Tuomioja: Valtiosopimus ei estäisi Nato-jäsenyyttä

Väyrysen mukaan Suomen tulee tehdä kuten Venäjä haluaa, joten Suomen olisi viisasta ilmoitautua Venäjän siirtomaaksi.

Tässä sinulla on luultavasti vain suuri puute omissa historian tiedoissasi. Ensinnäkin Tuomioja kuuluu SDP:hen. Kun puhutaan vasureista historian valossa, pitää tehdä erottelu demareihin ja kommunisteihin. Näiden ulkopolitiikaa on eronnut toisistaan kuin yö ja päivä.

Demarien ulkopoliittisen linjan loi Väinö Tanner. Hänestä tulikin suurin kirosana Venäjällä ja häntä verrattiin siellä natseihin. Edelleen tunnettu dosenttimme puhuu Tannerista natsien ja fasistien ystävänä ja näkee Tuomiojan hänen seuraajanaan. Demareilla oli sodan jälkeen hyvät suhteet CIA:han, jolta saivat rahoitusta toimintaansa. Myöhemmin Paavo Lipponen on kunnostautunut USA- ja EU-myönteisillä näkemyksillään. Nämä liittivät Suomen vastasti länteen poispäin kaikesta Euraasian liitosta. Kommunistien näkemyksiä Suomessa ovat eniten ymmärtäneet taas kepulaiset, jotak saivatkin aikoinaan Venäjältä ruplarahoitusta.

Vasureista siis demarien suunta ei ole muuttunut miksikään. Se on vakiintunut pikemminkin siihen, että Suomea pidetään länsimaisena valtiona emmekä enää ole puolueettomia vaan EU:n jäseninä mukana EU:n harjoittamassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

MPP kirjoitti:

Tässä sinulla on luultavasti vain suuri puute omissa historian tiedoissasi. Ensinnäkin Tuomioja kuuluu SDP:hen. Kun puhutaan vasureista historian valossa, pitää tehdä erottelu demareihin ja kommunisteihin. Näiden ulkopolitiikaa on eronnut toisistaan kuin yö ja päivä.

Demarien ulkopoliittisen linjan loi Väinö Tanner. Hänestä tulikin suurin kirosana Venäjällä ja häntä verrattiin siellä natseihin. Edelleen tunnettu dosenttimme puhuu Tannerista natsien ja fasistien ystävänä ja näkee Tuomiojan hänen seuraajanaan. Demareilla oli sodan jälkeen hyvät suhteet CIA:han, jolta saivat rahoitusta toimintaansa. Myöhemmin Paavo Lipponen on kunnostautunut USA- ja EU-myönteisillä näkemyksillään. Nämä liittivät Suomen vastasti länteen poispäin kaikesta Euraasian liitosta. Kommunistien näkemyksiä Suomessa ovat eniten ymmärtäneet taas kepulaiset, jotak saivatkin aikoinaan Venäjältä ruplarahoitusta.

Vasureista siis demarien suunta ei ole muuttunut miksikään. Se on vakiintunut pikemminkin siihen, että Suomea pidetään länsimaisena valtiona emmekä enää ole puolueettomia vaan EU:n jäseninä mukana EU:n harjoittamassa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

Lue lisää

Demareiden ulkopoliittinen linja muuttui Tannerin vuosien 1957–1963 puheenjohtajuuden jälkeen paljonkin. Rafael Paasio reivasi sen suorastaan Urho Kekkosen linjoille. Niinpä sosialidemokraatit asettuivat jo vuoden 1968 vaaleissa Kekkosen taakse. Yksi puolueen näkyvimmistä hahmoista, Väinö Leskinen, siirtyi hetken vastaan haraamisen jälkeen Kekkosen linjalle myös.

Sosialidemokraattinen presidentti Mauno Koivisto jatkoi Kekkosen ulkopoliittisella linjalla jopa vakaumuksellisemmin kuin keskustapoliitikkojen johto. Tämä ilmeni erityisesti Koiviston varovaisuutena Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin.

Tilanne muuttui vasta Martti Ahtisaaren presidentti- ja Paavo Lipposen pääministerikaudella. Tosin tannerilaisuuden palaamisesta on en puhuisi, sillä kansainvälisestä kylmän sodan aikakaudesta oli jo päästy irti, eikä ulkopolitiikassamme ollut enää kysymys pelkästään asemastamme Neuvostoliiton ja Nato-maiden välissä.

Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Demareiden ulkopoliittinen linja muuttui Tannerin vuosien 1957–1963 puheenjohtajuuden jälkeen paljonkin. Rafael Paasio reivasi sen suorastaan Urho Kekkosen linjoille. Niinpä sosialidemokraatit asettuivat jo vuoden 1968 vaaleissa Kekkosen taakse. Yksi puolueen näkyvimmistä hahmoista, Väinö Leskinen, siirtyi hetken vastaan haraamisen jälkeen Kekkosen linjalle myös.

Sosialidemokraattinen presidentti Mauno Koivisto jatkoi Kekkosen ulkopoliittisella linjalla jopa vakaumuksellisemmin kuin keskustapoliitikkojen johto. Tämä ilmeni erityisesti Koiviston varovaisuutena Baltian maiden itsenäisyyspyrkimyksiin.

Tilanne muuttui vasta Martti Ahtisaaren presidentti- ja Paavo Lipposen pääministerikaudella. Tosin tannerilaisuuden palaamisesta on en puhuisi, sillä kansainvälisestä kylmän sodan aikakaudesta oli jo päästy irti, eikä ulkopolitiikassamme ollut enää kysymys pelkästään asemastamme Neuvostoliiton ja Nato-maiden välissä.

Lue lisää

Se on totta, että demarien linja muuttui Paasion puheenjohtajakaudella. Demareissa herättiin siihen realismiin, että ilman NKP:n ja Kekkosen suosiota ei ole mitään asiaa hallitukseen. Lisäksi demareissa tehtiin ehkä oikea arvio siitä, että kommunismin leviäminen Suomessa oli onnistuttu torppaamaan, minkä vuoksi yhtä jyrkkää neuvostovastaista asennetta kuin ennen ei enää tarvittaisi. Puolin ja toisin eli kuitenkin kaiken aikaa epäilystä siitä, miten vakavissaan demarit olivat uudella linjalla. Neukut ja kotikommunistit eivät tähän tuntuneen luottavan. Sama käsitys oli Kepussa varsinkin Väyrysellä, joka yritti kaikin voimin kammeta Koiviston pois presidenttitaistossa, koska näki Kepun ja neukkujen yhteisen ehdokkaan takaavan paremmin sen, että Kekkosen linja säilyy.

Koivoston politiikassa on nähtävissä ajatus, että hänen pitää näyttää kekkoslaisemmalta kuin Kekkonen itse varmistaakseen NL:n suosion ja välttääkseen kaikenlaiset provakatiiviset kriisit. Tässä Koivisto onnistui. Mutta hänen karvansa kääntyi heti, kun se tuli mahdolliseksi. YYA-sopimus irtisanottiin ja Koivisto alkoi voimakkaasti ajaa Suomea EUhun. Mihinkäs demari karvoistaan pääsisi. Neukkujen suosion kalastelu loppui siihen paikkaan kuin salamaniskusta. Ahtisaari ja Lipponen eivät muuttaneet tätä Koiviston loppukauden arvioita, vaan pyrkivät demariperinteiden mukaisesti vankistamaan länsisuuntautumista.

Tannerilaisiin aikoihin ja kylmän sodan vastakkainasetteluun näyttäisi palanneen ennen muuta Paavo Väyrynen. Joka ei tätä usko, etsiköön nopeasti sen vastikään lähetetyn Pressiklubi-ohjelman, missä Väykky oli kertomassa ulkopoliittisia näkemyksiä ja haukkumassa suomalaisia lännen myötäilijöiksi.

Kovin yllättävää noin historian valossa on se, että demrit pyritään usein liittämään Venäjää suosivaan joukkoon. Historian valossa on paljon perustellumpaa puhua demarista Suomen länsimyönteisimpänä puolueena yhdessä Kokoomuksen kanssa. Tämä saattaa liittyä siihen, että demareita pidettiin kautta historian kommunistien pahimpina vihollisina. luokkapettureina. Länsimaissa revisionistinen sosialismin tavoittelu on ollut ylivertaisena valtavirtana ja siinä on irtisanouduttu väkivaltaisista vallankaappausyrityksistä ja diktatuurista. Demarit korostavat kovati paljon enemmän demokratiaa kuin itämyönteisemmät puolueemme, jotka aina haikeilavat vahvan johtajan perään.

MPP kirjoitti:

Se on totta, että demarien linja muuttui Paasion puheenjohtajakaudella. Demareissa herättiin siihen realismiin, että ilman NKP:n ja Kekkosen suosiota ei ole mitään asiaa hallitukseen. Lisäksi demareissa tehtiin ehkä oikea arvio siitä, että kommunismin leviäminen Suomessa oli onnistuttu torppaamaan, minkä vuoksi yhtä jyrkkää neuvostovastaista asennetta kuin ennen ei enää tarvittaisi. Puolin ja toisin eli kuitenkin kaiken aikaa epäilystä siitä, miten vakavissaan demarit olivat uudella linjalla. Neukut ja kotikommunistit eivät tähän tuntuneen luottavan. Sama käsitys oli Kepussa varsinkin Väyrysellä, joka yritti kaikin voimin kammeta Koiviston pois presidenttitaistossa, koska näki Kepun ja neukkujen yhteisen ehdokkaan takaavan paremmin sen, että Kekkosen linja säilyy.

Koivoston politiikassa on nähtävissä ajatus, että hänen pitää näyttää kekkoslaisemmalta kuin Kekkonen itse varmistaakseen NL:n suosion ja välttääkseen kaikenlaiset provakatiiviset kriisit. Tässä Koivisto onnistui. Mutta hänen karvansa kääntyi heti, kun se tuli mahdolliseksi. YYA-sopimus irtisanottiin ja Koivisto alkoi voimakkaasti ajaa Suomea EUhun. Mihinkäs demari karvoistaan pääsisi. Neukkujen suosion kalastelu loppui siihen paikkaan kuin salamaniskusta. Ahtisaari ja Lipponen eivät muuttaneet tätä Koiviston loppukauden arvioita, vaan pyrkivät demariperinteiden mukaisesti vankistamaan länsisuuntautumista.

Tannerilaisiin aikoihin ja kylmän sodan vastakkainasetteluun näyttäisi palanneen ennen muuta Paavo Väyrynen. Joka ei tätä usko, etsiköön nopeasti sen vastikään lähetetyn Pressiklubi-ohjelman, missä Väykky oli kertomassa ulkopoliittisia näkemyksiä ja haukkumassa suomalaisia lännen myötäilijöiksi.

Kovin yllättävää noin historian valossa on se, että demrit pyritään usein liittämään Venäjää suosivaan joukkoon. Historian valossa on paljon perustellumpaa puhua demarista Suomen länsimyönteisimpänä puolueena yhdessä Kokoomuksen kanssa. Tämä saattaa liittyä siihen, että demareita pidettiin kautta historian kommunistien pahimpina vihollisina. luokkapettureina. Länsimaissa revisionistinen sosialismin tavoittelu on ollut ylivertaisena valtavirtana ja siinä on irtisanouduttu väkivaltaisista vallankaappausyrityksistä ja diktatuurista. Demarit korostavat kovati paljon enemmän demokratiaa kuin itämyönteisemmät puolueemme, jotka aina haikeilavat vahvan johtajan perään.

