Tämä tapahtui kauan sitten, yli 30 vuotta sitten, mutta en ole unohtanut tapausta, enkä aio unohtaakaan. Minulle on ehdotettu ammattiapua, että saisin apua tapauksen poiskäsittelyyn, mutta en ole halunnut unohtaa. Haluan muistaa, minkälaisia lieroja ihmiset voivat olla, ja että juuri minun kohdalleni on sattunut tällaisia.
Aloin seurustella Matin kanssa 19 vuotiaana. Matti oli muutamaa vuotta minua vanhempi. Kun olin ensimmäistä kertaa Matin luona hänen vanhempien asunnolla yötä ja olimme lähdössä aamupäivällä sieltä pois, törmäsin eteisessä mieheen, joka näytti tutulta. Sanoin Matille ulkona, että tunsin kaverin ja ihmettelin, miksi se oli heidän eteisessään. Matti sanoi, että se oli hänen veljensä Antti. Antti oli Mattia pari vuotta nuorempi.
Olin tavannut Antin joskus kaupungin yöelämässä lähinnä ohimennen. Edellisenä kesänä, kun olimme ystäväni kanssa kävelyllä kaupungin merenrannalla puistossa, tuli Antti vastaan kaverinsa kanssa. He alkoivat tulla meitä kohti ja kuvittelimme, että he tulevat juttelemaan meidän kanssamme, kuten nuorilla oli yleensä tapana, jos vähänkin tunnettiin. He kävivätkin kuitenkin yllättäin käsiksi meihin. He pitivät käsivarsistamme kiinni ja nauroivat älytöntä naurua. Vaikka lähimmät ihmiset olivat kaukana, oli puisto kuitenkin niin avoin, että he eivät olisi voineet tehdä meille mitään lisäväkivaltaa paljastumatta, mutta tilanne oli meille tukala, ahdistava ja pelottava.
En kuitenkaan jättänyt Mattia veljen takia, koska ajattelin, ettei ole Matin syy, että hänellä on sellainen veli. Itsekään en ollut omaan veljeeni tyytyväinen, hän taas joi aivan liian paljon. Olin kärsinyt veljeni juomisesta ja tiesin, etten voinut asialle mitään. Mielestäni ketään ei voi tuomita perheenjäsenen tominnasta, vaan kaikki ovat vastuussa omasta itsestään.
Seurustelumme eteni ja olimme suurimmaksi osaksi minun asunnollani viikonloppuisin. Matti tuli luokseni perjantaisin ja lähti sunnuntaisin. Toisinaan tuli kova riita jostain, jota en osaa vieläkään selittää. Matin käytös muuttui humalassa puuromaiseksi. Hänen katseensa lasittui tavallista enemmän ja puhe puuroutui. Mielestäni se ei ollut normaalia enkä pitänyt siitä. Välillämme ei myöskään ollut synynyt hyvää sidettä riittävästi, vaan Matin katse ja ajatukset harhailivat humalassa. Hänen olemuksensa sai minut hermostumaan ja jossain vaiheessa aina jotenkin vaadin häneltä parempaa käytöstä. Riita alkoi siinä vaiheessa.
Olimme seurustelleet noin vuoden, kun olimme Juhannuksen vietossa Antin ja Antin tyttöystävän Mirjan asunnolla. Mitään erityistä ohjelmaa meillä ei ollut. Kellään ei kai ollut rahaakaan mihinkään erityiseen. Ainakin minun, Mirjan ja Antin rahat olivat tainneet mennä uusien asuntojen hankkimiseen ja kalustamiseen. Palkkammekaan eivät olleet suurensuuria.
Meillä oli mukana olutta ja vähän viiniä, joita sitten nautiskelimme Antin ja Mirjan juodessa omia juomiaan. Veljekset keskustelivat jostain entisestä yhteisestä tyttöystävästään, jonka kanssa molemmat olivat olleet. Sen jälkeen he alkoivat jutustella jostakin tilanteesta jossa olivat olleet joskus ja olivat silloin pohtineet ryhmäseksin mahdollisuutta. Sitä ei kuitenkaan ollut silloin tapahtunut.
Minusta poikien puheenaihe ei ollut hyvä ja toivoin sen vaihtamista. Olimme molemmat parit seurustelleet vasta vähän aikaa, joten mielestäni olisi ollut muutakin puhuttavaa. Minun ja Matin suhde ei ollut minun mielestäni syventynyt lainkaan riittävästi.
