Erittäin hyvä, että työttömien aktivointia lisätään rajusti ensi vuonna. Muussa tapauksessa moni työtön syrjäytyisi pahasti. Kuntouttava työtoiminta ja muut aktivointitoimet pitävät työttömän työvireyttä yllä.
Ensi vuonna kaikki 300 päivää työttömänä olleet pääsevät mukaan aktivointitoimiin, kun työvoiman palvelukeskusten verkostoa laajennetaan koko Suomeen. Työvoiman palvelukeskusten toimintamallista säädetään nimittäin lailla ja niiden rahoitus turvataan. Lain mukaan Suomeen pitää perustaa suuri määrä uusia työvoiman palvelukeskuksia työttömien auttamista varten. Kehoitan kaikkia työttömiä lukemaan tämän mielenkiintoisen työvoiman palvelukeskuksia käsittelevän jutun:
"Hallitus antaa Työvoiman palvelukeskuksiin liittyvä lainsäädäntöhanke, HE Teema: Työ Arvioitu valmistumisaika: Syksy 2014 Muokkauspäivämäärä: 24.3.2014 Vastuuyksikkö: Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, hallitusneuvos Päivi Kerminen Työ- ja elinkeinotoimistojen, Kansaneläkelaitoksen ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli ulotetaan koko maahan. Palvelukeskusten toimintamallista säädetään lailla ja niiden rahoitus turvataan.
Tausta Hallitusohjelman mukaan työ- ja elinkeinotoimistojen, Kansaneläkelaitoksen ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli ulotetaan koko maahan. Palvelukeskusten toimintamallista säädetään lailla ja niiden rahoitus turvataan.
Aikataulu TEM asetti maaliskuussa 2013 työryhmän valmistelemaan hallitusohjelman linjausten toimeenpanoa. Esitys työvoiman palvelukeskusten valtakunnalliseksi toimintamalliksi valmistui helmikuun 2014 lopulla. Tavoitteena on, että hallituksen esitys laiksi työvoiman palvelukeskuksista annetaan syksyllä 2014 ja työvoiman palvelukeskuksia koskevat säännökset tulevat voimaan vuoden 2015 alussa. Luonnos hallituksen esitykseksi lähetetään lausunnolle huhti-toukokuussa 2014."
https://www.tem.fi/ajankohtaista/vireilla/lainsaadantohankkeet/lainsaadantohankehaku?estimated_completion=-1&freetextsearch=työvoiman palvelukeskus&submitform=Hae&theme=4566&xmid=4734
Ensi vuonna kaikki 300 päivää työttömänä olleet pääsevät mukaan aktivointitoimiin, kun työvoiman palvelukeskusten verkostoa laajennetaan koko Suomeen. Työvoiman palvelukeskusten toimintamallista säädetään nimittäin lailla ja niiden rahoitus turvataan. Lain mukaan Suomeen pitää perustaa suuri määrä uusia työvoiman palvelukeskuksia työttömien auttamista varten. Kehoitan kaikkia työttömiä lukemaan tämän mielenkiintoisen työvoiman palvelukeskuksia käsittelevän jutun:
"Hallitus antaa Työvoiman palvelukeskuksiin liittyvä lainsäädäntöhanke, HE Teema: Työ Arvioitu valmistumisaika: Syksy 2014 Muokkauspäivämäärä: 24.3.2014 Vastuuyksikkö: Työllisyys- ja yrittäjyysosasto, hallitusneuvos Päivi Kerminen Työ- ja elinkeinotoimistojen, Kansaneläkelaitoksen ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli ulotetaan koko maahan. Palvelukeskusten toimintamallista säädetään lailla ja niiden rahoitus turvataan.
Tausta Hallitusohjelman mukaan työ- ja elinkeinotoimistojen, Kansaneläkelaitoksen ja kuntien yhteinen työvoiman palvelukeskusten toimintamalli ulotetaan koko maahan. Palvelukeskusten toimintamallista säädetään lailla ja niiden rahoitus turvataan.
Aikataulu TEM asetti maaliskuussa 2013 työryhmän valmistelemaan hallitusohjelman linjausten toimeenpanoa. Esitys työvoiman palvelukeskusten valtakunnalliseksi toimintamalliksi valmistui helmikuun 2014 lopulla. Tavoitteena on, että hallituksen esitys laiksi työvoiman palvelukeskuksista annetaan syksyllä 2014 ja työvoiman palvelukeskuksia koskevat säännökset tulevat voimaan vuoden 2015 alussa. Luonnos hallituksen esitykseksi lähetetään lausunnolle huhti-toukokuussa 2014."
https://www.tem.fi/ajankohtaista/vireilla/lainsaadantohankkeet/lainsaadantohankehaku?estimated_completion=-1&freetextsearch=työvoiman palvelukeskus&submitform=Hae&theme=4566&xmid=4734
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kummaa tuo "aktivointi" ; ensin oletetaan, että tytn on PASSIIVINEN ja siten kykenemätön hakemaan työtä itse Ja kun sitten hakee työtää, niin huomaa, että edes haastatteluun ei pääse jos on leimattu pitkäaikaistyöttömäksi tai jos ikää on yli 45vuotta.
NS palvelut kuten työvoimakoulutus ei sisällltään juurikaan vastaa työmarkkinoiden tarpeita: miksi siis ylläpitää koko ärestelmää
Työssäkäyvät kouluttavat itseään täsmäkoulutuksilla, jotka räätälöidään koulutettavan työtehtävän ja koulutustarpeen mukaan. Työttmille tarjotaan sama kurssisisältö jopa vuodesta toiseen ja vainta perustuus siihen, että ryhmässä on mahdollisimman vähän niitä joille pitäisi toteuttaa HOPS eli henkilökohtainen oppimissuunntelma Siis jotta kurssin järestäjälle ei koidu lisäkuluja.
Valinnan perusteet on "salaisia" vaikka kyse on viranomaisen tekemästä päätöksestä ja sen perusteet pitäisi olla tarkistettavissa. Viranomaissen toiminnanhan pitää perustuslain mukaan perustua lakiin ja kansalaisella on oltava oikeus saada perusteltu päätös.
Koska työvoimaviranomaisen toimenpiteen tulisi olla työllisyyttä edistävää; siis työttömien työllistymistä edistävää, ei koulutusirmojen työntekijöiden ja TE-kekusten virkamiesten työntukemista, niin on perusteltua kysyä miten valintapäätös vaikuttaa työllistymiseen ja miten koulutus kohdennetaan
Onko etusialla kouutukseen vaikkapa vaikeasti työllistettävät; joille koutuksesta saatava hyöty on suuri, vai koulutetaanko vain nuoria, jotka ilman koulutustakin työllistyisivät helpommin
Ja onko atkossakin tarkoitus käyttää ""ativointia " karenssitehtailun toteuttamiseen, kun työtön kieltäytyy hyödyttömästä koulutuksesta niin siitä saa rappästä karenssin ilman, että tehtäisiin puolueeton arvio tarotun toimenpiteen todellisesta vaiutusesta työllistymiseen.
Työttömyyskorvaus on perustuslakiin perustuvan oikeuden turvaamista; eli etuuden epääminen ilman puolueetonta oikeudenkäsittelyä on ihmisoikeusloukkaus: EIT 6 artikla.
Suomessa etuus katkaistaan pelkällä lausunnolla ilman laissa olevaa perustetta; ja puolueetonta käsittelyä tuskin voi kukaan uskoa tapahtuvan toimikunnassa, jonka puheenjohtaa on TEkeskusen palkaama ja muutosenhakulautakunnassa on saman ministerin edustaia, jotka ovat ohjeistaneet TEkeskukset .
Taitaa totuus olla, että jos luovuttaisiin "aktivoimis" toimenpiteiden käytöstä terrorin ja mielivallan välineinä, niin työttömät uskaltasivat itse hakea omatoimisesti koulutuseen ja ottaa vastaan tilapäistäkin työtä, kun ei tarvtse pelätä, että joku seopää työvoimaneuvoja rupeaa "aktivoimaan".
Lopetetaan työvoimapoliittinen koulutus ja lisätään ne rahat aikuiskoulutuseen ja sallitaan työttömien itse valita paras tapa työllistyä ja sitten tarjota suoraan työnantaalle tukea jos palkkaa pitkäaikaistyöttömän, jonka perehdyttäminen vaatii normaalia enemmän aikaa ja lisäkoulutusta.
Ja kun turhat karenssitehtaikut loppuu niin voimme vapauttaa tyhjänpanttina olevat neuvojat tehtävstään ja käyttää ne palkarahat vaikkapa pitkäaikaisten työllistämiseen edellämainitulla tavalla Yhden virkamiehen palkalla voisi helposti työllistää 5-10 pitkäaiaityötntä per vuosi. Siis enemmän kuin mihin se paperin pyrittää pystyy
Kreikan ongelmat johtuivat turhien virkamiesten palkaamisesta ja tehottomasta hallinnosta: ehkä nyt olisi viimehetket Suomessain lopettaa turhat virat ja auttaa ihmisiä ratkaisemaan itse omia ongelmiaan.
Ja työttömät voisivat itse auttaa asiaa TEkeskukset rikkovat joka päivä lakia: on vainpakotettava poliisi syyttäjä puuttumaan asiaan; ja virarikos merkitsee usein myös viranhoidon loppumista Eli valittamalla ja kantelemallla työttömät voivat omalta osaltaan osallistua maan velkaantumisen katkaisuun.
Jos jokainen työtön kantelisi edes yhdestä havatsemastaan väärinkäytöksestä niin TEkeskuksista alkaisi turhien virkoen määrä vähetä huimaa vauhtia.
Ja työnhaku helpottuisi, kun turhat sählääät olisi poissa
Käytännössä mikään ei muutu miksikään.
Innolla odotan tuota aktivointia. Ikää 63 japääsen syksyllä lisäpäiville. Ei ole kuulunut mitään työkkäristä v 2012 lokakuun jälkeen, paitsi että ilmoittivat että työhakijanaolo nyt on jatkuvasti päällä. Olen valmis tekemään työtä josta maksetaan palkkaa (ei siis provisiomyyjän duuneja)
Alussa oli sana, ja se sana oli Jumalan luona, mutta oliko se sana passiivisuus?
Ja jos oli, niin eikös silloin kaikewnlainen aktivointi ole jumalan pilkkaa? Tai ainakin epäkristillistä?
Mutta sitä pohtiessamme menkäämme taas kerran jonkun sattuman varaisesti valitun työnantajan puheille ja kysykäämme tuolta, montako uutta palkkatyöntekijää on kyseinen työnantaja palkannut jonain määriteltävänä ajanjaksona kuten viimeisen 12 kk:den aikana?
Kuulelemme vastauksen että ei yhtään.
Kysymme että miksikähän ei?
Sanooko tuo työnnantaja iitkuun purskahtaen että: Joo, olis meillä ollut töitä vaikka sadoille, mutta kun työttömät on niin passiiviisia eikä kukaan heistä ole tullut tänne niitä töitä kysymään, että kynsiä on tässä saanut pureskella jo ensimmäiseen niveleen asti kun urakat on työntekijöitten puuttuessa toistuvasti kusseet.
Vai sanooko se työnantaja ihan normaaliin ettei peräti karskiin äänensävyyn: Siksi kun ei ole enempää tarvittu kuin mitä on palkattu. Automaatio nimittäin etenee sitä vauhtia että tässä on pikemminkin vähennettävä entisestään kuin lisättävä työntekijöitä.
"Erittäin hyvä, että työttömien aktivointia lisätään rajusti ensi vuonna. Muussa tapauksessa moni työtön syrjäytyisi pahasti. Kuntouttava työtoiminta ja muut aktivointitoimet pitävät työttömän työvireyttä yllä."
Mutta kuka sitä työvirettä tarvitsee, nyt kun jo 30% työvoimasta on pysyvästi jouten, ja lopuistakin VIELÄ työpaikan omaavista yli puolet tulee saamaan kenkää lähimmän 10 - 20 vuoden aikana. Nimittäin kun 70% olevista palkkatyöpaikoista tulee katoamaan automaation lisääntymisen myötä?
Olen jo syrjäytynyt aikoja sitten. Ei minua ota kukaan töihin enää. En ole sosiaalinen, minulla eiole kavereita, ei läheisiä eikä ketään.
Aktivoiminen siis tarkoittaa sitä, että työttömät pakotetaan orjatöihin tai jollekin humpuukikurssille.
Vittu mitä paskaa meno on nykyään Suomessa. Päättäjät yms. ovat täysin vieraantuneita todellisuudesta. Jos olisin diktaattori niin tiedän useammankin ihmisen jonka karkoittaisin Suomesta vaikkapa Marsiin. Tai ei, ei Marsiin. Hehän tuhoaisivat senkin planeetan alta aikayksikön.
"Aktivointi" on pelkkää huuhaata, mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Eivät ne kurssit tuo lisää työpaikkoja. Kursseilla aikuisia ihmisiä kohdellaan kuin idiootteja. Nämä aktivointi-ideat ovat vain päättäjien tapa teeskennellä että tekevät muka jotain tilanteelle. Ja samalla mukavasti syyllistävät työttömiä passiivisuudesta. Viedään huomio muualle ja teeskennellään että ongelma olisi työttömien asenteessa, eikä rahanahneissa työnantajissa ja ministereissä.
Onhan niistä suuresti hyötyä kaiken maailman huijariloispummi"yrittäjille", jotka pitävät niitä hömppäkursseja veronmaksajien rahoilla. Ilman työttömien aktivointia he joutuisivat työttömiksi tai pahimmassa tapauksessa jopa oikeisiin töihin.
Mitä tarkoittaa "moniammatillisen yhteispalvelun tarve"?
Mitä hyödyttää laittaa lakeja, jos määritelmiä ei ole. Silloin pääsee virkailijat tekemään mielivaltaisia päätöksiä asiassa kuin asiassa.
Ei koske meikäläistä: lopetin työttömyystoimistossa käymisen ja rahat haen sossusta.
Säästän työttömyystoimiston moniammatillisten osaajien aikaa joten saavat senkin ajan jutella keskenään ja pohtia maailmanmenoa - ja kansa maksaa kalliisti virkailun.
RISIKKO PÄÄMINISTERINÄ PISTÄÄ LIIKETTÄ SOSSUPUMMEIHIN....KIN.
ANNA RUSSAKAN OLLA RAUHASSA!
Helmikuussa oli viimeinen ilmoittautuminen työkkärissä. Täti sanoi, että työnhaku on nyt voimassa ilman päättymispäivää, ja asiointi jatkossa netin kautta pankkitunnuksilla kirjautumalla. Vihdoinkin tajusivat, ettei työpaikat lisäänny sillä, että työtön käy pari kertaa vuodessa työkkärissä näyttämässä naamaansa.
tajusivatkohan... Jos vain huomasivat, että jonossa on uusia naamoja
Kyllä ne työkkäristä silti voivat soitella ja tarjota toimenpiteitä.
Juu, toimenpiteillähän se tämän maan työttömyysluvut saadaan kuntoon. Pakko keksiä sellainen toimenpide, kun töitä ei ole. Paljonko verotulot kasvaa toimenpiteillä? Kertyykö eläke? Haluaako työnantaja palkata sellaisen, jolla ei ole juuri mitään työkokemusta, ollut vain vuodesta toiseen toimenpiteissä, eikä silti työllistynyt toimenpiteen jälkeen mihinkään?
Sdp:n lupaamat 100 000 uutta työpaikkaa tällä vaalikaudella taisi todellisuudessa tarkoittaa 100 000 työtöntä enemmän toimenpiteisiin. Laitetaan kaikki johonkin Ymmi Hinaajan elämäntapavalmennuskurssille. Löydä sisäinen Tarzanisi-tyylisiä höpökursseja, ja veronmaksaja maksaa kulut.
Tehoaktivoinnin tarkoitus on osoittaa työttömälle, että koska sinä et nyt työllisty, niin me alamme toimia sinun puolestasi. Ns. viimeinen varoitus ottaa jokainen mahdollinen avoin työpaikka vastaan, vaikka oman terveyden uhalla. Jokatapauksessa, tehoaktivointi tulee vaikuttamaan työttömän mielenterveyteen negatiivisesti, koska hän ei saa palkkaa tekemästään työstä ja orjan työehdoilla.
Minut on käsketty pitää perse penkissä, tuli mitä tuli.
"ottaa jokainen mahdollinen avoin työpaikka vastaan"
mitähän tuoki tarkoitti?
Olen moneen työpaikkailmoitukseen vastannut ja ilmoittanut mielihyvin ottavani sen paikan. Mutta mitään eivät ole minulle vastanneet-
Jos ei pysty muuten välttämään aktivointityötä, niin ensimmäisenä työpäivänä lääkäriin ja sairauslomalle. Sanot vain, että väkivaltaiset fantasiat tekevät nukkumisen vaikeaksi ja työpaikalla on vaikea erottaa ihmiset ja zombit (unista) tosistaan.
Aktivointityö voi siis olla mitä vaan?
Tästä saa sitten hyvää esimerkkiä koululaisille:
ei kannata opiskella mitään, koska joutuu kuitenkin muihin töihin
Romuttaako TE-puuhastelu koko Suomen koulujärjestelmän?
eli se työhön karensin uhalla pakotaja *te-keskuksen virkailia*
saa toimia myös syytäjänä ja tuomarina sen jälkeen
jos et suostu otamaan vastaan sitä hänen vaatimaasa työpaikaa
eli työhön pakotaja saa myös rangaista kiltäytymisestä
rikotaan perustuslakia ja pakkotyön kriteerit täytyy
vertaus kuva
joku pyytää sua hypäämään katolta
sanot en hypää
se joka pakotaa hypäämään vaatii myös selvityksen että mikset muka voi hypätä
jos selvitys ei mielytä
hypäämään vaatialla oikeus heitaa sut sieltä katolta
ilman seuraamuksia
oikeudenmukaista sille jota tää hypyytäminen koskee
ei todelakaan
sanoit tai selitit mitä vaan *karenssi selvitys pyyntö*
rangaistus tulee yleensä aina
Risikko on varsin varteenotettava pääministeri.
Aktivointitoimenpiteiden jälkeen työtön vasta masentuukin, kun kohdellaan kuin idioottia. Ei se mun mieltä piristänyt ja intoa lisännyt, kun aikoinaan pakotettiin käymään ammattitaitokartoituskurssi läpi. Päinvastoin, lopetin kaiken hakemisen eli en enää hakenut omatoimisesti töitä tai koulutuspaikkoja. Kun kurssilla kohdeltiin kuin vajaaälyistä idioottia, niin ei se tuntunut mukavalta. Silloinen työkkärin täti halus ottaa multa luulot pois ja onnistui siinä täydellisesti, kaipa on nyt tyytyväinen saamaansa lopputulokseen eli passiiviseen työttömään, joka ei enää mitään oman työllistymisen eteen. Se täti on kunniamerkkinsä ansainnut, moneltakohan muulta hän ottanut luulot pois, pistänyt luun kurkkuun. Tuon jälkeen mä inhosin käydä sen ihmisen luona ilmoittautumassa, aina olin tyytyväinen, kun se olikin poissa ja sain käydä jonkun muun pakeilla ilmoittautumassa.se täti kyllä osasi työtöntä nöyryyttää, pisti hakemaan paikkoja joihin mulla ei ollut koulutusta tai tarpeeksi kokemusta. Kai se sai kiksit siitä, kun sai toisen tuntemaan itsensä typeräksi ja paskaksi, josta ei ole mihinkään. Se kaivelemalla kaivoi kaikki ne paskimmat paikat mihin sitten pisti mut töitä hakemaan. Ei se oikeastaan koskaan edes kysellyt mikä ala kiinnostaisi tai muutenkaan ollut avulias millään tavalla. Kun itse sain hankittua itselleni yhden pslkkatukipaikan, niin siitä se ei pitänyt, ei ollut tyytyväinen, kun yksi työtön oli vähempi vaan oli aika happaman oloinen sen sijaan. Viimeisinkin paikka mihin se pisti mut hakemaan oli sellainen johon kaikki vaikeimmat tapaukset pistettiin eli SPR:n konttiin. Ei se sen takia sinne pistänyt mua töitä hakemaan, että olisin ollut passeli siihen työhön vaan sen takia, että tiesi millainen paikka tuo oli ja tiesi, että siellä otetaan työttömiltä viimeisetkin luulot pois. Onneks sen virkailijan kans ei enää tarvi olla tekemisissä, sehän teki jo sen minkä pitikin eli otti työttömältä luulot pois.
Tää aktivointi on mahtava idea! Meistä työttömistä voitaisiin tehdä kaikista Työvoimavirkailijoita kolmen tonnin kuukausipalkalla. Sitten voitaisiin aktivoida toinen toisiamme, vaikkapa paperilennokeja taittamalla ja niitä toisillemme heittelemällä.
Paras kommentti täällä...
nooh..tuommosia aivopieruja ehkä joskus vuonna 2015..nauttikaamme nytten joutenolosta ainakin tää vuosi viel :) Hyvää kesää kaikille työttömille minunki puolesta
Pitää ottaa hatkat työkkäristäkin. Pas-kin firma missä olen ikinä ollut!
jossain kirjoituksessa kyseltiin TE ja TYP tilastoja.
No aloin etsiä ja löytyihän joku luku saavutuksista
http://www.tyollisyysportti.fi/tampere/?x59857=173751
Tosin ei ollut koko toimintaa kuvailevassa jutussa kuin yksi tilastoluku: 10 vuotta.
Ei mitään työllistettyjen lukumääriä yms.
Noissa tehoaktivoinneissa ei paljon järkeä ole. Pelkkää puuhastelua eikä kehtaa edes omaan CV laittaa mainintaa. Laitetaan vaikka koneinsinööri haravoimaan pihaa - siinä se maailma paranee.
Itse olen työttömänä olleena käynyt puuhastelukursseilla jne. Hauskoja ne oli, sai 9e/pv verottomana eli parisataa euroa extraa kuukaudessa. Ihan kiva. Mutta ei tämä poista sitä tosiasiaa että oikeita palkkatöitä ei ole tarjolla. Näillä aktivoinneilla vain syyllistetään työttömät.
Oli siis sun mielestä hauskaa puuhastelua? Sulla oli sitten luppoaikaa niin paljon että katsoit mielekkääksi mennä 9 euron töihin?
Vai oliko sulla valinnanvaraa kieltäytyä?
460 miljoonaa on rahaa valtiolla käyttää tähän byrokraattien työllistämiseen.
Jos kaikki Suomen työttömät työllistettäsiin, jäisivät työvoimavirkailijat sitten työttömiksi... Siksi he ylläpitävät työttömän mitätöintisysteemiä, jotta heillä työpaikka säilyisi. En ole saanut 25 vuoden aikana työkkäristä mitään kestävään työsuhteeseen johtavaa tarjousta...