Lue lisää

Demarit vastustivat 1970-luvun alussa Suomen vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa. Kun tiedetään, että presidentti Kekkonen sitä puolestaan voimakkasti ajoi, en kehtaisi puhua demareiden länsisuuntautumisesta. Demarit vetosivat vastustusinnossaan jopa siihen, että Neuvostoliittokin vastustaa Suomen vapaakauppasopimusta. Se oli totta, mutta Kekkonen ei asiasta hätkähtänyt, vaan käänsi neukkujen pään.

Demareiden liittäminen Venäjää suosivaan joukkoon johtuu myös siitä, että osa demarikellokkaista puuhaili 1970-80 -luvuilla erilaisissa rauhanliikkeissä. Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopankin maissa rauhanliikkeissä pyörivät miellettiin usein Neuvostoliiton kätyreiksi vähintään naiiviuttaan. Kyllä tämä viesti Suomeenkin asti kantautui.

Suomalaisittain mielikuvaa vahvisti myös se, että demarit ajoivat muita puolueita näkyvämmin lainsäädäntöä, jolla asevelvolliset pääsisivät helpommin siviilipalvelukseen ja helpotusta sivareiden elämään. Tästä syntyi vaikutelma, että demarit eivät halua taistella "nimetontä" maahamme hyökkääjää vastaan.

Yhden neuvostomyönteisen mielikuvan tulit maininneeksi itsekin: "Länsimaissa revisionistinen sosialismin tavoittelu on ollut ylivertaisena valtavirtana". Eli joka tapauksessa tavoittelevat sosialismia, johon Neuvostoliiton talousjärjestelmä perustui.

Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Demarit vastustivat 1970-luvun alussa Suomen vapaakauppasopimusta EEC:n kanssa. Kun tiedetään, että presidentti Kekkonen sitä puolestaan voimakkasti ajoi, en kehtaisi puhua demareiden länsisuuntautumisesta. Demarit vetosivat vastustusinnossaan jopa siihen, että Neuvostoliittokin vastustaa Suomen vapaakauppasopimusta. Se oli totta, mutta Kekkonen ei asiasta hätkähtänyt, vaan käänsi neukkujen pään.

Demareiden liittäminen Venäjää suosivaan joukkoon johtuu myös siitä, että osa demarikellokkaista puuhaili 1970-80 -luvuilla erilaisissa rauhanliikkeissä. Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopankin maissa rauhanliikkeissä pyörivät miellettiin usein Neuvostoliiton kätyreiksi vähintään naiiviuttaan. Kyllä tämä viesti Suomeenkin asti kantautui.

Suomalaisittain mielikuvaa vahvisti myös se, että demarit ajoivat muita puolueita näkyvämmin lainsäädäntöä, jolla asevelvolliset pääsisivät helpommin siviilipalvelukseen ja helpotusta sivareiden elämään. Tästä syntyi vaikutelma, että demarit eivät halua taistella "nimetontä" maahamme hyökkääjää vastaan.

Yhden neuvostomyönteisen mielikuvan tulit maininneeksi itsekin: "Länsimaissa revisionistinen sosialismin tavoittelu on ollut ylivertaisena valtavirtana". Eli joka tapauksessa tavoittelevat sosialismia, johon Neuvostoliiton talousjärjestelmä perustui.

Lue lisää

Demarithan olivat hyväksymässä tämän vapaakauppasopimuksen. Vastustus pohjautui osin siihen, että pelättiin tällaisten sopimusten vaikuttavan suomalaisten työehtoihin pitkällä aikavälillä. Eihän tämä huoli perusteeton ole ollutkaan, kun katsotaan sitten myöhempien aikojen kehitystä. Vain SKDL:n kansanedustajat vastustivat sopimusta äänestyksessä. Mutta on siinä silti perää, että demareilla oli jonkinlainen lyhytkestoinen vaihe, missä länsisuuntaus ei ollut kovin näkyvää ja vahvaa. Tämä liittyyi paljossa siihen, että piti näyttää Kekkosen ja komujen silmissä hallituskelpoiselta.

