AVOIN KYSYMYS TYÖTERVEYDESTÄ POLIISIHALLITUKSELLE
PoHa on antanut erilaisia ohjeita poliisihallintoa koskien, mm. liukuvasta työajasta. Miksi niitä ei tarvitse noudattaa, vaan poliisilaitokset voivat tehdä omat määräyksensä syrjäyttäen PoHan ohjeet.
Myös työterveyspalveluiden käyttö on on poliisilaitoksen määrättävissä. Esimerkiksi Helsingissä, jos asiakas hermostuu ja iskee viranomaisen lääkärikuntoon, on tuo lääkärissä käynti virkamiehen omaa aikaa. Samoin sairastuneen käynti lääkärissä eli on yksittäisen virkamiehen kannalta järkevämpää sinnitellä töissä ja sairastuttaa muita kuin mennä lääkäriin.
Tiedän, ettei tähän tule vastausta, sillä eihän siellä PoHassa kukaan ehdi vastaamaan. 80-luvulla Suomen poliisia johti sisäministeriön poliisiosasto, jonka vahvuus oli alle 20 (kaksikymmentä) henkilöä. Nykyisin PoHan henkilöstömäärä on siinä 250 (kaksisataaviisikymmentä) henkilöä, joten kiirettä pitää. Käytännössä tuossa ei ole koko henkilöstö, sillä osa, kuten tekniikka- ja atk-asiat ovat suurelta osin ulkoistettuja.
Tuon ulkoistuksenko takia on määrätty, että ainoastaan työterveyslääkäri on kykenevä määrittelemään virkamiehen terveydentilaa?
AVOIN KYSYMYS TYÖTERVEYDESTÄ POLIISIHALLITUKSELLE
AVOIN KYSYMYS
2
216
Vastaukset
- AVOIN KYSYMYS
Tehdään lisäkysymys, koska tuo oli kai niin vähäpätöistä, ettei moiseen kannata vastata.
Miksi poliisihallinnossa ei henkilöstön edustajaksi toimikuntiin pääse kuin vain tiettyjen ammattiliittojen jäsenyydellä? - AVOIN KYSYMYS
Miksi poliisihallinto saa määrätä, kenen lääkärin todistus kelpaa ja kenen ei? Jos on "väärän" lääkärin todistus, se täytyy ensin hyväksyttää työterveydenhuollossa.
Eli poliisihallinto määrää, kuka lääkäri on kelvollinen.
Miksiköhän hallinnon koneiden lokilistoja on tutkittu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703