Eläkeiän nostamisen perimmäinen tarkoitus on leikata vanuksilta ja
työttömäksi joutuneilta.
Eläkeiän siirtämisen myöhäisemmäksi säästää valtion kuluja monellakin
tapaa. Nämä perustelut on luettavissa kuuden puolueen hallituksen väli-
budjetista. Lukekaa budjetista poimitut alla luetellut perustelut
vaikka itse.
Kun ihminen joutuu työttämäksi ensiksi hänestä aiheutuu kustannuksia
valtiolle. Sitten kun ansiodonnainen loppuu työttömyysavustus putoaa
huomattavasti - työttömästä tulee valtiolla paljon halvempi. Samalla
työttömän oikeudet pienenevät. Syrjäytyessään ihminen usein joutuu
moniongelmiseksi ja kuolee aiemmin eikä eläkeikää ehkä koskaan
saavutetaa. Valtio säästää kymmenien vuosien eläkkeen maksulta.
Lisäksi kun loppuikä on työttömyyttä niin eläkekertymä jää
minimaalisesti. Usein pitkään työttömänä ei saa kuin mitättömän
perusosan, joka ei kohoavien hintojen ja maksujen maassa riitä
mihinkään. Kuuden puolueen hallitus luopui myös indeksikorotuksista
osana tätä "uutta" talousohjelmaa.
Nämä laskelmat on työ- ja valtionvarainministeriössä tarkkaan laskettu
ja on tosiaan luettavissa välibudjetista ja muista selonteoista. Kuinka
ministerit ja heidän apulaisensa voivat nukkua yönsä rauhasti tehdessään
kylmän rauhallisesti laskelmia ja päätöksiä, jotka tosiasiallisesti
johtavat satojen tuhansien ihmisen kärsimykseen heidän ollessa jo
iäkkäitä ja heikoimmillaan?
Päättäville poliitikoille tälläiset ratkaisut ovat tietysti helpompi
hyväksyä, koska kaikki karmeus paljastuu kansalaisille vasta paljon,
paljon myöhemmin. Kärsimyksistä vastaava ministeri on jo silloin
eläkepäiviä viettämässä - tietenkin itse jättieläkettä nauttien. Hän
väistää vastuutaan varsiin liukkaasti kuten nykyisen hallituksen
ministereillä näyttää olevan tapana. Vanhukset ja pitkäaikaistyttömät
lapsiperheitä unohtamatta eivät pysty enään vastarintaan kun kaikki on
heidän osaltaan myöhäistä. Lisäksi useimmat korvaukset ollaan
muuttamassa tarvehankintaiseksi - viranomainen päättää paljonko saat.
Kuinka kansalainen, jolta on lähes kaikki viety uskaltaa silloin nousta
vastustamaan tätä politiikkaa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ei näemmä kataisella ja urpilaiselle riittänyt että ihmiset putsataan rahoista nyt. Tulevaisuuskin on tuhottu.