Olisin keskustellut mielelläni sisustuksesta, koska se oli molemmilla ajankohtaista ja varsinkin minun mielestäni yleensäkin mielenkiintoista. Mirja oli myös ostanut juuri uusia kalusteita heidän kotiinsa. Yllättäin kuitenkin Mirja alkoi syyttää minua mustasukkaisuudesta. Hän sanoi hyvin töykeästi, että ei pitänyt siitä, että yritin laittaa Matille silmälaput kuin hevoselle. Puhe oli törkeää ja röyhkeää minun mielestäni, mutta jatkoi sitä linjaa, minkälaisen käsityksen olin Mirjasta ja muutenkin luonut. Epäystävällinen, töykeä, röyhkeä, synkkä ja ilkeä.
-Mitä tapahtui tuon jälkeen? Jatkuu myöhemmin.
Vähäjärkinen miesystävä oli aiheutaa kimpparaiskauksen
13
624
Vastaukset
- KauheaJuhannus
Aika nopeasti pojat hiljenivät ja tapahtui jotain vähän kummallista. Matti ja Mirja makasivat vastakkain vatsoillaan kulmasohvalla ja silittivät kissaa. Vuorotellen, Mirja Matti Mirja Matti. Eniten kummallista tuossa oli mieletäni se, että Matti ei ollut tullut ennen Mirjan kanssa ollenkaan toimeen. Kuten ei kai moni muukaan. Mirja oli luonteeltaan hyin äkäistä sorttia ja käytöstapoja hänellä ei juurikaan ollut. Mirjan kotona juotiin paljon ja hänen vanhempansa olivat eronneet ja muuttaneet taas yhteen monia kertoja. Joka kerta solmittiin uusi virallinen avioliitto.
Antti käveli huoneessa edestakaisin ja katseli minua. Hän kävi taas käsiksi käsivarsiini, kuten silloin rannallakin, josta kerroin aiemmin. Sama typerä hymy ja kova ote. En saanut itseäni irti vaikka riuhdoin ja yritin tosissani. Antti oli isokokoinen mies ja harrasteli jonkin verran punttien nostelua. Tajusin, että olen pulassa. Olimme pariskunnan yksityisasunnolla omakotitalon yläkerran vuokrahuoneistossa. Vuokraisäntäperhe oli poissa jossain Juhannuksenvietossa ja kotosalla oli isännän vanha äiti. Vuokrapasikunta, siis Antti ja Mirja olivat luvanneet katsoa muorin perään, kun kerran pysyivät kaupungissa. En siinä vaiheessa kuitenkaan tiennyt muorista mitään, eikä tieto olisi auttanutkaan, ei vanhaa avutonta muoria olisi voinut avuksi pyytää. Antti ei irroittanut otettaan ja näin hänen kasvoillaan vaan saman tyytyväisen ääliömäisen ilmeen. Olisin satimessa.
Matti ja Mirja jatkoivat kissan silittämistä ja nauroivat toisilleen. Minun ja Antin tilanne sai vain nopeita ohimeneviä silmäyksiä. Mirja ja Matti näyttivät tyytyväisiltä asioiden kulkuun. En sen enempää ajatellut enää toimintaani, vaan päätin pelastautua keinolla millä hyvänsä. Huusin ja pyysin Anttia irrottamaan otteen, ja kun sekään ei auttanut, iskin hampaani Antin käsivarteen, molemmat kätenihän olivat puristusotteessa. Purin lujaa. Sen jälkeen tunsin kovan nyrkiniskun kasvoillani. Myös Antin ote käsivarsistani oli hellinnyt.
Ajattelin heti että lähden tieheni välittömästi. Otin villatakkini ja laukkuni tuolilta, johon olin ne jättänyt ja lähdin ulko-ovea kohti reippaasti. Matti joka oli huomannut lähtöaikeeni tuli juuri eteeni ennenkuin pääsin eteisen ovelle. Hän yritti estää pääsyni ulos ja levitti vielä käsivartensa, etten olisi päässyt livahtamaan. Huone oli pieni hellahuone ja ihan vieressä olevalla tiskipöydällä oli leipäveitsi. Tartuin leipäveitseen ja uhkasin sillä Mattia. Matti ei liikahtanutkaan, hän ei ilmeisesti tajunnut, että olin tosissani. Huusin kovaa ja uhkaavasti, pois tieltä. Huusin silmittömästi yrittäen saada hänet ymmärtämään, että hänen oli syytä väistyä ja olin tosissani.
Tiesin, että jos en olisi toiminut niin kuin toimin, pelini olisi menetetty. Tosin en selvästi koko tapahtumien aikana ymmärtänyt, mitä he halusivat. Olin kuitenkin paria vuotta aiemmin kokenut raiskatuksi tulemisen ja oli muutakin kokemusta miesten väkivaltaisuudesta heidän tavoitellessaan minun kauttani tyydytystään. Huusin kolme selvää varoitusta niin selvästi ja kovaa kuin pystyin ja uhkasin samalla Mattia veitsellä. Matti vain seisoi edessäni typerä ilme kasvoillaan eikä hän väistynyt. Lopulta löin. Lyönti osui vyön solkeen. Löin yhteensä kolme kertaa ja joka kerta lyönti osui siihen samaan vyönsolkeen.
Viimeisen kerran jälkeen Matti kuitenkin uskoi, että oli syytä päästää minut menemään. Pakenin rappuihin ja ulos. Harpoin hiekkatietä pitkin ainoana suuntana pois. Matti juoksi minut kiinni ja roikkui kintereilläni ja yritti selittää jotakin, mistä en tajunnut mitään. Selvää oli minulle, että olin selviytynyt hirviöiden kynsistä.
Mitä sen jälkeen tapahtui? Jatkuu myöhemmin.- outoa
Kauheaa miten voit kestää tuon!?
- KauheaJuhannus
outoa kirjoitti:
Kauheaa miten voit kestää tuon!?
Ymmärtämällä, että ihmisten joukossa on hirviöitä, joilla on sosiaaliturvatunnus ja he käyttävät sitä hyväkseen hirveillä tavoilla.
- KauheaJuhannus
Seuraavana päivänä Mirja ja Antti olivat käyneet yhden kaveripariskunnan luona ja siellä oli kerrottu tapahtumista jotakin. En tiedä vieläkään mitä. Ainakin Mirja oli heittänyt vitsinä, että jos olisin osunut Mattiin sillä leipäveitsellä, niin häntä olisi harmittanut, kun se olisi varmaan viety todistusaineistoksi. Tapausta kerrottiin vitsinä.
Varsinkin Antti suhtautui minuun tapauksen jälkeen ylimielisesti. Syynä ylimielisyyteen oli, että minä olin huutanut heidän vuokra-asunnossaan ja häirinnyt heidän vuokrasuhdettaan. Antin oli kuulemma myös ollut pakko lyödä minua, koska olin kuulemma huutanut siellä.
Tapahtumalla oli runsaasti seurausta. Riitelimme Matin kanssa tapauksesta noin kerran viikossa usean vuoden ajan. Koko aikana Matti ei myöntänyt että heissä oli mitään vikaa tai että he olisivat tehneet mitään väärää. Kärsin ahdistuksesta enkä osannut juurikaan hakea apua. Tiesin, että minun olisi ollut jätettävä myös Matti. Tuollainen tapaus ei kuitenkaan enää toistunut. En sietänyt minkäänlaista henkistä väkivaltaa vaan riita syttyi todella helposti.
Lopulta, vuosien jälkeen sain Matin tunnustamaan asian. Matti kertoi, että he olivat kolmestaan suunnitelleet, että voitaisiin olla ryhmäseksiä. Se selitti minulle asian, ja palaset loksahtivat kohdalleen. Minun ja Matin välit hiukan helpottuivat niiltä osin ja Matti sanoikin, että oli hänelle suuri helpotus, kun hän voi asian tunnustaa.
Kerran Antti oli käymässä meillä, eikä tervehtinyt minua vaan katseli taas ylimielisen näköisenä. Sanoin vain, että ollaanpa sitä koppavia, kun ei tervehditäkään. Antti katsoi kysyvästi veljeensä ja kysyi että tietääkö se. Todellakin, ihan tuolla lauseella, TIEÄÄKÖ SE. Matti vastasi että tietää, hän kertoi.
Annoin Mirjalle ja Antille porttikiellon asuntooni, jossa Matin kanssa edelleen asuin, vaikka en heidän kanssaan muutenkaan enää missään tekemisissä ollut.
Tuon tapauksen jälkeen aloin opiskella ja kun sain suunnittelemani opinnot valmiiksi, tein seuraavan siirron ja jätin Matin. Jätin hänet aika tasan kymmenen vuoden seurustelun jälkeen.
Anteeksi en ole antanut heille kenellekään enkä tule antamaankaan. Ajattelen, että ovat luonteeltaan sellaisia, että eivät kaipaa mitään hyväksyntää minulta. Eivätkä sitä tarvitsekaan. Ainakin Antti on naimisissa, ei Mirjan, vaan erään toisen kanssa ja heillä lienee ainakin kaksi poikaa. Mirajsta en tiedä, mutta hänellä on lapsia ainakin. Jos olen oikein ymmärtänyt, Matti on ainakin ollut naimisissa Mirjan monta vuotta nuoremman siskon kanssa. Heidän lapsistaan en tiedä, onko niitä.
Itse olen ollut pitkässä suhteessa mieheen, joka oli ammatiltaan juristi. Hän kuoli pois muutama vuosi sitten, eikä meillä ole lapsia. - KauheaJuhannus
"Varsinkin Antti suhtautui minuun tapauksen jälkeen ylimielisesti. Syynä ylimielisyyteen oli, että minä olin huutanut heidän vuokra-asunnossaan ja häirinnyt heidän vuokrasuhdettaan. Antin oli kuulemma myös ollut pakko lyödä minua, koska olin kuulemma huutanut siellä."
Tuohon vielä, että pääasia, mikä vika minussa sitten vielä oli, minkä takia minä olin riehunut siellä heidän asunnollaan oli kuulemma, että minä olin ollut mustasukkainen.
Koko Juhannusillan riehunta oli kuulemma minun syytäni. Olin riehunut pelkkää mustasukkaisuuttani. - 19 wee
Cool story bro ! Ihanko itse keksit ?
- AloittajaKiittää
Voi kunpa olisinkin vain keksinyt sen. Juuri tuollaista reaktiota kimppasankarit toivovatkin...
- hyvääjuhannusta
Voi kuule 19 W! Ihan tosielämässäkin tapahtuu asioita, siis ihan oikeesti IRL! Voitko uskoo sinne tietsikkasi taakse, että jollekulle todella on tapahtunut asioita eikä tarvitse keksiä omasta päästään höpöjuttuja.
Tositarina on hyvä kertoa, uskon että se auttaa aloittajaa.- AloittajaKiittää
Kiitos kommentista.
- 4230449
olit jo tuota yksityiskohtaisesti kuvailemaasi kohtausta ennen tullut raiskatuksi sekä kokenut muutakin väkivaltaa??miten tämä oli niin poikkeuksellinen vaikka mitään yhtä suurta vahinkoa ei päässyt (luojan kiitos) tapahtumaan?siis ymmärrän kyllä että pienetkin asiat kaukana menneisyydessä voi jättää syvät jäljet.mutta kiinnostaa vaan miksi päätit jakaa juuri tämän tapauksen?oliko tämä Matin tapaus jotenkin merkityksellisempi koska olitte niin kauan yhdessä?siis että tuo koko suhde oli outo ja ahdistava 10 vuoden ajan, mutta erityisesti tuo juhannus jäi kalvamaan mieltäsi?
- KauheaJuhannus
"miten tämä oli niin poikkeuksellinen vaikka mitään yhtä suurta vahinkoa ei päässyt (luojan kiitos) tapahtumaan?"
Aiempia väkivallantekijöitä on kuollut.
Mitä olen netin joitakin palstoja lukenut, niin valtava määrä naisia virsuavia miehiä on suomalaisissa. Suomalaisten moraali aivan pohjalukemissa, jos sielläkään...
Aika kauan meni, ennenkuin kukaan sairas virsuaja jaksoi luke tämän. Yleensä eivät jaksa lukea eivätkä kirjoittaa paria riviä enempää. - KauheaJuhannus
"(luojan kiitos)"
Oletko ehkä sitä mieltä, että minulla menee tänään liian hyvin? En oikein jaksa uskoa, että sinä kirjoitit tuon aidossa mielessä.
Vihaat naisia ja haluat osoittaa sitä täällä peheväkivaltapalstalla nimenomaan. Tahdot, että naisten käy mahdollisimman köpelösti. Mitä sinä sitten sen jälkeen teet, jos kaikille naisille käy köpelösti? Vähän filosofiaa sinulle.
- KauheaJuhannus
"miten tämä oli niin poikkeuksellinen vaikka mitään yhtä suurta vahinkoa ei päässyt (luojan kiitos) tapahtumaan?"
Mitä ihmettä mahdat tarkoittaa? Vai ei olisi yhtä suurta vahnikoa...
En tiedä, missä mielessä vastasit, ehkä viccuilumielessä. Vastaan kuitenkin. Vahinko on ollut siksi suuri, että asuin tuon vähäjärkisen hirviön kanssa. Suhde oli siksi merkityksellinen.
Tämä nyt tähän siksi, että monet menevät suhteeseen liian vähin eväin. Monen voi olla vaikea ymmärtää, että ihmisissä on noin suurta puutteellisuutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113485MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681878Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811194Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61992Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33958Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt213886- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59816Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768