Junarata ja SOKLI

Mitä mieltä asiasta, kannattaako rautatie rakentaa? Hulluutta, viitaten poromies ynm. asiattomuuksiin tällä foorumilla ei junalla kuitenkaan voida pois kuljettaa. Mikä avuksi? Oma ehdotukseni on mielisairaalan perustaminen Sodankylään vanhenevan metsätyöväen avuksi ja turvaksi, Asiakaskunnasta ei pulaa, alammehan saamaan ennen pitkää myös maaperän myllääjiä kasvavaan mielensä järkyttäneiden joukkoon, työllisyys mielisairaanhoitoalalla kasvaa ja kaikki kasvuhan on hyvää, vaikka se tehdäänkin viisauden kustannuksella, järjestä tinkien, näin ainakin vakaasti uskotaan ja siihen pyritään. Ulkopuolista apua tarvittaisiin hoitosuunitelman tekoon, mutta ennenkaikkea työntekijöitä muualta, koska eihän potilaat voi virallisesti toisiaan hoitaa, toki laitoksen muissa sopivissa töissä käyttää, kunkin järkytys eli kansankielellä hulluuden antamissa rajoissa ja puitteissa. Junaradan rakentaminen olisi kyllä perusteltua kasvavan laitospyykkivuoren vuoksi ja jo hajuhaitatkin huomioiden, onneksi meillä on asiaan vihkiytyneitä hajuexperttejä, jotka kulkevat päivät pitkät poromiesten perceitä haistellen.
5103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Junaradasta ja Soklista, mielipiteitä asiasta kaivataan, kiitos jo etukäteen.

Äänestä

Ketjun aloittaja oliskin sopiva potilas tuohon mielenterveyslaitokseen vaikkei oo koskaan työtä tehnykkään, äitin helmoissa vaan tumputtanu!

Äänestä

letteko huomanneet, että poromiehet pieree aivan uskomattoman paljon, ja pierut TODELLA haisee! Ehkä paikalliset on tottuneet niihin, mutta turisti tai junantuoma kyllä ikävästi haistaa nämä poromiehet. Osasyynä voi olla se, että kalsareita ei vaihdeta kovinkaan usein, ja niin on pinttynyt melkoset jarruraidat.

Äänestä

Oli lama tai ei,on yksi ammattiryhmä joka aina ja kaikissa
mahdollisissa tilaisuuksissa jaksaa valittaa oman ammattinsa
surkeutta;nimittäin poromiehet.
Tämä kaikkien veronmaksajien rahoilla tuettu pieni
porukka on tehnyt valittamisesta alati jatkuvan elämän-
-tavan jota on sivusta seuraten lähes mahdoton ymmärtää.
Poromiehillä on autoineen-taloineen-maastureineen,mönki-
-jöineen ja muine elintaso-leluineen huomattavasti parempi
elintaso kuin normaali työssä käyvillä,mutta yllättävän
vähän se näkyy verotiedoissa.
Yhteiset asiansa poromiehet hoitavat aina ja iänkaikkisesti
päin persettä,muistellaampa vähän;Poro ja Riista oli
poromiesten ikioma firma joka myi mätälihaa,jäi kiinni
veronkierrosta ja muista vilunkeista ja kun entistä
toimitusjohtajaa melkein linnaan vietiin,niin vielä viittä
vaille lopullista konkkaa antoivat poromiehet tälle kekkulille
tukensa-herää väkisin epäilys että rikoksilla ja väärin-
-käytöksillä oli isomman porukan hiljainen tuki.
Vajava kymmenen vuotta sitten poromiehet päättivät
myydä kaiken poronlihan Norjaan kun sieltä sai paremman
kilohinnan,vaan kun norjalainen lihanjalostaja meni
konkurssiin ja rahat jäi saamatta,niin eikös nämä
yksinkertaiset poromiehet menneet ja peränneet SUOMEN
valtiota korvaamaan heille tappionsa.
Onneksi valtio ei sentäs siihen alkanut,sehän meni joka
tapauksessa koko yhden vuoden porotalouden lihatuotto
ilmaiseksi Norjaan-Suomen veronmaksajat joutuivat tämän
ilmaisen ruoka-avun rikkaaseen Norjaan jo kertaalleen
maksamaan.
Jos porotaloudella tekee tiukkaa selviytyä näinä aikoina,
niin vika löytyy kyllä kun poromiehet vilkaisevat peiliin-
tähän asti he ovat ikänsä valittaneet ettei valtio tue
tarpeeksi,koko kansantalouden kannalta olisi kyllä
järkevintä että kaikenlainen tuki veronmaksajien kustan-
-nuksella lopetetaan välittömästi.
Kohdattu kairassa poronraato nälkään tai tautiin kuollut aivan varmaan. Emme ilmoittele kyllä poromiehille,emmekä neuvo paikkaa. Jokakakeväinen asia toistuu näköjään meidän kohdalla.
VASTAA
FacebookTwittershare emailshare url Ilmoita asiaton viesti
Poromies hanga15.4.2014 17:090 SULJE
Perce pitää pyyhkiä asioinnin jälkeen. Jos ei pyyhi, niin ruskea sonta peittää viehättävän valkoisen anusaukon, ja reunat. Met poromiehet olemme hygiieenisiä,sillä lemmenreikä pittää kyllä olla puhas muulle sitte väliä.

Äänestä
  • Oli lama tai ei,on yksi ammattiryhmä joka aina ja kaikissa

Kommentoi aloitusta

Ei rautatielle! kirjoitti:

Mitä mieltä asiasta, kannattaako rautatie rakentaa? Hulluutta, viitaten poromies ynm. asiattomuuksiin tällä foorumilla ei junalla kuitenkaan voida pois kuljettaa. Mikä avuksi? Oma ehdotukseni on mielisairaalan perustaminen Sodankylään vanhenevan metsätyöväen avuksi ja turvaksi, Asiakaskunnasta ei pulaa, alammehan saamaan ennen pitkää myös maaperän myllääjiä kasvavaan mielensä järkyttäneiden joukkoon, työllisyys mielisairaanhoitoalalla kasvaa ja kaikki kasvuhan on hyvää, vaikka se tehdäänkin viisauden kustannuksella, järjestä tinkien, näin ainakin vakaasti uskotaan ja siihen pyritään. Ulkopuolista apua tarvittaisiin hoitosuunitelman tekoon, mutta ennenkaikkea työntekijöitä muualta, koska eihän potilaat voi virallisesti toisiaan hoitaa, toki laitoksen muissa sopivissa töissä käyttää, kunkin järkytys eli kansankielellä hulluuden antamissa rajoissa ja puitteissa. Junaradan rakentaminen olisi kyllä perusteltua kasvavan laitospyykkivuoren vuoksi ja jo hajuhaitatkin huomioiden, onneksi meillä on asiaan vihkiytyneitä hajuexperttejä, jotka kulkevat päivät pitkät poromiesten perceitä haistellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu