Puolimaraton

Kannattaako mennä puolimaratonille. Siis en ole mitenkään erityisesti harjoitellut sitä varten, olen hölkännyt/juossut nyt vuoden aktiivisesti ja nyt pystyn juoksemaan 18km aikaan 1.47. Mietin että kannattaako sinne mennä vai aloittaa joku harjoitusohjelma ja mennä sitten ensi vuonna? :)
7227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

It's up to you. Tuolla kunnolla voi ihan hyvin mennä juoksemaan puolimaraton. Läpäiset varmasti. Mutta se ensimmäinen kisa on niin ikimuistoinen, että kannataa valmistautua riittävän hyvin. Päätä itse.

Äänestä

Ehdottomasti mukaan vain, eihän tuohon tarvi kuin lisätä 3 km ja se menee kisatunnelmassa helposti. Loppuaikasikin tulee olemaan 2 tunnin ja 15 minuutin luokkaa mikä on hyvä aloittelijan ensimmäiseksi puolikkaaksi. Tosin tuon ekan puolimaratonin jälkeen saatat innostua lajista todella paljon ja ensi keväänä puolikas menee heittämällä alle kahteen tuntiin ja maraton alkaa kiinnostaa.

Äänestä

Saatat päästä nyt jo alle kahden tunnin. Vauhtisi on nyt suunnilleen 6min/km vauhtia 18km lenkillä. Jos pystyisit vielä kolme km samaa vauhta aikasi olisi 2.05.
Ja kisatunnelmissa sitä vauhtia vaan löytyy jostain lisää.

Äänestä
  • juu juoksin kokeilu mielessä normaalilenkkinä sen 21,1 km aikaan 2.10 ja nyt pitää löytää vaan hyvä paikka minne ilmoittautua ja mennä kokeilemaan:)

    Äänestä

Moi. Mulla oli ihan sama tilanne kuin aloittajallakin. Juoksin alta 15 km lenkkejä ja en likein uskonut jaksavani pidempään. Eilen päätin ihan vain kokeilla miten pitkään sitä jaksaa, kun olin juossut reilun tunnin. Reilun 2 tunnin päästä alkoi tuntumaan jaloissa hieman ja kello oli jo niin paljon, että päätin lopettaa. Kilsoja tuli pikkuisen reilu puolikas maratooni. Hengästynyt en lainkaan koko aikana. Tuli kiva fiilis ja tieo, että ainakin kymppi pitää mennä ihan heittämällä.

Äänestä
  • :) no hyvä, mä juoksin tänää yhessä tapahtumassa puolimaratonin aikaan 1.59 eli juuri alle 2 tuntii ja kyllä tuli hyvä fiilis ku en oo ennen voittanu mitää mutta nyt (tämä oli pieni tapahtuma, osallistujia 12) tulin 3! mitä ihmettä kyllä on ollu onnellinen fiilis ton jälkee:) Kannatti mennä

    Äänestä

Jatkossa kannattaa tsekata kisojen reitti ja valkata vähempi mäkinen kisa...niin enkat paranee :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö17 kirjoitti:

Kannattaako mennä puolimaratonille. Siis en ole mitenkään erityisesti harjoitellut sitä varten, olen hölkännyt/juossut nyt vuoden aktiivisesti ja nyt pystyn juoksemaan 18km aikaan 1.47. Mietin että kannattaako sinne mennä vai aloittaa joku harjoitusohjelma ja mennä sitten ensi vuonna? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu