Olen viimeisilläni raskaana eli laskettuun aikaan on vain pari viikkoa. Olen hyväuskoisena kuvitellut että peli/alkoholiongelmainen mieheni tässä "kasvaisi" raskauden myötä, mutta valitettavasti mitään muutosta ei ole tapahtunut hänen käyttäytymisessään eli hän pelaa ja juo kaikki rahansa, tällä kertaa esimerkiksi vuokrakin on hänen osaltaan maksamatta jne..
Mietin nyt siis sellaista että kannattaisiko minun nyt jo, todella äkkiä ennen lapsen syntymää, hommata itselleni oma asunto ja muuttaa pois. Minulla tulee siinä kyllä aika suurten hankintojen ostot eteen; sängyistä, sohvista ja pesukoneista lähtien (eikä ole autoa, eikä oikein auttavia ihmisiäkään lähistöllä).
Eli kitkuttelenko siihen asti mitään kotona tekemättömän avomieheni kanssa kunnes lapsi syntynyt? Muuttaminen eikä hankintojen tekeminen varmaan helppoa vastasyntyneenkään kanssa.
Lisäksi tuntuu että kun mies ei kerran huolehdi mistään en halua että hänellä myöhemmin mitään oikeuksia lapseen, emme onneksi ole naimisissa...
Ja tuskin se siitä lapsen syntymästä ainakaan paremmaksi muuttuu, olisi ollut jo aikaa ryhdistäytyä vai mitä?
Mietin nyt siis sellaista että kannattaisiko minun nyt jo, todella äkkiä ennen lapsen syntymää, hommata itselleni oma asunto ja muuttaa pois. Minulla tulee siinä kyllä aika suurten hankintojen ostot eteen; sängyistä, sohvista ja pesukoneista lähtien (eikä ole autoa, eikä oikein auttavia ihmisiäkään lähistöllä).
Eli kitkuttelenko siihen asti mitään kotona tekemättömän avomieheni kanssa kunnes lapsi syntynyt? Muuttaminen eikä hankintojen tekeminen varmaan helppoa vastasyntyneenkään kanssa.
Lisäksi tuntuu että kun mies ei kerran huolehdi mistään en halua että hänellä myöhemmin mitään oikeuksia lapseen, emme onneksi ole naimisissa...
Ja tuskin se siitä lapsen syntymästä ainakaan paremmaksi muuttuu, olisi ollut jo aikaa ryhdistäytyä vai mitä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Saat kyllä nopeasti ensiasunnon. Voit sitten muuttaa kun mahdollisuus tutkailla vaihtoehtoja paremmin.
Älä jää siihen.
Niin, ensikotiinhan varmaan pääsisi heti (jos tarkoitat niitä kaupungin ensikoteja missä esim alkoholiongelmiset tai muuten ongelmissa olevat vanhemmat voivat olla pahimman yli.
Minusta tuntuu että haluaisin heti oman kodin, minne asettua ja missä puuhastella (olen sellaien kotitouhuaja, en tarkoita tällä kyllä siis mitään siivousjuttuja, ne ovat vaan se välttämätön paha), vastasyntyneen kanssa sitä toki tulee huolehdittua ensin vauvasta ja sitten muista asioista miten sitten voimat riittävät riippuen vauvan unirytmeistä ja muusta "persoonallisuudesta".
Kaupungilta olen asuntoa kyllä hakenut, mutta epäilen että sitä tulen saamaan näin nopeasti.
Pitänee soitella ja tiedustella ensiasunnoista, että mikä niissä on se meininki.
Kiitos avusta!
Minulla oli tosin valmiita lapsia kaksi ja elo alkoi olla vaarallista.
Jos olet oulusta, voisin majoittaa sinut pieneksi hetkeksi ja auttaa järjestelyissä?
minusta tuo on niin ääliömäistä sanoa ettei miehelle MITÄÄN oikeuksia lapseen(jos mies haluu kuitenkin)!!! siis herra jumala se on sen isä!! entä jos sulle sanottas että sulle ei mitään oikeuksia lapseen!! Eihän sitä lasta tarvitse siitä rangaista että teillä kahdella ei suju..Se ei ole lapsen syy!!!!
jos muka nyt ajattelet niin lasta niin ajattelekin sitä lasta...
muuten ymmärrän tilanteesi ja tiedän että se on vaikee!!Jotenkin musta tuntuu että sun olisi parempi lähteä nyt! voimia sinulle, koita jaksaa...
että lähdet mahdollisimman nopeasti! Ota yhteys sos.toimistoon, siellä sinua autetaan niin rahallisesti kuin muullakin tavalla, ei sinun sitä kannata ajatella että joudut lähtemään ikäänkuin tyhjin käsin, tärkeintä on sinun ja vauvasi jaksaminen! Miehellä on kyllä aikaa sulatella vauvan tuloa ja näyttää pystyykö hän muuttumaan vielä senkin jälkeen kun olet muuttanut omaan asuntoosi. Ei tule olemaan helppoa vauvan syntymän jälkeen kun yövalvomiset ja kaikki muu verottaa sinua, siihen päälle vielä juoppo peluri hyysättävänä. Voimia sinulle ja tsemppiä, eiköhän se elämä ala kirkastua kun otat vaan itseäsi niskasta kiinni ja alat toimia!
Oma mieheni on ollut aina aikamoinen menijä, parin päivän juopottelut ei teettäneet edes tiukkaa. No, jokin sai kuitenkin pysymään yhdessä ja sitten huomasinkin olevani raskaana. Lapsi päätettiin pitää ja mies lupasi muuttua...mitä vielä! Tekosyitä toisen perään raskauden loppumetreille saakka. Olin ahdistunut ja paniikissa, tunsin itseni todella turvattomaksi. No, sitten vauva syntyi ja kaikki muuttui, siis todellakin. Menot loppui, vastuu sai mieheni kasvamaan ihmisenä. Yksi alkusysäys oli kaiketi synnytys, se oli kuulemma niin vaikuttava kokemus.
No, kuukausi toisensa perään on kulunut ja tilanne on sama. Toki mieheni käy kavereiden kanssa toisinaan ulkona, vaan se on nykyään sellaista "tavallista" menoa eli silloin tällöin. Selkein muutos on ilmapiirissä, elämä ei ole jatkuvaa viikonlopun odottamista/pelkäämistä tai siitä selviämistä. Meillä on kiva elämä, ihana pieni perhe ja jos olisin raskausaikanani lähtenyt (niinkuin aioin) niin olisin kyllä tehnyt elämäni töpin.
No, näin meillä. Tiedän, että mieheni kasvu ja vastuunotto on kai enemmän poikkeus kuin sääntö hänenlaisillaan. Vaan todellakin toivon, että teille kävisi samoin!
(Jos kuitenkin joudut pienen vauvan kanssa muuttamaan, niin tee kaikki mahdollisimman paljon valmiiksi, on se meinaan sitten aika rankkaa).
Toivon todella,että kasvaminen kävi teillä noin kivuttomasti, ja että se jatkuu katkeamatta hamaan hautaan saakka. Omalla kokemuksella, ja monen muunkin elämää seuranneena voin kertoa sulle kääntöpuolen asiassa. Onnea kestää jonkun aikaa, meillä kesto oli 2kk, sitten alkoi pikkuhiljaa entinen vauhti ja tahti palata. Enää ei tosin ryyppäämistä,eikä muita kamoja, mutta pelihimo ja juoksupakko eivät päästäneet kynsistään miestä. Taaksepäin miettien v--tti eniten se, että mies näytti pystyvänsä,haluavansa ja kykenevänsä perhe-elämään, hänessä oli ainesta mitä parhaimpaan isään ja puolisoon. Mahdollisuuksia oli, mutta maailma vei mennessään, pakko mennä. Ei niinkään harmittanut se, että hän lähti, ei voinut yrityksistään huolimatta olla paikallaan isänä, vaan se, kun näki miten hyvää ainesta hänessä olisi, jos vaan pystyisi hillitsemään ja asettumaan. Ei vaan kyennyt, ei kehittynyt ajatus eikä toiminta. Parempi meille kaikille (kaksi lasta hänen kanssaan) päästää irti ja antaa liitää. Enää ei edes v--ta.
Kovasti moni täällä tuomitsee miehen ääliöksi ja keskenkasvuiseksi hulttioksi, mutta mitä sanoa naisesta, joka haluaa tehdä lapsen tällaisen tyypin kanssa?
"Kyllä se lapsen myötä kasvaa aikuiseksi ja muuttuu" on maailman vanhin klisee, johon käsittämättömän moni nainen edelleen luottaa. Jotain tolkkua noihin hommiin, siskot!
Ihanaa jos sä olet jo elämään opit oppinut. Voisitko kertoa millä hinnalla? Suvaitsevaisuutta tai empatiaa vielä taitaa vielä pari oppikurssia olla käymättä, eikö ?
Mutta mitä sanoa naisesta joka haluaa tehdä lapsen tällaisen tyypin kanssa? Olisi mielenkiintoista pohtia mitä tämä tarkoittaa sun kohdallasi, mutta se ei nyt ole oleellista. Olellista on se, ettei aina voi tietää, jossain vaiheessa ihminen haluaa uskoa ja luottaa ihmeisiin. Siskot eivät ihan nuorina eikä kokemattomina voi mitenkään omata asennetta joka sulla tuntuu olevan, se tulee vasta muutaman kunnon kolauksen jälkeen. Se on sitä viisautta, jonka toivoisi voivan antaa perintönä ja lahjana, mutta kun kliseisesti kannettu vesi ei kaivossa kestä. Jos maailman naiset viisastuisivat kollektiivisesti edeltäjiensä virheistä, ohjeista ja neuvoista, ei kohta kukaan enää lähtisi tekemisiin miesten kanssa, tai ainakin maailmanjärjestys muuttuisi oleellisesti.
Myönnätkö, että sinä et oikeasti ole mikään tuomitsemaan ketään, edes typeryyksissään keskenkasvuiseen "mieheen" luottanutta nuorta raskaana olevaa naista. Aivan varmasti tiedät, ettei sinulla ole siihen varaa. Aikuisten oikeesti.
Viestin pointti oli tämä: keskenkasvuista, lapsellisesti käyttäytyvää miestä haukutaan yksissä naisin, mutta keskenkasvuinen, lapsellisesti käyttäytyvä nainen kohotetaan pyhimykseksi. Miksi??
En kuitenkaan usko, että kukaan ulkopuolinen voi tuota tehdä puolestasi.
Lapsen ensimmäiset elinvuodet ovat äärimmäisen tärkeitä lapsen henkiselle kehitykselle. Jos olet joka tapauksessa eroamassa, voisi lapsen kannalta olla parempi lähteä ennen tämän syntymää.
Mielestäni on hyvin ikävää, että monisa suhteissa (on sitten kysymys avo-, tai avioliitosta) vallitsee taloudellinen riippuvuus kumppanista. Tarkoitan tällä juuri tuota, kun taloudelliset syyt vaikuttavat noin suuresti eropäätökseen.
Miten tilanne muuttuisi ratkaisevasti lapsen syntymän jälkeen? Uskotko, että sinulla olisi sitten paremmin varaa hankkia kaikki tuo tarvittava?
Pesukoneesta voin nyt ainakin sanoa sen verran, että on paljon sellaisia taloyhtiöitä, joissa on myös yleinen pyykkitupa ja jonne saa helposti vuoroja, vaikkapa samalle päivälle. Mikäli siis päädyt muuttamaan, niin kannattaa asuntoa etsiessä kiinnittää huomiota tuohonkin seikkaan, niin voit vaikkapa toistaiseksi välttyä tuolta yhdeltä hankinnalta.
Muutto pois saman katon alta on aina rankkaa, koska kodissa on yleensä joko kummankin erikseen, tai yhdessä omistamaa irtaimistoa, joka täytyy jakaa. Kumpikin joutuu hankkimaan ainakin kaikkein tarpeellisimpien tilalle uudet. Itse asuin vuosia yksin ja kun sitten muutama vuosi sitten löimme poikaystävän kanssa hyntyyt yhteen, heitin jopa pois osan omista tavaroistani (annoin sänkyni pelastusarmeijalle ja myin ruokapöytäni ystävälle jne.). Elimme yhdessä vain noin vuoden ja hups. pitikin hankkia tilalle uudet (harmitti, kun vanhat oli tullut viskattua pois - toisaalta niille ei olisi ollut varastossamme tilaa). Saimme kuitenkin hoidettua eron sopuisasti. Ex-poikaystävä auttoi tuolloin muutossa ja neuvottelimme yhdessä hankituista huonekaluista. Viimeksi muutin vajaa kuukausi sitten (tosin tällä kerralla ihan omasta taloudesta ihan omaan talouteen). Huomasin myös sen, ettei muuttoon välttämättä tarvitse ketään auttavia tuttuja, vaan sen voi suht. edullisesti hoitaa käyttämällä ammattipalvelua (helppo ja nopea kaiken lisäksi).
Lapsella on oikeus biologiseen isäänsä siitä huolimatta, asutte yhdessä tai ette. Ei ole kysymys isän oikeuksista, vaan nimenomaan lapsen-. Isällä on joka tapauksessa mahdollisuus vaatia saada tunnustaa isyytensä (jos ei muuten, niin vaikka oikeuden ja DNA-testin kautta). Vaikka oletkin pettynyt mieheen ja parisuhteeseen, et voi kostaa omaa tuskaasi lapsen kustannuksella. Siitä täytyy selvitä jotenkin muuten.
Yksi tuttukin riutuu suhteessa jossa ei enää halua miestään eikä tunne mitään tätä kohtaan mutta ei kuulemma voi lähteä kun on opinnot kesken. Ikävää, menee monta vuotta hukkaan.
Älä jää ihmettelemään ja odottelemaan.Kyllä sä lapsen kanssa pärjäät.
Ei ole mitään syytä kitkutella edelleen. Lähtösi voi myös olla herätys miehellesi että hänen on ITSE tehtävä jotain tilanteelleen. Ja huomaa että lähdöllä uhkaaminen ei auta, sinun on pakattava kimpsusi ja lähdettävä. Muuten hän tuskin uskoo sinua. Ei usko nytkään koska vielä olet siellä.
Juoppo on aina juoppo joten luultavasti tilanne ei parane mutta onhan sellaistakin tapahtunut.
Mitä lapseen tulee niin molemmilla on niin oikeudet kuin velvollisuudetkin lasta kohtaan. Se että miehesi on juoppo ei vie häneltä isyyttä! Muista se!