Demarikellokkaat eivät puuhailleet erilaisissa rauhanliikkeissä. He puuhailivat vain yhdessä rauhanliikkeen suuntauksessa, siinä mikä sai alkunsa Englannista ja jonka pasifismi kohteli itää ja länttä tasapuolisesti. Suomessa vaikutti toinen näkyvmpi "rauhanliike" nimeltään Rauhanpuolustajat. Se oli taistolaisten hanke ja siinä liikkeessä oli mukana myös kepuja, jopa puheenjohtajaa myöten.

Sadankomitea syntyi vastustamaan erityisesti ydinaseita ja sen perusti englantilainen filosofi Bertrand Russell. Kiihkeimpinä aikoina tämä demarien miehittämä rauhanaate jäi kihkeiden taistolaisten varjoon, mutta nousi sitten suositummaksi taistolaisuuden huuman mentyä ohi. Ei tällaista rauhanliikettä katsottu hyvällä sen paremmin lännessä kuin idässä, minkä vuoksi on uskottavaa, että se katsottiin vastapuolen kätyriksi, mitä se ei siis suinkaan ollut. Liike oli pasifistinen ja jokaiselle voi syntyä siitä minkälaisia mielikuvia tahansa. Joidenkin uskonnollisten rauhanliikkeiden toiminta meni vielä pitemmälle eikä niitä silti mielletty jonkun kuvitellun vastapuolen kätyreiksi.

Revisionistinen sosialismi ei ollut neuvostomyönteistä. Päinvastoin, se tulkittiin luokkapetturuudeksi ja sosialismin vesittämiseksi. Tavoitteet olivat tyysti erilaiset. Sitä kuvaa hyvin Paavo Lipposen 1990-luvulla antama lausunto, jonka mukaan sosialismi on Suomessa jo pääosin saavutettu siinä muodossa kuin sitä on tavoiteltu. Monille kuten sinullekin on tullut asiasta erheellinen kuva sen vuoksi, että erilaisten vastapuolten propanganda on ollut tehokasta. Siinä demarit ja kommunistit on sotkettu samaksi massaksi, vaikka näiden tavoitteet ovat olleet melkeinpä täysin erilaiset. Sekaannus on suuri kuin sanottaisiin kepujen olevan oikeistofasisteja.

Demarit Euroopassa eivätkä Suomessa siis tavoitelleet mitään sellaista sosialismia, mikä oli vallalla NL:ssa. Demarien vaalima järjestelmä oli monipuoluejärjestelmä ja sosialismin sisältö hyvinvointivaltion tuoma turva, missä me suurin piirtein nykyisin elämme. Olet siis jo mukana demarien sosialistisessa valtiossa.

http://www.sadankomitea.fi/sadankomitea/historia

Mielipidepankki kirjoitti:

Demarithan olivat hyväksymässä tämän vapaakauppasopimuksen. Vastustus pohjautui osin siihen, että pelättiin tällaisten sopimusten vaikuttavan suomalaisten työehtoihin pitkällä aikavälillä. Eihän tämä huoli perusteeton ole ollutkaan, kun katsotaan sitten myöhempien aikojen kehitystä. Vain SKDL:n kansanedustajat vastustivat sopimusta äänestyksessä. Mutta on siinä silti perää, että demareilla oli jonkinlainen lyhytkestoinen vaihe, missä länsisuuntaus ei ollut kovin näkyvää ja vahvaa. Tämä liittyyi paljossa siihen, että piti näyttää Kekkosen ja komujen silmissä hallituskelpoiselta.

Demarikellokkaat eivät puuhailleet erilaisissa rauhanliikkeissä. He puuhailivat vain yhdessä rauhanliikkeen suuntauksessa, siinä mikä sai alkunsa Englannista ja jonka pasifismi kohteli itää ja länttä tasapuolisesti. Suomessa vaikutti toinen näkyvmpi "rauhanliike" nimeltään Rauhanpuolustajat. Se oli taistolaisten hanke ja siinä liikkeessä oli mukana myös kepuja, jopa puheenjohtajaa myöten.

Sadankomitea syntyi vastustamaan erityisesti ydinaseita ja sen perusti englantilainen filosofi Bertrand Russell. Kiihkeimpinä aikoina tämä demarien miehittämä rauhanaate jäi kihkeiden taistolaisten varjoon, mutta nousi sitten suositummaksi taistolaisuuden huuman mentyä ohi. Ei tällaista rauhanliikettä katsottu hyvällä sen paremmin lännessä kuin idässä, minkä vuoksi on uskottavaa, että se katsottiin vastapuolen kätyriksi, mitä se ei siis suinkaan ollut. Liike oli pasifistinen ja jokaiselle voi syntyä siitä minkälaisia mielikuvia tahansa. Joidenkin uskonnollisten rauhanliikkeiden toiminta meni vielä pitemmälle eikä niitä silti mielletty jonkun kuvitellun vastapuolen kätyreiksi.

Revisionistinen sosialismi ei ollut neuvostomyönteistä. Päinvastoin, se tulkittiin luokkapetturuudeksi ja sosialismin vesittämiseksi. Tavoitteet olivat tyysti erilaiset. Sitä kuvaa hyvin Paavo Lipposen 1990-luvulla antama lausunto, jonka mukaan sosialismi on Suomessa jo pääosin saavutettu siinä muodossa kuin sitä on tavoiteltu. Monille kuten sinullekin on tullut asiasta erheellinen kuva sen vuoksi, että erilaisten vastapuolten propanganda on ollut tehokasta. Siinä demarit ja kommunistit on sotkettu samaksi massaksi, vaikka näiden tavoitteet ovat olleet melkeinpä täysin erilaiset. Sekaannus on suuri kuin sanottaisiin kepujen olevan oikeistofasisteja.

Demarit Euroopassa eivätkä Suomessa siis tavoitelleet mitään sellaista sosialismia, mikä oli vallalla NL:ssa. Demarien vaalima järjestelmä oli monipuoluejärjestelmä ja sosialismin sisältö hyvinvointivaltion tuoma turva, missä me suurin piirtein nykyisin elämme. Olet siis jo mukana demarien sosialistisessa valtiossa.

http://www.sadankomitea.fi/sadankomitea/historia

Lue lisää

Nyt ei ollut kysymys rauhanjärjestöjen ja sosialismiteorioiden keskinäisestä vertailusta akateemisella tai edes nettisivuartikkeleiden tasolla, vaan pelkistä mielikuvista. Mielikuvat riittävät ideologisessa taistelussa, perustuvat ne sitten faktoihin tai eivät. Ahkerassa käytössä ne ovat tälläkin palstalla, puhutaan täällä sitten kepusta tai muista puolueista. Tietänet sen kyllä itsekin innokkaana tunturimaatalouden ja siltarumpupolitiikan arvostelijana.

Tavallinen televisiota katsova tai lehtiä lukeva suomalainen ei erottanut sadankomitealaisuutta muista rauhanjärjestöistä. Samanlaisia partoja ja maripaitoja he käyttivät kuin rauhanpuolustajatkin. Eivät noita järjestöjä tainneet erottaa toisistaan Ronald Reagan tai Margareth Thatcherkaan. Kuuluit mihin tahansa rauhanjärjestöön, sinut miellettiin vasemmistolaiseksi tai ainakin vasemmistoa symppaavaksi, varsinkin kun Neuvostoliitto käytti niitä kaikkia taitavasti propagandassa hyväkseen.

Paavo Lipponen julisti 1970-luvun alussa televisiopuheessaan, että Suomen pankit, vakuutuslaitokset ja apteekit on otettava yhteiskunnan haltuun. Hän tai joku toinen sosialidemokraatti mainitsi lisäksi lääketehtaat. Moni tavallinen pulliainen mielsi tuolta pohjalta, että vasemmistopuolueiden ero on lähinnä sosialisoitavien asioiden määrässä eli TPSL olisi sosialisoinnut myös terästehtaat ja SKDL tai SKP vielä vaatetehtaatkin.

Demareiden ja kommunistien samanlaisuutta tai tavoitteiden erilaisuutta voi verrata katsomalla tämän lyhyen arkisto-ohjelman. Vähintäänkin Ylen laatima johdantoteksti kannattaa lukea:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paavo_lipponen_sosialismin_asialla_54732.html#media=54734

Ainakin demareiden retoriikka muistutti hyvin paljon kommunistien retoriikkaa. Ehkä eivät nyt sentään enää 1970-80 -luvuilla lahtareista puhuneet kuin vuoden 1918 tapahtumia muistellessaan, mutta suurpääomasta ja kapitalisteista kyllä. Puhuivat myös imperialistisista maista, aivan kuten Neuvostoliiton johtokin. Tästäkin syystä sosialidemokraatit miellettiin Neuvostoliittoa sympaaviksi. Keskusta oli ainakin tässä asiassa demareita retorisesti taitavampi.

Pystyyn_kuollut kirjoitti:

Nyt ei ollut kysymys rauhanjärjestöjen ja sosialismiteorioiden keskinäisestä vertailusta akateemisella tai edes nettisivuartikkeleiden tasolla, vaan pelkistä mielikuvista. Mielikuvat riittävät ideologisessa taistelussa, perustuvat ne sitten faktoihin tai eivät. Ahkerassa käytössä ne ovat tälläkin palstalla, puhutaan täällä sitten kepusta tai muista puolueista. Tietänet sen kyllä itsekin innokkaana tunturimaatalouden ja siltarumpupolitiikan arvostelijana.

Tavallinen televisiota katsova tai lehtiä lukeva suomalainen ei erottanut sadankomitealaisuutta muista rauhanjärjestöistä. Samanlaisia partoja ja maripaitoja he käyttivät kuin rauhanpuolustajatkin. Eivät noita järjestöjä tainneet erottaa toisistaan Ronald Reagan tai Margareth Thatcherkaan. Kuuluit mihin tahansa rauhanjärjestöön, sinut miellettiin vasemmistolaiseksi tai ainakin vasemmistoa symppaavaksi, varsinkin kun Neuvostoliitto käytti niitä kaikkia taitavasti propagandassa hyväkseen.

Paavo Lipponen julisti 1970-luvun alussa televisiopuheessaan, että Suomen pankit, vakuutuslaitokset ja apteekit on otettava yhteiskunnan haltuun. Hän tai joku toinen sosialidemokraatti mainitsi lisäksi lääketehtaat. Moni tavallinen pulliainen mielsi tuolta pohjalta, että vasemmistopuolueiden ero on lähinnä sosialisoitavien asioiden määrässä eli TPSL olisi sosialisoinnut myös terästehtaat ja SKDL tai SKP vielä vaatetehtaatkin.

Demareiden ja kommunistien samanlaisuutta tai tavoitteiden erilaisuutta voi verrata katsomalla tämän lyhyen arkisto-ohjelman. Vähintäänkin Ylen laatima johdantoteksti kannattaa lukea:

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/paavo_lipponen_sosialismin_asialla_54732.html#media=54734

Ainakin demareiden retoriikka muistutti hyvin paljon kommunistien retoriikkaa. Ehkä eivät nyt sentään enää 1970-80 -luvuilla lahtareista puhuneet kuin vuoden 1918 tapahtumia muistellessaan, mutta suurpääomasta ja kapitalisteista kyllä. Puhuivat myös imperialistisista maista, aivan kuten Neuvostoliiton johtokin. Tästäkin syystä sosialidemokraatit miellettiin Neuvostoliittoa sympaaviksi. Keskusta oli ainakin tässä asiassa demareita retorisesti taitavampi.

Lue lisää

1970-luvun yhteiskunta oli melko lailla toisenlainen kuin nykyään. Vasemmiston tavoitteet sosialismin suhteen olivat silloin jyrkempiä, mikä perustui kapitalismikritiikkiin. Yhteiskunnan luokkajako oli myös selvempi eikä sosialismia järjestelmänä osattu vielä silloin teilata täysin epäonnistuneeksi. Olihan jopa Kekkonen sitä mieltä, että sosialismin voittokulku jatkuu vääjäämättä ja Neuvostoliiton talous ohittaa ennemmin tai myöhemin läntiset taloudet.

Nykyään taas kapitalismin (oikeammin talousliberalismin) kritiikki on jotain muuta kuin puhtaan sosialismin esittämistä vaihtoehtona sille, vaikka kapitalismin haitat ovat nykyään jossain kohdin jopa suuremmat kuin 70-luvulla. Varsinkin taloudellinen epävarmuus on lisääntynyt ja työttömyyden uhka kasvanut kaikilla. Kun sosialismi romahti NL:n romahtaessa, ei ole löydetty uskottavaa vaihtoehtoa talousliberalismille. Demareista on itse asiassa tullut paljossa talousliberaslimin kannattajia, koska se nähdään mahdollisuuten kasvulle ja sitä kautta hyvinvoinnin lisääntymiselle. Sen takia esim. Kepu näyttäytyy tässä kohdin enemmän sosialistiselta puolueelta kuin demarit halutessaan rajoittaa talousliberalismia ja kannattamalla suunnitelmataloutta. Parhaiten tämä näkyy suhtautumisessa maatalouteen.

Jos on seurannut Suomen sotien jälkeistä politiikkaa, on vaikea kokea demarit neukkuja sympatiseeraavana puolueena. Epäluuloja oli aidan molemmin puolin. Tästä osin kertoo se, että demareilla näytti olevan paljon paremmat suhteet DDR:n kuin NL:n kommunistiseen puolueeseen. Mielikuvatasolla vasemmistolaisuus on voitu tietysti sotkea neuvostomyönteisyyteen. Kyse on tosiaan mielikuvista ja samantapaisesta sekaannuksesta kuin että persujen väitettäisiin symppaavan natseja.

Paljon kertovaa on kuitenkin se, että heti kun vapauduttiin NL:n kuristusotteesta, demarien politiikka muuttui länsimyönteiseksi, kun taas väyrysläinen kepulaisuus haluaa edelleen pitää etäisyyttä länteen. Tällaisessa puhtaammassa tilanteessa todelliset peruserot tulevat paremmin esille.

Olisi mukava joskus nähdä Juha Sipilän kanta näihin natoasioihin.

Mitä mieltä lestadiolaiset ylipäätään asiasta lienevät?

Ei estäisikään. Pitäisikö Tuomiojan sanoa, että estäisi? Ei kannata tosiaankaan provosoitua jonkun venäläisen uhittelusta tässä asiassa. Etenkään, kun aiemmin venäläiset on sanoneet, että se on Suomen oma asia, vaikka he nyrpeästi siihen suhtautuvatkin.
Taas tehdään tikusta asiaa.

"Lyhyt vastaus: ei se ole uhka. Pidän tällaista spekulaatiota vähän sairaana ja turhanaikaisena. Ensinnäkään meillä ei ole mitään aikeita hakea Naton jäsenyyttä ja jos olisi, tällä ei ole siihen mitään vaikutusta. Piste", Tuomioja arvioi HS:lle.