Maailmani muuttui

NiinYksin

Sain tänään kuulla että avopuolisoni ei enään rakasta minua. Ajatuksissaan hänellä on jo toinen. Itketti päivän aikana paljon. Etenkin kun olin autossa matkalla vaihtamaan renkaita ja radiossa soi joku hengellinen sävellys. Tuntuu kuin koko maailma olisi romahtanut ja sydämeni päälle olisi vieritetty painava kivi. Meillä oli kuitenkin yhteistä taivalta takana jo ainakin 11 vuotta "anteeksi huono numeromuisti" sekä kaksi lasta pojat 6v ja 3v. Tuntuu pahalta ajatella miten en voi olla lasten jokapäiväisessä elämässä enään samanlailla mukana. Omat vanhempani erosivat kun olin 10 vanha ja lupasin itselleni kun itse olen isä en jätä lapsiani ikinä. Tapahtumat mitkä tähän johti on vain arvailujen varassa. En halua olla mikään marttyyri, sillä itsessänikin varmasti oli vikaa. En huomioinut tarpeeksi jne..en ehkä ymmärrä naisen ajatusmaailmaa henkisellä tasolla tarpeeksi. Minulla oli käsitys että liittomme olisi ollut suht vakaalla pohjalla ja kaiken takana olisi kuitenkin ollut puhdas rakkaus joka hyväksyisi toistemme vajavaisuuden, olemmehan vain ihmisiä. Avopuolisollani ei tämmöistä näkemystä sitten ollut. Kun suhteemme alkoi hänkin oli niin nuori, ehkä hän myöhemmällä iällä on ruvennut odottamaan mieheltä jotain muuta mitä itse olen.Odotin kesää niin innolla että pääsisimme perheen kanssa reissuun "puhetta oli muumimaasta sekä Ruotsin risteilystä. Nyt nämä kaikki mureni yhden päivän aikana kuin nyrkkiin puristettu murokeksi.Miksi elämän pitää olla joskus näin vaikeaa? Onko tällä kaikella joku tarkoitus? Ken sen kertoisi...Tiedän että Kaikesta huolimatta elämän on jatkuttava vaikka päässä pyörii kaikenlaisia ajatuksia aina itsetuhoisista lähtien, mutta en halua luovuttaa,sillä en usko että oma tarinani oli kokonaisuudessaan tässä, ehkä korkeintaan vain luku.

2

364

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minäitte

      Voi vittu mikä kitisijä, onko äiti opettanut alistumaan vai? Jos nyt kolmas pyärä mukana niin jos vaikka aloittaisit siitä että käyt vetämässä turpaan? Et huomioinut tarpeeksi ? Kannoitko oman osasi perheen elatuksesta hä ? Vittũ mistä näitä tohvelisankareita oikein sikiää? Jos mies tuo leivän pöytään niin silloin myös akat pidetään ruodussa.

    • jaksamisia

      Ymmärrän tuskasi, sillä itse olen samassa tilanteessa, jäin yksin kahden teini-ikäisen tytön kanssa, kun mieheni vain otti ja lähti, ilman selityksiä. Yhteiseloa 19v ja 14v naimisissa. Ensin tuli shokki, sitä kesti noin viikon verran ja jatkoin arkea kuin unissakävelijä.sitten tuli silmitön viha toista kohtaan ja halu kostaa hänen tekemä teko.seuraavaksi kävin läpi syyllistämisvaiheen, syyllistä etsin siis itsestäni, luin artikkeleja asiasta ja diagnosoin itseni jo narsistiksikin-kaikki oli minun syytä. Nyt on alkanut vaihe-luojalle kiitos-jossa olen hyväksynyt asian jollain asteella ja ajattelen vain lasteni parasta, mietin toki asiaa päivittäin, elämän on kuitenkin jatkuttava.on vaan niin paljon elämää mullistavia asioita edessä, kuten asunnon myynti, uuden löytäminen, uuden työn etsiminen jne. Täytyy yrittää pitää oma pää kasassa, jos se hajoo, lapset joutuu kärsimään ja sitä en missään nimessä halua. Lapsille tää on jo muutenkin vaikeaa. Onneksi on hyviä ystäviä jotka soittavat, tulevat käymään, lohduttavat ja kuuntelevat-iso kiitos siitä heille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2250
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      69
      871
    4. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      22
      852
    5. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      835
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      541
      770
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      80
      687
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe