Olen mies 32v. En ole teinivuosien jälkeen itkenyt kertaakaan. En ole kokenut tarvetta siihen kun tunnepuoleni on ollut aina jäissä. Nyt kun olen jätetty suhteessa muutama viikko sitten, en ole voinut enää muuta tehdäkään kun itkeä itseni uneen. Nyt vasta itsekin tajuan mitä tosirakkaus oikeasti tarkoittikaan muutenkin. Kunpa saisin hänet vain takas tai tietäsin edes mitä olen tehnyt kun niin kylmä pitää mua kohtaan olla. Hän ei halua keneltäkään kuulevan edes mun nimeäni mainitsevan. Suhteessamme ei ollut mitään ongelmaa, en ainakaan tiennyt koska kaikki toimi, eikä niistä sanottu mitään vaan vakuutettiin rakkautta ja kaiken olevan kuten hän haluaa. Halikaveria tartten, lähinnä häntä mieluiten :(
Itku pitkästä suhteesta
itkettää vieläkin..
5395
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi sinua pieni. Tiedän miltä sinusta tuntuu, itsekin kipuilen saman asian kanssa. Hylätyllä ei ole helppoa, ero on aina jonkinlainen kuoleman kokemus, jossa käydään kaikki surun vaiheet läpi samalla tavalla kuin kuolemssakin.
Vaikeammaksi sen eron ja irtipäästämisen tekee sekin jos kyseessä on ollut vielä elämäsi rakkaus ja suuret tunteet, joita ei ennen ole saanut kokea. Kunpa osaisin lohduttaa, mutta saman eroahdistuksen kanssa itsekin painin, miten tästä selvitä, mitä elämä enää pystyy hänen jälkeensä tarjoamaan jne.
Olen lukenut paljon vertaistukikirjoituksia ja todennut moneen otteeseen sen mitä on sanottu, että aika yksin parantaa haavat ja se, että pyrkii pääsemään mahdollisimman nopeasti jaloilleen niin että ei jää märehtimään sitä suhdetta ja ihmistä liikaa. Antaa tunteiden tavallaan tulla ja mennä.
On rankkaa erota hyvästä suhteesta kuten sinulla ja itsellänikin oli,.ei mitään riitoja koskaan, ei pahaa sanaa toisillemme, ei mitään mikä olisi aiheuttanut tunteiden loppumisen, mutta niin vaan kävi. Ensin halusin väkisin tietää missä vika, mikä syy, mutta siskoni, joka on läpikäynyt saman erojupakan sanoi että, turha on niitä syitä alkaa pohtimaan, tärkeintä on vaan myöntää asia ja mennä elämässä eteenpäin - jatkaa elämää.
Paras keino mitä en silti ole vielä itsekään jaksanut kokeilla on tekeminen, ajatusten saattaminen toiseen tilaan - pois siitä erosta ja ihmisestä. Unohtaminen tapahtuu varmasti jokaisella omaa tahtia, mutta tärkeintä on että et ole ja jää yksin vaan etist käsiisi sen, joka jaksaa sinua kuunnella ja ymmärtää.
Olisin mielelläni sinulle nyt olkapää, halikaveri, lohdutusystävä, jos olisit tässä vierelläni. Vain saman kokenut voi tietää miltä tuntuu..
Voimahali sinulle. Itke itkusi, mutta älä jää siihen liiaksi. Helppo sanoa, mutta se tuska on vain kärsittävä, otettava vastaan ja jonain päivänä sekin suru on surtu ja huomaat, että kestit sen.
Paljon, paljon sylin täydeltä halausta. Koitetaan jaksaa.
Aloita huorien käyttö
Käy huorissa niin helpottaa
Olipa taas järkevää keskustelua toisen surun alla..
Kertoo paljon sivistyksen tasosta. No.. Kaikki ei voi olla niitä hiukan fiksumpia..
Vieroitusoireita.. kuten heroinistilla.. ei sen ihmeempää.
Ne menee ohi, vaikka aikaa viekin.
Tän tulikasteen käy läpi moni muukin, joka luuli tuntevansa itsensä.
Ja kyllä se jättäjä on kanssa velvollinen kertomaan syynsä.
Syiden kanssa on helpompi tehdä tiliä kuin tietämättömyyden.