Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Kun nainen haluaakin vain ystävyyttä

.......tyttö20v---

Ensiksi pahoittelen kömpelöä kirjoitustani. Puolustukseksi mainittakoon, että tulin juuri ulkoa pakkasesta, ja lisäksi olen tuiskeissa. Sitten itse asiaan:

Ystäväni avautui baarin jälkeen siitä, että hänellä on vahvoja tunteita minua kohtaan. Olen siis itse nainen ja hän on mies. Siinä tuli ihan hirvittävä olo, kun toinen itkee sinun edessäsi, koska olet torjunut hänet. En voi sille mitään, mutta en halua mitään parisuhdetta tai tapailua tällä hetkellä, vaan tahdon olla 100% sinkku ja vapaa miehistä. Miehet kelpaa nyt vain kamuiksi. Kuitenkin elämässäni toistuu jatkuvasti se tragedia, että olen joko huomaamattani, tai sitten muuten vaan antanut toisen ymmärtää jotain, ja sen seurauksena toinen on alkanut rakennella pilvilinnoja mielessään. Tällaiset tragediat päättyvät aina itkuun, ja tulee todella huono omatunto.

Mitä tällaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Entä kuinka yleistä on, että mies menee "kuvitelmissaan" liian pitkälle ja päätyy särkemään oman sydämensä? Miten tällaisia skenaarioita voisi ennaltaehkäistä? Haluaisin viettää aikaa miespuolisten kavereiden kanssa (tulen paljon paremmin toimeen miesten kuin naisten kanssa), mutta heteroiden välillä tulee aina se ongelma, että jompi kumpi osapuoli ihastuu, ja alkaa haluta enemmän. Tunnen itseni kylmäksi paskiaiseksi, ja olen pahoillani niiden miesten puolesta, keiden sydämet olen mahdollisesti särkenyt. Toisaalta tällaisia on hieman vaikea välttää. Pitäisi sitten tyyliin erakoitua kokonaan, jos ei haluaisi aiheuttaa muille mielipahaa. Ai että onkin hankalaa : (

13

712

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei voi olla tottakaa

      No ethän sä voi ottaa vastuuta toisen tunteista.
      Ihan älytöntä tollanen että aletaan vollottamaan siinä jos ei kelpaakaan. Ihan ihme haihattelijoita tollaset mulkerot. Että sun pitäis mennä niiden illuusioita täydentämään.
      Ihan sama kun joku alkais vaatii että annat pimperoa ettei tuu paha mieli ja ala itkettää.
      Vaihda nyt seurapiiriä.
      Ja kasvakaa aikuisiksi.

    • lelle3

      Tässä sinulle ehdotus :
      Kerro heti tutustumisen alussa , mitä jutulta haet , mitkä haluamisesi ovat , tee se selkokielellä .
      Niin annat miehelle mahdollisuuden vapaasti päättää , otanko vai jätänkö sikseen . Ja jos sitten rakastuu , voit muistuttaa , mitä jo alussa hänelle suoraa ja rehellisesti olet kertonut itsestäsi .
      Itse toimin noin enkä ole joutunut harmeihin.
      Sosiologin mukaan kaksi ihmistä luo suhteen yhdessä ja silloin suhteen ongelmat , harmit , häpeä , onni tai ilo ovat yhteisiä.
      Katso peiliin ja tarkista toimintaasi.
      Ehkäpä sinulla on voimakas valloittamisen tarve tms ?
      Olen pahoillani puolestasi ja toivon , että pääset elämässäsi eteenpäin !

    • aku19

      Onko sulla myös sexiä noitten miesten kaa ? Vai ootteko todella vain kamuja ?
      Toi on asia , jolla on iso merkitys siinä , miten toinen sut kokee.
      Ja komppaan lellee , suoruus heti alkuun estää monia moraalikrapuloita sulta.

      • .......tyttö20v-----

        Mulla ei siis tosiaan ole seksiä niiden miesten kanssa. Ja yleensä alussa jo sanon, että haen vain ystävyyttä, mutta eivät usko, ja alkavat myöhemmin painostaa.


    • SurullinenFakta.

      Älä ole ystävä sinua alempitasoisten miesten kanssa. On kauheaa sanoa näin, mutta totuus on se, että näissä epäbalanssissa olevissa suhteissa tulee särkyneitä sydämiä. Ehkä olit parasta mitä mies kuvitteli voivansa ikinä saada, ja tottakai se särkee sydämen kun ei saakaan sitä. Jos torjut sinun tasoisesi miehen, hän tietää löytävänsä vastaavan jossakin vaiheessa, joten torjutuksi tuleminen ei aiheuta lähellekään niin vahvaa reaktiota.

      Ja toisaalta jos deittailet sinua huomattavasti korkeampitasoista miestä, niin kannattaa olla varovainen. Luvassa voi olla pettämistä tai yhtäkkinen katoaminen.

      Suosittelisin siis olemaan vain suurin piirtein tasoistesi miesten kanssa läheisissä tekemisisissä.

    • surullinenfakta 2

      Juu - epätasapainoisissa suhteissa käy hassusti!
      Mut kun ap kertoo viihtyvänsä noitten miesten kanssa !
      Mikä on mitäkin - onks ap:llä nyt huonoitsetunto ja hän deittailee alempiarvoisiaan voidakseen tuntea itsensä cooliksi - vai mikä nyt mättää ?
      Joka tapauksessa kurja on tilanne ap:llä , voi ja voi :(

    • ziwannah

      Sinä et ole vastuussa miehen tunteista. Jos mies rakastuu, hän rakastuu siitä huolimatta, mitä teet. Sinä et päätä siitä, mitä hän saa tuntea. Miksi ajattelet, että mies romahtaa täydellisesti, kun hänen pilvilinnansa kaatuvat? Ehkä hän parin kuukauden päästä taas oma iloinen itsensä. Ehkä sinä et olekaan niin tärkeä.

      Tuo suhteen alussa ja aikana selväksi se, mitä hänestä haluat. Älä flirttaile ja leikittele, jos etsit pelkkää ystävää.

      Opettele käsittelemään vaikeita tilanteita. Älä pelkää sanoa kohteliaasti "ei" vain sen takia, että joku pahoittaa mielensä.

      • ville4

        Hyvä vastaus ziwannah :)
        Ei ap todellakaan ole noin hirveän tärkeä kuin kirjoituksen sävy antaa ymmärtää.
        Mies , joka kykenee tunteisiin ja sitoutumiseen , hän on minun mielestäni vahvempi kuin ap .
        Kyky rakastua/rakastaa on nykypäivän kertakäyttökulttuurissa upea juttu.
        Ap , aikansa lapsi.


      • .....tyttö20v----
        ville4 kirjoitti:

        Hyvä vastaus ziwannah :)
        Ei ap todellakaan ole noin hirveän tärkeä kuin kirjoituksen sävy antaa ymmärtää.
        Mies , joka kykenee tunteisiin ja sitoutumiseen , hän on minun mielestäni vahvempi kuin ap .
        Kyky rakastua/rakastaa on nykypäivän kertakäyttökulttuurissa upea juttu.
        Ap , aikansa lapsi.

        En koe, että olisin mitenkään erityisen tärkeä. Kun Tärkeää tässä on se, miten voisi ennaltaehkäistä toisen ihmisen mielen pahottamista. En myöskään tarkoita romahtamisella sitä, että miehen elämä olisi pilalla. Tietenkin hän palautuubtakaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Älkää nyt hyvät ihmiset yrittäkö tahallaan ymmärtää tekstiäni väärin. Mutta joo, kaippa on vaan opeteltava sanomaan kohteliaasti "ei", vaikka toinen pahottaisikin mielensä.

        Juuri eilen juttelin yhden naisen kanssa siitä, kuinka helposti mies käsittää naisen eleet väärin. Hymyile ja ole oma itsesi ystävällinen, ja mies luulee, että olet häneen ihastunut. Harmittaa, koska tuntuu, että pitäisi olla jatkuvasti tyly, kylmä ja etäinen, ettei vain antaisi väärää kuvaa toiselle. Kuiteniin haluaisin viettää aikaa miesten seurassa, kun vaan tykkään monista jutuista, jotka ovat miehille ominaisia mielenkiinnon kohteita, ja on kivempaa istua pubissa keskustelemassa ja juomassa olutta rennosti, kuin ravata yökerhoissa ikäluokkani tyttöjen kanssa.

        Ennen joulua tutustuin koulussa erääseen nuoreen mieheen, joka pyysi kahville. Ilmoitin heti erittäin selkeästi, että en hae nyt mitään romanttista tai sdksuaalista, ja että voidaan kyllä tutustua, jos tehdään se pelkkinä ystävinä. Mies vastasi siihen, että "en olekaan sinusta kiinnostunut, ja tutustutaan vain ihan vaan kavereina". 3 kk myöhemmin sama mies tunnustaa tunteensa minulle ja sanoo, että olikin oikeasti ollut kiinnostunut. Sanoin hänelle, että haluan edelleenkin olla vain ystävä, ja siitä huolimatta hän pyytää kanssaan romanttiseen elokuvailtaan, ja soittelee jatkuvasti... ja nyt 3-4 kk myöhemmin soittelee yhä ja pyytää kanssaan elokuviin yms. En vaan voi ymmärtää, miksei hän voi ymmärtää, kun sanon "ei". En haluaisi kuitenkaan pyytää painumaan helvettiin, koska pidän hänestä ystäbänä, ja hän on hieno tyyppi. Mutta näköjään selkeä ja terävä "ei, haluan olla vain ystävä" ei riitä : /


      • ......tyttö20v-----
        .....tyttö20v---- kirjoitti:

        En koe, että olisin mitenkään erityisen tärkeä. Kun Tärkeää tässä on se, miten voisi ennaltaehkäistä toisen ihmisen mielen pahottamista. En myöskään tarkoita romahtamisella sitä, että miehen elämä olisi pilalla. Tietenkin hän palautuubtakaisin omaksi iloiseksi itsekseen. Älkää nyt hyvät ihmiset yrittäkö tahallaan ymmärtää tekstiäni väärin. Mutta joo, kaippa on vaan opeteltava sanomaan kohteliaasti "ei", vaikka toinen pahottaisikin mielensä.

        Juuri eilen juttelin yhden naisen kanssa siitä, kuinka helposti mies käsittää naisen eleet väärin. Hymyile ja ole oma itsesi ystävällinen, ja mies luulee, että olet häneen ihastunut. Harmittaa, koska tuntuu, että pitäisi olla jatkuvasti tyly, kylmä ja etäinen, ettei vain antaisi väärää kuvaa toiselle. Kuiteniin haluaisin viettää aikaa miesten seurassa, kun vaan tykkään monista jutuista, jotka ovat miehille ominaisia mielenkiinnon kohteita, ja on kivempaa istua pubissa keskustelemassa ja juomassa olutta rennosti, kuin ravata yökerhoissa ikäluokkani tyttöjen kanssa.

        Ennen joulua tutustuin koulussa erääseen nuoreen mieheen, joka pyysi kahville. Ilmoitin heti erittäin selkeästi, että en hae nyt mitään romanttista tai sdksuaalista, ja että voidaan kyllä tutustua, jos tehdään se pelkkinä ystävinä. Mies vastasi siihen, että "en olekaan sinusta kiinnostunut, ja tutustutaan vain ihan vaan kavereina". 3 kk myöhemmin sama mies tunnustaa tunteensa minulle ja sanoo, että olikin oikeasti ollut kiinnostunut. Sanoin hänelle, että haluan edelleenkin olla vain ystävä, ja siitä huolimatta hän pyytää kanssaan romanttiseen elokuvailtaan, ja soittelee jatkuvasti... ja nyt 3-4 kk myöhemmin soittelee yhä ja pyytää kanssaan elokuviin yms. En vaan voi ymmärtää, miksei hän voi ymmärtää, kun sanon "ei". En haluaisi kuitenkaan pyytää painumaan helvettiin, koska pidän hänestä ystäbänä, ja hän on hieno tyyppi. Mutta näköjään selkeä ja terävä "ei, haluan olla vain ystävä" ei riitä : /

        Niin siis korjaus edelliseen: syyskuussa tutustuin häneen, jouluna hän tunnusti tunteensa ja nyt huhtikuussa soittelee yhä.


    • ziwannah

      Ahaa, kiitoksia selvennyksestä.

      Olet selkeästi ystävällinen ihminen, joka ei halua pahoittaa toisten mieltä. Valitettavasti näin tapahtuu aina joskus. Mikäli olet nätti ja hauska tyttö, niin näin tapahtuu valitettavasti usein. Et voi sille mitään, jos miehet ihastuvat sinuun. Muuta neuvoa en keksi kuin, että ole rumempi, ole epäystävällisempi, ole enemmän naisten kanssa :D. Käytännössä tämä taitaa olla mahdotonta, joten sinun ei auta kuin kestää miesten iskuyritykset.

      Mies saattaa aluksi ajatella, että haluaa olla vain kaveri. Kun hän tutustuu sinuun paremmi, huomaa hän myös ihastuvansa sinuun. Ei kai sitä voi mitenkään kieltää? Jos annat hänelle pakit, ja ystävyys menee sen takia, niin ei sille oikein voi mitään. Jotkut ystävät eivät vain tule jäädäkseen.

      Normaali ihminen ymmärtää pakit saadessaan jättää ihastuksensa kohteen rauhaan. Jos olet jo selkeästi hänelle ilmaissut, ettet ole kiinnostunut, niin sinun pitää vain lakata pitämästä yhteyksiä. Älä vastaan hänen viesteihinsä tai puheluihinsa, ignooraa hänet täysin. Kyllä hänen jossain vaiheessa pitäisi tajuta lopettaa. Älä yritä olla hänen ystävänsä, koska se vain villitsee häntä lisää.

    • selekärangaton

      Ei hetero mies ole koskaan pelkkäystävä aina emotionaalinen äly tulee esiin se on luonnonlaki.

    • munaaja123

      Jos haluat ystävyyttä miesten kanssa niin kokeileppa tutustua heihin joukkona. Eli tutustut kaverisi taikka useamman kanssa muutamaan samassa seurueessa olevaan mieheen eli heidän kaveriporukkaansa. Näin ei pääse heti suoraan syntymään sellaisia kuvitelmia, että joidenkin kahden välillä olisi jotain tai joidenkin kahden välille joku haluaisi muodostaa jotain.

      Mulle kävi tässä ihan taannoin juuri niin, että tutustuin erääseen naiseen. Tapailimme paljon ja tavasta jolla hän minua lähestyi usen, luulin hänen haluavan siitä enemmän kuin vain kaveruutta. Rakensin myös pieniä pilvilinnoja jo ja kunnes eräänä päivänä totesin hänelle, että pidän hänestä ihan valtavasti. Siitäkös se soppa syntyi, kun hän sanoi, että olen mahtava tyyppi, mutta hän ei tällä hetkellä halua mihinkään parisuhteeseen ja olen hänelle vain kaveri.

      Mietin sitten juuri tuota, että mistä sen voisi tietää ja miten voisi saada sellaisen terveen kaverisuhteen. Silloin ajattelin omien kavereiden ja kaveriporukan toimintaa ja huomasin, että siinä olevat ja myöhemmin tulleet tytöt eivät ole koskaan varsinaisesti tutustuneet kehenkään meistä erityisesti vaan alkaneet joskus viettämään aikaa meidän kanssa. Lisäksi aluksi, kun tutustuimme muutamiin kaveriporukassa oleviin tyttöihin, oli todella harvinaista, että kukaan heistä olisi tullut kenekään luokse tai minnekään siten, että olisi ollut kahden jonkun pojan kanssa.

      Tuollaisista lähtökohdista ainakin tuohon meidän kaveriporukkaan on tullut nuita naisia mukaan ja ei siellä kenelläkään mitään romanttisia virityksiä ole mihinkään suuntaan ollut. Tuo minunkin tapailemani nainenkin oli ihan täysin ulkopuolinen. Ehkäpä siitäkin olisi jotain voinut tulla tai olisi voinut hyvänä ystävänä säilyä, jos olisin tajunnut ensin kutsua häntä meidän menoihin kavereidensa kanssa mukaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2238
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1934
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      77
      1658
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1588
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1352
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1321
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe