Olen 18-vuotias tyttö ja omistan ihanan perheen ja poikaystävän, mutta tiedän ja pelkään menettäväni jonain päivänä sen kaiken. Asiat ovat niin hyvin ja pelkään esimerkiksi omaa ja muiden läheisteni vanhenemista. Eniten pelkään äitini kuolemaa, ja miten tulen koskaan pärjäämään sen asian tapahduttua kun en enään koskaan voi viettää hänen kanssaan aikaa. Pelkään elämän rajallisuutta niin paljon. Haluaisin vain että aika pysähtyisi. Olen aina ollut uskossa jollain tasolla, ja nykyään olen yrittänyt rukoilla ja etsiä vastauksia elämääni. Haluaisin niin kovasti uskoa kuoleman jälkeiseen elämään taivaassa mutta en aina pysty siihen. Tarvitsen todisteita siitä. Koko elämä ahdistaa.
PELKÄÄN KUOLEMAA JA ELÄMÄN RAJALLISUUTTA!!!
Tyttönen
10169
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sepä siinä juuri on.
Sinä et OMISTA ihanaa perhettä ja poikaystävää, siksi sinä pelkäät.
Ihmisiä ei voi omistaa. Opettele uusi asenne. Älä mieti noin vaikeita aiheita, kun sinulla ei ole vielä eväitä siihen. Aika opettaa.
Täysosuma, "Taimi".
Tuonko luulet auttavan
Onpa ihanaa, että kerrot olevasi uskossa. Inhimillisyttään ihminen voi epäillä, mutta on se valtava tosiasia, että elämä ei pääty fyysiseen kuolemaan. Oikestaan kuolemassa se vasta alkaakin. Kärsimystähän tämä ajallinen parhaimmillaankin on verrattuna taivaallisseen ihanuuteen.
Voit rukoilla Jumalaa antamaan sinulle voimaa elää, uskoa ja luottaa, että elimmepä tai kuolimme olemme Herran.
Varmaan äitisi elää vielä kauan ja, kun ikää tulee niin oppii hyväksymään myös kuoleman osaksi tätä ajallista elämää.
Ohjelma ei ole kyllä oikeaoppisen kristillinen, mutta sinua voisi lohduttaa Inhimillinen tekijä, noin noin pari viiikkoa sitten TV:ssä tullut. Voit katsoa sen arkistosta. Jospa tuon jälkeen kuolema ei tunnu niin toivottomalta.
Usko Vapahtajaan Jeesukseen on sielumme ankkuri.
Itse kamppailen samojen ajatusten kanssa. Olen joutunut hautaamaan perheeni, äiti, isä, veli. Omat lapseni ovat nyt pieniä ja heidän menettämisen pelko on suuri. Olen myös uskossa ja viimeisen eli äidin poismeno oli vaikein. Se on niin pysäyttävä hetki kun ihminen kuolee mutta muista, henki palaa jumalansa tykö, joka sen on puhaltanut. Saarnaaja luku 12.
Uskon että jos tässä armon ajassa valitsemme Jeesuksen, saamme siihen lähdön hetkelläkin luottaa. Siinä hetkessä ei ole muuta turvaa.
Kuitenkin tämä elämä on luotu nautittavaksi, ei murehtimista varten.
Uskon että emme jaksaisi elää jos tietäisimme todellisen taivaan ihanuuden. Tsemppiä, luota uskoon ja pysy johdatuksessa niin olet turvassa.
Ei ihminen elä täyttä elämää jos hän pelkää aktiivisesti jotain koko ajan. Pitäisi uskaltaa luottaa siihen, että elämä kantaa.
Olen itse monessa ryvettynyt ja minua on vedelty kölin ali kertaan jos toiseenkin ja tiedän, että omilla haluamisillani sen kaiken sain aikaan.
No onpa ristiriitaista: mitä se usko / uskonto sinua auttaa, kun kerran pelkäät kuitenkin? Eikö se aihe ollut sitä varten, ettei tarvitse pelätä vaan on tieto ja luotto, mihin kuolema vie ja johtaa.
Aloittaja voisi todella ajatella ja asennoitua uudelleen. Taitaa olla kyseessä nuoren iän aiheuttama paniikki. Uskominen Jumalaan tuo kyllä rauhan pelkäämisiltä, mutta haukionkala-uskomisen hokeminen ei.
Kerrot pelkääväsi kuolemaa ja elämän rajallisuutta. Jokaisella käy jossakin elämän vaiheessa tuo ajatus mielessä, milloin vahvempana tai loivempana. Joskus se jää ns. päälle eli pyörii kehää ja vie voimaa itse elämältä. Aikaa ei voi kahlita ja mikään ei ole ikuista. Elämää helpottaa, jos oppii nauttimaan siitä mitä on, sen sijaan, että keskittyy pelkäämään sen menettämistä. Yksi pysähdyttävä kysymys, jota voi itseltään kysyä (jos uskaltaa) on siis se, että kumpaa minä haluan enemmän nauttia vai pelätä?
Sinulla on elämässäsi tärkeitä ja läheisiä ihmisiä, perhe sekä poikaystävä. Toivon, että löydät tuon nauttimisnäkökulman vahvemmaksi ja elämääsi ohjaavaksi asenteeksi. Kuten Raamatussa sanotaan: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”
mono-ohjus
Katkeruudestakin pääset vielä eroon, koska se vain pahentaa tilannetta ja ei auta mitenkään, Kaikilla tunteilla on aikansa.
Jospa pojalla olisi ollut raskas elämä edessä, niin hän pääsi ennen sitä pois. Uskon kuolemanjälkeiseen elämään.