Olen ollut 3vuotta yhdessä tyttöystäväni kanssa.nyt olemme ajautuneet tosi kriittiseen vaiheeseen. Hänellä on tosi kurjaa...
Ei kavereita, vanhemmat todella tiukkoja, opiskelu ei suju ja nyt meidän suhde on ajautumassa karikolle :( Hän aina valittaa minulle kuinka kurjaa on ja että en tajua mitä se meinaa... Tiedän että ilman kavereita ja tiukat vanhemmat ottavat lujille, mutta nyt on tapahtunut silleen, että hän purkaa vihansa minuun.
esim käskee heräämään aikaisin aamulla että voitaisiin nähä kun olen yömyöhään töissä. syyttää koko ajan minua kaikesta.
olen yrittänyt olla ehkä vähän liiankin mukava, mutta nyt on palanut hermot minultakin. liian paljon loukkaavia sanoja ja tekoja.
Mitä voin tehdä tälläisessa tilanteessa. puhuminen ei näköjään auta kun olen kuulemma aina väärässä joka asiassa.
Kaikki mitä sanon on turhaa näköjään vain pahentaa tilannetta. en halua hylätä häntä tämän takia.
enkä aiokkaan. ei se ole mitään rakkautta jos hylkää läheisen ihmisen koska hänellä on vaikeaa. mutta en myöskään itse halua saada masennusta.
olen aina ollut hyvä pitämään hermot mutta nyt vaan on alkanut palaa kiinni liiankin helposti.
Ei kavereita, vanhemmat todella tiukkoja, opiskelu ei suju ja nyt meidän suhde on ajautumassa karikolle :( Hän aina valittaa minulle kuinka kurjaa on ja että en tajua mitä se meinaa... Tiedän että ilman kavereita ja tiukat vanhemmat ottavat lujille, mutta nyt on tapahtunut silleen, että hän purkaa vihansa minuun.
esim käskee heräämään aikaisin aamulla että voitaisiin nähä kun olen yömyöhään töissä. syyttää koko ajan minua kaikesta.
olen yrittänyt olla ehkä vähän liiankin mukava, mutta nyt on palanut hermot minultakin. liian paljon loukkaavia sanoja ja tekoja.
Mitä voin tehdä tälläisessa tilanteessa. puhuminen ei näköjään auta kun olen kuulemma aina väärässä joka asiassa.
Kaikki mitä sanon on turhaa näköjään vain pahentaa tilannetta. en halua hylätä häntä tämän takia.
enkä aiokkaan. ei se ole mitään rakkautta jos hylkää läheisen ihmisen koska hänellä on vaikeaa. mutta en myöskään itse halua saada masennusta.
olen aina ollut hyvä pitämään hermot mutta nyt vaan on alkanut palaa kiinni liiankin helposti.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinuna yrittäisin keskustella tyttösi kanssa ja tehdä todella selväksi että sä rakastat ja arvostat sitä, ja haluut olla tukena ja kuunnella, MUTTA että sinäkin olet olemassa, sinullakin on elämä=iloja, suruja, ongelmia-> sinäkin tarvitset joskus löhduttavaa olkapäätä...
Sano tytöllesi että huomioisi sinua enemmän, ja ajattelisi asioita myös sinun kannaltasi. Tyttösi voi tästä ensin hermostua, mutta kerro että teillä molemmilla on vissiin kuitenkin sama "tavoite" eli että haluatte että molemmilla on hyvä olla! Olette samalla puolella, ette vihollisia!!! Kerro tytöllesi tämä!
Ja tärkeintä, että mietit valmiiksi mitä aoit sanoa, vaadi että saat puhua loppuun keskeytyksittä. Ja kun olet puhunut, niin älä ala mitään väittämään vastaan, anna tyttösi sanoa sanottavansa ja sen jälkeen, jos ette pääse sopuun: sano ystävälliseen sävyyn että sinun täytyy nyt käydä jossain (kaverin luona tms?) ja lähdet vaan ulos vähäksi aikaa. Näin tyttösi saa aikaa rauhoittua ja miettiä (toivottavasti) sanojasi.
Tärkeintä on ettet ala sanomaan vastaan tai puolustelemaan itseäsi, olet vain hiljaa. Näin koska sinä olet toiminut tilanteessa vain ainoastaan oikein, ei tyttösi voi syyttää sinua mistään... ja ehkä hän huomaa että hänessä itsessäänkin voi olla joskus vikaa. On myös hyvä jos sinäkin pystyt myöntämään virheesi ja sanomaan yrittäväsi seuraavalla kerralla toisin...
Toinen hyvä juttu voisi olla se, että kirjoittaisit huolella mietityn KIRJEEN tyttöystävällesi. Tällä tavalla hän ei pääsisi keskeyttämään sinua, eikä vääntelemään sanojasi/syyttämään sinua (jos hän vain viitsii lukea kirjeesi rauhallisesti alusta loppuun). Aloita ja lopeta kirje ystävällisesti, kerro että hän on sinulle tärkeä, etkä haluaisi käyttää teidän yhteistä aikaa riitelemiseen... Kirjeen keskivaiheilla siis kerrot mikä sinua ärsyttää, ja miten asioita voisi ehkä muuttaa ja helpottaa. Lupaa myös itse muuttua ja itsekin ottaa rakastasi enemmän huomioon ym...
Pitkä sepustus, mutta toivottavasti tästä oli jotain apua. Olen vähä samanlaisessa tilanteessa, että riitelemme ja pienet asiat paisuu liiankin suuriksi, ihan turhaan.
Koita neuvojani, jos vaikka alkaisi sujumaan paremmin, kuka tietää... TSEMPPIÄ!!! Niin ja ois kiva kuulla et miten sul myöhemmin sit menee! =)
Käyttääkö hän kenties e-pillereitä? Jos käyttää, niin harkitkaa niiden pois jättämistä, ja jonkun muun ehkäisykeinon käyttöön ottamista.
E-pillerit eivät oikeasti sovi kaikille. Minusta tuli ns. hullu mieheni vainoaja kun käytin pillereitä. En tajua kuinka mies kesti. Kiukuttelin kaikesta. Olin mustasukkainen. Itkupurskahduksia joka päivä. Jos kuulostaa tutulta, niin kyselehän aiheesta.
Niin ja puhuminen on oikeasti se suhteen aa ja oo.
Eerika sanoikin jo hyviä neuvoja..
Vaikuttaa siltä että tyttöystäväsi on masentunut.
Itse olin tyttöystäväsi kaltaisessa tilanteessa muutama vuosi sitten ja tilanne kärjistyi aika pahaksi. Minä päätin että haluan tauon poikaystäväni kanssa. Tämä tosiaan oli aivan hätiköity ja väärä vaihtoehto. Huomasin tyhmyyteni saatuani mietittyä asioitani yksin. Halusin kultani takaisin, mutta hän ei minua enää halunnut... hänelle riitti.
Mitä minun olisi pitänyt tuollaisessa stressaavassa tilanteessa tehdä, niin minun olisi pitänyt keskittyä niihin kaikkiin hyviin asioihin mitä minulla on kuten esim. maailman ihanin poikaystävä ja jättää pois jotakin mikä aiheuttaa stressiä ja masennusta...
Eli ehdota tytöllesi vaikka että vähentää koulun kursseja ja ehkä työssäkäymistä. Hankkii itselleen jonkin mukavan harrastuksen. Esim. Urheilu kohottaa mielialaa.
Parempi ottaa itselleen aikalisä ja höllätä tahtia ja tehdä enemmän mukavia asioita ennen kuin asiat ovat vielä huonommin.
Se että jos koulun käynti pitenee esim vuodella tai kadella, niin se ei haittaa mitään. Parempi hoitaa itsensä henkinen puoli kuntoon kuin jatkaa samaa rataa eteenpäin. Sitten kun tyttöystäväsi alkaa parantua niin kyllä niitä ilonaiheita ja ystäviäkin löytyy taas. Ja mikä parasta teidänkin suhteenne on varmasti parempi kuin aikaisemmin.
Toivon teille kummallekin kaikkea hyvää!!
Itselleni on tuttua nuo yömyöhään venyvät työt. Mieheni teki yhdessä vaiheessa pitkiä päiviä ja myöhään töitä, ja minua alkoi todella rasittamaan se, ettemme oikeasti ehtineet olla kotona kahdestaan. Tässä tapauksessa tosin nämä työajat olivat lähes kokonaan mieheni itsensä päätettävissä. Itse tein kolmivuorotyötä, enkä voinut sekuntiakaan työaikojani muuttaa. Viikko saattoi hyvinkin mennä ettei ehditty kuin muutama sana vaihtaa (paitsi silloin kun minä tein iltavuoroa). Asiaan tuli muutos kun hän jäi työttömäksi. Minä kyllä kaipasin todella yhteistä aikaa ja jutustelua. Hetki sohvalla sylikkäin telkkua katsomassa... Se että vaan moikataan kun vilaukselta nähdään, ei todellakaan riitä.
Totta on, että parisuhteessa täytyy myös järjestää sitä yhteistä aikaa. Laatuaikaa tuskin kuitenkaan on se, että sitä väkipakolla järjestetään - saattaapi hyvät aikomukset kääntyä täysin itseään vastaan. Ajankäytön tulisi perustua yhteiseen sopimukseen ja ennenkaikkea yhteneväiseen tahtoon. Mikäli mies tahtoo olla illat töissä, ennemminkin kuin sohvalla yhdessä telkkua katsomassa niin maalaisjärjellä ajateltuna... Kompromisseja on elämä täynnä ja hyvä niin, jos saitte asian kohdallanne järjestymään siten, että kumpikin on asiantilaan tyytyväinen. Ihan pikkuisen kuitenkin jäi kaihertamaan se, että parempi työttömänä sohvalla yhdessä kuin työllisenä iltavuorossa ahkeroimassa?
Alkuperäiselle kirjoittajalle toteaisin; voit olla tyttöystäväsi tukijana ja auttaa häntä vaikeiden aikojen yli. Tämä edellyttänee kuitenkin sitä, että myös hän ymmärtää Sinun arvosi - Sinun mitätöimisesi (et voi kuitenkaan ymmärtää!) ei vaan taida johtaa kovinkaan rakentavaan lopputulemaan.
Taidatte kumpikin olla hieman liian väsyneitä? Henkisesti tai fyysisesti - jälkimmäinenhän johtaa helposti ensimmäiseen.
Paha olo kertaa pahaa oloa, hyvä olo hyvää. Lumipalloefekti toimii kummassakin. Kun asiat alkavat vääjäämättömästi pyöriä tiettyyn suuntaan, on vauhtia vaikea pysäyttää.
Itsekin olen käyttäytynyt kuin tyttöystäväsi. Siis purkanut koko tunneskaalani viattoman mieheni päälle. Muutin hänen luokseen uudelle paikkakunnalle opiskelujeni päätyttyä, en välttämättä nähnyt päivän mittaan muita kuin mieheni ja koin, etten hänenkään kanssa saanut viettää kovin paljon aikaa. Mies halusi iltasella omaa aikaa - olihan hän jo päässytkin päivän mittaan tapaamaan muita ihmisiä.
Vaikka sisimmässään tietää, että pitäisi aktioitua ja jutella muidenkin kuin kumppaninsa kanssa, niin ainakin minulle on toisinaan iskenyt jokin käsittämätön lamaannus ja olen takertunut liiaksi kumppaniini :) Ei ihme, että sitä käyttäytyy kummasti. Silloin todella punnitaan välittämisen määrä. Jos perusasiat ovat kunnossa eli yhdessä halutaan oikeasti olla tilanteesta riippumatta, niin vastoinkäymiset eivät ole yhtä kuin maailmanloppu.
Joskus on parempi ottaa etäisyyttä omaan suhteeseen (en nyt tarkoita poismuuttoa tai eroa yms.) ja yrittää keskittyä johonkin muuhun. Keskustelujen tasossakin voi olla tietty "kyllästymispiste". Silloin on sama, hakkaako päätä seinään vai mitä, kun asia ei etene mihinkään... Tauon jälkeen saattaa olla taas entistä parempia ajatuksia. Jos sinulla on keskustelujen suhteen jokin kyllästymispiste, niin koeta ujuttaa tyttöystäväsi elämään joku ihminen, joka olisi aidosti kiinnostunut hänestä ja jonka kanssa hän voisi vaihtaa ajatuksia. Välittäminen on hyvä lääke.