Tänään on ainakin reippailtu. Ensin tunnin uinti ja sitten pirteä kävely pitkin Helsingin eteläistä rantaa. Carusellin luota näkyi Pihlajasaari. Sitä voisi melkein haluta mennä sinne paistattelemaan päivää. Ehkä sitten kesällä, joskin Seurasaari on oikein hyvä paikka.
Eilen oli siivous- ja pyykkipäivä. Olisi tietenkin ollut parempi, jos eilinen olisi ollut tänään ja tänään eilen. Mutta peräänkuuluttamani toisten huomiointi ja kunnioitus näkyvät jokapäiväisessä elämässä. Ihmisille on suvaittava heidän sunnuntairauhansa!
Suvaitsevaisuus, muiden huomiointi ja hyvät tavat, ne ovat tosiaankin nudismin ja naturismin perusteita.
Tuo toisten kunnioituksen puute, mikä on nudismille ja naturismille ominaista, loistaa tällä foorumilla. Mikä älyttömien häirintäviestien määrä! Eikä niissä ole todellakaan mitään päätä ei häntää!
Siippa haluaisi kovasti mennä tutustumaan Inkooseen venäläisajan museoon. Voisimme hyvin mennä ja samalla viettää osan aikaa siellä Inkoon rannalla. Tiedätte kyllä, millä rannalla. Siinä olisi yhden kesäisen päivän retkeilykohde.
Ihana sunnuntai!
1
138
Vastaukset
- metti
Niin, tänäänkin paistoi aurinko pilvien lomasta.
Pikkaisen tuuli teki vilpoisaksi vaikka lämmintä oli.
Leppä kukkii ja katupöly tekevät kiusaa.
Maa on vielä paikoin roudassa.
Ei ole vielä miellyttävää olla nahkasillaan ulkona.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2632593Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1931653Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591434Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31169- 791156
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2231022- 781000
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45905Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39729Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15720