkansan Sanomat lehdessä ehdokkaiden kuvia.

    Äänestä

  • lehti-ilmoitusasia kirjoitti:

    Sori, ehkä olin aikaa edellä, enkä kuntaavaalissa laittanut kuvaa, vaan KTP: n puolue tunnuksen. Siksikö enää tuli vain 12 ääntä ja oman äänen kanssa, kolmetoisa (13), - eli vakioveikkauksen täysosuman sain hk. - kuvattomalla pienellä mainoksella.

    Työkansan Sanomiissa oli kahdessa lehdess kaikki KTP: n ehdokkaiden kuvat, myös allekirjoittaneen kuva. Jaoin lehteä huomattavan määrän, ja myös pieniä mainoskortteja kuvalla varsutettuna sekä lennäkkejä... No tuli ne jotka antoivat kuntalaiset, he jotka vielä luottivat allekirjoittaneeseen, etteivät loikanneet johonkin muuhun puolueeeen tai kuolleet edelliseen vaaliin verrattuna, jossa sain 47 ääntä ja Lukijon varjovaalista vielä antoivat 4. ääntä...

    Sitä edellisessä sain hk. 50 ääntä.

    -Yksin olin ainoana henkilönä, KTP: n ehdokkaana Kemijärvellä, jokaisessa kuntavaalissa, joissa olen ollut KTP: n ehdokkaana.
    KTP perustttiin toukokuussa 1988, olin perustavssa kokouksessa, Tikkurilassa.

    -Kutsuin KTP: n vaaliliitton toisia kuntalaisa, - vaan se kutsu hukui enemistön "sarjatulleen, jolla ammutaan KTP: a alas", kuvaannolisesti ilmaistuna, oli niitä jotka kävivät puskaradiona myös ehdokkuuttani vastaan kaikin keksityin jutuin, - sekä ikäraismia, yms. -"ei se pääse kuitenkaan, menee ääni hukkaan" jne, yms.

    -Kuinka paljon olisi enempi ääniä tullut, jos oli kuva mainoksessa, joita en yksin rahojen niukkuudesa voinnut useita , "lakanankokoisia" painattaa.

    Olen eduskuntavaalissa 2015 KTP: n ehdokkaana, painatampa yhen kuvaallisen maiinoksen tai kaksi oikein pientä kuva-ilmoitusta...

    Kaarlo Nurmikumpu, Kemijäri, nimimerkki on mm.- tässä: -k.n.

    Äänestä

  • lammasasia kirjoitti:

    Nurmikumpu ei ole lampaankasvattaja, vaan ymmärtääkseni entinen puistotyöntekijä, nykyään eläkkeellä. Kansanedustaja Maijala on lampaankasvattaja. Älkää sekoittako henkilöitä.

    isä ja äiti Sovakylässä vuoden 1939 mrraskuun loppuun olivat pientilallisa ja oli mm. karjaa, lampaitakin... mutta en olut Sovakylässä vielä syntynyt, - synnyin toukokuussa tuossa Soppelan kylän kansakoulussa, perheen evakkomatkalla, mikä minulla edelleen jatkuu... Olin mm. Kemijärven puistoja rakentamassa, mutta myös Kemijärven massatehdasta, samoin metsätöissä, hätäaputöissä, Raahen Rautaruukin rakkentamistyössä ja valmistusprosseissa, sekä olin sahalla, uitossa ja nahkavärjäri yms. töissä, kuten risusavotoissa , myllärinä, Joutsijärvellä ja muissa töissä Kekäleelle... - myös paljon tyttötmänä ilman omaa syytä.
    Olin TVL: n töissä Karhujärvellä - Hautajärven tiemiehen osassa, - kunnossa- pito työntekijänä, jne.

    Lampaita en ole kasvattanut, enkä ole ollut kepulainen, eikä lampaankasvattaja Maijala ole ktp. lainen, että älkää sotkeko meitä keskenään . -Sori Maijala.

    Kaarlo Nurmikumpu, Kemijärvi, (nimim. k.n.).

    Äänestä

  • Rovaniemellä korottivat rautatiesiltoja aivan turhaan.......miljoonia euroja paloi turhaan.
    Eipä ne Norjat ole asiassa auttaneet mutta Heikki Autto, toi myös tehtaankin.

    Äänestä

  • ottaako pattiin? kirjoitti:

    Rovaniemellä korottivat rautatiesiltoja aivan turhaan.......miljoonia euroja paloi turhaan.
    Eipä ne Norjat ole asiassa auttaneet mutta Heikki Autto, toi myös tehtaankin.

    ROVANIEMEN SILLAT ON KOROTETTU, JOTTA RAUTATIEYHTEYS JÄÄMERELLE(KIRKKONIEMEEN) OLISI EUROSTANDARDIN MUKAINEN. KULJETUSKORKEUS
    SIIS VAATII. Liikenneministeriön ja VR.n mukaan Kemijärvelle ei tule vatsaavia tarpeita, koska kiskot jatkuvat ennen Vikajärveä kohti pohjoista.
    Tästä ei Maaseduntulevaisuudessa mainittu. Eikä välttämättä mainittu sitä, että siltojen korottamattomuus on päätetty silloin, kun Jäämerenradan (Koillisväyläkontakti) linjaus on päätetty viedä em. reittiä. Sallan rata ei tule toteutumaan näillä näkymin vuosikymmeniin. Tosiasiassa VR ei alkanut polttamaaan turhaa rahaa Kemijärven siltojen korottamiseen.
    Mielenkiintoinen, käänteinen selitys eräältä kuntapoliitikolta Maaseudun tulevaisuudessa.

    Äänestä

  • Liikenneministeriö kirjoitti:

    Heh....heh...vai että jo jäämerelle!
    Kumma ettei kiinaan asti?
    Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin näissä toteutuneissa yhteyksissä. Ei tarvitse niin kaukaa haettuja selityksiä.

    Äänestä

  • jotkut tekee...jne.... kirjoitti:

    Heh....heh...vai että jo jäämerelle!
    Kumma ettei kiinaan asti?
    Jos nyt kuitenkin pysyttäisiin näissä toteutuneissa yhteyksissä. Ei tarvitse niin kaukaa haettuja selityksiä.

    Kemijärven rata tulee olemaan loppuosaltaan, teollisuusrata. Puutavara mahtuu kulkemaan nykyisistä silloista. Laajempi ratalinjaus tuleville vuosille on tosiaankin Rovaniemeltä Kirkkoniemeen, ja sille osuudelle pitää olla EU-stand. muk. korkeus, siksi siellä miljoonaluokan muutokset. Näin on päätetty ja uusi liikenneministeri tulee sen kohtapuolin julkistamaan. Maaseudun tulevaisuuden mukaan Kemijärven siltojen korottaminen olisi aiheuttanut ylimääräisiä kuluja. Niin olisikin.
    Mutta miten on säästetty miljoonia? Missä se näkyy. Taas on pikkupoliitikko tehnyt itsensä naurettavaksi..

    Äänestä

Onko Nivala lähdössä eduskuntavaaleihin? Kemijärvellä kovasti jännitetään, kuka on Keskustan ehdokas? Onko kukaan muu sanonut Kepun poliitikoista Kemijärveltä kantaansa kuin Kaisanlahti (että ei lähde). Jos Nivala kieltäytyy, onko ehdokkaana Lea Soppela, Anita Ruokamo vai Aulikki Imporanta? Onko naisen aika Kemijärveltä?

Äänestä
  • Vakvissani nyt kun on muutama pyyntö, ilmoitan, että lähden tai asetun KTP: n ehdokkaaksi v. 2015 eduskutnavaaliin, - haluan turvata äänelleni KTP: n vaaliliitossa numeron, jota äänestän... OK.
    -
    Narsistiko, kun itseä äänestän?
    -En vaan puoluetta, jonka välineenä eduskuntavaalissa haluan(kin) olla, -pyyntöjen jälkeen.

    -Boikotoin EU- vaalia toukokuussa 2014, niin kuin puolueena KTP. ja jätän äänestämättä ko. EU-vaalissa.
    -KTP kun vetoaa: -Älä äänestä! Tuen vetoomsuta, ja suosittelen: -älä äänestä ko. EU-vaalissa, - mutta kyllä v. 2015 eduskuntavaalissa...

    Äänestä

"kovasti jännitetään" hah,hah,hah ketä kiinnostaa olette te aikamoisia hah,hah,hah.

Äänestä

Maaseudun tulevaisuuden juttu siis liittyi kovasti tuleviin eduskuntavaaleihin?

Äänestä
  • Niinpä,jutussa ei ollut pätkääkään politiikkaa,kerrottiin vain tosiasiat.
    Kemijärven tuntien asiat väännetään aina poliittiseksi.
    Tätä se katkera kateus teettää.

    Äänestä

  • että näin kirjoitti:

    Niinpä,jutussa ei ollut pätkääkään politiikkaa,kerrottiin vain tosiasiat.
    Kemijärven tuntien asiat väännetään aina poliittiseksi.
    Tätä se katkera kateus teettää.

    Näinhän se on!
    Ei ollut politiikkaa.
    Edelliset kirjoitukset taasen ovat malli-esimerkkejä siitä kuinka katkeruus ja kaunakateus kukkii kemijärvellä omana lajinaan, se on myrkyttänyt paikallispolitiikkaakin vuosikaudet!
    Kampittaminen on aina esimerkillinen uroteko kemijärvellä!
    Onneksi tämän lajin edustajat ovat kohta menneentalvenlumia.

    Äänestä

  • vastustanvalitanvast kirjoitti:

    Joo-o, Nivalan kannattajathan käyttäytyvät aina fiksusti ja asiallisesti Kemijärvellä...

    No, ei muuta ko vaan esityksiä tekemään kansanedustajaehdokkaista!

    Onko se Nivala ehdokkaana, vai joku Keskustan naisista (Soppela, Ruokamo, Imporanta)? Kuka lähtee ehdolle?

    Äänestä

Mikä juttu???
Saisko sen tänne?
ei tuu lehtee...

Äänestä

Kultaa se on kissankultakin - ja moni kakku päältä kaunis vaan sisältä silkkaa sontaa... ihan vaan kommenttina ketjun aloittajan viestiin

Äänestä
  • älä veikkonen menetä yöunias,se vaan on niin että toiset teekee,eikä jauha paskaa.

    Äänestä

Mustajärvikin voi palata vasemmiston listoille, ja olla vaaleissa ehdokkaan kuten ennenkin ja eduskuntaan pitää saada sellaisia etustajia jotka ajavat sitä asiaa mitä ovat luvanneet, sinne ei tarvitse valita edustajia kuolueen kumileimasimeksi, vaan sellaisia jotka pystyvät ajamaan vähävaraisten asiaa.

SE EI TARKOITA SITÄ,ETTÄ KAIKKEA PITÄISI VASTUSTAA, vaan niitä asiota joilla pyritään huonontamaan etuja

Joten teot puhukoon puolestaan

Äänestä
  • Kuka on Kemijärven Keskustan ehdokas? Haluamme tietää hänen nimensä!

    Äänestä

  • Keskusta-ehdokas! kirjoitti:

    Kuka on Kemijärven Keskustan ehdokas? Haluamme tietää hänen nimensä!

    kerke manu tietenkin .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

että näin kirjoitti:

kemijärven pössit,mnkälainen kultakimpale niillä on valtuuston puheenjohtajana
lue maaseuduntulevaisuus 24.3 ilmestynyt numero sivu 10.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu