ESTRAADILLA

Alati kasvavat irtisanomiset tuotantolaitoksista ovat huolestuttavia myös tällä Kemissä . Tuhoisaa ja valitettavaa irtisanottavien näkökulmasta , jotka ovat uskoneet tulevaisuuteen , laittaneet asunnot , autot ym . Verotulojen jatkuva alenema koskee meitä kaikkia Kemiläisiä . Tämä huoli ei kuitenkaan näy koskevan päättäviä elimiä , eikä mammuttimaista alati paisuvaa virkakoneistoa . Tämä populaatio elää omaa elämäänsä betonipunkkereissa rautaporttien sisällä , huolimatta kaupungin tulojen alentumisesta . Kaupunginhallituksen jäsen pomppasi kuvaruutuun tänään . Olikohan muuten käynyt säästösyistä käynyt Virossa plastikkakirurgilla kauneusleikkauksessa . Työttömiä tulee maahamme 1000 hengen päivävauhtia , mihin siis tarvitaan ulkomailta lennätettyä työvoimaa , työvoimaksihan näitä kutsutaan . Onko siis verotulojen tyrehdyttävä kokonaan , että sillä on vaikutusta suljettuun , salaiseen päätöksenteko koneistoon ja holtittomaan verotulojen haaskaukseen .
180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onhan tätä nähty jo kauan. Lapsilisistä niistettiin,ministerien määrää vähennettiin mutta silti avustajia lisättiin. Veroja nostettiin. Mutta. Koska tavalliselta kansalta on rahat loppu ja viherkahjohallitus on saanut ajettua työpaikkoja kiihtyvään tahtiin
putipuhtoiseen kiinaan niin entisen menon turvaamiseksi otetaan velkaa. Julkinen sektori kunta- ja valtiohenkilöstöineen on,suojattuna kaikelta pahalta, jatkanut paisumistaan kuin termiittinaaras tuottaen lisää ja lisää muuta yhteiskuntaa rapauttavaa materiaalia ja turhaa byrokratiaa. Ja veroruuvin kiristykselle ei loppua näy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


apin8 kirjoitti:

Alati kasvavat irtisanomiset tuotantolaitoksista ovat huolestuttavia myös tällä Kemissä . Tuhoisaa ja valitettavaa irtisanottavien näkökulmasta , jotka ovat uskoneet tulevaisuuteen , laittaneet asunnot , autot ym . Verotulojen jatkuva alenema koskee meitä kaikkia Kemiläisiä . Tämä huoli ei kuitenkaan näy koskevan päättäviä elimiä , eikä mammuttimaista alati paisuvaa virkakoneistoa . Tämä populaatio elää omaa elämäänsä betonipunkkereissa rautaporttien sisällä , huolimatta kaupungin tulojen alentumisesta . Kaupunginhallituksen jäsen pomppasi kuvaruutuun tänään . Olikohan muuten käynyt säästösyistä käynyt Virossa plastikkakirurgilla kauneusleikkauksessa . Työttömiä tulee maahamme 1000 hengen päivävauhtia , mihin siis tarvitaan ulkomailta lennätettyä työvoimaa , työvoimaksihan näitä kutsutaan . Onko siis verotulojen tyrehdyttävä kokonaan , että sillä on vaikutusta suljettuun , salaiseen päätöksenteko koneistoon ja holtittomaan verotulojen haaskaukseen .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu