Ilmeisesti S24:n ylläpidossa ei ole enää ketään

töissä.

Turha tehdä ilmoituksia mistään.

Parilla palstalla Luotsi osaa tehtävänsä
mutta ei tälläkään palstalla Luotsia edes ole.

Mennyt ihan Sanamiehen kakka-jutuiksi kaikki.
Taso alle kouluikäisen alatyylinsanojen toistelua.

Onneksi voin mennä moderoituihin keskusteluihin muualle ja
säästyn Sanamiehen kakkapärskeiltä.
1974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

paskha-pääsiäistä kaikile

Äänestä

Tarkoitatko sitä että todistajille kriittisiä juttuja ei poisteta enää niin nopeasti kuin ennen, jolloin vähänkään todistajista totuuden paljastavat viestit poistettiin joskus jopa minuuteissa/monta kymmentä kertaa?

Luulen että täällä sheriffinä olleet todistajat ovat saaneet potkut, sillä heidän räikeän puolueellinen asenteensa ei sovi palstalle jossa keskustellaan Jehovan todistajuudesta eri näkökulmasta.

Nykyään täällä onneksi saa kertoa järjestöstä myös niitä asioita jotka todistajat mielellään vaikenisivat.

Moni ylilyönti näyttääkin olevan todistajien kirjoituksia, joilla he tahtovat saada aiheen sivuraiteelle kun eivät voi enää sheriffeinä vain poistaa järjestöstä kriittisiä kertovia jirjoituksia.

Äänestä
  • Nykyinen 'asialinja' ==>

    Kun osaa yhdistää asiat
    totuusvoittaaaina12.4.2014 01:17
    Silloin ne selviävät että miksi.
    --Jehovan todistajien kantaisä areios meni ennen Nikean kokouksen äänestystä p.a.s.k.a.l.l.e ja pieras kunnolla seurauksena riuku poikki ja putosi paskaläjään ja pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12180101

    .hmm,
    Kultainen sääntö13.4.2014 13:17
    Nykyään täällä onneksi saa kertoa järjestöstä
    myös niitä asioita jotka todistajat mielellään vaikenisivat.*****

    kuten nuo Sanamiehen avaukset
    joita hän Totuuksina täällä kertoilee
    perheongelmiensa ja luottotietojensa setvimisen välissä :D

    **pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.**
    on tukehtunut keskustelu kokonaan.

    Äänestä

  • tottahan se.... kirjoitti:

    Nykyinen 'asialinja' ==>

    Kun osaa yhdistää asiat
    totuusvoittaaaina12.4.2014 01:17
    Silloin ne selviävät että miksi.
    --Jehovan todistajien kantaisä areios meni ennen Nikean kokouksen äänestystä p.a.s.k.a.l.l.e ja pieras kunnolla seurauksena riuku poikki ja putosi paskaläjään ja pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12180101

    .hmm,
    Kultainen sääntö13.4.2014 13:17
    Nykyään täällä onneksi saa kertoa järjestöstä
    myös niitä asioita jotka todistajat mielellään vaikenisivat.*****

    kuten nuo Sanamiehen avaukset
    joita hän Totuuksina täällä kertoilee
    perheongelmiensa ja luottotietojensa setvimisen välissä :D

    **pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.**
    on tukehtunut keskustelu kokonaan.

    En pysy suodattamattomassa ajatusvirrassa mukana. Lie halusit sanoa jotain, mutta ohi meni viheltäen. Tyypillistä todistajille?

    Äänestä

V*tuttaako kun häiriköinti viestien massapoistatuksella ei enää onnistukaan?

Ihan oikein!

Äänestä
  • jouluevankeliumi ja riuku paskahuussissa.///
    erittäin asiallista keskustelua
    palstan aiheesta *jehovantodistajuus* hohhoohhhh ...

    Sanamiehen luovuus kukoistaa
    -etenkin lähellä täysikuuta...

    Äänestä

  • Mitä tällä palstalla on tapahtunut,kun jatkuvat viestien poistamiset ovat vähentyneet? En ole jehovantodistajavastainen,mutta se aiempi poistaminen oli raivostuttavaa. Kyllä asioista täytyy saada keskustella vapaasti,ja antaa ihmisten itse päättää, mitä mieltä ovat.

    Äänestä

Palsta on nyt paljon parempi kuin vielä jokin aika sitten. Nyt täällä voi oikesti keskustellakin, eikä ole tarvetta postittaa samaa asiaa moneen kertaan.

Äänestä
  • parempi näin13.4.2014 20:08
    Palsta on nyt paljon parempi kuin vielä jokin aika sitten.***
    joo ei o yhtn *off topiceja*
    vaan kaikki juttua todistajuudesta, esmeks näiiin::

    ^^^^ kantaisä areios meni ennen Nikean kokouksen äänestystä p.a.s.k.a.l.l.e ja
    pieras kunnolla seurauksena riuku poikki ja
    putosi paskaläjään ja pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.***
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12180101

    Äänestä

  • pää tukehtui :D kirjoitti:

    parempi näin13.4.2014 20:08
    Palsta on nyt paljon parempi kuin vielä jokin aika sitten.***
    joo ei o yhtn *off topiceja*
    vaan kaikki juttua todistajuudesta, esmeks näiiin::

    ^^^^ kantaisä areios meni ennen Nikean kokouksen äänestystä p.a.s.k.a.l.l.e ja
    pieras kunnolla seurauksena riuku poikki ja
    putosi paskaläjään ja pää jäi sinne pystyyn ja tukehtui.***
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/12180101

    Näitä aivopierujakin toki jää poistamatta, mutta haittaako se sinua kovastikin? Nehän voi jättää omaan arvoonsa ja hautautumaan muiden viestien alle. Jos typeryyksiin ei vastaa, niin nehän painuvat koko ajan alemmas näkymällä.

    Äänestä

  • No tuo on todella asiatonta, mutta suurin osa massapoistetuista viesteistä eivät sellaisia olleet. Ne vaan poistettiin,koska olivat eri mieltä kuin jehovantodistajat. Jopa asialliset kysymyksetkin poistettiin.

    Äänestä

Todistajuuden ydin on Sanamiehen mielestä
riukupaskalla ollessa jätöksiin tippuminen.

Se on tän saitin yleinen linja muutenkin nykyisin.

Kauheeta skitsoilua.
Mut joo, tänäänhän on TÄYSIKUU ja
Ardot (huom.monikko) räväyttävät varmaan jotain repäisevää taasen.

Äänestä
  • Ardon Inkkarit järkkää varmaan mielenosoituksen :D

    Äänestä

Olikohan silloin TÄYSIKUU kun
Areois tipahti päälleen kakkakasaan ja tukehui omaan paskaansa?

Äänestä

Sanamies uhkailee jo lyödä naisilta hampaat kurkkuun,
ja Ylläpidon suostumuksella?

totuusonvoittaja14.4.2014 22:55
Luu vitosella Jehovan todistajien hampaat kurkkuun, jos ei Rikosilmoitukset ala tuhoamaan
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12175784#comment-67284725

mun ovella kävi kaks nättii todistaja-neitoa, ja
tää vaimonsahakkaaja siis
lyö sellaisilta todistajiltatyttösiltä hampaat kurkkuun?

Tämä Sanamies tuntuu olevan ihan naisvihaaja...??

Rikollista uhkailua, POLIISIASIA jo.

Äänestä
  • Sinä nyt sekoittelet Saniksen sanomiset omiin päätelmiisi. Sanishan sanoi suunnilleen niin, että hän lyö hampaat kurkkuun, jos ei kiusaaminen lopu rikosilmoitukseenkaan. Ei hän naisia uhkaile, vaan niitä, jotka ovat tuon törkeän pilan takana. Toki he voivat olla naisiakin, mutta se ei käy mistään ilmi. Minusta se on kyllä jo todella vakavaa häirintää, jos mennään toisen nimissä tekemään jotain liittymisilmoituksia vammaisjärjestöön. Joka tuon takana on, niin kannattaisi vähän miettiä mitä tekee ja onko itsellä ihan kaikki kotona.

    Äänestä

  • sivusta seuraaja kirjoitti:

    Sinä nyt sekoittelet Saniksen sanomiset omiin päätelmiisi. Sanishan sanoi suunnilleen niin, että hän lyö hampaat kurkkuun, jos ei kiusaaminen lopu rikosilmoitukseenkaan. Ei hän naisia uhkaile, vaan niitä, jotka ovat tuon törkeän pilan takana. Toki he voivat olla naisiakin, mutta se ei käy mistään ilmi. Minusta se on kyllä jo todella vakavaa häirintää, jos mennään toisen nimissä tekemään jotain liittymisilmoituksia vammaisjärjestöön. Joka tuon takana on, niin kannattaisi vähän miettiä mitä tekee ja onko itsellä ihan kaikki kotona.

    Minusta se on kyllä jo todella vakavaa häirintää, jos mennään toisen nimissä tekemään jotain liittymisilmoituksia vammaisjärjestöön. Joka tuon takana on, niin kannattaisi vähän miettiä mitä tekee ja onko itsellä ihan kaikki kotona.-------

    Taas jehovan todistajat asialla
    totuusvoittaaaina10.4.2014 00:580
    Olivat 29.3 lähettäneet minun sähköpostista neurologisten vammaisjärjestöön minun liittymis hakemuksen.
    Ja tänään toi posti laskun ym.
    Ja minä tietenkin soitin sinne ja he kertoivat kuinka hakemus on heille tullut.
    Ei kun taas rikosilmoitusta väsäämään on moneen rikokseen syyllistyneet
    --- ensiksi murtautuneet sähköpostiini vaikka salasana on vahva
    on isoja ja pienniä kirjaimia ja numeroita välissä.---
    Ja he ovat poistaneet se nlähetetyistä viesteistä-----

    Siis...
    AMK:n käynyt,
    ATK/IT/tiedotusalan AMMATTILAINEN laatii itselleen
    VAHVAN salasanan s-postiinsa,
    ja ne todistajamummelit murtautuu hänen,
    ammattilaisen s-postiin....

    Luulen et se on kyllä Sanamies itse joka on hakenut
    -selvänä hetkenään- sinne neurolog. juttuun.

    On nähty et hän KIRJAUTUNEENA kirjoittelee omalla rekisteröidyllä nikillään ihan huluja juttuja,
    jotka on poistettu loukkaavina.
    Sitten parin pv:n kuluttua ihan kirkkain otsin väittää ettei ole semmoistakirjorranut...
    Toki mode näkee ne poistetut kirjoitukset EDELLEENKIN moderointi-tilassa,
    joten Sabnamies paljastunut monta kertaa joko
    Valehtelijaksi tai henkilöksi joka
    ilmiselvässa
    *muistamattomuuden tilassa* kirjoittelee höperyyksiä...
    Vakava juttu, on kumpi tahansa.

    *hampaat kurkkuun* on sopimatonta jaa RIKOLLISTA uhkailua,
    oli kyse mistä tahansa.

    Sen sanoo Suomen LAKI
    ja myös Raamattu,
    johon osa Suomenkin laeista perustuu.

    Hoidon ja ammattiavun tarpeessa sellainen agressiivinen uhkailija on.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pesahia kaikille. kirjoitti:

töissä.

Turha tehdä ilmoituksia mistään.

Parilla palstalla Luotsi osaa tehtävänsä
mutta ei tälläkään palstalla Luotsia edes ole.

Mennyt ihan Sanamiehen kakka-jutuiksi kaikki.
Taso alle kouluikäisen alatyylinsanojen toistelua.

Onneksi voin mennä moderoituihin keskusteluihin muualle ja
säästyn Sanamiehen kakkapärskeiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu