Haluaisin keskustella ongelmasta, johon olen törmännyt kovin usein. Laihduttaminen on hyväksyttyä vain, jos pudotettavaa on kymmeniä kiloa ja jos puhutaan reilusta ylipainosta.
Itse laihdutan nyt pois n. 7 kiloa (lähtöpaino 63 kg, pituus 160 cm), koska en mahdu enää vaatteisiini. Olen lihonut parin vuoden aikana herkuttelun ja liikkumattomuuden vuoksi, jona aikana olen pukeutunut päivittäin leggingseihin ja löysiin paitoihin. Nyt haluan mahtua taas takaisin vaatekaapissani lojuviin mekkoihin ja farkkuihin ja näyttää mielestäni kauniimmalta.
Joudun vastaamaan muiden kysymyksiin laihdutukseni syistä, sillä en näytä erittäin ylipainoiselta vaan normaalilta. Saan paheksuvia katseita naispuolisilta ystäviltäni ja jopa toruja "Joo, sä kun muka oletkin niin lihava". Vaikka olenkin sanonut, että mielestäni syyni laihdutukseen on hyvin käytännöllinen: haluan takaisin omiin mittoihin, koska en halua (eikä olisi kyllä varaakaan) ostaa kaikkia samantyylisiä vaatteita vain isommassa koossa. Syyni on sekä taloudellinen että henkilökohtainen. Koen myös, että herkkujen unohtaminen ja urheileminen ovat omaa terveyttäni ja mieltäni kohentavia asioita. En pidä itseäni nälkäkuurilla vaan syön terveellisesti.
Mistä johtuu se, että ystäväpiirissä yleensä huolestutaan vain henkilöstä, joka laihtuu kuin siitä, joka lihoaa? Kukaan ei yleensä murehdi onko toisella kaikki kunnossa, jos lihoaa lyhyessäkin ajassa useita kiloja. Vain jos laihtuu, yrittävät muut sitä selittää stressillä, murheilla tms. Lihoamista ikään kuin aina vähätellään ja erityisesti naisten keskuudessa on yleistä, että joku selvästi hoikempi vähättelee lihonneen ystävänsä kiloja ja toteaa samaan hengenvetoon, kuinka hänellä itsellään on sitä ylimääräistä. Siis vaikka sokeakin huomaisi, että heillä olisi merkittävä kokoero.
Väitän, että naisten keskuudessa ei osata aidosti iloita toisen kohentuneesta ulkonäöstä (tai fyysisestä terveysestä), vaan koetaan toisen hoikistuminen uhkaksi itselle. Tästä syystä muutamia kiloja laihduttavat leimataan usein epävakaiksi, turhamaisiksi ja kenties sairaiksi. Toisen laihtumisen syyksi saatetaan alkaa epäilemään bulimiaa tai onnetonta elämäntilannetta ja surua.
En ole saanut keltään ystävältäni tukea laihtuttamisessani.
Olen kokenut erikoista syrjintää myös internetin laihdutustukisivustoilla, kun olen esittänyt muille oman painoindeksini. Minut on suorastaan huudettu sieltä pihalle. Miksei missään sitten lukenut, että "Tämä on vain sikalihaville"? Painoindeksiä enemmän tuntevat tietävät, ettei se kerro juuri mitään.
Haluan tässä sanoa, että minun kokoiseni ihminen jää ilman tukea projektissaan. "Laihduttaminen kuuluu vain todella suurikokoisille ja muut laihduttavat ovat sairaita" on iso tabu, vaikka maailma muuten on menossa yhä ulkonäkökeskeisemmäksi.
Olen itse sen painoinen, että jos en nyt laittaisi stoppia väärälle elämäntyylilleni, olisin pian selvästi ylipainoinen. Mutta sitähän ne muut naiset haluavatkin?
Itse laihdutan nyt pois n. 7 kiloa (lähtöpaino 63 kg, pituus 160 cm), koska en mahdu enää vaatteisiini. Olen lihonut parin vuoden aikana herkuttelun ja liikkumattomuuden vuoksi, jona aikana olen pukeutunut päivittäin leggingseihin ja löysiin paitoihin. Nyt haluan mahtua taas takaisin vaatekaapissani lojuviin mekkoihin ja farkkuihin ja näyttää mielestäni kauniimmalta.
Joudun vastaamaan muiden kysymyksiin laihdutukseni syistä, sillä en näytä erittäin ylipainoiselta vaan normaalilta. Saan paheksuvia katseita naispuolisilta ystäviltäni ja jopa toruja "Joo, sä kun muka oletkin niin lihava". Vaikka olenkin sanonut, että mielestäni syyni laihdutukseen on hyvin käytännöllinen: haluan takaisin omiin mittoihin, koska en halua (eikä olisi kyllä varaakaan) ostaa kaikkia samantyylisiä vaatteita vain isommassa koossa. Syyni on sekä taloudellinen että henkilökohtainen. Koen myös, että herkkujen unohtaminen ja urheileminen ovat omaa terveyttäni ja mieltäni kohentavia asioita. En pidä itseäni nälkäkuurilla vaan syön terveellisesti.
Mistä johtuu se, että ystäväpiirissä yleensä huolestutaan vain henkilöstä, joka laihtuu kuin siitä, joka lihoaa? Kukaan ei yleensä murehdi onko toisella kaikki kunnossa, jos lihoaa lyhyessäkin ajassa useita kiloja. Vain jos laihtuu, yrittävät muut sitä selittää stressillä, murheilla tms. Lihoamista ikään kuin aina vähätellään ja erityisesti naisten keskuudessa on yleistä, että joku selvästi hoikempi vähättelee lihonneen ystävänsä kiloja ja toteaa samaan hengenvetoon, kuinka hänellä itsellään on sitä ylimääräistä. Siis vaikka sokeakin huomaisi, että heillä olisi merkittävä kokoero.
Väitän, että naisten keskuudessa ei osata aidosti iloita toisen kohentuneesta ulkonäöstä (tai fyysisestä terveysestä), vaan koetaan toisen hoikistuminen uhkaksi itselle. Tästä syystä muutamia kiloja laihduttavat leimataan usein epävakaiksi, turhamaisiksi ja kenties sairaiksi. Toisen laihtumisen syyksi saatetaan alkaa epäilemään bulimiaa tai onnetonta elämäntilannetta ja surua.
En ole saanut keltään ystävältäni tukea laihtuttamisessani.
Olen kokenut erikoista syrjintää myös internetin laihdutustukisivustoilla, kun olen esittänyt muille oman painoindeksini. Minut on suorastaan huudettu sieltä pihalle. Miksei missään sitten lukenut, että "Tämä on vain sikalihaville"? Painoindeksiä enemmän tuntevat tietävät, ettei se kerro juuri mitään.
Haluan tässä sanoa, että minun kokoiseni ihminen jää ilman tukea projektissaan. "Laihduttaminen kuuluu vain todella suurikokoisille ja muut laihduttavat ovat sairaita" on iso tabu, vaikka maailma muuten on menossa yhä ulkonäkökeskeisemmäksi.
Olen itse sen painoinen, että jos en nyt laittaisi stoppia väärälle elämäntyylilleni, olisin pian selvästi ylipainoinen. Mutta sitähän ne muut naiset haluavatkin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Painoindeksin mukaan olet normaalipainoinen, mutta koska sinut tuntevat varoittelevat laihduttamasta, olet ilmeisen hyvän näköinen juuri tuossa painossa. Normaalipainoisen on vaikea laihduttaa ja se ei ole terveellistä. Siinä missä ylipainoisen laihduttaminen parantaa hänen terveyttään, vähentää diabeteksen, sydän- ja verisuoni- ym. sairauksien riskiä ja lisää elinvuosia, normaalipainoisen ja erityisesti alipainoisen laihduttaminen heikentää terveyttä ja lyhentää elämää. Siis lyhentää elämää! Tämä on tutkittu, tilastollinen totuus. Muutaman kilon pudotus ei kuitenkaan tee sinusta alipainoista ja jos teet sen terveellisesti pyrkimättä nopeisiin muutoksiin, laihduttamisesta ei liene haittaa. (Nopealla laihduttamisella sotkee aineenvaihdunnan, menettää lihakset ja lihoo myöhemmin superhelposti.)
Terveelliset ruokailu- ja liikuntatavat ovat hyväksi kaiken kokoisille. Liikunnalla kiinteyttämällä vartaloa näyttää hoikemmalta ja paremmalta, vaikka paino ei putoaisikaan. Hyvä havahtua painon hallintaan ajoissa ennen kuin on ylipainoinen. Painon hallinta on toisille helpompaa, toisille vaikeampaa.
Et kerro ikääsi, mutta jos vanhat pieneksi jääneet vaatteet on hankittu kaksikymppisenä tai nuorempana ja olet sen koomin kehittynyt aikuiseksi naiseksi, ehkä nykypaino on se paino, mikä sinun on helppo ylläpitää, kunhan liikkut etkä mässäile. Kun oma henkilökohtainen painosi on normaalin rajoissa, ei ehkä kannata yrittää pakolla muuttaa sitä, sillä laihduttaminen usein särkee painonhallinnan tasapainon ja myöhemmin voi olla vaikeaa pysyä edes tuossa omassa normaalissa painossa. Se voi johtaa painon jojotteluun.
Jätin ikäni kertomatta, kun en ajatellut että kukaan tähän kasvuikään liittyviä kommennteja kirjoittaisi. Olen myös aikuinen 25-vuotias nainen, enkä tavoittele mitään teini-iän aikaista kroppaani, vaan sitä vartaloa joka minulla oli ennen kuin repsahdin eli lopetin urheilemisen ja aloin syömään epäterveellisesti.
Olen pituudeltani vain 160 cm ja lyhyessä varressa valittevan helposti huomaa kertyneet kilot. Vaikka kyse olisi "vain muutamista ylimääräisistä kiloista" voi se ruumiinrakenteestakin riippuen vaikuttaa jopa kahden vaatekoon verran. Itselläni erityisesti on ongelmana kaiken kertyminen vatsan ja pyllyn seudulle, joten housut eivät mene kiinni, hyvä jos edes ylös asti. Seuraaviin kokoihin mentäessä housujen istuvuus kärsii taas jaloissa. Housut lörpöttävät jaloista ja lahkeet jäävät liikapitkiksi. Ompeleminen tai räätälöinti on varmaan jonkun ratkaisu, mutta ei todellakaan minun. Leggingseihin oli niin helppo pukeutua, kun lihosi. Ne antoivat periksi ja silloin sai taas syödä vähän enemmän ja mahtui silti.
Pyöreämpikin ihminen voi helposti olla kaunis tai hyvännäköinen. En minäkään itseäni inhoa, pidän kovasti kasvoistani ja hiuksistani, ja osaan laittaa itseni kauniiksi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää, että voi viihtyä omassa vartalossaan, ja käyttää haluamiaan vaatteita, mutta juuri näitä asioita saa kokoiseni laihduttaja perustella.
Aikuisen naisen kirjoittama kommentti tuo hyvin vallitsevan valistusilmapiirin esiin. Joudun jatkuvasti selittämään muille, etten käytä mitään epäterveellisiä laihdutuskeinoja ja erityisesti internetissä joudun kertomaan, että olen aikuinen ihminen ja järjissäni.
Saan usein vinkkejä kaiken maailman "kotitohtoreilta", että mikä on terveellistä ja epäterveellistä. Lisään tähän vielä, ettei minulla ole koskaan ollut mitään syömishäiriöitä, eli kanssaihmisilläni ei ole koskaan ollut syytä huoleen. En karppaa, en laske kaloreita enkä edes punnitse ruokiani. Syön aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapalan. Käytän nyt täysviljatuotteita, monipuolisesti kasviksia ja kevyttä vaaleaa lihaa. Pidän huolta myös rasvojen saamisesta syömällä oliviiöljyä, pähkinöitä ja Möllereitä.
Tämä terveellisesti syöminen ei silti ikään kuin ole hyväksyttyä. Voisin ehkä syödä näin muuten, mutta jos ilmoitan jollekin, että yritän laihduttaa muutaman kilon, niin sitten kaikki huolestuvat. Mutta miksi minusta (tai yleensä kenestäkään) ei huolestuttu silloin, kun lihosin ne lähes 10 kiloa? Kukaan ei nähnyt mitään huolestuttavaa siinä, että nautin enemmän leivoksia ja suklaata kuin vihanneksia, tai että olin enemmän sohvalla kuin raittiissa ilmassa ulkona. Mielestäni kuitenkin se kotona makaaminen ja karkin mässyttäminen kertoo paljon enemmän pahasta olosta kuin urheilu ja terveellisesti syöminen.
Käyn nyt kolme kertaa viikossa kuntosalilla ja lisäksi teen kävelylenkkejä. Syön terveellisesti. Voin jo kuukauden jälkeen paljon paremmin kuin ennen. Vatsaani ei turvota, ummetus on hävinnyt, kasvojeni epäpuhtaudet ovat hävinneet ja mieli on reippaampi. Mutta koko ajan minua torutaan siitä, että laihdutan. Laihdutus on tabu, kun kyseessä on kokoiseni ihminen. Erityisesti naisten keskuudessa.
Jos kerron tavoitteistani miespuolisille ystävilleni, niin kommentit ovat tukevia ja ymmärtäviä. Minua pidetään silloin järkevänä ja itsestään huolta pitävänä naisena.
Alkuperäinen kirjoittaa minun ajatuksiani. Ihmiset eivät ymmärrä, että haluan takaisin omaksi itsekseni. Alkutavoite on 10 kiloa pois, mutta todellinen minäni on 15 kiloa pienempi.
Ihmisten mielestä olen hoikka. Ja kattia kanssa. Joudun pitämään paria räsyä päälläni, kun kaapissa on 200 jotka eivät mahdu päälle.
Painoni on 73 kiloa ja pituuteni 165.
On siis ihan turha odottaa tukea kanssaihmisiltä.
Minulla sama juttu. En mahdu alavartalostani kuin joustaviin leggingseihin, joita voin käyttää vain pitkähelmaisten paitojen kanssa. Käyttämättä jäävät siis kaikki normaalipituiset puserot, kauluspaidat, villapaidat ja neuleet. En myöskään mahdu mekkoihini tai hameisiini, puhumattakaan farkuista, suorista mustista housuista tai sortseista!
Loppuvuonna minun piti mennä yksiin iltajuhliin, joihin piti laittaa cocktail-mekko päälle. Järkytyin ennen juhliin lähtöä, kun en saanutkaan mitään mekoistani enää päälleni. Yhden sain mahdutettua, mutta kun kumarruin laittamaan kenkiä niin mekon vetoketju hajosi. Peruin menoni juhliin siltä istumalta "migreenin vuoksi".
Olen päättänyt, että kun pääsen tavoitteeseeni, niin poltan kaikki leggingsini.
ennen ihmettelin, miksi ihmiset eivät tykkää pitää jakkupukuja ja muita kunnon kankaasta tehtyjä vaatteita. Tarjonta ja muoti ovat johtaneet siihen, että itselläkin on vaikka mitä stretsiä ja se on paha juttu se. Kaikki joustamattomat vaatteet antavat paljon paremmin varoituksen kertyvistä kiloista kuin joka suuntaan joustavat.
Minä tuen sinua toisin kuin nämä muutamat liikuntavastaiset. Ei muuta kuin lenkille kauniiseen kevätilmaan niin ne vaatteet mitkä haluat, sopii jo parin kuukauden päästä päälle ja pääset nauttimaan kesästä täysinrinnoin:)
Ongelma taitaa olla, että aloittaja haluaa miellyttää kaikkia ja aina. Muutenhan toruvista puheista ei kannata välittää.