Olemme olleet naimisissa yli 30 vuotta, josta mieheni joi kolmekymmentävuotta nyt ollut raittiina 6 vuotta. Mikähän mua vaivaa kun koko ajan on huono olo.
Meillä on kolme aikuista lasta joista kaksi nuorimmaista ja minä oireilemme. Tyhmä kun olin en ymmärtänyt lähtee liitosta lasten ollessa pieniä, olisimme ehkä säästyneet tältä, olemme kaikki hakeneet apua itsellemme.
Lapset ehkä ovat saaneet olonsa paremmaksi, mutta itseni olen luokitellut läheisriippuvaiseksi.
En tunne miestäni kohtaan rakkautta, olemme kuin kämppikset eikä välttämätttä hyvät sellaiset.
Onko muilla kokemusta ja olisiko teidän mielestä parempi erota, itse olen eroa ajatellut, mutta kun en saa mitään aikaiseksi ja toinen haluaisi jatkaa.
Meillä on kolme aikuista lasta joista kaksi nuorimmaista ja minä oireilemme. Tyhmä kun olin en ymmärtänyt lähtee liitosta lasten ollessa pieniä, olisimme ehkä säästyneet tältä, olemme kaikki hakeneet apua itsellemme.
Lapset ehkä ovat saaneet olonsa paremmaksi, mutta itseni olen luokitellut läheisriippuvaiseksi.
En tunne miestäni kohtaan rakkautta, olemme kuin kämppikset eikä välttämätttä hyvät sellaiset.
Onko muilla kokemusta ja olisiko teidän mielestä parempi erota, itse olen eroa ajatellut, mutta kun en saa mitään aikaiseksi ja toinen haluaisi jatkaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Täällä sama ongelma,erona se että mies vetää viinaputkia on tehnyt sitä 20 v. Erota olisi pitänyt jo ajat sitten,en vain saa sitä aikaiseksi.Mies on kiltti luonteeltaan,se on pitänyt yhdessä.Avioero on iso asia täysi käännös,en tiedä miten sen kestäisi.Olemme olleet avioliitossa 45 v,ei siitä niinvaan lähdetä enää.Sitten olisi helpompi lähteä jos ukko olisi todella häirikkö.Odotan vaan että jotain sellaista tulisi ettei hän enää voi juoda,kyllä alkaa jo näyttää siltä että kohta pakosta viinan juonti loppuu,krapula on hirveä.Ikää on jo niin paljon Huonosti kestää enää krapulan.Eivät juopot haluakkaan erota mikäs heidän on ollessa täysihoidossa,kaikki tulee valmiina kuin 5 tähden hotellissa,he ovat äärettömän itsekkäitä siinä ei toista ajatella pätkääkään,ei osata selväpäisenäkään asettua toisen asemaan heiltä puuttuu empaattisuus. On yritettävä vain jaksaa,tuon pirullisen viinan kanssa,jota alkoholisti ei voita.
Juttuhan on niin, että te akat ootte sairaampia kuin me juopot. Mut eihän teistä ole kuin panopatjoiksi ja koti orjiksi. Meistä on mukava ryypätä, panna ja istua valmiiseen pöytään. Akan paikka on nyrkin ja patjan välissä. Saahan se kokata tietysti ja hakee kaljaa kaupasta.
Kyl te ymmärrätte sitten kun oma terveytenne pettää ja elämä on ohitse.
Voi sitä katkeruuden määrää ja vinkunaa.
Olisi ja pitäisi ja jos. Nuo kolme sanaa on teiän sivistyksenne. Mutta eihän me ryyppäävät miehet pysty muuttamaan sitä, että ootte ääliöitä.
Turpa kiinni akat kun mies puhuu miks te kitisette, teil on kaikki hyvin, on koti, on lämpöö, on juoppo mies, mitä muka te tarviitte enää???
Täällä on Akka, joka ryyppäsi yhdessä miehensä kanssa. Kun oltiin yhdessä saatu siivottua,istuttiin keittiön pöydän viereen ja vedettiin antaumuksella kylmää olutta.
Sitten laitettiin ruoka uuniin ja jatkettiin tiukalla viinalla ja pelattiin korttia ja kuunneltiin radiota.
Mies oli aamusella yleensä virkeempi.
Kävi viinakaupassa. Itse tein taloustöitä sen ajan.
Jatkettiin mihin illalla jäätiin.
Sunnuntaina otettiin loivennettua,mentiin kaljabaariin,että pääsi maanantaina töihin.
Kun ukko jäi eläkkeelle ja minä työttömäksi,juhlat jatku.
Pikavippi oli kova sana aina välillä.
Meillä ei ollut mitään riitoja.
Lapsia minulla ei Ole. Miehen lapset jo aikuisia.
Omia rahojamne käytimme. Emme saaneet mitään tukia.
Laulaa hoilasimme yhdessä Kaksi vanhaa tukkijätkää-laulua ja haaveilimme milloin mistäkin.
Minkään ei ollut edes tarkoitus toteutua.
Jos ukko halus,saihan mennä yksinkin kaljalle.
Joskus meni,mutta otin itse pikkukuppia kotona.
Kun ukko tuli kotiin,Olin valmiiksi riehakkaalla päällä. Otettiin vielä yhdessä kuppia.
Olimme tasavertaisessa suhteessa. Menimme avioliittoon 9 vuotta sitten.
Mies nukkui pois 2013.
Syvä kaipuu jäi. Hän oli mahtavin,sympaattisin,komein Mies mitä olen koskaan tavannut.
Kuuntelen radiosta KAKSI VANHAA TUKKIJÄTKÄÄ ja kyyneleet valuu.
Kyllä nyt on niin,jos minua olisi tuo juoppo mieheni kohdellut noin kun sinä luultavasti kohtelet vaimoasi.Olisin lähtenyt muualle Akan paikka ei ole nyrkin ja patjan välissä ,kaikkea sitä saa lukeakin ,mulle tuo on aivan outo juttu.Voi olla että meillä on joku riippuvuus-suhde, eikä kumpikaan poistu kuviostaRuokaa kyllä teen,mutta en hae viinaa enkä kaljaa kaupasta,enhän mä hölmö ole että edesauttaisin alkoholistia,mun puolesta saa vaikka kontata itse hakemaan litkunsa.Itse olen absoluut.Milloinkaan en ole juonut alkon tuotteita,ja olen ylpeä siitä,meidänlaisia taitaa olla tänäpäivänä harvassa.Mulle ei koskaan sanota että turpa kiinni .
Jotensakin hauska juttu tuoedellinen ,elämäni miehestä. Kuluuhan se elämä noinkin
kun molemmat ovat samanlaisia.
Samaa ajattelin. Heillä on mennyt hyvin eikä kumpikaan ole kärsinyt tilanteesta. Rakastaneet toisiaan aidosti. Vakka oli kantensa valinnut. Uskon hyvinkin, että kaipaus jäi.
Raitistunut alkoholisti ei ole raitistunut. Ehkä on nyt juomatta, mutta tarkkailepa, mitä nyt tekee. luultavasti puhuu valhetta kaiken aikaa tai tilalle on tullut uusi addtiktio , se voi olla harrastus, auto, moottoripyörä, mikä vain liian suuressa mittakaavassa oleva asia. Joka tavallaan vie kaiken.
Tai sitten voi lopettaa sen tarkkailemisen, kyttäämisen, arvostelun ja syyllistämisen. Hankkia vaikka elämän itselleen niin kaikki voivat lopulta paremmin.
Sinä nautiskelija juoppo et varmaan osaa arvostaa muita ihmisiä. Olet tosi itsekeskeinen, etkä huomioi toisia lainkaan.
Meidän perheelle tuollainen juoppo on tuonut pelkkää tuskaa minä äitinä en milloinkaan ole tuonut yhtään olutpulloa meille, itse olen täysin raitis. Ihmettelen vain millaisen vaimon oot saanut jos tuo asia pitää paikkansa mitä kerroit.
Mieheni on nykyään mun mielestäni jotenkin syrjäytynyt, istuu tai nukkuu kotona ja katselee telkkaria.
Hän ei huomioi mitenkään kun mua alkaa itkettää kaikki muistot ja miten oon yleensä jäänyt tähän suhteeseen. Nuorempi lapsista sanoi, että hän ymmärtää täysin jos muutan yksin, hän se siinä juovana aikana viimeks oli kotona ja kuunteli sitä huutoo ja haukkumista. Kaikkein kovimmille ottaa keskimmäinen, joka puolivuotta sitten soitti ja antoi tulla tuutintäydeltä kaikki pahanolonsa syyt mulle.
Olen kaksi kertaa pyytänyt anteeks, mutta vielä ei ole voinut antaa. Tuntuu et hänen mielestään sairastumisemme on mun vika. On kyllä sanonut ettei syytä ketään.
Mulla tää syyllisyydentunto pyörii päivittäin mielessä, tietysti me vanhemmat olemme tehneet omat virheemme. Mutta kun toinen on niin tyyni ja hänen mielestään kaikki pitäis olla ok kun on lopettanut juomisen.
Toi on tosi hän kyllä valehtelee aivan kuin juovanakin. Huomautuksiini alkaa selittelyt, ei voi kaikkea muistaa tai ei hän niin ole sanonu ym.
Ehkä nyt alan olla siinä pisteessä, että tosiaan haluan hankkia oman elämän, olenkin elämäni elänyt toisille ja unohtanut itseni.
Ja ottaahan aika koville rahallisesti jos aina pitää ottaa illalla kaljat ja viinipullolliset.
Eipä minua haittaa jos omilla varoillanne juotte ja elätte, kunhan eivät ole teille jaettuja erilaisia avustuksia valtion kassasta ja toisien ihmisten raskaasta työstä saatuja veroeuroja.
Ja sitten ne lapset, miten on lastenne laita, hoidatteko heitä, vai joutuvatko lapset holhoamaan teitä. Tällaiset vanhemmat holhouksen alle joka ikinen , olipa sitten vaikka kuinka korkea herra tai narri.
"Tyhmä kun olin en ymmärtänyt lähtee liitosta lasten ollessa pieniä"
Siis? Mikä sinua juuri NYT estää lähtemästä? Et saa eroa aikaiseksi? Eihän siihen muuta tarvita kuin 1. erohakemus ja sitten 2. Olet jo tuhlannut elämääsi pitkän tovin, eikä elämä jatku ikuisesti. Sinun kannattaa hakea läheisriippuvuuteesi asiantuntijan apua.
Olet varmaan luokitellut itsesi aivan oikein, läheisriippuvaiseksi. Ikävä kyllä tämä tosiasia ei auta sinua eroon. Tee kuten "ulla." tuossa neuvoi: "Eihän siihen muuta tarvita kuin 1. erohakemus ja sitten 2. "
Niin tässä yöntunteina oon ajatellut, pitää vaan käydä kelalla kyselemässä asumistukiasioista. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä eikä se kovin suuri ole.
Tossa illalla kun taas olen ollut allapäin niin mieheni sanoi et mun kannattais mennä sairaalaan, siinä ne lohdutuksen sanat jälleen tuli.
Sanoin et en varmaan mene. Hän ei osaa jutella asioista, toistaa vaan et aina kaikki kääntyy hänen syyks, vaikka en ole yksin häntä syytellyt vaan osa on munkin syytä.
Taidan tosiaan hakea ne eropaperit, kyllä tässä on tätä pahaa oloa jo tarpeeksi kestänyt.
Tämä viikko ainakin lastenlasten hoitoa ja yrittää pitää itsensä koossa. Välillä sekin rasittaa, mutta on niin rakkaita kuitenkin.
Yritän olla heille ainakin hyvä mummi kun tuntuu et äitinä oon epäonnistunut, vaikka luulin olevani hyvä äiti, kaikkeni annoin lapsille ja tässäpä niitä kiitoksia sit olen saanut.
Siinäkin mieheni juovana aikana onnistui, kun kysyi multa et luulenko olevani hyvä äiti ja tosiaan luulin.