Henkilöstötutkimukset

vivian75

Minkälaisiä kokemuksia kansalaisilla on työpaikoilla tehtävien henkilöstötutkimusten luottamuksellisuudesta?

Omassa valtion 100%:sti omistamassa työpaikassani luottamuksellisuudesta eikä luvatusta anonyymiydestä ollut tietoakaan, kun pomo kutsui puhutteluun jo ennen kuin tutkimukset edes julkaistiin henkilökunnalle! Kädessä hänellä oli paperi, jossa näytti lukevan ihan samat tekstit kuin mitä olin tutkimuksessa kirjoittanut! Ja teksti ei ollut hänelle varmaankaan kovinkaan mukavaa luettavaa etenkään, jos saman tekstin on saanut luettevakseen pomoni esimies, sillä arvostelin kärkevästi ja ihan aiheesta pomoni syrjiviä ja kiristykseen/kostoon perustuvia toimintapojaan. On mukava odotella seuraavaa YT-kierrosta, kun ko pomo sattuu olemaan erityisen pitkävihainen narsisti!! Tulee mieleen, että luottamuksellisuuden rikkominen saattoi olla jopa tahallista? Nykyaikana kun kaikki mahdolliset konstit tuntuu olevan käytössä henkilöstön aseman hankaloittamiseksi ja siitä tarvittaessa eroon pääsemiseksi. Valtiollakin, toistaiseksi hyvämaineisissa firmassa!

Halusiko yhtiö selvittää tutkimuksella epäsopivan aineksen seuraavaa YT-kierrosta varten? Tutkimusyhtiö on rikkonut lupauksensa mutta kuka anonyymiyden ja luottamuksellisuuden rikkomisesta viime kädessä vastaa? Ja entä jos todella menetän työpaikkani luottamuksellisten tietojen leväperäisestä käsittelystä johtuen!?

Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi menetellä?

0

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        319
        3752
      2. Muovikassikartelli

        Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
        Talousrikokset
        32
        2058
      3. Mikä tekee sen

        Vetovoiman kaivatussasi?
        Ikävä
        100
        1713
      4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

        Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
        Maailman menoa
        45
        1684
      5. Hallintooikeus..

        "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
        Pyhäjärvi
        110
        1430
      6. Harmittaako joku

        Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
        Ikävä
        145
        1225
      7. Olen rakastunut

        varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
        Ikävä
        104
        1176
      8. Miksi et vain uskalla!?

        On niin ikävä...
        Ikävä
        82
        1133
      9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

        Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
        Ikävä
        104
        974
      10. Jos se joskus oli molemminpuolista

        niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
        Ikävä
        74
        904
      Aihe