Kannattaako muutaman vuoden takia rakentaa junarata Sokliin? mielestäni EI, menee jo hulluuden puolelle kaivosten kanssa lapissa, tulkaa nyt jo järkiinne näissä suunitelmissa, arvo pitää antaa myös ympäristölle, ei täällä enää kohta haluta asua, kun kaikki paikat käänetään ylösalaisin. Metsät raiskattu, nyt vuorossa maaperä. Valtavia rahasummia syydetään lyhytaikaiseen hyötyyn, ongelmia on jo nyt riittämiin kaivoksista. Sulaa hulluutta mielestäni rakentaa junarata Sokliin ja muka jäämerelle.
Junarata ja SOKLI
Liika on liikaa
45331
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Mitäkhän sinne Jäämerelle kulijetettais sillä ratalla.
Norialaiset haluaa Soklin ratan menevän Sallasta, siis malamia sinne ei ainakhan viijä.
Jos tehhän, se pittää kulkia Kierkin kautta.
Täälä taas autometsästäjät surkuttelee kohtaloaan ja vastustavat kehitystä.
Oikiassa olet veliseni.
Metsät on raiskattu, järvet ja joet pilattu metsäojituksilla ja tekoaltailla, nyt möyritään maaperää ja luonnonsuojelualueellekin hingutaan. Maisemat pilataan turhantulimaisilla tuulimyllyillä...terroristivihreät vielä renkinä. Täältä on lähettävä.
Onnittelut kunttajunteille ja palakisille, korvauksia ootellessanne.
Eikö kehitys kelpaa sitte?
Ei kelpaa kun se menee väärään suuntaan.
Eli siis joillekkin muille kuin poromisten hyväksi.
Kehitys menee väärään suuntaan silloin kun Lapin luonto raiskataan ulkomaiden yhtiöiden rahanahneiden omistajien hyväksi. Murusia ovat ne työpaikoista saatavat eurot. Parempi olisi kehittää Lappiin sopivampia ja kestävämpiä työpaikkoja. Kun tuulivoimatuet ja malmi loppuu niin katoaa rosvolauma uusiin maisemiin.
No tapelkaa lappilaiset vaan rauhassa, teiden kauteuksen määrällä kun ei oo mitään rajaa, loppu mitä jäljelle jää on TUULENHUUHTOMA PERSE!
Etelässä on enempi kadehtijoita ja tuulenhuuhtomia *********, koska siellä on enempi asukkaita
Mielipiteeni on, että täällä lapissa pitäisi harjoittaa sellaisia elinkeinoja, jotka olisivat oikeasti kestäviä, tietenkin tämä koskee koko maailmaa, mutta mielestäni erityisesti meitä, koska olemme jo saavuttaneet ja ylittäneet kriittisen pisteen elintasossa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Lyhyesti ; Perustuotanto; maatalouteen pienempiä yksiköitä, työlisyys tilanne paranisi, olisi helpompi hallita luonnonkiertoa energian osalta, esim, suuri navetta tuottaa paljon lantaa, virtsaa ja lähipellolta valuu vesistöön ravinteita, kun maa ei kykene niitä sitomaan, menee ravinteita hukkaan ja syntyy haittaa vesistöissä. Veden virtaukseen pelloilta ja suoja-alueisiin pitäisi kiinittää huomiota. Ei tehdä peltoa lainkaan epäedulliseen paikkaan vesistön kannalta. Eli pienviljelyä lisää, sama koskee pieniä kalanjalostus laitoksia, näitä voitaisiin lisätä. Energian omavaraisuuteen pitäisi pyrkiä, nyt "hyvänsään aikana" kehittää omaa poltto-ainetta, öljyn saanti toisista riippuvaista, sen varaan ei kannata tulevaisuutta rakentaa. Porotalous meni jo ajat sitten kannattamattomaksi, syynä koneet, ylilaidunnus, nyt vain tukien varassa "rimpuilee" Metsien hakkuut myös syynä porotalouden muutoksiin. Metsätalous ei ole koskaan ollut kestävää lapissa, vaikka näin 1980 luvulla kuuli vielä "puupäiden" saarnaavan, liian paljon keskeisiä metsä-alueita tuhottiin ja nyt niitä ei enää ole olemassa, aika harva tätä ymmärtää, enkä tässä tähän enempää jaksa puuttua tai kertoa, mitä niillä sitten olisi tehty.
Kun on ehjää ympäristöä ja toimivaa, sovussa ympäristön kanssa olevaa maataloutta niin silloin myös joku tulee tänne meitä katsomaan, tätä sanotaan matkailuksi, kaivokset, raiskatut metsät ja meidän iso työtävieroksuva vatsa ei "turistia kiinosta" toisaalta rajansa on oltava myös "turismilla" tämäkin on jo ylitetty, ylikapasiteettia majoituksen alalla ja hintataso järjetön. Kauppa ja muut palvelut ovat perustuotannosta riippuvaisia, tämä tuotanto vain olisi tehtävä ilman haittaa järjellä. Yksi tärkeä toiminnanmuoto on tutkimustyö, sitä ylimääräistä rahaa, jota tuntuu olevan pitäisi suunata tutkimukseen ja tiedon keruuseen, muuten ei kehitystä järjen suuntaan tapahdu. Paljon ois tehtävää ja "kirveellä" nykyään vähemmän töitä, kun ei ole niitä tukkileimikoita enää, eikä sitä selluakaan kohta niin kauhiasti tarvita. Yksi syy rautatielle itäkairaan on, että riukuja voitaisiin sitten kulettaa halvalla, riuku tarkoittaa nykyistä lapinpuuta ja myös jotain muuta, mitäköhän?
kuin painajaisuni, kun junarata kulkisi lapin läpi, ihmetellä sopii kun tälläistä oikeasti suunitellaan, että ei ole vitsi. Ei ainakaan rahapulasta kannata sen jälkeen puhua, jos sellaista aletaan tekemään. Samperikin nousisi varmasti haudasta katsomaan, kun juna Sotatunturia ohittaisi.
uusi sellainen pitäisi radan myötä veistää, entinen onkin aika pieni.
Pikajuna Helsinki-Lattuna lähtee raiteelta yhdeksän, hyvää matkaa.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

Ja Lattunaan menijät,,,,,,,,
letteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

Perce pitää pyyhkiä asioinnin jälkeen. Jos ei pyyhi, niin ruskea sonta peittää viehättävän valkoisen anusaukon, ja reunat.
Wc;tä saa käyttää vain junan ollessa liikkeessä, pysähdymme seuraavaksi Sodankylässä, jossa vaihdamme veturin höyrykäyttöiseksi, malli Sandberg.
kaikkien ruesteiset paidanhelmat tarkastetaan,,,,,,,,, junassa on ravintola vaunu,,,,Trevliga reessa,,,,,,,
Mielipiteeni on, että täällä lapissa pitäisi harjoittaa sellaisia elinkeinoja, jotka olisivat oikeasti kestäviä, tietenkin tämä koskee koko maailmaa, mutta mielestäni erityisesti meitä, koska olemme jo saavuttaneet ja ylittäneet kriittisen pisteen elintasossa.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Lyhyesti ; Perustuotanto; maatalouteen pienempiä yksiköitä, työlisyys tilanne paranisi, olisi helpompi hallita luonnonkiertoa energian osalta, esim, suuri navetta tuottaa paljon lantaa, virtsaa ja lähipellolta valuu vesistöön ravinteita, kun maa ei kykene niitä sitomaan, menee ravinteita hukkaan ja syntyy haittaa vesistöissä. Veden virtaukseen pelloilta ja suoja-alueisiin pitäisi kiinittää huomiota. Ei tehdä peltoa lainkaan epäedulliseen paikkaan vesistön kannalta. Eli pienviljelyä lisää, sama koskee pieniä kalanjalostus laitoksia, näitä voitaisiin lisätä. Energian omavaraisuuteen pitäisi pyrkiä, nyt "hyvänsään aikana" kehittää omaa poltto-ainetta, öljyn saanti toisista riippuvaista, sen varaan ei kannata tulevaisuutta rakentaa. Porotalous meni jo ajat sitten kannattamattomaksi, syynä koneet, ylilaidunnus, nyt vain tukien varassa "rimpuilee" Metsien hakkuut myös syynä porotalouden muutoksiin. Metsätalous ei ole koskaan ollut kestävää lapissa, vaikka näin 1980 luvulla kuuli vielä "puupäiden" saarnaavan, liian paljon keskeisiä metsä-alueita tuhottiin ja nyt niitä ei enää ole olemassa, aika harva tätä ymmärtää, enkä tässä tähän enempää jaksa puuttua tai kertoa, mitä niillä sitten olisi tehty.
Kun on ehjää ympäristöä ja toimivaa, sovussa ympäristön kanssa olevaa maataloutta niin silloin myös joku tulee tänne meitä katsomaan, tätä sanotaan matkailuksi, kaivokset, raiskatut metsät ja meidän iso työtävieroksuva vatsa ei "turistia kiinosta" toisaalta rajansa on oltava myös "turismilla" tämäkin on jo ylitetty, ylikapasiteettia majoituksen alalla ja hintataso järjetön. Kauppa ja muut palvelut ovat perustuotannosta riippuvaisia, tämä tuotanto vain olisi tehtävä ilman haittaa järjellä. Yksi tärkeä toiminnanmuoto on tutkimustyö, sitä ylimääräistä rahaa, jota tuntuu olevan pitäisi suunata tutkimukseen ja tiedon keruuseen, muuten ei kehitystä järjen suuntaan tapahdu. Paljon ois tehtävää ja "kirveellä" nykyään vähemmän töitä, kun ei ole niitä tukkileimikoita enää, eikä sitä selluakaan kohta niin kauhiasti tarvita. Yksi syy rautatielle itäkairaan on, että riukuja voitaisiin sitten kulettaa halvalla, riuku tarkoittaa nykyistä lapinpuuta ja myös jotain muuta, mitäköhän?
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
Oletteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.
ta on saanut suuren suosion, varsinkin alemmantason kansalaisilta, kysyisinkin nyt mitä mieltä lapin rautatiestä ovat silmäätekevät ja muu vastaava kirjavajoukko?
Oli lama tai ei,on yksi ammattiryhmä joka aina ja kaikissa
mahdollisissa tilaisuuksissa jaksaa valittaa oman ammattinsa
surkeutta;nimittäin poromiehet.
Tämä kaikkien veronmaksajien rahoilla tuettu pieni
porukka on tehnyt valittamisesta alati jatkuvan elämän-
-tavan jota on sivusta seuraten lähes mahdoton ymmärtää.
Poromiehillä on autoineen-taloineen-maastureineen,mönki-
-jöineen ja muine elintaso-leluineen huomattavasti parempi
elintaso kuin normaali työssä käyvillä,mutta yllättävän
vähän se näkyy verotiedoissa.
Yhteiset asiansa poromiehet hoitavat aina ja iänkaikkisesti
päin persettä,muistellaampa vähän;Poro ja Riista oli
poromiesten ikioma firma joka myi mätälihaa,jäi kiinni
veronkierrosta ja muista vilunkeista ja kun entistä
toimitusjohtajaa melkein linnaan vietiin,niin vielä viittä
vaille lopullista konkkaa antoivat poromiehet tälle kekkulille
tukensa-herää väkisin epäilys että rikoksilla ja väärin-
-käytöksillä oli isomman porukan hiljainen tuki.
Vajava kymmenen vuotta sitten poromiehet päättivät
myydä kaiken poronlihan Norjaan kun sieltä sai paremman
kilohinnan,vaan kun norjalainen lihanjalostaja meni
konkurssiin ja rahat jäi saamatta,niin eikös nämä
yksinkertaiset poromiehet menneet ja peränneet SUOMEN
valtiota korvaamaan heille tappionsa.
Onneksi valtio ei sentäs siihen alkanut,sehän meni joka
tapauksessa koko yhden vuoden porotalouden lihatuotto
ilmaiseksi Norjaan-Suomen veronmaksajat joutuivat tämän
ilmaisen ruoka-avun rikkaaseen Norjaan jo kertaalleen
maksamaan.
Jos porotaloudella tekee tiukkaa selviytyä näinä aikoina,
niin vika löytyy kyllä kun poromiehet vilkaisevat peiliin-
tähän asti he ovat ikänsä valittaneet ettei valtio tue
tarpeeksi,koko kansantalouden kannalta olisi kyllä
järkevintä että kaikenlainen tuki veronmaksajien kustan-
-nuksella lopetetaan välittömästi.
Kohdattu kairassa poronraato nälkään tai tautiin kuollut aivan varmaan. Emme ilmoittele kyllä poromiehille,emmekä neuvo paikkaa. Jokakakeväinen asia toistuu näköjään meidän kohdalla.

VASTAA
FacebookTwittershare emailshare url Ilmoita asiaton viesti
Poromies hanga15.4.2014 17:090 SULJE
Perce pitää pyyhkiä asioinnin jälkeen. Jos ei pyyhi, niin ruskea sonta peittää viehättävän valkoisen anusaukon, ja reunat. Met poromiehet olemme hygiieenisiä,sillä lemmenreikä pittää kyllä olla puhas muulle sitte väliä.

että mitä mieltä junaradasta?
Ei mitään järkeä

lheinäkenkä15.4.2014 21:280 SULJE

Pysytään asiassa,16.4.2014 01:260 SULJE

hulluttelua21.4.2014 20:000 SULJE

fhjdkslaö21.4.2014 15:580 SULJE

Viesti