Mielestäni pahinta mitä kumppanilleen voi tehdä, on pettää häntä henkisesti. Vaikka et fyysisesti tekisi mitään toisen ihmisen kanssa mutta jos tunnet jotain ja teet asialle jotain, on se paljon loukkaavampaa. Pitkässä parisuhteessahan joskus pääsee ihastumaan toiseen ihmiseen, mutta asialle ei tarvitse tehdä mitään! Ihastuminen on tunne joka menee ohi, kuitenkin kun siellä kotona on kumppani jota kohtaan pitäisi ainakin tuntea rakkautta, arvostusta ja kumppanuutta.
Henkinen vs. Fyysinen pettäminen
annnu-
24385
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Entäpä sitten se rakastuminen? Jos mielessä rakastaa jotakuta toista, onko pettämistä kumppania kohtaan kun rakastaa toista?
Sitten on syytä erota, se on pahin loukkaus toista kohtaan.
Voiko oikeasti rakastaa, jos ei ole vielä tehnyt mitään askelta ihastuksen pohjalta?
Minä ajattelesin, että se että mielessä rakastaa jotakuta toista on vielä haaveilua.
Jos taas on on mennyt tämän haaveilun kohteen kanssa pidemmälle ja puhunut tunteista, aletaan puhumaan pettämisestä.
Ei noista tunteista tarvitse edes puhua, kyllä asianomaiset tietävät toisen tunteet, vaikkei niistä puhuisi mitään. Ja tunteiden salaaminenko sitten olisi "ei pettämistä" eli näin olisi parempi ihminen?
Jotenkin kuullostaa hyvin ilkeältä, että rakastaminen tai rakastuminen olisi pettämistä.
Et sä oikeasti voi rakastaa ihmistä, jota et tunne. Ja jotta voisit tuntea jonkun, sinun on pitänyt olla tekemisissä tämän toisen kanssa ja tutustua häneen. Jossain määrin on varmasti mahdollista rakastua toiseen ilman, että "pettämisen kynnys" ylitetään, mutta suurimmalle osin se on varmasti kuitenkin sen rakastumisen tunteen kaipaamista, joka kehitetään toista kohtaan. Jos siis on kyse sellaisesta, että et ole aktiivisesti intiimissä kanssakäymisessä sen toisen ihmisen kanssa.
Uskottomuus johtuu siitä, että on pula jostain. Seksistä tai henkisemmistä asioista, molemmista kenties. Itse olen vetänyt rajan kyllä seksiin. Mikäli sen vetäisi henkisiin asioihin, niin jotenkin tuntuisi, että kaikki muiden ihmisten kanssa koettu ilo, yhteenkuuluvuudentunne, avoin ja vapaa keskustelu, ystävyys/rakkaus olisi pettämistä.
Jos saisit tietää, että miehesi jakaa esim naispuolisen työkaverinsa kanssa henk.koht. asioitaan, tuntemuksiaan, toiveitaan, pelkojaan... Kaikkea sellaista, mitä jaetaan vain todella läheisen ihmisen kanssa... Mitä ajattelisit?
Kumppanisi jättäisi sinut syrjään noista fiiliksistään, kokisi jonkun toisen olevan parempi kuuntelemaan ja ymmärtämään häntä... Etkö tuntisi oloasi petetyksi?
Miten voisin estää miestäni jakamasta asioitaan muidenkin kuin minun kanssa? Enkä myöskään voi kieltää mieheltäni hänen tunteitaan. Ei sekään olisi mahdollista. Tunnetko sinä olosi petetyksi, jos miehesi jakaisi henk.koht. asioitaan, tuntemuksiaan jne jonkun miespuolisen ystävänsä kanssa?
En minä mistään estämisestä puhunut - vaan kysyin, miltä sinusta tuntuisi, jos kumppanisi jakaisi sellaiset fiiliksensä ja ajatuksensa, jotka yleensä ottaen jaetaan oman rakkaan kanssa, jonkun muun kanssa?
Eikä kyse ollut ajatusten jakamisista samaa sukupuolta olevan ystävän kanssa, vaan sellaisen läheiseksi tulleen ihmisen kanssa, jota kohtaan tuntee myös ns romanttisia tunteita, vaikkei seksiä olekaan kuvioissa.
Silloin se olisi minusta pettämistä, jos hän jakaisi tärkeitä ja henk.koht. asioita jonkun toisen kanssa, mutta ei minun.
Mutta kun moni ihminen on sellainen luonnostaan, että hyvin henkilökohtaisten asioiden puhuminen on helpompaa muille kuin sille ihan lähimmäiselle. Empä ole vielä pitkän elämäni aikana tavannut pariskuntaa, joka puhuisi kaikesta mieltä painavasta avoimesti keskenään.
Mä olin suhteessa, jossa sovittiin, että puhutaan avoimesti tunteista ja mielen päällä olevista asioista. Kerrotaan avoimesti mitä tapahtui töissä tai esim. tyttöjen/poikain illassa. No, siitähän seurasi se, ettei puoliso kestänytkään kuulla kaikkea mitä kerroin. Riitoja ja mykkäkoulua siitä vaan seurasi.
Miten niin tuollaisia asioita jaetaan vain todella läheisen ihmisen kanssa? Itse voit olla sellainen mutta muut eivät välttämättä ole eikä tarvitsekkaan olla. Mie ainakin puhun vaikka mitä ihan tuntemattomienkin ihmisten kanssa, todella henkilökohtaisakin asioita, iahn vaan keskustelun merkeissä.
Juuri näin, annnu-!
Uuskottomuuden kaikkein raskain asia on juuri toisen ihmisen luottamuksen pettäminen, sen ihmisen luottamuksen väärinkäyttäminen, jonka pitäisi olla se kaikkein tärkein ihminen ja jolla on suurin oikeus odottaa, että häntä ei petetä.
Uskottomuus alkaa jo siinä, että antaa itselleen "luvan" toimia toisen selän takana.
Kaikki se on pettämistä, mistä ei voisi avoimesti puhua puolisonsa kanssa!
"mistä ei voisi avoimesti puhua puolisonsa kanssa"
Ihmiset voivat puhua harvinaisen vähän avoimesti juuri puolisonsa kanssa.
Ja aika usein se on helpompaakin jonkun toisen kanssa. Ja kyllä mielestäni muitakin ihmisiä kohtaan voi tuntea rakkautta ja yhteenkuuluvuutta kuin vain sen puolisonsa kanssa. Sitä on ihmisyys mielestäni. Eikä se rakkaus ja lämpöiset ajatukset jotakuta toista kohtaan aina tarkoita sänkyyn menoa. Ihmistä ei voi omistaa eikä tunnetta muitakin kohtaan määrätä. Meitä on tällä pallolla miljoonia, ja vainko yhdestä saan välittää/rakastaa? Vähän niinkuin täällä galaksissa on miljoonia planeettoja ja yhdessäkö vain on elämää? Tuntuu oudolta!
Kyllä juuri noin, outo lintu. Jos rakastaa ja tuntee yhteenkuuluvuutta, jakaa asioita muidenkin kuin puolison kanssa, niin se pikemminkin lisää parisuhteen arvoa ja toimivuutta. Ei ihmisen sielunelämän pidä olla pelkästään parisuhteen varassa.
Tämä on kyllä totta, ainakin omalla kohdallani. Minunkaan mieheni ei ole pettänyt minua fyysisesti, mutta sain hänet kiinni kun hän piti yhteyttä toiseen naiseen, ehkä useampaankin, facebookissa, puhelimitse ja sähköpostilla. Sain hänet kiinni useamman kerran, eikä yhteydenpito meinannut loppua millään. Vielä tänäpäivänäkään en tiedä miten kauan yhteydenpito jatkui. Tämä saattaa kuulostaa mitättömältä asialta, mutta minua se painaa edelleen, enkä oikein tiedä miten pääsisin asian yli. Vaikka mieheni on pyytänyt asiaa anteeksi, en pysty sitä unohtamaan.En kykene enää luottamaan mieheeni missään asiassa, kuvittelen hänen valehtelevan koko ajan.Kumpa joku osasi sanoa, miten tästä pääsee yli, olisin todella kiitollinen. Soitin tälle toiselle naiselle, mutta hän ei halunnut keskustella kanssani. Tästä on kulunut pian kolme vuotta, mutta paha olo ei vaan helpota. Mahtaako ero olla ainut oikea vaihtoehto? Toisaalta haluaisin kostaa miehelleni, vaikka tajuan, että se vaan pahentaisi asioita. Jostain syystä ajattelen, että mieheni ei ymmärrä asiaa, ennenkuin joutuu itse kärsimään samalla tavalla...
Miksi sinun pitäisi olla vastuussa hänen ymmärtämisestään, jos näet eron parhaana vaihtoehtona? Sinä olet varmasti parhaasi tehnyt, ja jos et saa asiaa kaiken jälkeen mielestäsi eikä luottamus palaa, on suhteen tulevaisuus melko vaikea. Mutta älä lähde koston tielle, koska sinulle jää siitä vain pahempi mieli.
Minunkin exäni flirttaili facebookissa ja netissä, keräili puhelinnumeroita ja viestitteli. Yksi asia sitten vain johti toiseen, kynnys madaltui ja tilaisuus teki varkaan.
Minä en päässyt siitä ylitse, enkä voinut yksin mitään tehdäkään. Miehelle tuo aika oli tabuaihe, siitä ei saanut koskaan puhua. Ei petetty voi yksin luottamusta korjata, kyllä se on se toisen vastuulla kääriä hihat ja paiskia töitä parisuhteensa eteen.
Nyt mies vonkaa takaisin luokseni, hän sanoo, että aloitetaan alusta ja unohdetaan meneet. Tuosta vaan. Hänkään ei tunnu käsittävän miten pahasti hän petti ja rikkoi luottamukseni.
Erota kyllä voi ainakin harkintamielessä. Siinäpä sitten saa rauhassa tarkastella tunteitaan. Itselläni on nyt ainakin seesteinen olo, on helpompi olla vapaaehtoisesti yksin, kuin hylätty ja yksin jätetty.
Mulla samantyyppinen tilanne. Miehen kiinnijäämisestä 2 vuotta aikaa.. välillä helpompi olla, välillä suru ja pettymys nousee pintaan.
Milloin tämä helpottaa??
Ei välttämättä koskaan. Mutta voit taistella liittosi puolesta, tiettyyn rajaan asti. Niin ettet satuta itseäsi enempää:)
"kuvittelen hänen valehtelevan koko ajan". Voit olla oikeassa. Minäkin soitin kerran epäilyissä naiselle, joka kielsi jyrkästi tuntevansa miestäni. Kun kärysi, oli selvää, nämä kakkoset ja pettäjät ovat ammattivalehtelijoita. Aloita kirjoittamaan päiväkirjaa, johon kirjaat miehen epäuskottavat puheet ja menot, ovm aika. Voit jälkikäteen tarkitaa, jos jutuissaan on ristiriitaisuuksia.
Kulttuurimme muutos on aiheuttanut tätä henkistä pettämistä hyvin paljon.
Ennen naapurit , sukulaiset ja ystävät pitivät yhteyttä, ilman mitään mekaanisia välittimiä. Naapureiden kanssa pidettiin juttutuokioita lumitöitä tehdessä, postilaatikolla tai kesäisin pihalla ollessa.
Varsin lauantai tai pyhä-iltaisin saattoi pyrähtää sukulaiset käväisemään, juotiin pullakahvit ja ilman viinaksia.
Siinä paranneltiin maailmaa hetki ja taasen oltiin oltu toisiin ihmisiin yhteydessä.
Nykyisin on kuin ensin ikkunan raosta katsottaisiin, että eihän suinkaan kukaan naapuri nyt näe, kun tästä lähden. Tai ainakin kävelen ohi kuin en tuntisikaan tai ainoastaan pieni pään nyökkäys, sanomatta mitään.
Sukulaiset tuntuvat vihollisilta, eivät saa tulla käymään, sehän olisi noloa ja varsinkin jos muut saisivat tietää.
Nyt eletään ainaisessa paineessa, kilpaillaan ihan kaikesta, puheet ovat ovat vain laatumerkeissä ja kenellä on hienompaa, kenen lapset pärjäävät parhaiten, kyllä on paha olla kaiken aikaa ja sitten riidellään kotona jatkuvasti, aiheet taitavatkin tulla tästä kilpailusta. Pitää olla harrastuksia ja paljon, koti on vain vaatteiden vaihtopaikka, ei muuta.