Täällähän minä, me, vielä taaperramme. Avioeron ykkösvaihetta edelleen eletään. Eli kun haastemies minut tammikuussa tavoitti, kesäkuussa tulee puolivuotta täyteen. Täyttä kriisiä on nyt takana noin 9 kuukautta. Perkeleellisiä aikoja, ilman muuta, mutta kyllähän ihminen kaikkeen tottuu.
Pariterapia on auttanut meitä molempia. Taitava auttaja on saanut meidät puhumaan samaa kieltä, jopa samoista asioista. Olemme molemmat tunnistaneet itsestämme ja toisistamme puolia, joiden olemassaolosta on ollut vihiä, mutta ei tarkempaa tietoa.
Samalla olen myös ymmärtänyt meitä erottavan tekijän: Minulla on rasti 'avioliitto' ruudussa pysyvästi. Vaimo tuntuu suhtautuvan elämään niin, että rasti on joskus 'naimaton' ruudussa. En tarkoita pettämistä, vaan sitä, että minä teen kaiken perheen ehdoilla. Vaimoni on tehnyt - mielestäni - asioita omilla ehdoillaan.
Havaintoni on minulle erittäin tärkeä, uskon nyt, että se määrää tulevaisuutemme. Vaimoni nimittäin sanoi, että ei me erota! No, minä sanon, että ehkä emme, jos hän pitää rastin 'naimisissa' ruudussa. Tällainen on nyt tilanne.
Pariterapia on auttanut meitä molempia. Taitava auttaja on saanut meidät puhumaan samaa kieltä, jopa samoista asioista. Olemme molemmat tunnistaneet itsestämme ja toisistamme puolia, joiden olemassaolosta on ollut vihiä, mutta ei tarkempaa tietoa.
Samalla olen myös ymmärtänyt meitä erottavan tekijän: Minulla on rasti 'avioliitto' ruudussa pysyvästi. Vaimo tuntuu suhtautuvan elämään niin, että rasti on joskus 'naimaton' ruudussa. En tarkoita pettämistä, vaan sitä, että minä teen kaiken perheen ehdoilla. Vaimoni on tehnyt - mielestäni - asioita omilla ehdoillaan.
Havaintoni on minulle erittäin tärkeä, uskon nyt, että se määrää tulevaisuutemme. Vaimoni nimittäin sanoi, että ei me erota! No, minä sanon, että ehkä emme, jos hän pitää rastin 'naimisissa' ruudussa. Tällainen on nyt tilanne.
Vastaukset 204
Vanhimmat
Kasvoimme erilleen, on usein kylmä totuus, joka johtaa avioeroon.
Voisitko lopettaa tuon äidin syyllistämisen, vaikka hän avioeroon päätyisikin.
Heh, tuskin. Mutta lue, hyvä ihminen, nekin viestit, jossa ruoskin itseäni. Vaikka tuskin ne sinulle avautuvat, kun olet puolesi valinnut. Koeta jaksaa, myös itseäsi.
Ai sekö auttaa, jos vaimosi syyllistämisen lisäksi ruoskit ja syyllistät itseäsi? Voi tavatonta! Nyt kuulehan "isä ja lapset". Olet ennen kaikkea mies, sitten vasta isä. Sinun pitää etsiä miehen roolisi. Miehen, joka kulkee myös ihan omia polkujaan. Relaa, hyvä mies. Anna vapautta vaimollesi ja lapsillesi, heille tilaa olla "äiti ja lapset".
Lisää vapautta? Jaa, pelkäänpä, että tämä 'vapaus' on meillä se ongelma. Enempää ei oikein voi antaa, jos niin kuin samassa osoitteessa elellään. Ja tokihan meidän pitää itsemme ja toisemme lopulta hyväksyä, mutta - ainakin meillä - on tehtävä paljon duunia, että osaa korjata niitä asioita, jotka ovat korjattavissa. Kuka meistä niin pätevä on, että kuivin jaloin elämästä selviää?
Kyllä pitää antaa toiselle omaa aikaa ja omaa tilaa. hankkia joku uusi harrastus,jossa mahdollisesti tapaa uusi tuttavuuksia. Näistä tuttavuuksista voi ajan mittaan kehittyä jotain pysyvääkin. Se auttaa eroprosessissa,kun on joku toinen jonka kanssa jakaa kokemuksia. Itse löysin uuden miehen juuri harrastusten kautta ja pääsin näin pysyvästi eroon entisestä. Suosittelen...
Tsemppiä sinulle, isä. Suosittelen sinullekin pientä kevätreissua omilla ehdoillasi. Jätä vaimo välillä vastaamaan yksin lapsista, lähde omalle lomalle, vaikka pitkälle viikonlopulle, keväthangille hiihtämään Lappiin.
Avioeron läpikäyneenä tiedän,ettei prosessi ole helppo. Lopullisen eropääöksen myötä tuli monesti pettymyksen tunne, kun avioliittoa ei kyettykään viemään läpi loppu elämää. Jotenkin eroa edeltävä aika oli vielä suorritamista. Terapiaa, asioiden läpikäyntiä, lakiasioita, ykkös vaihetta jne. Kakkosvaihe oli jotenkin lopullista ja romahduttavaa. Mutta...
Teet oikein kun käännätte jokaisen kiven. Jälkeen päin ei tarvitse jossitella, kun yritetään kaikki keinot. Mielestäni analysoit asioita kypsästi huomioiden asiat omasta ja puolisosi näkökulmasta. Toisen syyttämisestä ei ole kuin haittaa. Tosin on tunnustettava, että mahdollisen eron tullessa, jossain kohtaa on kyettävä olemaan myös itsekäs. Puolison kannattelijaksi ei enää siinä vaiheessa kannata lähteä, koska kannateltavaa on lopulta oman itsensäkin eheyttämisessä.
"minä teen kaiken perheen ehdoilla."
Miksi? Tuossa on vahvasti uhrautumisen makua. Ja kun uhrautuu, niin haluaa toisiltakin uhrautumista. Silloin myös hyvin helposti syyllistää puolisoaan, joka ei ole valmis samoihin uhrauksiin. Tulee hyvis/pahis -asetelma.
Ei siinä välttämättä ole uhrautumista. Jokainen nainen haluaa elämäänsä miehen, joka vastaa perheestään eikä huitele mielin määrin menemään ilman mitään vastuuta. Tähän vastuuseen meidät miehet on joissain tapauksissa kasvatettu.
Aika monet miehistä edelleenkin käyvät armeijan. Aika monille miehille ovat tärkeitä koti, uskonto ja isänmaa. Ikiaikaisia kliseitä, mutta vielä niille voi olla käyttöä.
Aika monet naiset eivät käsitä miehen sielunelämästä tuon taivaallista, vaikka olisivat hyvinkin sivistyneitä ja uusille kokemuksille avoimia.
On tuokin mahdollista. Sen verran tarkennan kuitenkin, että minun toimeni ovat alisteisia isyydelle tai perheelle. Se ei tarkoita sitä, ettei minulla olisi omaa elämää, vaan sitä, että sen mitä teen, teen isyyden ehdoilla. En puhu muille jatkuvasti lapsistani, enkä vietä heidän kanssaan kaikkea aikaani, mutta en myöskään unohda, että minulla on perhe. Miesten tunteet ovat monesti tekoja.
" sen mitä teen, teen isyyden ehdoilla"
Siis? Miten?
Vietin lasteni kanssa lähestulkoon kaiken ajan n. 10v elämästäni, kannoin heistä kodista yksin vastuun (mies teki mitä halusi, ei ollut kotona.) Tämän jälkeen opiskelin, sen jälkeen kävin osa-aika töissä, kunnes nuorinkin siirtyi yläasteelle ja siirryin täyspäiväisesti työelämään.
Siltikään minusta ei koskaan tuntunut siltä, että teen kaiken äitiyden ehdoilla. Mutta minusta alkoi lasten vartuttua tuntua, että teen kaiken mieheni (nykyisin ex) ehdoilla, vaikkei hänellä mitään varsinaisia ehtoja ollutkaan. Minun oli helppo "valita" jäänkö kotiin lapsia hoitamaan, vai menenkö töihin. Jäin lapsia hoitamaan, koska miehen aikatauluun ei sopinut hakea heitä hoidosta eikä viedä sinne, eivätkä lapset olisi voineet olla yli 10h yksin (=työmatkat). Ja loppupeleissä palkkani olisi mennyt hoitomaksuihin. Kotityöt, ml. remonttireiskan työt yms. "valitsin" myös, koska muuten kotona mikään ei olisi toiminut. Pidemmän päälle erosin väkisin, mies ei sitä todellakaan halunnut. Minä puolestani en halunnut ikävää ilmapiiriä kotona, ei lapsetkaan. On ihanaa tulla kotiin ahdistumatta puolisosta! Arvostan tuota tunnetta päivittäin. Eron jälkeen jäi myös paljon enemmän aikaa ja energiaa lapsille.
Kaikella on aikansa, teidän on nyt syytä luovuttaa. Olen ihan varma, että eronne jälkeen teillä kaikilla on parempi olla.
"Kaikella on aikansa, teidän on nyt syytä luovuttaa. Olen ihan varma, että eronne jälkeen teillä kaikilla on parempi olla. "
Missään tapauksessa ei pidä luovuttaa!
Olen varma, että tuoilaisen kurimuksen läpikäyneenä "isä ja lapset" on parempi ihminen kuin silloin, kun tämä koettelemus alkoi. Mikäli vaimo ei osaa tätä arvostaa, niin hänempähän on häviönsä.
Jos olisit seurannut näitä viestiketjuja alusta asti, olisit huomannut sen henkisen kasvun, jonkä elämä on aloittajalle mahdollistanut.
"Missään tapauksessa ei pidä luovuttaa!"
Kyllä pitää. Kunnon sotamieskin tietää milloin on aika antautua. Sama juttu tuossa ap:n ja vaimon tapauksessa. Avioliitto on tunnetasolla jo kuollut, se on parempi myöntää ja suunnata kohti tulevaa erikseen.
Kummallinen, mutta palstan enemmistöön nähden linjassa oleva, kommentti tältä 'gasgai2':lta: "koska minulla ei ollut hyvä liitto, tielläkään tuskin on". "Koska erosin - ja olen ylpeä siitä - teidänkin olisi viisainta erota"!? No ilman muuta, siinä tapauksessa pakkaan heti putkikassini ja muuta nissanin takapenkille...
Olen pahoillani, että et ilmeisesti ole pystynyt pelastamaan omaa parisuhdettasi. Sen ei kuitenkaan pitäisi johtaa siihen, että alat antamaan vääriä neuvoja keskustelupalstalla.
Luovuttaminen olisi typerintä, mitä tässä vaiheessa voisi tehdä.
--Jokainen nainen haluaa elämäänsä miehen, joka vastaa perheestään eikä huitele mielin määrin menemään ilman mitään vastuuta.--
Niin minäkin luulin, mutta olin väärässä.
gasgai2, puhut samasta elämästä lähes kuin omani. Mies ei antanut työssäkäyvänä rahaa ensinkään lasten tai kotiin jäävän äidin menoihin silloinkaan kuin jouduin jäämään vielä vuodeksi hoitovapaalle, kun päivähoitopaikat olivat kiven alla. Sanoi, että "hän sentään käy töissä", minä hoidin kodin, elelin hoitotuella ja vähäisillä säästöillä ja paikkailin kirpputorilta ostettuja lastenvaatteita. Ostin ja tein ruoat, kävin kaupassa lastenvaunujen kanssa, jonne matkaa pari kilometriä suuntaansa. Talviaikaan (runsaslumiset talvet) valitti vielä, jos en ulkoiluttanut lapsia vähintään 2 kertaa päivässä. Maksoin vielä oman puoleni asumisesta, ja kävin satunnaisesti ilta- ja viikonlopputöitä että pärjäsin. Nyt lähes 20 v. yhdessä oloa takana, mies jatkaa vain omaa itsekästä elämää, ja avioeron 1. vaihe menossa. Elatusapuja ei ole halukas maksamaan, lapsia on tavannut vain muutaman tunnin toukokuussa. Mies ei suostu puhumaan kuin viranomaisten kanssa, on katkera ja vihainen. Ei halunnut koskaan neuvotella omista oikeuksistaan, ilmapiiri oli ahdistava kotona kun mies kotiin tuli. Haluaa vain urheilla ja tehdä uraa, mutta ei huolehtia perheestään eikä omakotitalon töistä. Käyn 8 h päivässä töissä, hoidan 2 lasta ja kaikki omakotitalon työt ja ns. miesten työt. Tämä on vastuullisen vanhemman osa, olipa sitten mies tai nainen. Ero on joskus ainoa ratkaisu ongelmiin jos toinen osapuoli ei koe itsessään tarvetta muutokseen, eikä huomioi kuin itseään. Perhe ei sovi kaikille näemmä, sehän on ARKEA ja ei tarpeeksi jännittävää. Narsistisen luonteen kanssa on hankala elää tasapainoista perhe-elämää.
Typerintä on elää kuolleessa suhteessa, joka on jatkuvassa eipäs-juupas -prosessissa. Mutta kukin tavallaan....
Kuulostaa vähän siltä entiseltä tsaarilta joka ilmoitti että "minä olen valtio".
Tarkoitan tällä sitä, että ihmiselle voi käydä niinkin, että kun kuvittelee tekevänsä kaiken "perheen ehdoilla", onkin äkkiä siinä tilanteessa, että perheenkin on tehtävä kaikki tämän uhrautujan näkemyksen mukaisilla perheen ehdoilla.
Vaikka ollaan perhe, ollaan myös yksilöitä. Jokaikinen.
Ongelma lienee se, että "uhrautuja" pelkää asioiden menevän huonosti jos asioita ei tehdä uhrautujan ehdoilla. Mutta entä jos uhrautuja onkin oikeassa ja hänen ohjeiden rikkominen johtaa oikeasti katastrofiin. Uhrautuja saattaa olla tekemisissä edesvastuuttoman idiootin kanssa, tai välinpitämättömän ihmisen joka ei piittaa perheen kärsimistä vahingoista.
Otetaan esimerkki mies varastaa jatkuvasti perheen rahat ja laittaa ne uhkapeliin, koska hänellä on sellainen sairaus. Vaimo rakastaa miestään valtavasti ja saa pidettyä jatkuvalla tarkkailulla ja huomattamisilla miehen "kuivilla". Heti kun vaimon ote lipsuu mies pelaa kaikki rahat. Onko vaimon kontrolloiva käytös väärin?
Peliriippuvaisen ja vakavasti perhevelvollisuutensa hoitavan miehen vertaileminen toisiinsa ontuu.
Lapset tehneellä on vanhemman velvollisuudet. Uhrautujaksi häntä pilkkaa se, joka ei itse kykene hoitamaan perhevastuutaan.Hyviä perheenisiä ja -äitejä polkataan luultavasti oman syyllisyydentunnon ja häpeän peittämiseksi, myös omalta itseltä. Ei voida tunnustaa, että itse ei kykene siihen mihin hyvät äidit tai kunnon miehet kykenevät.
Pitää olla itselle hyvä selitys, miksi juo, kulkee baareissa ja vieraissa ja on poissa perheensä ja lastensa luota. Reissusta palattua, oma morkkis korjaantuu pilkkaamalla ja halveksumalla omaa puolisoa.
On mielestäni.
Toiselle voi sanoa, että olet nyt kuule menossa päin seinää siinä autollasi ajaessasi. Tai eksyksiin. Tai ainakin eri teille kuin minä.
Mutta kyllä, itse olen sitä mieltä, että toista ei voi kontrolloida. Eikä toista voi myöskään vaatia kontrolloijaksi - eräänlaista alistamista se on sekin.
Alistamista on suhtautua elämään niin että minä se tässä vaan olen ikuisesti pikkuinen viehättävä tyttö jota isukin pitää kontrolloida. Tai olen ikuisesti hurmaava pikkuinen poika, jota äityliini pitää aisoissa.
Minä ajattelen niin, että ihmisillä on omat vahvuudet ja heikkoudet. Toinen voi olla ihan oikeasti paljon lahjakkaampi jossain asiassa kuin puoliso. Sitten puoliso voi taas lahjakkaampi jossain toisessa asiassa.
Tälläisissä asioissa on hyväksyttävää, että viisaampi opastaa ja toinen kuuntelee nöyränä.
Suhde voi pysyä minusta tasa-arvoisena ja puolisoa kunnioittavana, vaikka tietää että tuo toinen tietää nämä asiat paremmin kuin minä.
Ja ihanaa elämää! On seksikäs, hieno jännite, kun sama mies neuvoo ja opastaa, vie vahvan miehen tavoin, sekä arjen asioissa että makuukammarissa. Nainen ja mies, parisuhde parhaimmillaan, ollaan erilaisia yhdessä. Kiitos, eräs mies, voimistavasta kommentista, eronnut saa uskoa, mikä on onnellinen ja vahva liitto hyvän miehen kanssa.
"viisaampi opastaa ja toinen kuuntelee nöyränä. "
No höpöhöpö. Jokainen on ihan varmasti aina paras oma itsensä, ajatuksineen, tunteineen kaikkineen. Kukaan toinen ei tiedä paremmin asioita muuta kuin OMASTA näkökulmastaan ja tilanteestaan.
"Onko vaimon kontrolloiva käytös väärin? "
On, ehdottomasti.
Mies on peliriippuvainen, ja vain hänen omat ponnistelunsa voisivat johtaa eroon pelaamisesta. Viisas vaimo ei pyri kontrolloimaan miestään, vaan avaa keskustelun aiheesta, tiedustelee miehen kantaa asiaan. Mikäli mies ei peliongelmaansa myönnä, hän ei varmasti pääse siitä eroon. Vaimon vaihtoehdot on joko kärsiä tai erota.
Sinua on ilmeisesti pilkattu, kun siitä jokatoisessa lauseessa puhut.
Jos suhteessa on huono puoliso ja hyvä puoliso, suhde on tuhoon tuomittu muutenkin, ilman pilkkaamista. Hyvässä suhteessa ollaan tasa-arvoisia. Ja suoraan sanottuna pilkkaamista vielä kummempaa on pilkkaamista sietävä puoliso. Miten ihmeessä kukaan voi olla sellaisessa suhteessa?
No pitkässä juoksussa ei välttämättä ei kyllä kummallekaan ole enää selvää kumpi on se viisaampi missäkin asiassa.
Ja minkäs teet jos toinen on jatkuvasti sitä mieltä että hän on se viisaampi, ja toinen on ihan eri mieltä?
..ja muuten suominainenhan EI kuuntele nöyränä mitään mitä vakiintunut aviomies esittää. Sehän olisi hirveää sovinismia, jos mies kuvittelisi tietävänsä esim. rakennusasiosta enemmän ja paremmin kuin viisas vaimo. kyllä vaimo tietää, osaa ja varsinkin osaa paremmin tuoda kuuluville.
Moni mies on valinnut vaikenemisen selviytymistaktiikakseen..
"hirveää sovinismia, jos mies kuvittelisi tietävänsä esim. rakennusasiosta enemmän ja paremmin kuin viisas vaimo".
Saati sitten lastenhoidosta, lasten kasvatuksesta, lasten harrastuksista, vapaa-ajanvietosta ja koulunkäynnistä, raha-asioista, taloudenpidosta... Paitsi sovinismia, asioihin ja tapahtumiin puuttuminen tai edes niistä kiinnostuminen voidaan tulkita mm. narsismiksi, vainoharhaisuudeksi, kyyläämiseksi, henkiseksi väkivallaksi, sairaalloiseksi kontrollifriikkiydeksi. Ylipäätään mahdoton mies.
Tuossa taidettiin puhua kunkin ihmisen tunteista. Ei niistä voi opettaa, kenenkään tunne ei ole parempi kuin toisen. Eli vähän eri juttu kuin rakennusasiat...
Kaikkia ja kaikkea voi aina vertailla, vaikkei vertailusta ratkaisuksi asti ole koskaan.
Sinun ja monen muun kirjoituksessa hehkutetaan "hyviä ja velvollisuudentuntoisia isiä". Miksi? Avioerossa ei ole kyse hyvistä ISISTÄ ainakaan, ei edes välttämättä hyvistä miehistä, vaan yksinomaan parisuhteesta. Tässä tapauksessa ap:n ja vaimonsa välisestä parisuhteesta. Vaimolla on taatusti oma kantansa, joka ehkä kovinkin poikkeaa ap:n näkemyksestä vaimonsa kannasta. Siksi heillä juuri on tämä eipäs-juupas -liitto eipäs-juupas erolla. Tuolle on vain yksi selitys: kumpikaan ei osaa tai halua päättää erosta, vaikka vaimo haluaa sitä, ja ap:kin, vaikkei vielä uskalla myöntää.
"Tälläisissä asioissa on hyväksyttävää, että viisaampi opastaa ja toinen kuuntelee nöyränä."
Höpsistä. Parempi, kun toinen antaa neuvoja vain, jos niitä pyydetään. Esim. vaikka minä siivoan paremmin, annan miehen tiskata omalla tavallaan. Vaikka ajan autoakin paremmin, niin en puutu miehen ajamiseen, jos hän ajaa lainmukaisesti. Mies taas huoltaa auton paremmin kuin minä. Mikäli hän haluaa jakaa auton huoltovuorot, vien kärryn huoltamoon. Eli puoliso ei ole mikään opettaja. Minusta suhde voi pusyä tasa-arvoisena vain, ja puolisoa kunnioittavana vain noudattamalla tuota äskeistä, neuvotaan, kun neuvoa pyydetään.
Siksi toiseksi puolisoiden suhde on monesti hyvinkin epätasa-arvoinen jo alkujaan. Toinen dominoi oikein olan takaa, toinen alistuu. Hyvin usein käy niin, ettei alistuva puoliso vaikuta olevan hyvä yhtään missään, hän jää täydellisesti kumppaninsa jalkoihin.
Tässä ruksi systeemissä olet osunut ongelman ytimeen.
Jotta suhde toimisi, molempien tulee pitää ruksi avioliitto-kohdassa.
Sitä eivät usein nämä ruksin siirtelijät tiedä, että ruksia ei voi siirtää aina halunsa mukaan. Joskus jos ruksin on siirtänyt, sitä ei enää saakaan takaisin.
Pitkään meni, ettei lapsista huomannut kotitilanteemme kurjistumista. Voi toki olla, että ovat loistavasti peittäneet huolensa. Itse uskon kuitenkin teoriaan, jonka mukaan kaikki psykologinen reagointi tapahtuu viiveellä. Tilanne on nyt kuitenkin se, että yksi lapsistamme on alkanut valehdella, yksi käyttäytyä väkivaltaisesti ja yksi oireilee fyysisesti, vatsa on koko ajan kipeänä. Yhden lapsen muuttunutta käytöstä ei ehkä pitäisi näin selvänä merkkinä, mutta jokaisen kolmen kyllä.
Riidelty meillä ei pahemmin ole, eikä kriisistä edes puhuttu, mutta viileää on toki ollut. Jälleen kerran on pysähdyksen paikka. Välitöntä eroa vaativat innostunevat nyt tavattomasti (mitäs me sanoimme), mutta meidän vakaa aikomuksemme on vielä kerran käydä läpi kaikki mahdollisuudet. Otetaan se 'vielä' pois, sillä jos kykenemme keskittymän tällä kertaa olennaiseen, se lienee oikeasti ensimmäinen kerta. Saa toivottaa onnea. Mitä se sitten kenellekin tarkoittaa.
Mitä jos pyytäisitte Duudsoneita käymään? Vain he voisivat saada jotain tolkkua tuohon juttuunne.
Voitte käydä läpi mahdollisuuksia vaikka kuolemaan asti ja pitää ikävää ja viileää. Tai jatkaa pelkästä jatkamisen halusta. Mutta molempia tyydyttäväksi ette enää liittoa saa.
Niin, se kodin ilmapiiri on aistittavissa nonverbaalisella tasolla, ilmeet, eleet,
läheisyys, hellyys on kosketuksessa, katseessa, hymyssä jne.
- lapsen herkkä vaisto aistii paljon ja kun ei ole hyvä olla, oireilua alkaa esiintyä.
- hmm. " Pysähdyksen paikalla" on itse kunkin aina hyvä käydä. Kysyä itseltään,
hajoitanko nyt jotain kaikkien pahaksi vai itseni parhaaksi. Voiko sitä aina
tunteisiinkaan luottaa ? Voihan se aleksitymia (= vaikeus tunnistaa omia
tunteita ) olla toimintahäiriö aivoissa tai perinnöllinen persoonallisuus-
piirre. Vaikka ihminen on aika simppeli loppujen lopuksi, niin on se kuitenkin
aika monimutkainenkin tunneskaalassaan.
Itse ajattelen, " jos ei Jumala huonetta rakenna, niin turhaan sen rakentajat
vaivaa näkevät." Ja nöyrän paikalla on tämän liiton perustajat, ns, lakki
kourassa toiselta anteeksi pyytämässä, kun itsehillintä pettää molemmilta ja
vielä yhtaikaa ja primitiivireaktiot siivittää sanansäilää.
Toivotan teille rakkautta ja onnea! ( Was ist Leben ohne Liebe ? Nichts! )
Nyt teillä on se hetki edessä, jolloin teidän on pakko tehdä ratkaisu johonkin suuntaan. Lasten hyvinvoinnin pitäisi mennä teidän aikuisten edelle. Mun mielestä on lasten aliarvioimista väittää, ettei lapsi kykene tuntemaan perheessä vallitsevaa kireyttä. Varmasti tuntee vaikka ette pahemmin riitelisi.
Teidän on pakko jutella heille teidän tilanteestanne toisianne syyllistämättä. Se helpottaa heidänkin oloaan, kun tietävät, mikä aiheuttaa oudon olon teidän perheessä. Yhdenkin lapsen käytöksen muutos pitäisi saada vanhempien hälytyskellot soimaan. Te olette tainneet vain keskittyä teidän välisten ongelmien jauhamiseen, lapset on kulkeneet siinä sivussa. Onko näin?
Nyt olkaa oikeasti reiluja ja rehtejä vanhempia ja tehkää se päätös. Kyllä tuosta jahkailusta kärsitte te kaikki. Lapset kaikista eniten koska heillä ei ole kokemusta käsitellä vaikeita asioita ja varmasti ovat ymmällään.
"Eikä kriisistä edes puhuttu."
No juu. Onnea vaan, mitä se sitten teille tarkoittaakin. Teille aikuisille näköjään tuota että saatte edelleen mähkiä kriisiänne vähän lisää, roikkua ristiriipunnassa lapset nauloina.
Lapset kyllä selviävät erosta. Ja he selviävät ns. ehjästä perheestä. Mistä he eivät hevin selviä on tuo pysyvä mähkimistilanne ja kituvien vanhempiensa nauloina toimiminen. Se tehokkaasti estää juuri sen kasvun joka HEILLE pitäisi tapahtua, juuri nyt.
Onnea lapsille olisi, että mitä sitten päätättekin, teette sen erittäin nopeasti. Ja jos se mitä sitten päätättekin on yhdenkään vanhemman puolella ero, niin se on sitten eron syy. Yksin ei voi parisuhteessa olla, ja väkisin naimisissa pysyminen "lasten takia" tai puolison itsepäisyyden vuoksi ei ole hääppöinen ratkaisu sekään.
Vastuullisuutta tässä nyt tarvittaisiin. Myös isältä, joka ehkä ei sitä eroa tuuleta; jos se kuitenkin tulossa on, on asiat hoidettava.
Siinä saitte sitä mitä tilasitte, aikuiset ! Monen kuukauden jahkailu.
Vaikka kurjalta tuntuu niin nyt focus lapsiisi. En tunne tarinaanne tarkemmin, mutta lähdet hakemaan lastesi lähivanhemmuutta. Lapset on jokatapauksessa nyt tärkeimmät ja ailahteleva naisesi täysin toisarvoinen. Ota yhteys hyvää asianajajaan ja taistele loppuun asti. Vaikka järjestelmä etenkin aluksi on naisen puolella alkaa pikkuhiljaa viranomaistenkin näkemykset muuttumaan. Se vaan vie aikaa ja rahaa mutta on sen arvoista. Kolmekin vuotta voi helposti mennä, mutta jaksamista sulle.
Voi myös yrittää pysyä asiallisissa väleissä puolison kanssa eron jälkeenkin. Asianajajat ja monen vuoden (oikeus)taistelut ovat äärimmäisiä keinoja kun muu ei auta. Lasten huoltajuuskysymykset yleensä ratkeavat ihan luonnostaan eroa pohdittaessa, ja kuten ap:n tapauksessakin äiti on ilmoittanut varhaisessa vaiheessa tarpeensa muuttaa erilleen isästä ja lapsista. Ei siinä silloin tarvitse lähihuoltajuutta taistellen hakea.
Parempi laiha sopu kuin lihava riita. Kolme vuotta eron jälkeen voi kulua pääosin sopuisastikin, jolloin lapset huomaavat ettei vanhemmilla isompaa hätää olekaan vaan pärjätään erillään asuen ja yhteistyö kuitenkin toimii. Tällöin fokus pysyy lapsissa eikä loputtomalta tuntuvissa käräjöinneissä. Rauhaa.
"Huoltajuuskysymykset ratkeavat ihan luonnostaan"
tarkoittaa sitä, että lapset määrätään äidillä miettimättä koko asiaa sen kummemmin.
Kyllä meillä ainakin erotessa asiat keskusteltiin huoltajien välillä selviksi. Lapset jäivät isälle koska äiti halusi muuttaa muualle mutta lapset eivät.
Jos taas keskusteluyhteyttä ei enää ole niin jonkinasteisia interventioita eli ulkopuolisia puuttumisia voi olla edessä. Tai isoa riitelyä. Jokainen tyylillään.
Mieshuoltajille tiedoksi: yleensä lastenvalvojat ovat naisia mutta voitte halutessanne pyytää lastenvalvojan tapaamisiin myös miespuolisen sosiaalityöntekijän. Se on oikeus. Ole aktiivinen ja pidä puolesi.
Ikävä sinänsä tuottaa (pahan ilman linnuillekaan) pyttymystä, mutta meidän tilanteemme on kallistumassa avioliiton jatkamisen, tai ainakin sen yrittämisen puolelle.
Vai pahanilman lintuja ovat toisinajattelijat.
Hienoa. Toivottavasti vaimosikin on oikeasti samaa mieltä. Sä olet oppinut hillitsemään luontoasi ja ymmärtämään vaimosi olevan erilainen kuin sinä. Erillinen, itsenäinen ihminen. Hyvä sellainen kaikkine vikoineen ja puutteineen. Niinkuin sinäkin.
Nyt teidän täyttyy oikeasti keskittyä lapsiin. Heidän hyvinvointiinsa. Keskutella heidän kanssaan, olla läsnä ja lähellä.
Sitä ei tiedä, miten teille loppujen lopuksi käy. Unohtuuko ajan kanssa kaikki hyvä oppi ja kääntyykö elämä taas entisiin huonoihinkin uomiin. Toivottavasti ei.
Ei tosin ajattelussa sinänsä vikaa ole, mutta taidan itse olla enemmän rakentaja, kuin rikkoja. Joskus tietysti pitää rikkoa vanhaa, että pääsee rakentamaan uutta, mutta ei uudistamista pitäisi tehdä uudistamisen takia, vaan sen takia, ettei se enää toimi?!
Yritäpä sitten pitää tuo linja. Onnea vain, ilmeisesti minä olen mielestäsi yksi "pahanilmanlintu", kun olen ymmärtänyt myös eroa haluavaa vaimoasi (itse asiassa näiden juttujen edetessä yhä paremmin... mutta onneksi minun ei tarvitse kanssasi ollakaan, toivottavasti vaimosi näkee sinussa myös jotain rakastamisen arvoista).
Mutta ennen kaikkea toivon etteivät lapsenne mene tässä rikki.
Harmi, toisenlaisissa olosuhteissa olisimme luultavasti kuin luotuja toisillemme ;-) Mutta pidä linjasi, minä joudun hieman hellittämään omaani.
"Nyt teidän täyttyy oikeasti keskittyä lapsiin. Heidän hyvinvointiinsa"
Jokainen tietää, että kun vanhemmat ovat kadoksissa toisiltaan, he eivät voi keskittyä lapsiinsa. Omat asiat on saatava kuntoon, sitten voi keskittyä oikeasti lapsiin. Vanhempien välinen parisuhde on perheen tärkein suhde. Ellei se toimi, se vaikuttaa väistämättä lapsiin.
Kyllä ihan tarkoitin, että pidä tuo linja, että sinunkin pitää uudistua. Ei uudistuksen vuoksi, vaan siksi että homma ei toiminut vanhalla tavalla.
Äläkä hellitä siitä heti kun tilanne tuntuu vakaammalta.
Minulle ei ole luotuja, paitsi kaikki. Parisuhde on aina tahimista ja kompromisseja, toisen ja itsen katselua ja uudelleen miettimistä.
Olen saanut yhden suhteen kestämään 25 vuotta. Toinen on tässä kymmenettä vuotta menossa. Ihmeellisiä miehiä mulla, kun näin pitkään mua katselevat.
Tee perässä...
http://www.lily.fi/blogit/cougarwoman
Mikä lie edellisen pehmopornopettämisblogin yhteys meidän aviokriisiimme? Onko viittaus ikään kuin yleismaailmallinen, kukaan voi tietää, mitä toisten elämässä oikeasti tapahtuu? Vai avata tämän miesrukan silmät oikeaan todellisuuteen? Tai että, ette ole ongelminenne yksin?
Tiedä häntä, mutta vaikka sanojen ja kirjainten ystävä olenkin, en jaksanut lukea puumanaisen antiseikkailuja alkua pidemmälle. Vähän sama, kun tämän palstan lukijat eivät ole kaikki innostuneet minun ajatuksistani, tai niiden sanoiksi pukemisesta. Jotenkin väsyttää, nämä pidemmät viikonloput tulevat nyt tarpeeseen.
Isä ja lapset, minusta on hyvä että kirjoitat tänne ajatuksiasi.
Hyvä, että olette pääsemässä selvemmille vesille. Kyllä ne muksutkin siitä rauhottuu,kun saatte asianne nyt paremmalle vaihteelle.
Täällä palstalla on joskus niin ihmeellisiä ja perin jyrkkiä mielipiteitä.
Mutta eikös sitä sanota, että parhaimmat kasvattajatkin ovat niitä jolla ei ole lapsia.
Helppo sanoa ulkopuolisena "päteviä" neuvoja, mutta teoria ja todellinen elämä eivät aina kohtaa.
Tsemppiä Isä ja lapset, kesää kohti mennään.
Kesä tulee, todellakin. Piha-ja istutustöitä koko perheen voimin, ei paha. Lämmintä, seesteistä ja jotenkin humoristista aikaa ovat olleet viime päivät. No, olen kyllä yrittänyt pari kertaa ääntäni korottaa, mutta vaimo on vain nauranut ja halannut minut hiljaiseksi. En tiedä, mistä hän on uuden vaihteensa löytänyt, mutta hyvä, että on. Huomaan omien tunteitteni olevan jähmeämpiä. Toisaalta, voiko 10 kuukauden kriisin jälkeen muuta odottaa? Saapa nähdä. Ihmeellistä on.
Tuntuu hyvältä lukea, että yhdessä touhuamista, halaamista ja huumoriakin löytyy. Itsellä avioero menossa, lähtijä olin. Mies sulki emotionaalisesti kokonaan mut pois läheltään. Pariterapiassakin kävimme, mutta ei se auttanut. On vaan niin haikea olo menetetystä perheestä. Kannattaa tosiaan ne kaikki kivet kääntää ja katsoa, jos siitä vielä hyvä tulisi. Aivan parastahan se olisi, kun vanhemmat löytäisivät jälleen tien toistensa luokse, saattaisi se piiloon mennyt rakkauskin sieltä nousta. Se olisi niin upeaa koko perheelle. Tsemppiä!
Toivon sinulle Surusilmä halaamista ja huumoria elämääsi uuden ihmissuhteen kera. Päästä irti menneestä ja päästä vierellesi uutta elämää.
"Itsellä avioero menossa, lähtijä olin. Mies sulki emotionaalisesti kokonaan mut pois läheltään"
Olen pahoillani, että parisuhteesi kariutui. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että tuo miehesi asenne käyttäytyä on ainoa oikea erotilanteessa. Et kai vain luullut, että voit jatkossakin kontrolloida exääsi. Ero tarkoittaa yhteiselämän päättymistä, tunteet pitää nyt suunnata toisaalle. Miehesi siinä näyttää onnistuvan, toivon myös sinulle kykyä nähdä todellisuus.
Kiitos:) Toivottavasti joskus painolasti lähtee.
mies sulki minut pois meidän avioliiton aikana, joka oli suurin syy siihen miksi ero tuli.
Ei, ei, ei. En osaa sanoa, onko syynä todellisen yrityksen puute vai mikä, mutta ei tästä tule mitään. Vaimo puhuu nörtymisestä, alistumisesta ja tyytymisestä. Minä puhun halusta, tahdosta ja päätöksistä. Ehkä niillä voi päästä samaan lopputulokseen, en tiedä, mutta kun yritetään lähestyä hommaa näinkin vastakkaisista näkökulmista, matka tuntuu liian pitkältä.
Hirveätä huutoa, voi lapsiparat. Voi tätä ihmisen ikuista itsekkyyttä.
Inshallah eli Jumalan haltuun. Niin on hyvä kuin käy, entisen poliitikon sanoin.
"Vaimo puhuu nörtymisestä, alistumisesta ja tyytymisestä. Minä puhun halusta, tahdosta ja päätöksistä."
No niin. Eli siis olette tasan tarkkaan lähtöpisteessä. Vaimo on nöyrtynyt, alistunut ja tyytynyt - ts. tyytymätön suhteeseenne, hän se halusi erotakin juuri tämän vuoksi.. Sinä haluat, tahdot jatkaa, ja tehdä päätöksiä oman mielesi mukaan, et tahdo erota. Tämä tulee ihan aina teidän suhteenne väliin. Vaimosi yrittää kovasti olla haluamatta erota, koska sinä vastustat sitä. Mutta ero on lopulta ainoa mahdollisuus teillä molemmilla onnistua, löytää ihan ikioma sisäinen rauha - ja sopivampi kumppani. Usko jo hyvä mies, ettei mikään saa suhdettanne enää toimivaksi. Olet liian dominoiva teidän suhteessa.
Ap on fiksu, en usko hänen alistavan tai nöyryyttävän. Vaimo ei ole alistettu tai nöyrtynyt, mutta hän haluaa ajatella olevansa. "Mulle kuuluisi romantiikkaa ja muuta, mitä on naistenlehdissä ja tv:n saippuaoopperoissa. Mutta mun elämä ei oo samanlaista ja se on mun aviomiehen/perheen syy". Naisille suunnattu mainonta ja hömppäviihde tekee naiset tyytymättömiksi omaan elämään, mitä yksinkertaisempi, sen enemmän hömppää uskoo ja sitä tyytymättömämpi.
"Vaimo ei ole alistettu tai nöyrtynyt, mutta hän haluaa ajatella olevansa"
Ei se noin mene. Ei kukaan välttämättä halua olla alistettu tai nöyrtynyt. Ymmärrän ap:n vaimoa ihan täysillä. Kun puoliso on dominoiva, kuten ap, niin se on aivan väistämättä vaikuttanut vaimoon negatiivisesti. Vaikka asiat hiukan paranisivat, niin homma ei siitä huolimatta tule ikinä enää pelittämään, koska kaikki vanha hiertää suhteessa, nimenomaan vaimon puolelta.
Olen tehnyt havainnon, että jos jokin liitossa tai ystävyyssuhteessakin pahasti tökkii, niin ei sitä voi mitenkään suhteesta poistaa. Jos toisella on kokoajan sellainen tunne, että pitää olla varuillaan, varoja sanojaan, ei voi olla oma itsensä/puoliso ei voi olla, ei kelpaa, toinen ei hyväksy itselle kaikkein tärkeintä asiaa, tms. niin parasta on erota (tai ystävien kohdalla tavata harvemmin.).
Joskus tosin parisuhdeongelmissa auttaa nöyrtyminen. Siinäkin ajoitus ratkaisee lopputuloksen.
Just noin ajatteli exäni ja selitti asioita suu vaahdossa aivan kuten tämä herra aloittajakin tekee. Vaimoa pidetään avuttomana ja ohjailun tarpeessa olevana reppanana, joka imee "virikkeitä" kuin pesusieni "mainonnasta ja hömppäviihteestä"... Joopa joo, kas kun et maininnut Kauniita ja Rohkeita, kuten exäni, joka yritti jopa estää minua katsomasta tuon kaltaisia ohjelmia.
No, ex on ex sattuneesta syystä. Näin jälkeenpäin ajatellen olen löytänyt jopa yhden hyvän puolen exässäni: ilman häntä en ymmärtäisi, miten hyvin asiani ovatkaan nykyään, ilman häntä!
"Olen tehnyt havainnon, että jos jokin liitossa tai ystävyyssuhteessakin pahasti tökkii, niin ei sitä voi mitenkään suhteesta poistaa."
Minä tiedän, että asia on toisin. Ehkä sinun kohdallasi ei vielä näin ole käynyt, mutta minulle on. Tämän ymmärtämiseen peili on hyvä apuväline.
Asiat hyvin, voi katsella Kauniita ja Rohkeita esteettä? Herra aloittaja ei kirjoittanut "hömppäviihteestä", minä kirjoitin, olen nainen. En kieltänyt ketään katsomasta, totean vain että yksinkertaisimmat nasiet (eräitä tuttujani) samastuvat hömppään liikaa. Näen nasiten tekevän typeryyksiä etsiessään itselleen hömpän innoittamana elämänkokemuksia, joista lopulta itse kärsivät.
Kurjalta kuulostaa. Kauanko ajattelitte vielä pitää lapsianne piinapenkissä?
Aivan samaa mieltä. Tuo aloittajan vaimon epäjohdonmukainen toiminta ei ole kenellekään eduksi. Silloin kun avioerohakemus on jätetty, ei ole tarkoituksenmukaista antaa jätettävälle puolisolle turhia toiveita tilaneen paranemisesta. Hänen pitäisi aktiivisemmin pyrkiä kohti omaa elämää avioeron jälkeen. Todella vastuutonta toimintaa suhteen naiselta!
Onneksi perheen isällä edelleen riittää kärsivällisyyttä yrittää pitää perheensä kasassa. Se olisi mielestäni kuitenkin lasten(kin) kannalta paras vaihtoehto.
Kyllä. Samaa mieltä. Jos on aikeissa erota, pitäisi päättäväisesti ottaa askelia sitä eroa kohti. Aloittaja on tässä ainakin ilmaissut että ei asetu esteeksi, niinpä mikäli tähän on luottaminen, pitäisi eroa haluavan tosiaan tehdä eron hyväksi jotain jos kerran tuntee mahdottomaksi kyetä jatkamaankaan.
Toisaalta sekin vanhempi, joka ei ole itse alunperin eroa halunnut, on vastuussa lapsista. Jatkuvassa määrittelemättömässä suhteessa kituminen on kamalaa. Myös lapsille se on jopa eroa pahempi vaihtoehto. Kunnon ero on kunnon ero, ja siitä voi alkaa elämäänsä eteenpäin.
Välitetyksi tuleminen, parisuhteessa osoitetaan sanoin sekä teoin. Vaimon
puhe nöyrtymestä, alistumisesta ja tytyytymisestä kuulostaa siltä, nöyrryn ja
tukahdutan oman oikean tahtoni. Myöskin välinpitämättömyys oman itseni
suhteen. Jotain tällaista luopumista tuli mieleeni.
Alistuminen, tuntui erikoiselta, nykyaikana. Miten se tasa-arvo ?? En haluaisi olla
kenenkään alistaja, olen humanisti.
Tyytyminen on moniselitteinen ilmaisu. Pahimmillaan: tyydyn ja alistun. Luovun.
Parhaimmillaan: En havittele uutta, tyydyn tähän. ( Voishan sen ilmaista niinkin,
jos on totta, olen tyytyväinen elämääni ja sen vuoksi onnellinen.)
Puhe halusta, tahdosta ja päätöksistä, on dynaamista sanankäyttöä ja kuuluu
maskuliiniselle ajattelulle, ilman venkoiluja. Eli, minä haluan sinut, tahdon elää
kanssasi vapaasta tahdostani, päätökseni on luotettava kaikille osapuolille.
Ei syytä epätoivoon ! Voitte jälleen tarttua toisiinne kiinni. Harkinta-aikaakin
vielä jäljellä toista kuukautta. Puhukaa lapsillenne lempeästi, sanat voivat olla
suloisen makuisia, välillä kuin lääkettä haavoihin.
Siirappisen tahmea Lovestory
Mieluummin siirappia kuin etikkaa ! Katkerat elämänsä pilaajat eivät kestä muuta,
kuin tahmeaa omaa " siirappiaan", jolla myrkyttävät oman ja läheistensä elämän !
Seuraan nykyisin harvoin tätä ketjua,vaikka olenkin alusta alkaen sitä lähtenyt seuraamaan.
Alusta asti olen tsempannut aloittelijaa.
Taistele,anna välillä vaikka pyhän henken puhua,rukoile( oletko koskaan sydämesi pohjasta rukoillut?), yritä uutta asetta saada huumorista,mutta joka tapauksessa taistele,se on sinun omaisuus,se perhe.
Niitä vahingoniloisiä kommentejä toki ilmaantuu vähän väliin tänne palstalle.
"se on sinun omaisuus,se perhe"
Kukaan ihminen ei ole toisen omaisuutta!!!
Ei ole kukaan toisen omaisuutta, ei. Mutta onko meistä joku jostain ihmisestä vastuussa?! No, vanhempi lapsestaan, kyllä. Ehkä myöhemmin lapsi vanhemmistaan, toivottavasti. Mutta että puolisostaan, ei kai sentään? Ei, vaikka puolison käytös 'vastuuttomalta' vaikuttaisikin. Paitsi että sellaisiakin suhteita on: toinen ei pysty ottamaan vastuuta mistään, toinen senkin edestä. Onko silloin vastuunottaja kontrolloija? Määrääjä ja alistaja, jonka mukaan muiden pitää tanssia?
Totuutta on jälleen tarjolla: Ei tule onnistumaan - tulee ehkä onnistumaan. Älä anna periksi - tajua nyt hyvä mies, että juna meni jo. Juttelin eilen hyvän ystäväni kanssa pitkän puhelun. Hän, eron keskellä oleva yrittäjä, tokaisi ihmettelevänsä, että olemme vaimoni kanssa vielä yhdessä. Jos lapsuudenystävänikin on pihalla neuvoinensa ja tunteinensa, ei todellakaan pitäisi tuomita tuntemattomia. Matka jatkuu, pirun kuoppainen vain on tie.
Jatkuuko matkanne kuoppaisella tirllä ilman erokiiriä ? Jos näin on, supusointua ja myötåtuulta !
Niinhän ne tuli taas kesä ja kärpäset ja tämä vaimo jättää perheensä idiootti.
Perheen äidin mielipiteet taidammekin löytää otsakkeen "mieheni on narsisti" alta. Jos ihmettelette tätä kommenttia niin tutustukaapa tämän kansakuntamme valontuojan, Mr. marttyyrin vuodatuksiin "Äiti jättää perheensä, osat 1, 2, 3, 4, ja 5".
Juu met ihmettelemmä kovasti tätä kommenttia. Häntä on kallonkutistajakin haastatellut ja väittänyt että hän ei ole narsisti. Kuten itsekin tiedät luettuasi osat 1-6. (et ole lukenut, tiedetään, et jaksanut mutta diagnoosivalmius on saavutettu jo sielläpäin).
Haluaisin kyllä kuulla vaimon ja lasten omasta suusta heidän mielipiteensä, en pelkkää toisen osapuolen versiota. Nythän meillä on vain tämän yhden vuodattajan versiot siitä miten muut perheessä ajattelevat ja tuntevat. Isä on tässä tarinassa lähtökohtaisesti asettanut lapset itsensä puolelle ja äidin yksin vastapuoleksi.
Minäkin olen muuten Amerikan presidentti ja voittanut useammatkin Oscarit, Olympialaiset ja missikisat. Puolisoni ja lasten mielestä olen aivan huipputyyppi. Tottahan se tämäkin on kun sen näin itse sanon...
Höh, oletko edes lukenut näitä ketjuja kokonaan?
Vaimo petti ja halusi lähteä yksin asumaan. Miten kuvittelet isän kertovan asian kuin juuri näin "isä ja lapset"?
Sitäpaitsi hän kertoo omasta ja lastensa tuskasta! Eihän tuo vaimon muuttaminen yksin asumaan( kolmen lapsen äitinä ) ole normaali tilanne edes avioerossa, vaikka se onkin nykyisin niin trendikästä. Nuorin lapsista oli kriisin alussa 3v.
Olen seurannut ketjua alusta alkaen ja olen varsinkin lasten vuoksi hyvällä mielellä siitä, että tuo perheenäiti ei ole vieläkään toteuttanut lähtöään. Nähtävästi häneltä löytyy vielä hiukan omatuntoa...
Eiköpä se isäkin jossain vaiheessa viettänyt aikaansa erään naisen kanssa... Että mitä äidin pettämisistä.
Pitkä on ketju, mutta onpahan tullut seurattua. En usko tämän parin eroavan,
kunhan toisiinsa purkavat turhaumiaan. Vaimo haluaisi enemmän " elämää "
elämäänsä ja miehelle riittää lapset, työ ja kirjallisuus.
Liekö avioeropaperit ja aikeet haudattu jo pihanurmen alle?
Ei ole haudattu, ei. Eron ykkösvaihe on päällä ja kohta puoli vuotta vaimon jättämät eropaperit ovat olleet maistraatissa. Mitä sen jälkeen tapahtuu? Kuka tietää. Vaimo on kertonut nöyrtyvänsä osaansa. Mikäs siinä, jos minäkin osaan tehdä saman.
Välillä on tunteet kuohahdellut, enemmälti elo on kuitenkin sujunut rauhallisesti. Lapset ovat olleet vähän paremmalla tuulella, mutta pinnan alla on havaittavissa epävarmuuttakin.
Vaikka olen uumoillut perusluottamuksen parantuneen, lienen ollut väärässä. Vaimo epäilee minua paristakin asiasta, joita en ole tehnyt. Epäily perustuu siihen, että olen näin uhannut tehdä.
Vaimoni mielestä olen sanani mittainen mies, eli olen varmasti tehnyt, mitä olen sanonut. Itse tiedän, että vihapäissään tulee sanottua joskus aivan älyttömiä asioita. Älytöntä. Ja älytöntä.
Kirjallisuus? En muista kirjoittaneeni kirjallisuudesta, mutta sen kai voin tunnustaa, ettei lukeminen ole onnistunut kohta kolmeen vuoteen. Onhan se huono merkki, jos yksi suuri ilontuoja elämästä katoaa, tai on jo kadonnut. Mutta en saa luettua. Enkä kirjoitettua. Muuta kuin tätä.
Kesälomat ovat kohta täällä. Vaikka olemme ohuesti keskustelleet jotain tulevasta, yhteisestä lomasta emme ole onnistuneet puhumaan. Tiedän mitä lapset haluavat. Omatkin haluni tunnistan, mutta en vaimoni. Vanhoja sukulaisia pitäsi käydä tervehtimässä pitkän matkan päässä, joitakin tuttuja vähän lähempänä, ja mökillä. Mutta tuhon viimeiseen ei taida vaimon pää taipua.
Vuosi sitten teimme saman tyylisen matkan. Minä, autuaan tietämätön vaimoni suunnitelmista ja ajatuksista, ihmettelin, mikä on, kun mukava reissu ei häntä sytytä. Loppukesästä kaikki tuli ilmi. Kyllä söi miestä, kun kuulin missä hänen ajatuksensa olivat olleet koko matkan ajan. Tein matkasta hienon kuvakirjan. Miltäkö tuntuu nyt sitä katsella? No siltä, ettei viitsisi tänä vuonna tehdä samanlaista matkaa.
Tähän ketjuun ei enää voi antaa, kuin plus peukkuja.
MIINUSPISTEET ON POISTETTU! käsittämätöntä epäreiluutta.
Näkyy olevan samoin muissakin ketjuissa! Taitaa olla suomella häiriö.
Kyllä nyt perusnegatiivisia suomalaisia vituttaa.
Eläköön positiivisuus!
Mitä kuuluu? Kiinnostaa, mihin olette päätyneet. Vai roikkuuko virtahepoinen ilmassa edelleen?
Heikkoa on. Kakkosvaiheen kai saisi kohta työ alle, mutta vaimolta tuntuu kadonneen sekä ero- että elämänhalu. Kuittailee minulle, että tätähän minä halusin. Hmmm, en tiennyt halunneeni.
Nöyrtynyt ja opiksi ottanut ihminen on valmis kulissiavioliittoon lasten vuoksi. Ymmärrän lasten edun priorisoinnin, mutta en kulissia!? Tarkoitan sitä, että ymmärrän, että lasten vuoksi yritetään haluta olla yhdessä, mutta en haluaisi olla naimisissa pelkästään lasten vuoksi.
Vaikeaa on. Vaimo peruu eroaikeitaan. Minä en tiedä mitä tehdä.
Lähtisikö vaimosi jonnekin avioliitto/parisuhdeleirille kanssasi?
Toisaalta, pitkähköä parisuhdeterapiaahan tuossa olette käyneet.
Pitäisikö vaimosi lähteä omaan psykoanalyysiin?
Tai sinun sitten vaan erota? (en ikinä pidä sitä hyvänä vaihtoehtona lapsiperheessä mutta aina pidän sitä kuitenkin parempana kuin "kulissiavioliittoa").
Jotakin movementtia pitäis tapahtua.
No nyt ota itseä niskasta ja ala alusta vaimosi kanssa, järjestä aluksi yhteisiä menoja, elokuvat on yksi keino, mutta filmin täytyy olla vaimolle mieluinen. Sitten ruokailut aluksi vaikka ystäväpariskunnan kanssa, lapset saatte varmasti hetkeksi mummolaan, tosin voihan lastenkin kanssa käydä ulkosalla syömässä, ns katetussa pöydässä ei nakkikioskilla tai Mc Donaldsilla.
Kävelylenkit koko perhe yhdessä luonnossa, eväsretki.
Monenlaista kivaa löytyy jos vaimo pitää tanssimisesta, menkää toki kesälavalle tanssimaan, nyt aika rakentaa ja unohtaa kitkerät ajat.
Pikku hiljaa löytyy sitten tie eteenpäin, se toisen koskettaminen on tärkeää, mutta noin rankan jakson jälkeen sekin täytyy tapahtua aluksi hyvin hipaisuna eli kokeilla kestääkö molemmat kosketukset ja sitten hali.
Eli kaiken pitää nyt mennä hiljalleen ja harkiten eteenpäin ja sitten se kuuntelu ja sen ymmärtäminen oikein, se onkin tehtävä, joka vaatii sinulta paljon, sillä yhden sanan lauseesta ei saa paljoa irti, joten ota huomioon äänensävy. Jokainen sana voi olla tärkeä ja vihjaus. Muutu mieheksi, joka pitää huolta rakkaistaan ja välittää.
Silloin toinenkin oppii välittämään.
oi oi oi ku on kaunista saippuakuplaa
Ymmärtääkseni ap on jo tehnyt kaikkensa saadakseen vaimonsa avautumaan ja suhteen kuntoon, myös terapiassa. Mikään ei näytä auttavan, eikä edes vievän asioita valoisaan suuntaan. Vaimon nykyasenne ja kuittailu viittaa samaan josta olen ensi ketjusta asti sanonut: vaimo pettää. Mitä nyt kandeis tehdä on avata silmänsä ja käräyttää.
Päivänselväähän tuo on, että vaimolla on suhde. Sen takia kaikki mielialanmuutokset masennuksineen on kuvioissa mukana. Nyt hän on ottanut "ihan sama mulle" -linjan käyttöönsä. Vaimolla lienee vahvoja tunteita toista miestä kohtaan.
Eikös vaimolla ollut se toinen suhde ja siitä lähti vaimon tahdon mukaisesti eroaikeet jliikkeelle ja nyt on tämä toinen suhde mennyt karille ja on tullut katumapäälle ja haluaa jatkaa kulissiliittona lapset verukkeena.
Nyt sitten syyttää miestään omista tempuistaan ja eropäätöksistään käänteisesti ja elämänhalunsa menettäneenä mutta odotahan pari vuotta niin sama ruljanssi jatkuu...
ja kaikki ovat onnettomia.
Itse vapaana ja eronneena miehenä pyörittelen näitten lukemattomia Suomalaisten nössö, vätys "miesten" vaimoja panopatjoina mutta vetelen juuri niistä oikeista naruista ja annan unelmia, kuvitelmia ja elämäniloa näille vaimoille ja minä saan tyhjentää pussini näihin "vaimoihin"...tuomitkaa vain tekemiseni ja se on minulle yks hailee mitä muut sanoo mutta näitä kynnettäviä riittää tässä Suomen maassa ja se siitä naisten uskollisuudesta.
Tälläinen ajatusmaailmahan on valloillaan että kun nainen pettää niin se on oikeutettua eri syillä mutta kun mies tekee samaa niin se on täisi SIKA!
Aisankannattajat taitaa kotona tai netin keskustelupalstoilla sanoa vaimolleen, että Hei älä mee, viet multaa kaikeen. Kun vaimo palaa luotasi ;)
Näinhän se on. Naiset pettää ihan yhtä paljon kuin miehetkin. Naiset vaan aina selittelee itselleen ja muille, että enhän mä muuten mut kun mies on sitä ja tätä. Mies suorastaan ajaa naisen pettämään. Eli petti kumpi tahansa, syy on aina miehessä.
Miksi naiset ei vaan voi tunnustaa, että se halu pettää on oman pään sisällä? Se on siellä ollut aina. Ei mikään tapahtuma parisuhteessa pakota ketään pettämään. Ei pettäminen ole seuraus mistään vaan kyse on ihan omasta halusta.
Mä eronneena ja vapaana naisena pyörittelen myös yhtä ukkomiestä. (Saa kivittää). Toisin kuin vaimot yleensä haluavat uskoa, mies ei koskaan ole vaimoaan tai avioliittoaan moittinut. Hänelle vaan ei yksi nainen riitä. Ja mähän otan siitä kaiken ilon irti.
Ap:n tapauksessa vaimon uusi suhde menikin pieleen. Mies ei ollutkaan valmis oikeaan suhteeseen ja sen takia vaimo kadottanut elämänilonsa. Ja tottakai häntä pelottaa nyt tehdä se lopullinen irtiotto, koska pelkää jäävänsä yksin. Hienoa tietenkin, jos perhe pysyy kasassa lasten takia. Mutta onko pidemmän päälle kummankaan mielen terveyden kannalta järkevää jatkaa, kun vaimolla ei selkeästi ole minkäänlaisia tunteita miestä kohtaan?
Eiköhän parasta ole, että vanhemmat panevat tunteensa hyllylle siksi aikaa, että lapset kasvavat!
Hyvä kaverisuhde on rehellisempi ja parempi kuin pettämissuhde! Moni pari eroaa muka ystävänä, mutta sitä en voi silloin ymmärtää, että eikö ystävänä voisi yhteiset lapsetkin kasvattaa isommiksi yhdessä kodissa?
Lapset ovat pieniä vain hetken....
Haluaisitko itse oikeasti kasvaa perheessä, jossa vanhempien välillä ei ole mitään tunteita toisiaan kohtaan? Elävät kuin kämppikset, kumpikin omaa elämäänsä. Sekö on hieno malli parisuhteesta lapsille?
Entäpä sitten vanhemmat. Kun lapset on aikuisiksi saatu niin siinä on kaksi katkeraa keski-ikäistä ihmistä surkuttelemassa, että menipä vuosia hukkaan ilman rakkautta ja läheisyyttä. Ja mitenköhän seksiasiat tuollaisissa suhteissa hoidetaan? Sopimalla, että vieraissa saa käydä vai miten?
Ihan varmasti on parempi lapsille jos se perhe säilyy yhtenä, ja noista tunteista, niiden avulla ei eletä todellista elämää, tunteet vaihtelevat aina laidasta laitaan.
On ihan peestä, että kuvittelette edes olevan hyväksi lastenne katsoa ainaista lääppimistänne, intohimoisia suudelmia, ne ovat lapselle enemmän kauhistus kuin hyvä.
Toki se että pystytte keskustelemaan kodin asioista koko perheen kanssa rauhallisesti yhdessä, siinä lapset oppivat keskustelun taidon, joka on kuitenkin tärkein asia.
Nämä aikuisten tunnepuolen asiat tulevat vasta myöhemmin lasten kanssa keskusteluun.
Joten taidatte aikuiset itse tehdä näistä tunnepuolen asioista vähän liika odotuksia. Sitten suututte kun ei toinen voikaan lasten hoidon ja muiden kiireiden vuoksi päästä samaan tilaan.
Näin syntyy valtavasti väärinkäsityksiä ja aletaan sitten niskoitella.
Kun lapsi tulee perheeseen, silloin muuttuu myös muut asiat ja siihen on vanhempien sodeuduttava.
Älä heitä vielä toivoasi, kyllä ihmiset voivat muuttua, sinä ja hän. Tutkailkaa tuntojanne, onko yhteiselämä vielä mahdollista. Ehkä se voisi olla?
Mitä ap- lle kuuluu? Kovin hiljaista ollut viime aikoina...
Ketjun aktiivisille seuraaville sanoisin, että jättäkää ap:n perheasiat hänen yksityisasiakseen ja hankkikaa jokainen oma elämä!
Kyllä, hiljaista on ollut viime aikoina. Eli tilanne vakaa ja seesteinen, ei paljon kerrottavaa. Pientä lomasuunnittelua on ilmassa, mutta ei mitään konkreettisia päätöksiä, viime kesästä jäi melko karut muistot, ehkä molemmille.
Jotenkin minulla pinnaa vielä riittää. Tai riittää ehkä siksi, ettei tilanne ole enää heikentynyt kuukausiin. Vaimo ei enää suunnittele pois muuttoa, mutta ei hän mitenkään ilosta pompi, vaikka on päättänyt jäädä.
Lapset voivat selkeästi paremmin, kun tulehtunut riitelyvaihe on takana päin. On mahdollista, että tästä vielä toimiva parisuhde rakentuisi, mutta se vaatii molempien panoksen. Paljon aikaa ja työtä.
Aikamoinne mies olet. Olen alkanut ihailemaan sitkeyttäsi. Taidat saada vielä parisuhteesi kuntoon-vaimosi ei taida ymmärtää minkä aarteen vierellä möllöttää,taitaa pitää sinua itsestäänselvyytenä. Toivottavasti käy terapiassa, että saisi silmiään auki, sinulle.Tsemppiä!!
Sitkeäkin, kyllä varmaankin, mutta kaksi seikkaa tässä nousee ylitse muiden: minulla todellakin on ollut - ja on edelleen - korjaamista käytöksessäni. Ja toinen on lapset. Eli minun on päästävä omassa kasvussa askel eteenpäin ja lapsille on mielestäni lopulta parempi kasvaa meidän molempien kanssa. Nämä kaksi seikkaa ajaa minua yrittämään.
Juu, ei. Kuitenkaan.
"Olisitko valmis elämään kanssani, vaikka sydämmessäni on nyt vähän ruuhkaa?" Tai "Jollakin pervolla tavalla haluaisin pitää teidät molemmat!".
Uhkailua, kiristystä vai molempia? Vai ihka aitoa polyamoriaa?
Kerrankin vaimosi kuulostaa rehelliseltä. ja ymmärrän häntä, vähän samantapainen tilanne menossa näin kypsissä kymmenissä : ) Siis viiskymppisenä.
Saat pitää vaimosi, perhe ei hajoa, talo säilyy. Sinulta aviomies kysytään nyt erittäin avarakatseista ymmärtämystä, tai suvaitsemista?
Aika selvä kysymys, että saanko luvan käydä vieraissa. Ei vain haluaisi luopua kaikesta yhdessä hankitusta (onko se sitten kulissia vai rutkasti lainaa?). Vaikeita valintoja...
Kysy vaimoltasi suoraan kumpaa hän rakastaa enemmän sinua vai sitä toista? Sano, että yhtäpaljon mutta eritavalla ei kelpaa vaan vaimon on sanottava kumpi. Vaadi selkeä vastaus tyyliin kyllä/ei vaikka alkaisi selittämään miten pahasti olet harhassa kun tuollaisia kysyt tai jos hän välttelee vastausta jonkun muun tekosyyn varjolla. Kerro, että kysymys on helppo kyllä tai kysymys ja vain sellainen vastaus kelpaa. Näin vaimosi joutuu ottamaan vastuun ja kertomaan suoraan sinulle missä mennään.
Näin se on, eräsmies, toimittava. Vaimo on koko ajan selittänyt, ettei mahdolliseen eroomme vaikuta muut ihmiset, ei edes hänen ihastuksensa. Nyt, kun puoleen vuoteen emme ole asiasta puhuneet, hän on alkanut putkahdella taas puheisiin. Miten se on mahdollista? No, joko vaimo on koko ajan vaalinut sydämessään toista miestä, tai käyttää häntä jonkin sortin tekosyynä. Katsotaan, mitä hän vastaa. Taitaa olla valinnan paikka, vihdoinkin!
Ei se toinen mies olekaan teidän eron todellinen syy vaan teidän toimimaton parisuhde. Eikös vaan? Miksikö hän on alkanut putkahdella taas puheisiin? No kun suhde jatkuu. Etkö sä tajua sitä? Ei se mihinkään koskaan ole päättynytkään. Tyhmää ummistaa silmänsä tosiasioilta.
Kysymys on yksinkertainen rakastatko minua enemmän kuin toista? Ja vastaus on joko kyllä tai ei.
Ei kannata mennä siihen lankaan, että alkaa kuunnella kaikenmaailman höpinää mitä ihmeellisimmistä asioista. Kyllä tai ei riittää.
Taitaa vain olla niin, ettei rakkautta nyt ole. Mutta ehkäpä kysymys onkin siitä, voisiko sitä vielä olla? Ja jos voi, onko odotusaika siedettävän rajoissa - kummallekaan?
En usko siihen, että rakkautta enää saa syttymään kun se on sammunut.
Mutta jos molemminpuolisesti vielä on kipinää voi roihua vielä saadakin syntymään.
Kyllä se silloinkin edellyttää, ettei hiertäviä ongelmia suhteessa ole. Jos samat ongelmat nousee aina esille, tilanne jatkuu samanlaisena. Eikä se kipinä jaksa enää vuosien saatossa pitää suhdetta yllä.
Sitä on vain niin vaikea irrottautua vanhasta ja heittäytyä ihan uuteen, tuntemattomaan. On helpompaa pitää kiinni totutusta vaikka se ei ole tuntunut enää pitkään aikaan hyvältä.
Höh.
Vastaus voi aivan hyvin olla että rakastan juu sinua ehkä enemmän kuin sitä toista, mutta kumpaakaan en rakasta niin paljon että haluaisin olla avioliitossa.
Naiset kun voivat muuten olla ja elää myös ilman miestä ja parisuhdetta. Jos yksin on parempi kuin paskassa suhteessa, niin miksi olla paskassa suhteessa.
Eihän tuossa ole kuin kulissiliitto ja nainen haluaa ottaa rusinat pullasta.
Lennät kyllä pihalle ennemmin tai myöhemmin kun tämä "vaimosi" löytää vakavamman suhteen tai sitten viimeistään kun lapsenne on isompia.
Että sen mukaisesti voit itsekkin elää ja toimia että katselet onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella ettet itsekkään jää nuolemaan näppejäsi...
No olisitko valmis elämään vaimosi kanssa vaikka hänen sydämessään on myös
toinen mies ? " Jollain pervolla tavalla"....aisankannattajaksiko vai vain talon-
miehen hommia tekemään ?
Kyllä nyt "Isä ja lapset"- nimimerkki on pelkkä leikkikalu vaihtelevien tunteiden
vallassa olevalle vaimolleen. Ehkä mies on tylsä tosikko ja vaimo haluaa nyt
was neues ! Puuduttavaa rutiinia on parisuhde toisinaan, puhaltaisko nyt
kolmas pyörä intohimon liekit polttamaan ? Kysy häneltä !
Kiusallista, että vaimo pitää minua taantumuksellisena egoistina, kun en ymmärrä ja hyväksy hänen lepattavan sydämensä oikkuja. Kiusallista, että olen luullut arvojemme olevan saman suuntaisia. Kiusallista, että se, minkä varaan kaikki on rakennettu, on muuttunut painolastiksi.
Kiusallista, että keskitymme ainoastaan negatiivisiin asiohin. Kiusallista, että näemme toisissamme pääasiassa vikoja. Peräti kiusallista, että vaimo taitaa olla monessa asiassa oikeassa.
Hei,
on henkisesti hyvin kiduttavaa olla samaan aikaan kahteen mieheen kiintynyt.
Puhumattakaan siitä kivusta,mitä joutuu
kestämään aviomies...
Se tuntuu kyllä henkiseltä helvetiltä.
En voi muuta todeta sinulle hyvä mies kuin voimia. Olet todella vaikeassa elämäntilanteessa, haluaisit jatkaa liittoanne, mutta vaimosi ei selkeästi ole tunteidensa kanssa tasapainossa. Hän ei tiedä mitä haluaa. Onko liitossanne ollut liian vähän yhteistä aikaa, yhteisiä " projekteja " yhdessä tekemistä ? Joskus pitkäkin ja hyvä liitto voi heikentyä näiden asioiden takia ja tällöin siihen on helppo tulla kolmannen pyörän mukaan, joka vie vaimon " mennessään ". Minä elän melkolailla samankaltaista elämänvaihetta ap:n kanssa, tosin sillä erolla että olemme jo asumuserossa, vaimolla on ollut / on sivusuhde, en tiedä miten vakavalla pohjalla nykyisin enää ja avioeron ykkösvaihe meneillään. Syyskuussa haetaan 2. vaihetta. Itse olisin ollut valmis korjaamaan ja jatkamaan suhdettamme, mutta vaimon halut nollassa, Tästä huolimatta vaimo pitää tiiviisti yhteytttä ja nyt ensiviikolla olemme perheen kanssa lähdössä muutamaksi päiväksi loman viettoon, tosin sovittu, että täysin kaveripohjalla. Olen itse tavannut aivan äskettäin vastaavassa elämäntilanteessa olevan naisen ja on ollut erittäin terapeuttista keskustella vertaiskumppanin kanssa. Jos vaimosi on noin ailahteva kannattaa sinun henkisesti päästää vahän irti vaimostasi ja katsoa löytyykö ympristöstä tai vaikkapa netin kautta esim. jotain mukavaa naiskaveria jonka kanssa voi istahtaa vaikka terassilla nauttimaan kesästä ja kahvista. Eihän sitä koskaan tiedä jos sinullekkin jotain uutta avautuisi.
Voimia myös Tampereelle. Jotakuinkin kuvailemasi keskusteluyhteys naispuolisen ystävön kanssa oli minullakin joku aika sitten. Mutta aika huonosti tämä 'muuten sydän avoinna joka suuntaan ja kaikille' vaimoni sen minulle salli.
Vaikka kyse ei nk. sukupuolisuhteesta ollutkaan, se tuntui aiheuttavan vaimolleni niin paljon kipua, että päätimme ystävämme kanssa lopettaa yhteydenpidon.
Todella omituinem tilanne, minulta vaaditaan avarakatseisutta, mutta en saakaan sitä toteuttaa. Vaimoni taas korostaa omaa avarakatseisuuttaan, mutta ei sitä kuitenkaan ole!?
No sen kun avaat taas viestintäputken ko ystävättäreesi. Joko salaa tai vaimon tieten. Sinut tuntien ystävyys on ystävyyttä kunnes toisin päätetään porukalla. Mutta ns. fair play, samat säännöt sinulle ja vaimolle. Kyyläämiset ja vahtimiset pois!
Se on fakta, että vaikka pettävä vaimo olisi "rakastunut" salasuhteeseensa niin huomattuaan petetyn miehensä olevan jollekin toiselle naiselle ihastuttava ja kiinnostava niin se ei hänelle sovi.
Jotkut naiset ovat niin omistushaluisia miehestään, että vaikka itsellä olisi vipinää niin miehellä ei saa olla, sillä lapsellisuudessaan he kuvittelevat olevansa täydellisiä ja ainutkertaisia naisia. Onhan ne vieraat miehetkin kiinnostuneet ja ihastuneet häneen! He juuri pönkittävät naisen huonoa itsetuntoa ja epävarmuutta...mitä oma puoliso ei saa aikaan.
Mustasukkaisuus nostaa vahvasti päätään! Siksipä jokaisen petetyn/jätetyn miehen kannattaisi ainakin antaa vaimolleen sellaisen kuvan, että on löytänyt paremman naisen vaikka se ei olisi tottakaan.
Usein tuo seikka herättää naisen kuin naisen ja jos yhteiselämässä on vielä pelastettavaa, niin siihen alkaa löytyä naisellakin halua!
Tuo pettäjän mustasukkaisuus on kieltämättä mielenkiintoinen asia, kuten tuossa " isä ja lapset " jutussa kirjoitit. Olen nyt kahtena päivänä käynyt peräkkäin kaupungilla ja jo kuulin pois muuttaneelta vaimoltani tai millä häntä nyt pitäisi kutsua, kuinka " häntä pitkänä " juoksen kaupungilla. Tuota mustasukkaisuutta tosin oli jo vaimoni puolelta nähtävissä avioliiton aikana, halu kontrolloida toisen tekemisiä oli vahva vaikka syytä mustasukkaisuuteen ei ollut. Jouduin jonkinverran työntakia olemaan reissussa ja välillä viikonloppuja poissa kotoa. Epäilyksiä siitä, että minulla olisi ollut sutinaa reissuilani sain rivien välistä aina välillä huomata.
Mielenkiintoista oli, että noin 2. kuukautta ennen vaimon suhteen paljastumista hän melkein yllytti olemaan poissa kotoa ja kyseli tyyliin " kait sullakin joku heila on töissä ? " eli tyypillistä projisointia ja pettämisen oikeutuksen perustelua itselleen.
Toivon nimimerkille " isä ja lapset " voimia, sinun vaimosi ei todellakaan ole reilu sinua kohtaan, kuten ei minunkaan ole ollut minua kohtaan. Vähän on tunne kuin käytettäisiin "leluina", joilla on kiva leikkiä, kontrolloida, hyödyntää taoudellisesti tai muuten, mutta muuta lämmintä tunnesidettä ei kannata enää odottaa, lähinnä kylmäkiskoisuutta. Sanoisinko, että epäkypsää käytöstä näiltä naisiltamme ja me kiltit mies ressukat olemme vielä tähän alistuneet sillä perusteella, että perheemme pysyisi kasassa ja ne tunteet vielä palaisivat. Näin minä asian itselleni järkeilin. Milläs hitolla tällaiset naiset saataisiin järkiin, tai tulihan tuossa jo hyvää vinkkiä nimimerkiltä " Naisen näkemys",
Kilttejä köytetään helpommin hyväksi, varmasti totta. Mutta olenko itse kiltti? Enpä tiedä, semön verran olen 'lämminveristä' sorttia. Kiivastun siis helposti, ja olen aika kärkäs sanomaan asioita, mutta ehkä muuten, kyllä. Eli pysyn mieluusti kotona, teen kotihommia ja luotettava.
Eniten itseni korpeaa tämä 'viihtymisen ja kivan kulttuuri'. Arkea ja tasaisuutta ei pidetä enää arvossaan, avioliitossakin pitäisi olla koko ajan adrenaliinipäissään ja elämän olla peräkkäin koettuja extreme-kokemuksia.
Avioliitto-insituutiona on varmasti muutoksessa, eikä pitkä parisuhde välttämättä korreloi hyvää eämämää, mutta en usko helpon periksiantamiaenkaan ihmisluonnetta jalostavan.
Tuo keskimmäinen lause pätee siis omaan vaimoosi. Johtuen hänen joko luonteestaan tai perhetaustastaan. Kyllähän monet pienten ja koululais-lasten äidit osaavat arvostaa juuri ennustettavaa arkea, tuttua turvallisuutta - ainakin näin toivon.
Tuli tämä ketju mieleen ja piti tarkastaa että mites tarinassa on käynyt.
Näköjään asiat eiku jauhaa paikallaan. Paitsi vaimolla on pikku sutinaa siinä sivussa. Nyt oikeesti hyvä mies. Ei se lasten elämä teidän eroon kaadu eikä talouteen. Toki se muuttuu mutta eihän se voi nykyisestä muuttua kun parempaan. Samalla todennäköisesti muuttuu sinunkin.
Ihmeellistä miten pettäjät toimivat samalla tavalla. Omasta erostani on nyt vuosi ja edelleen ex-vaimoni kommentoi aika usein minun elämääni. Siis kenen kanssa minut on nähty tai kenen kanssa olen tutustunut. Kesän aikana on muutaman kerran puhelin pirissyt viikonloppu aamuina ja kommentoitu seuraa kenen kanssa on baarista poistunut. Pienen kaupungin ilojahan nämä on. Mutta en voi ymmärtää että miten voi enää kiinostaa. Itsehän hän on asunut jo uuden kumppaninsa kanssa vuoden. Samaa oli myös tuo että oman sala suhteensa aikana. Myös minua patistettiin menemään yksin. Vaikka ennen siitä tuli aina riitaa koska olin kuulemma mies ja hän tiesi minkälaisia sikoja kaikki miehet ovat "vapaalla"
Taitaa olla naisille perin tyypillistä käytöstä. Kun lapset olivat pieniä minua ohjeistettiin aina olemaan kunnolla työreissuilla tyyliin " muista että sinulle on 3. lasta ja vaimo " ja käytöksessä näkyi usein vahvaa mustasukkaisuutta. Nyt kun lapset ovat juuri lentäneet pesästä ja vaimolla ilmeisesti jonkinlainen nk. 50- ikäkriisi lähti hän pettämään ja eropaperit lähti hetken päästä käräjäoikeuteen. Tapasi ihastuksen pikkujoulu risteilyllä Itämerellä. Aviolitto on ollut suht `hyvä, paljon on tehty yhdessä, mutta kun se tuttu ja turvallinen ei vaan enää rittänyt. Vaimon sanoin " tuli parempi vastaan " . Nyt sitten sulatellaan asiaa ja ihmetellään miten tässä näin kävi, ero tuli täysin puskasta. Ei voi kun todeta, että tämänpäivän naiset osaa olla täysin yhtä petollisia kuin miehetkin, nainen vaan eroaa helpommin ihastuttuaan.
Normaalisti ihmiset olisivat jo eronneet tuollaisesta suhteesta "isä ja lapset". Teidän liittoonne pohjautuu suurimmaksi osaksi peräänantamattomuuteesi, itsepäisyyteesi. Liittoa on jatkettu - se on pääasia, vaikkakin hampaat irvessä. Tämä puolestaan pohjautuu riippuvuuteen. Puhut arjesta, kivan kulttuurista yms. Ei niillä ole mitään merkitystä, jos kumppani ei rakasta. Rakastamisessa ei ole extremeä, ei adrenaliinia. Sitä vain rakastaa, tai ei rakasta. Avioliitossakin voi ihan hyvin olla rakastamatta, jos se molemmille sopii. Yleensä sopiikin niin kauan, kunnes toinen rakastuu johonkuhun toiseen.
Hassua. Sanoit ihmisten hakevan "'viihtymisen ja kivan kulttuuria." "Arkea ja tasaisuutta ei pidetä enää arvossaan"
Enpä sanoisi, että ainakaan tuosta on vaimosi kohdalla kysymys. Sen verran "lämminverisyytesi" pulppuaa ja höyryää tällä palstallakin. Ehkä vaimosi juuri tykkäisi viihtyä parisuhteessa, mutta ei viihdy, koska välinne ovat tulehtuneet. On todella luonnollista hakeutua muualle. Viihtymistä vaimo voi hakea myös sen tähden, että arvostaa arkea ja nimenomaan tasaisuutta. Hän ei välittäisi väitellä ja riidellä kanssasi kokoajan. Usko pois, jos eroatte, vaimosi menokenkä laantuu täysin. Ja ellei ennustukseni pahasti mene pieleen, vaimo löytää rinnalleen tasaisen miehen, joka ei kokoajan väittele ja ole ns. päällepäsmäri.
Onko vaimosi perunut avioerohakemuksen ? Muutenhan 1/2 vuotta harkinta-
aikaa on kulunut. Aikooko hän allekirjoittaa hakemuksensa toisen osan ?
- päätöksen tietäminenhän selventäisi tilannetta huomattavasti.
Onhan siinä puolen vuoden harkinta-ajan jälkeen vielä toinen puoli vuotta aikaa postitella papereita. Ja jos senkin jälkeen jää miettimään niin voi aloittaa eroprosessin alusta uudelleen ja uudelleen. Tapolan Mervi erosi varmaan 14 kertaa Nykäsen Matista. Semmosta harkintaa...
Perunut? Ei kai sitä tarvitse perua, kun harkinta-ajan jälkeen hakee lopullista eroa, tai jättää hakematta. Vaimoni on sanonut, että jättää kakkosvaiheen sikseen. Mutta tasaisin väliajoin (mm.riidellessämme) sanoo jatkavansa eroprosessia. Otapa tuosta selvää.
Uhkailuun avioeroa ei meillä voi enää käyttää, sillä olen sanonut hänelle jo pitkään, että tee mitä haluat: Jos pitää lähteä, sitten on lähdettävä. Itse en kuitenkaan eroa näillä näkymin hae. Ellei nyt jotain 'isompaa ilmene'.
Onhan tämä raastavaa, en oikein tunnista ihmistä vierelläni. Vaimoni tuskailee viikottain, että tässäkö se elämä sitten oli!? Ei enää läheisyyttä, seksiä tai rakkautta. Sen verran olen jäykkäniskaista sorttia, etten halua vaimoani muiden kanssa jakaa.
Vaimoni ei siis rohkene lähteä, mutta ei haluaisi jäädäkään. Minä tuunustan ajattelevani enemmän lapsia kuin häntä tai itseäni. Toki läheisyyttä, seksiä ja rakkautta kaipaan itsekin. Patti tilanne.
On tosiaan patti tilanne.
Itse elän avioliitossa, jossa ei ole läheisyyttä, seksiä eikä rakkautta.
En vihaa aviomiestä, mutta suhteemme on kämppäkaverit-linjalla.
Lapsia on kaksi.
En ole minäkään rohjennut vielä lähteä, emme ole nostaneet kissaa pöydälle.
Mutta ei liittoomme enää hehkua saa vaikka mitä terapiaistuntoja suoritettaisiin.
Miksi tässä liitossa vielä sitten olen. Rohkeuden puute vaivaa, uuden pelko ja turvallisuushakuinen ihminen kun olen. Kuulemma sen tietää sitten kun mitta tulee täyteen. Siihen minäkin tuudittaudun, että kun muutokseen on valmis, päätös syntyy.
Lapsia minäkin ajattelen, mutta ei se koko syy ole siihen miksi en vielä eroon ole kypsä.
Vaimosi tunnot ovat siis tutunoloisia. Pelottaa lähteminen, mutta ei tämäkään olotila miehen ja naisen välistä onnea suo.
Asioilla on kai tapana järjestyä jos ei hyvin niin huonosti.
Toivotaan sitä hyvin vaihtoehtoa nyt kuitenkin.
Et halua jakaa vaimoasi muiden kanssa mutta taidat sen jo tehdä. Etkö tajua? Vaimosi suhde vieraaseen mieheen jatkuu. Hän vaan ei uskalla syystä tai toisesta tehdä lopullista päätöstä erosta. Syynähän voi olla se, ettei se vieras mies olekaan varma, haluaako vaimosi itselleen. Tai vieras mies on varattu itsekin. Mikä lienee lähempänä totuutta. Ukkomies, jonka kanssa vaimollasi on seksisuhde ja jota kohtaan vaimollasi on voimakkaat tunteet.
Jos seksikin liitosta loppuu ja vain riitelette niin onko sunkaan järkeä jatkaa yritystä?
"Mutta ei liittoomme enää hehkua saa..."
Kyse on pitkälti siitä haluaisitko liittoonne hehkua? Terapua on vain apukeino, jolla solmuja saa selvitettyä, jos tahtoa löytyy.
Aika usein ihminen on kyllästynyt itseensä ja tytymättömyys kohdistuu parisuhteeseen. Parisuhde on kuitenkin helpoin kohde thhdä muutos. Itseään ja lapsiaan on vaikeampi päästä karkuun.
Oletko varma, että et haluaisi korjata parisuhdettasi miehesi kanssa ja elää onellista elämää yhdessä?
"Aika usein ihminen on kyllästynyt itseensä ja tytymättömyys kohdistuu parisuhteeseen."
Hmm, sanoisin, että ihminen kyllästyy usein miten itseensäkin, kun on ensin ollut pitkäänkin tyytymätön parisuhteeseensa. Erittäin usein myös muutos omassa itsessä vain lisää tyytymättömyyttä parisuhteeseen. Onhan selvää, ettei parisuhde toimi, jos suhteessa ei voi olla oma itsensä. Hyvin monessa liitossa on ns. kaikki hyvin, jos molemmat toimivat ja ajattelevat kuten ennenkin. Ongelmaksi muodostuu se, että toinen tai molemmat haluavat jotain aivan muuta kuin ennen. Tai etenkin, jos toinen on muuttunut; tietää (paremmin) kuka on, mitä haluaa ja tarvitsee, eikä enää esim. suostu alistumaan toisen tahtoon. Ja kun näin on, liitto ei ole mitenkään korjattavissa.
"Sen verran olen jäykkäniskaista sorttia, etten halua vaimoani muiden kanssa jakaa."
Käytännössä kuitenkin jaat, koska et anna periksi. Oikeasti olet riippuvainen henkisellä tasolla vaimostasi. Molemmat kaipaa läheisyyttä, seksiä ja rakkautta, mutta ainakaan vaimosi ei kaipaa niitä sinun kanssasi. Tämä, eli ilmapiiri kotona vaikuttaa erityisen haitallisesti lapsiinne.
Ap, kuten alusta asti olen sinulle sanonut, vaimosi petti, pervot puheensa todiste sen nyt.
Hän oli "rakastunut" ja kärsii nyt edessäsi "sydänsurua" ja on siksi masentunut ja mökörtää. Tekee tällä hetkellä susta "laastaria" että toipuu "vaietusta rakkaudestaan".
Kirja Vaiettu rakkaus - elämää toisena naisena kertoo myös varattujen vieraaseen rakastuneiden naisten omasta mössöisestä sielunelämästä, Vieras mies on usein lipeväkielinen häntäheikki, joka sai mitä halusi, jä hävisi, kun käry oli tulossa, sulle.
Luepa kirja, sitten voit nyt pokkana kyksyä nätisti, jotain joka "ymmärtää vaimon tunteita", vaimosi voi tyhmänä vihdoin jotain sinulle puhuakin, kun näkee, että "ymmärrät hänen suuria tunteitaan".
Tsemppiä sulle.
Nyt tunnen sinut, isä ja lapset ja vaimosi. Empä olisi uskonut, että elämä seinien sisällä voi piillä kaikenlaista. Ulospäin ei voi kaikkea arvata, ellei sitten tiedä seurata ja vetää aina jotain johtopäätöstä. En ota kantaa suhteeseenne, mutta joskus voisi olla parasta viheltää peli poikki.
Jaa? Rohkenen epäillä, kuten myös ihmetellä viestisi kärkeä!? Vaan mitäpä tuolla on väliä, kuka kenetkin tuntee. Jännä homma, kun jotkut meistä pohtivat isoja asioita, toiset ottavat homman raelitynä.
Siinä olnet oikeassa, ettei ulkopuoliset arvaa, mitä seinien sisällä tapahtuu. Meidän vaikeutemme tunnetaan naapurustossa, joten emme tietoisesti kulisseja rakentele. Notta onneksi olkoon Sherlok.
Ohjeeksi vain sanoisin, että lapset ovat erittäin hyviä tunnistamaan ilmapiirin ja kaikenkaiset jännitteet. Itse olemme puolisoni kanssa pyrkineet siihen , että jos esim. olemme lasten nähden riidelleet. Olemme sen korjanneet myös lasten nähden. Onhan ihminen raadollinen ja jos satuttaa toista, silloin voi sopia ja alottaa alusta. Myös lasten tulee nähdä ja kokea, että jos äiti, taikka isäkin tekee virheitä niin lapset myös näkevät ja saavat tuntea niiden sovittelun. Se luo turvallisuutta lapsiin.
Hyvin sanottu!
Olen seurannut tätä ketjua pitkään.
Itse olen tutustunut mieheen, jonka vaimo jätti
Ja lapsensa.
Muutti pois.
Pitää Miestä ja lapsia löyhässä hirressä.
Ei ole kertonut
Haluaako erota lopullisesti.
Tunteet liene kuolleet.
Minulla ja miehellä syttynyt tunteet ystävyyden myötä.
Mies on uskollinen eli ei vielä intiimiä.
Todella raastavaa Miettiä, odottaa koska vaimo mahdollisesti tekee lopullisen
Päätöksensä. Tullako takaisin vaiko ei.
Uskomatonta toimintaa kanssasisarelta.
Itse en olisi tehnyt ja toiminut näin.
Kun itse erosin. Asia olin miettinyt ja siitä rehellisesti
Toiselle asiasta kertonut.
Eli tällaiset naiset eivät ansaitse teitä hyviä miehiä!
..kun erosin kuulin olevani tällainen hyvä mies. Pitkä liitto takana ja lapset jäi minulle.
Saa nähdä löytyykö koskaan sitä seuraavaa kenelle tällainen hyvä mies kuitenkaan kelpaa pysyväksi kumppaniksi. Ei vaikuta helpolta mut kattellaan.
Hyvää ja kaunista on tarjolla, ainakin puheiden tasolla. On varsin ymmärrettävää, etteivät riitelevöt eropuolisot pidä toisiaan erityisen hyvinä. Sen sijaan muilta tällaisen kommentin voi kuulla.
Ketä pitäisi uskoa? Vierestä seuraavia tai muuten vain päteviä ihmistuntijoita? Vai hermoja raastavan mutta sinut parhaiten tuntevan puolison?
Haluaisin uskoa, että olen hyvä mies, ja että vielä 'kelpaisin', jollekin. Löytäisin toimivan parisuhteen ja ehkä pienen palan onnea. Mutta kuten 'Hyvät miehet' yllä toteaa, meille/teille/heille jää helposti statistin osa.
Älä usko ketään, neuvoja voi toki kuunnella ja pohtia, mutta päätös miten itse elää pitää olla oma ja harkittu. Olet oikeassa, kaikki neuvovat toisiaan väärin, kukaan ei tunne toistensa elämäntilannetta, terapeuttien neuvot voi mennä metsään myös.
Kesäleskeys - uhka vai mahdollisuus? En ole juurikaan ollut erossa lapsistani. Ehkä noin viisi viikonloppua yhteensä lasten syntymän jälkeen. Omituinen tunne.
Luulen, että vaimo ainakin on tilanteesta mielissään, itsestäni en ole varma. Puhtaasti kriisimme kannalta ajateltuna huilihetki on kuitenkin tervetullut.
Ei kukaan voi roikuttaa toista löysässä hirressä. Kyllä siinä ihan vapaaehtoisesti itse roikutaan. Täytyy ottaa vastuu omista teoista, sekä myös tekemättä jättämisistä. Ellei avioliitosta kumpikaan hae eroa, niin sekin on päätös, molemmat jatkavat liittoa, oli muoto mikä tahansa.
Saat kertaheitolla unohtaa haaveet uudesta puolisosta. Erottaa ei voi kuin kuolema. Niin varmaan sinäkin olet kaikkitietävän kasvojen edessä tunnustanut ja luvannut. Ja vaikket sinä olisi halunnutkaan eroa, olet silti alistettuna sen tosiasian alle.
Olga* tuossa on järkeä.
Empä ole ajatellut.
Tai saamattomuutta!
Ja minä nyt kesän kärvistelen yksin kun toinen
Ei saa asioihin puhtia.
Ei se vaimo vaan takaisin tule vaikka toinen kuinka
Lasten ja talon takia vaimon takaisin ottaisi.
Tämä uskonnollisilla asioilla uhkailu on ällistyttävää ja sanoo elämää ymmärtävä uskovainen.
Siis huilihetki ilmeisesti vaimollesi,ei sulle...
Toki asian voi noinkin muotoilla. Mutta tällä hetkellä ajattelen, voi se olla toisinkin päin. Kyyti on ollut kylmää. Itse kunkin pitää saada taas veri kiertämään.
No joo, tuollaiset viestit jäävät luonnollisesti omaan arvoonsa. Vaikka kyllähän 'Uhkailu, kiristys ja lahjonta' jonkin verran toimii - lapsille ja uskovaisille!
Tee sitten itsekkin jotain kivaa:)
Tosi vaikea suhtua sanaan 'kiva'. Parisuhde ei ole ollut kivaa tai nautinnollista pitkään aikaan. Lapset ovat kyllä kivoja, mutta olen jo nyt heidän kanssaan niin paljon, ettei sitä kivuutta voi enää lisätä. Voi kuullostaa surulliselta, mutra en keksi mitään kivaa, mitä voisin tehdä. Tai voisin tehdä paljonkin, mutta mikään ei tunnu kivalta. Peruslähtökohta kun on näin huonolla mallilla, se syö ilon elämästä.
Et kai vaan ole masentumassa? Pidä nyt huolta omasta jaksamisestasi keinolla millä hyvänsä. Lain ja suh terveen moraalin rajoissa tarkoitan..
Mahtavat uintikelit, lähdepä biitsille uimaan ja nauttimaan maisemista!
Hypoteettisluonteinen kysymys? Kun avioeroon on päädytty, saako esim. pankki tai muut tahot tiedon erosta ilman, että sen heille itse kertoo?
Ei pankki saa tietoa avioerosta, vaan se on todellakin itse kerrottava, mikäli on velkoja yms. Jos velkoja ei ole kummallakaan, vaan molemmilla on kolkytdonaa tilillä, siinäkin riittää, että pyytää pankista eron vireilletulopäivän saldon.
Puhuttiin hetki. Vaimo oli sitä mieltä, että olemme tasan tarkkaan 50-50 tilanteessa, siis eron ja liiton jatkamisen suhteen. Itse olin samoilla linjoilla aikaisemmin. Nyt on pessimismi vallannut mielen. Omat prosentit ovat.. no, heikommat.
Mikä pitää yhdessä vielä? Mitkä on ne rippeet, joiden vuoksi vielä harkitsee jatkamista? Kysymys tulee mielenkiinnosta. Itsekin eronneena miettii kaikenlaista, kun tavallaan tajuaa realiteetit, mutta joku toivon jyvä on, jyvän jonka toivoo kasvavan ja tuovan ilon oli loputulos sitten minkälainen.
Lapset on nro 1. Lapset eivät varsinaisesti pidä meitä yhdessä, vaan saavat meidät etsimään halua löytää paras mahdollinen ratkaisu kaikille. Jossain kaukana kummittelee vielä talous ja tottumus, jotka eivät yksinään riittäisi meitä pitämään yhdessä, mutta yhdessä lapsien kanssa painavat puntarissa melkoisesti.
Takana taas kovaa riitelyä. Vaimon menojalka on vipattanut kiitettävästi. Ja minä kun en hommasta pahemmin välitä. Huutoa ja mekkalaa, ensin vaimo yöllä ja minä aamulla. Perkeleellistä touhua.
Anna vaimon mennä jos jalkaa vipattaa, et sinä voi ketään määräillä.
Kyllä se niin on, että jos kiitettävästi vipattaa menojalkaa, niin sitä mielenkiintoista elämää on enemmän siellä menojen puolella, kuin kotona.
Vaimosi ei saisi pienten lasten äitinä bailata ulkona,se on luonotonta...
Joskus tietysti vaikka aviomiehensä kanssa niin,että hommataan lastenvahti.
Mutta normi 3 lapsen äiti ei näin käyttäytyy.
On tietysti mahd että niellät kaikki alas,ns. kotirauhan vuoksi.
Mutta tämä on väärin.
Varmaan tiedät,että monet äidit kärsii kotona kun miehen menojalkaa vipattaa- se on naiselle ja lapsille hyvin loukkavaa,mutta vielä luonottomalta se tuntuu kuin menijä onkin perheenäiti.
Ja kun olet itse aikaisimmissa viesteissäni sanonut,että raivostut helposti.Mielestäni niin keskenkasvuiselle naiselle pitäisikin välillä sanoa suorat sanat,mutta mikä on sen hinta? Henkinen helvetti...
Miksi vaimosi pitää perhettä löysässä hirressä?
Joku ratkaisu pitäisi tehdä.
"Lapset eivät varsinaisesti pidä meitä yhdessä, vaan saavat meidät etsimään halua löytää paras mahdollinen ratkaisu kaikille"
Ei se noin mene ollenkaan. Teidän kahden, sinun ja vaimosi välisestä SUHTEESTA olisi löydyttävä syy liiton jatkamiseen. Vanhempien toimiva suhde on koko perheen perusta. Ellei se toimi, niin liitto vain ei onnistu.
Kyllä ulkona saa käydä, bailatakin. Kohtuus tietysti kaikessa. Ap:n ja vaimonsa välinen suhde on niin huono, etten yhtään ihmettele, että vaimo haluaa näitä "irtiottoja".
Olen samaa mieltä kanssasi. Ap:n otsikkokin on varsin prosoiva. Aiheuttaa hyökkäyksiä vaimoa ja vaimo käytöstä kohtaan. Käsittääkseni vaimo ei ole lapsiaan jättämässä, vain miehensä. Enkä tosin ihmettele yhtään. Ap ei edelleenkään huomaa omassa käytöksessään ja ajattelussaan mitään vikaa. Kaikki menee vaimon piikkiin. Ymmärrän vaimon ahdistuksen mutta en ymmärrä mikä saa hänet vielä jatkamaan liitossa. Mä veikkaan, että vaimo on tuntenut vuosia olonsa ahdistuneeksi, koska ap tuntuu varsin jääräpäiseltä ihmiseltä, jonka yli ei kävellä. Joka ei hyväksy eriäviä mielipiteitä. Ja kun ei mene elämä hänen mielen mukaan, alkaa järjetön raivoaminen.
Lapset tuosta vanhempien riitelystä kärsii eniten. Tilanne on ollut päällä jo niin kauan, että lapset on ns. alistuneet osaansa. Varmasti luulevat, että jokaisessa perheessä on elämä samanlaista. Riitaa, kylmyyttä. Lapsi parat.
Voi voi. Kyllähän se vipattaa se menojalka. Kun sillä on edelleen se toinen mies. Etkö tajua?
Mistä päättelet aloittajan järjettömästi raivoavan? Selvänäkijän lahjoja?
Itse olen havaitsevani epätoivoisen ihmisen painivan vaikean parisuhteen pelastamiseksi.
Kaikella on kuitenkaan rajansa ja jos vaimo ei aidosti pidä parisuhdetta pelastamisen arvoisena ei sitä voi yksin korjata.
On ehkä tullut aika katsoa tuoko ero muutosta parempaan.
Kaikkea hyvää aloittajalle ja hänen perheelleen!
Hän kirjoitti niin jossain toisessa ketjussa.
Kertakaikkiaan lopeta tuo jaakaaminen. Onko tuo jotain elämää. Näkeehän sen nyt jo sivullinenkin. Mutta jos haluttaa niin tapelkaa koko loppuelämä ja pilatkaa lapset lopunkin.
Mitä? Ihmettä? Mietin pakkoa ja lopettamista, mietin jatkoa ja periksiantamista. Pakko minun jonnekin on kirjoittaa, muuten hukka perii. Kaipa se on näitä myös pakko lukea, vaikka ei huvittaisikaan. Hankalaa, ei ehkä sääntöjen vastaista kuitenkaan!?
Alkaa jo tuntumaan siltä, että nyt on hermot niin kireällä, ettei hyvään lopu. Joku ratkaisu täytyy tehdä hyvänsään aikana.
Lapset on maailman surkein tekosyy jatkaa toimimatonta liittoa. Jokaisesta kirjoituksestasi näkyy teidän liittonne toimimattomuus ja älyttömyys. Kaikenlisäksi riitaisan yms. liiton jatkaminen on haitallista terveydelle. Etenkin naisten terveydelle.
Väestöliiton sivulta lainattua:
"Usein rakkaudettomassa, kylmässä liitossa elävät vanhemmat päättävät jatkaa yhdessäoloa aikansa lasten vuoksi. He eivät halua riistää lapsilta perhettä ja kotia. Rakkaudeton parisuhde ei välttämättä näyttäydy hyvänä lasten silmissä. Ei pidä unohtaa, että lapset ammentavat vanhemmiltaan mallin omiin, tuleviin parisuhteisiinsa. Haluavatko vanhemmat antaa riitaisan, vihamielisen tai arvottoman parisuhdemallin lahjaksi lapsilleen? Lapset kuulevat ja näkevät enemmän kuin vanhemmat uskovat"
"Jokaisesta kirjoituksestasi näkyy teidän liittonne toimimattomuus ja älyttömyys"
Hyvä, kun pääsit purkamaan omaa katketuuttasi tähän ketjuun. Toivottavasti se auttoi sinua, aloittajaa tuskin kuitenkaan.
Ei tuo aloittajan tilanne kovinkaan älytön ole. Aika normaalia, kun (tässäkin tapauksessa) vaimo oli kyllästynyt itseensä ja halusi muutosta elämäänsä. Tässäkään tapauksessa asioita ei ole yritetty korjata ajoissa vaan tilanne on kärjistynyt vanhempien väliseksi valtataisteluksi.
Erityisesti vaimon ylpeys estänee häntä perääntymästä ja myöntämästä omia virheitään. Taustalla lienee pelko siitä, että tällöin hän joutuu miehensä alistamaksi, eikä silloin alunperin hakemaansa muutosta saavutakaan. Pelko on aiheellinen sen perusteella, mitä aloittaja on itse omasta aiemmasta käyttäytymisestään kertonut.
Alunperin aloittaja on varmasti käyttätynyt siten, että aihetta tähän kipuiluun on ollut. Uskoisin kuitenkin, että tämän prosessin läpikäyneenä hänellä olisi kuitenkin nyt edellytyksiä toimia parempana isänä ja aviomiehenä - mikäli vaimo vain antaisi siihen mahdollisuuden.
Siinä olet oikeassa, että tilanne pitäisi saada "normalisoitua" mahdollisimman pian. Se kuitenkin edellyttäisi nöyrtymistä molemmilta. Aloittaja on sitä täällä ketjussa osoittanut. Onko hän sen tehnyt myös kotona, sitä emme voi tietää. Vaimolla tunutt olevan jonkinlainen vasta hyökkäys edelleen käynnissä. Tuskin hänestäkään kuitenkaan onnellinen tulee muuttumalla alistetusta alistajaksi.
Suosittelen pariskunnalle intensiivistä ja pitkäkestoista pariterapiaa.
Uskomatonta osumatarkkuutta. Voisin jopa epäillä, että nimimerkki 'Mies', olet parisuhdeterapeuttimme. Noin oli, ja noin meni, ja noin tuli. Lopputulema nöyrtymisten ja parisuhdeterapiaan jälkeen. Liittomme jatkuu. Eikä muuten jatku huonona. Kiitos siis näkijälle, ja kokijalle.
Onnittelut teille! Tuota päätöstä toivoin koko sydämestäni nyt toivotan parempaa ja onnellista jatkoa elämäänne!
Kiitos palautteesta. Voin varmuudella kertoa, että en ole terapeuttine. Itse jotakin vastaavaa itse kutenkin kokeneena voin vain todeta, että eivät meidän ihmisten ongelmat toisistamme yleensä kovin paljon poikkea.
Hienoa, että olette saaneet asianne parempaan kuntoon. Toivon (ja uskon) myös, että olette oppineet sen verran, että vastaavaa kurimusta ei enää tarvitse tulevaisuudessa kokea. Sen uskallan ennustaa, että ylä- ja alamäkiä tulee jatkossakin. Tämän kokemuksen jälkeen niihin on vaan helpompi varautua ja välttää niiden kriisiyttävän suhdetta vastaavaan tilanteeseen.
Tsemppiä!
Täälläkin eräs äiti, jolla ei ole lämpimiä tunteita miestään kohtaan.. Ero jatkuvasti puheissa, mutta lähteä ei uskalla, kun mies uhkaa pitää lapset ja koko omaisuuden! Eli miehen suunnalta viesti : tuossa ovi, pakkaa ja lähde! Mutta minä taas haluaisin tilanteen olevan juuri päinvastainen -> hän lähtee!
Eli riitatilanteessa ollaan, ja jalkoihin jäävät lapset sekä yhdessä rakennettu talo. Yhtä helvettiä!
Jos olet tosissasi, niin ei muuta kuin yhteys asianajajaan tai oikeusaputoimistoon. Sieltä saat apua omaisuudenjakoon ja huoltajuuteen liittyvissä asioissa.
Jos kumpikin on sitä mieltä, että toisen pitää muuttaa pois, käytännössä luultavasti päädytään siihen, että talo myydään ja rahat jaetaan.
Se, että tuollaisessa tilanteessa ei tee mitään muuta kuin riitelee, on myös valinta, huono sellainen.
No, mut sit tapellaan siitä, kumman luo lapset menee! Miehen mielestä tietenkin hänen luokseen, koska hänellä on paremman taloudelliset puitteet. Ja "hän pitää huolen, etten enää näe lapsia, ja etten mä saa mitään"
..ja tän kanssa sit pitäis yrittää sextaa, ku se on ainoa tapa pitää se "kurissa" eli tyytyväisenä... nyt kun se ei ole mun sairasloman (4kk ja jatkuu) aikana saanut seksiä, se viime vkloppuna oli sitä mieltä kännissä yöllä, että nyt tai ei koskaan! Minä sanoin, ei nyt. Joten se oli sen mielestä sit siinä.
Mä voisin elää, lasten takia, sen kanssa kämppiksinä (vaikken sitä kyllä muuten katselis).. Mutta se ei halua olla vain kämppis. Mut mä en jaksa sitä jatkuvaa seksin vonkaamista! Mikä miehiä vaivaa ku pitää koko ajan olla nylkyttämässä?
Itse olen pidättäytynyt seksistä jo useamman vuoden ajan, mutta neljän kuukauden selibaatti oli avioliitossa ikuisuus. Mieluummin seksitön poikamieselämä (oma valinta) kuin seksitön avioliitto, koska seksin pihtaaminen aviopuolisolta on perheväkivaltaa.
Minkä ikäiset lapsenne ova? Erittäin oleellinen kysymys kannaltanne. Kirjaa ylös miehen kommentteja, vielä parempi jos saisit saman tekstiviestillä. Tuollainen uhkailu siitä, ettet enää näe lapsiasi, on sinulle etu saada lähihuoltajuus. Muutenkin pääsääntöisesti äiti saa lapset halutessaan "aina". Älä pelkää äläkä ala kuuntelemaan uhkailuja, vaan varaa aika heti lastenvalvojalle!
Miehesi kuullostaa sen verran manipuloivalta, ja itsekeskeiseltä yms., että et pääse hänestä eroon, paitsi väkisin; eroa itse hakemalla. Miehesi käyttää lapsia aseena, ettet eroaisi. Todella typerää, osoittaa kaikkea muuta kuin hyvää huoltajuutta, lasten parasta.
Minusta on ainoastaan yksi tapa erota tuollaisesta miehestä. Eli erohakemus vireille, ajanvaraus lastenvalvojalta, ja uuden asunnon etsiminen. Olen lähes satavarma, ettei mies suostu talosta muuttamaan. Siihen(kin) pitäisi saada oikeuden päätös. Pystyisitkö edes lunastamaan miehen osuuden talosta?
Lapset ovat 2 ja 4,5.. eli pieniä vielä..
Pitäisi erota, mutta en toisaalta halua erottaa lapsia isästä. Ja toisaalta oma taloudellinen tilanne on näin parempi. Mutta rakkautta ei ole. Pelkkää avointa riitelyä. Naapuritkin tuossa pari kesää sitten pyysi, että jos pidettäis ikkunat kiinni, niin heidän ei tarttis kuunnella meidän huutoa.. :/
Ei ole minulla varaa taloon.. Ja olisi harmi myydä talo hyvällä paikalla, kun sillä puolella rahalla (-as.laina) hyvä jos saa kerrostaloasunnon..
Rauhasta kannattaa maksaa... Tuollainen riitely ei tosiaankaan kannata. Lapsetkin kärsivät huonoista välistänne ja rakkauden puutteesta. Vanhempien parisuhde on perheen tärkein. Sen toimimattomuus heijastuu lapsiin. Lapset tulkitsevat elekieltä melko näppärästi ja aistivat kodin kireän, riitaisan ilmapiirin.
Olen miettinyt todella usein miksi ihmiset jatkavan liittoaan talon vuoksi. Tämän syyn olen kuullut kymmeniä kertoja. Vaikka talo olisi hyvällä paikalla ja miten kaunis tahansa, niin mitä se merkitsee, jos itsellä ja läheisillä on paha olla?
Niin ja vielä. Voi muuttaa vaikka vuokralle, kerrostaloon, tai rivitaloon. Voi hankkia talon osuudella asumisoikeusasunnon, jos niitä on paikkakunnalla tarjolla.
Tämä on testi, kun tämä ketju on kuulemma joiltakin hävinnyt.
isä ja lapset ! Ja tosiaankin olisi mielenkiintoista kuulla uusimpia kuulumisiasi
Niin, missä mennään. Olisi mukava kuulla miten menee.
Täällä mennään, vaan ei edelleenkään löydy millään laitteella tämä ketju, paitsi jonkun toiseen ketjuun liittämään linkin kautta. En ymmärrä, miksi? Pitäisikö vallan tässä vielä yksi ketju perustaa? Kun olisi puolentoista vuoden kurjuuden jälkeen kerrottavana aivan päinvastaisia uutisia!?
Olen onnellinen puolestanne. Seurasin kirjoituksiasi, koska itselläkin oli vaikea tilanne vuosi sitten, mutta sekin kääntyi onneksi parhain päin ja liitto jatkuu.
Kiitos seurasta ja hyvää matkaa eteenpäin!
Isä, olin kyyninen vaimosi suhteen mutta ihailin sinnikkyyttäsi ja vahvaa luonnettasi pitää perheesi kasassa. Olen hyvin iloinen puolestanne. Olet hieno esimerkki täällä, avioero ei ole ratkaisu, lapsiperheellisen ainakin kannattaisi itse toimia parisuhteensa eteen, ei vain valittaa toisen puutteista. Toivon koko perheeseen mitä parasta jatkoon.
Siirretääs viesti tänne, kun oli näköjään uusia ketjuja tullut:
Hieno ketju. Onkohan elämä jo voittanut? Itsellä menossa samanlainen tilanne. Kaksi viikkoa sitten 2- ja 6-vuotiaitten lastemme äiti löysi uuden miehen, 10- ja 18-vuotiaiden perheellisen työkaverin pikkujouluristeilyltä. Asui luonamme vielä reilu viikon. Oli tosi välttelevä, öitä ja iltoja pois kotoa, tai kotona ollessaan juoksi ulkona puhumassa puhelimeen. Tiesin heti, että jotain oli meneillään.
Viikon alussa sitten selvisi kuvio. Unettoman yön jälkeen sanoin, että äiti saa muuttaa pois. Nyt ollut viisi yötä pois kotoa ja on saanut paljon ajateltavaa. Elin täysin lapsilleni, enkä huomioinut äitiä ollenkaan. Suhde oli ollut huono, eikä seksiäkään ollut muutamaan kuukauteen. Nyt maailma on täysin romahtanut. En ole montaa tuntia yössä nukkunut ja päivän ruokavalio koostuu lähinnä yhdestä banaanista. Pakolliset toimet yritän suorittaa. Lämmittää lapsille mikroruokaa ja vaihdan vaipat ym. Tukiverkkoa on ollut ja on saanut vaikeina hetkinä puhua. Monet kyyneleet myös vuodatettu. Äidin sisarukset tai hänen äitinsä eivät hyväksy tapahtunutta. Hänen oma äitinsäkin on asiassa tytärtään vastaa ja ollut suuri tuki minulle.
Nyt olen herännyt kuoresta pahimmalla mahdollisella tavalla. Toivoisin, että pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin, jotta olisimme voineet selvittää välimme. Nyt sen vasta tajuaa kuinka paljon rakastaa, kun on jo liian myöhäistä.
En suostu päästämään vielä irti, enkä hyväksymään eroa. Toivon vain, että äiti tulisi järkiinsä ja palaisi kotiin.
Vaikeaa kuitenkin on, kun emme ole juuri puhuneet. Eilen puhuimme puhelimessa, mutta pitäisi puhua kasvotusten ja toisen miehen kanssa ollaan koko ajan. En tunne tällä hetkellä vihaa häntä kohtaan ja toivonkin vain, että saadaan käytännön asiat järjestettyä sovussa.
Hei, mitä teille nykyisin kuuluu? Itsellä hyvin samantapainen juttu meneillään.