Mikähän siinä on, että en pysty rakastamaan ja sitoutumaan, luomaan mitään pysyvää? Takana on useampi pitkähkö parisuhde, ihan ok miehiä kaikki. Suhteet alkaa suurilla tunteilla, mutta koskaan en lopulta löydä sitä mielenrauhaa, pysyvää hyvää oloa, vaan haluan lähteä ja rakastua taas jälleen uudelleen. Tähän reiluun kolmenkympin ikään mennessä tajuan kyllä jo senkin, ettei se ihmisen onni tule toisen ihmisen tai parisuhteen kautta. Ehkä pitäisi olla yksin vaan.
Olen jotenkin tunne-elämältäni sekaisin, ehkä jotenkin sairaskin. En tiedä onko sillä vaikutusta, että vanhempani elivät rakkaudettomassa liitossa kunnes erosivat ja suhde omaan alkoholisti-isään on aina ollut huono, epäaito ja tunteeton.
Onneksi elämään kuuluu myös ystävyys. Pitkät, antoisat ystävyyssuhteet ovat ehdottomasti elämän parasta antia! Ystävyyden takia ei tarvitse luopua mistään :)
Olen jotenkin tunne-elämältäni sekaisin, ehkä jotenkin sairaskin. En tiedä onko sillä vaikutusta, että vanhempani elivät rakkaudettomassa liitossa kunnes erosivat ja suhde omaan alkoholisti-isään on aina ollut huono, epäaito ja tunteeton.
Onneksi elämään kuuluu myös ystävyys. Pitkät, antoisat ystävyyssuhteet ovat ehdottomasti elämän parasta antia! Ystävyyden takia ei tarvitse luopua mistään :)
Vastaukset 3
Vanhimmat
Menepä vapaaehtoisesti terapiaan. Olet oikeilla jäljillä, mutta tietysti kurja että miesystäväsi joutuvat näyttelemään vastarooliasi sinun ja isäsi selvittämättömien tunteiden sotku-draamassa.
Tietysti helppo sanoa, että sinun pitää pysähtyä juuri siihen rauhattomuuden, pahan olon tunteeseen, mikä valtaa mielesi pidemmässä suhteessa. Ja siinä kohtaa yksin ja yhdessä prosessoida, mikä MINUA VAIVAA. Lähtemättä huitelemaan ihanan romanssin perään. Ainoa tapa jolla voit pysyvästi voittaa kamppailusi.
Ehkä sä oot rakastunu rakastumiseen niin kuin mun mun ex.Sille tuli joku neljän kympin kriisi.Eikä se näytä loppuvan.Kaikki suhteet kuihtuu kun arki alkaa.
Jospa menisit tutkituttamaan pääkoppas.