Jos nainen on jo näyttänyt vihreää valoa?
Miten olet mokannut naisen iskemisen
puihin meni
13439
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ei mitään dramaattista mikä hirveästi kaduttaisi jälkikäteen, lähinnä tajunnut liian myöhään että nainen saattoi olla kiinnostunut, oli yksi nainen työpaikalla joka aina hymyili todella leveästi aina minut nähdessä antoi pitkiä katseita ja kerran jopa juoksi minut kiinni että voisi jutella. Olisi pitänyt pyytää kahville näin jälkikäteen ajateltuna.
en ole ikinä yrittänyt iskeä niin ei ole ikinä nolannut itseään. onnistuu seuran löytäminen muutenkin.
Yhden ainoan kerran mokasin niin, että nainen kertoi haluavansa tutustua minuun. Jänistin ja vain nauroin. Onneksi siitäkin on jo melkein 10 vuotta.
Siinä olisi ollut luultavasti ainoa tilaisuuteni pelastautua katkeruudelta ja yksinäisyydeltä, mutta se lautta meni jo auttamattoman kauas. Nyt olenkin katkera ja vihainen naisille josta voin toki hieman syyttää myös itseäni.
Riippuu mitä vihreällä valolla tarkoitetaan.
Kerran yhdessä yökerhossa pussailin kiihkeästi yhden tytön kanssa. Tai oli siinä kyse aika paljon muustain kuin vain pussailusta. Käytännössä se oli seksiä vaatteet päällä. Tyttö sitten ehdotti että mentäisiin hänen luokseen.
Oltiin kävelemässä ulko-ovea kohti, kun yhtäkkiä hän muutti mielensä ja sanoi että sinä lähdet ja minä jään. Yritin kysellä jotain syytä hänen äkkinäiselle mielen muutokselleen, mutta hän ei sanonut yhtikäs mitään. Piti suun vain supussa. Annoin hänelle jopa kynän ja paperin jotta hän voisi kirjoittaa syyn, mutta ei.
Tällaista elämäni on aina olut naisten kanssa. Koskaan en saa mihinkään selitystä.
Jälkikäteen olen miettinyt että mihinköhän se mahtoi kaatua.
Yksi todennäköinen selitys on, että annoin sittenkin liian tositarkoituksella kiinnostuneen vaikutelman. Kyllä tulin katsoneeksi häntä sellaisella katseella että voisin oikeasti välittää hänestä. Minkäs teet. En ole mikään tunteeton jyýstärikarju, vaikka sinä iltana testasinkin että voisinko saada naisen jos kävisin vain röyhkeästi käsiksi ja alkaisin suutelemaan.
Hyvinhän se meni siihen asti, kunnes todellinen minäni alkoi paljastua katseestani.
Toinen virhe oli varmaan se, että siinä ulko-ovelle kävellessämme laskin käden hänen lantiolleen. Se oli varmaan liian poikakaverimainen ele, kun kyse olisi kuitenkin ollut vain seksistä. Kyllähän moderni nainen antaa luvan kouria tissejä, mutta tuollaiset käden latiolle laittamiset ovat sietämätöntä imelää paksaa heidän näkökulmastaan.
Sellainenkin teoria kävi mielessä, että hän taisi alunperin luulla minua ulkomaalaiseksi, sillä en ole ihan perinteisen suomalaisen näköinen mies. Hän puhui minulle englantia kun siinä toistemme kanssa nuoleskeltiin. Jossain vaiheessa kuienkin vastasin suomeksi, sillä en ajatellut alkaa esittämään ulkomaalaista. Ehkä tämä tyttö halusikin pelehtiä vain ulkomaalaisten kanssa ja siksi päätti lopulta perääntyä.
En tiedä mikä se todellinen syy lopulta oli, sillä hän ei kertonut. Nuo ovat teoriani.
En oo iskemistä mokannut, mutta yksi tyttö lähti karkuun vaikka oltiin jo yhdessä, koska olin mustasukkainen ja omistushaluinen. Tosin suhde olisi todennäköisesti kaatunut muutenkin ja olisi vituttanut vielä enemmän jos hän olisi pettänyt.
Itse olen mokannut montakin naisen lähestymistä, siis niin että varmaan jokainen mahdollinen sinkkunainen joka tullut vastaan esim. työpaikalla on katsonut mua sillä silmällä ja yrittänyt tutustua lähemmin mutta ätmeys on vaan niin syvällä etten uskalla katsoa naisia edes silmiin jos ne tuijottaa mua. Siitä ne sitten näkee ettei tuota kannata yrittää.
Nainen pyysi munaa, en antanut. En pidä yhden yön jutuista. En siis mielestäni mokannut.
Nuista saisi kirjan kirjoitettua. Onneksi nykyään sentään suurinpiirtein tajuaa missä oli vika.
Yläasteella eräs tyttö käyttäytyi näin jälkikäteen ajateltuna silleen, että se olisi saattanut tykätä minusta. Koska olin silloin niin pahasti autisti, niin eihän sitä mitään tajunnut tehdä.
Kaunis nainen pyysi tanssimaan ja sitten suuteli minua kiihkeästi tanssilattialla. Sanoi että lähdetäänkö hänen luokse ja sanoin että käyn vessassa ensin. Sitten kun tulin vessasta niin en enää löytänyt sitä naista. Joku kaveri oli kai vienyt sen tai oli lähtenyt itse pois. Jos en olis mennyt vessaan niin olisin saanut pil.lua.
Kukaan nainen ei ole näyttänyt vihreää valoa.
Ainoa kerta kun nainen on osoittanut (tai edes esittänyt) olevansa minusta kiinnostunut, oli eräs ns. maksullinen nainen vuosia sitten. Hän tarjosi palveluitaan kertoen selvästi mikä on pelin henki. En lähtenyt mukaan koska minulla oli silloin olevinaan kaikkia yleviä periaatteita.
En kuvittele, että se nainen olisi ollut minusta erityisen kiinnostunut. Rahasta hän oli kiinnostunut. Mutta se on ollut ainoa kerta kun kukaan nainen olisi ollut valmis kanssani mihinkään sellaiseen. No hänen motiivinsa oli mikä oli, mutta ainoa nainen, joka olisi ollut valmis edes sillä motiivilla.
Nykyään kun en ajattele enää niin mustavalkoisesti, vähän harmittaa että en mennyt juttuun mukaan. Mutta en mennyt ja tässä sitä ollaan kohta 40 ja "neitsyt".
Kai se yleensä on mennyt siihen, että kertakaikkiaan humalatila on kerenny nousta jo yli 3 promillen siinä vaiheessa kun naista sais niin ei ole lähtenyt sitten mukaan. Viimeeks kun sain naista niin en ollut juonut kun vasta 6 olutta kun nainen halusi jo naida niin se oli helppoa.
Legendaarisin kerta on varmaan se kun menin naisen ja pizzan kanssa kämpille... Aamulla herätessä ei ollu kun tyhjä pizzalaatikko ja kova krapula, naisesta ei tietoakaan, enpä ole kyllä naista sen illan jälkeen nähnytkään.