Vanha viisaus sanoo, että se koira ärähtää, johon kalikka kalahtaa... kunnanjohtajan blogi, kertoo, että kalahti. Näyttää, että omaa mielipidettä ei saa kertoa ja kaikki viisaus asuu kunnantoimistolla, vaikka näin ei ole. Pellossa on tosiaan paljon yrittäjiä, mutta kuinka moni on edes tavannut kunnanjohtajan. Veikkaan että ei monikaan. Kuitenkin on aivan varma, että kunnanjohtaja ei edusta niitä 308 yrittäjää, jotka eivät ole yrittäjäyhdistyksen jäseniä. On kuitenkin, hienoa, että joku vielä jaksaa yrittäjien keskuudessakin tehdä talkootyötä yrittäjäyhdistyksessä. Siellä käsitellään yritystoimintaa yleisellä tasolla ja mukaan pääsee kaikki jotka jaksavat ja haluavat. JA VAIKKA EI HALUA YRITTÄJÄYHDISTYKSEN TOIMINTAAN MUKAAN. EI SE ANNA KUNNAJOHTAJALLE LUPAA HOLHOTA! Naurettavaa puhetta.
Vanha viisaus
Enää ei yllätä mikää
4260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kylläpäs höpiset!
Yrittäjäyhdistyksen kyseinen porukka on vain ja ainoastaan omanedun tavoittelijoita!
Kaikki soppa alkoi kun kuntapäättäjät päättivät pyytää tarjouksen myös Vihreästä Pysäkistä, joka olisi ilman muuta pitänyt myydä yksityiselle yrittäjälle joka oli tarjonnut siitä reilun hinnan, eli vähintään kirjanpitoarvon. Kunnanjohtaja teki aivan oikein kun kertoi kantansa, joka oli asiallinen. Yrittäjät itse ovat kirjoittelevat lehdessä täyttä pa.... ja lisäksi he ovat voineet olla typ hallituksessa edistämässä mm matkailua. Hävetkää!
NIin, yrittäjä minäkin.
Kunnanjohtaja kirjoittaa, että kehittämisyhtiö on ns. yhtä kuin kunta. Niin ei ole, sillä osakeyhtiölakia noudatetaan osakeyhtiössä, eikä osakeyhtiön hallituksen pj. voi tehdä yksin päätöksiä, jos osakeyhtiön hallitus ole antanut siihen valtuutusta, eikä ainakaan kunnanhallitus. Lakia on noudatettava, vaikka pj. olisikin kunnanjohtaja. Noloa ja rumaahan tämä on, ja kovin herkkänahkaista. Kunta voi tietenkin myydä omaa omaisuuttaan niin kuin haluaa. Ikävä,että on tällainen ilmapiiri, se ruokkii vain ikävällä tavalla paikkakuntaa. Hävettävää ei ole yrittäjillä, jotka vielä jaksavat. Kun pysäkin ohi ajaa lauantaisin, niin pihassa on ajojärjestelijät, jotta kaikki asiakkaat mahtuvat autoineen pihaan. Onko Pellossa muualla, ei ole, eikä ole tarvetta. . Ilo silmälle ja onni Pellolle.
Niihän se näkkyy tekevän metsähallituski, noppein keino saaha rahhaa valtiolle myymälä mettät ja maat samala kertaa. Voihan niitä tietekki ostela sitten takasin ko hyvin mennee. No joo ...
Kunta myy kiiinteistöt pois ja sillä selvä. Yhtiö voidaan myös lopettaa koska se haittaa yrittäjiä ja yritystoimintaa. Jokainen tulkoon toimeen sen jälkeen omillaan, eikä muutamien tartte hyppiä enää kunnan eikä kenekään muunkaan silmille.